<HOME

Kesä 2017: Inari - Muotkatunturi - Karigasniemi - Paistunturi - Utsjoki

Tämä on matkan aikana omaksi ilokseni kirjoittamani päiväkirja lähestulkoon siinä muodossa, missä sen kirjoitin. En ole sitä liiemmin editoinut, sensuroinut, täydentänyt, täsmentänyt, lisännyt kartta- tai kuvalinkkejä tms, enkä aiokaan niin tehdä. Ulkopuoliselle aivan kaikki ei siis välttämättä aukene. Paikannimien oikeinkirjoituksen olen parhaani mukaan yrittänyt tarkistaa, joten reitin kulun pystyy ehkä jotenkin kartasta päättelemään, jos kiinnostaa. Retken valokuvagalleria on täällä.

No, I do not intend to translate this to English.

PE 7.7.2017

Päästiin junaan isommitta ongelmitta, mitä nyt Burper King palveli niin hitaasti, ettei ehditty baariin—kun ei tiedetty junan olevan myöhässä. Aasialaisturistien pakaasit tukkivat junan käytävän, kaikki muu ok.

LA 8.7.2017

Junassa kuuluteltiin jotain 08:20 bussia Ivaloon, joten mentiinkin sillä—ja boretettiin jatkoyhteyttä odotellen Ivalossa eikä Rovaniemellä. Siidaan päästiin vasta klo 17 kuten oli suunniteltu jälkimmäiselläkin bussiyhteydellä käyvän. Kun ei silloin tiedetty Mikon ja Xiaojunin olleen samaan aikaan Ivalossa. Tavattiin heidät sitten Inarissa kuten sovittu, ja päästiin mökille soutelemaan, saunomaan, syömään harjusta ja nukkumaan.

SU 9.7.2017

Aamupalan jälkeen meidät heitettiin Tirroon, ja Mikko ja Xiaojun jatkoivat omalle seikkailulleen Norjaan. Tirrossa oli jokin väljän mökkikylän näköinen operaatio, jonka jälkeen löytyi tuoreilla punaisilla pollilla merkitty polku erämaahan. Sitähän kelpasi seurailla, olkoonkin että myöhemmin pollat harvenivat ja muuttuivat aika rapistuneiksi. Muotkavaaroilla nähtiin paljon korvasieniä, tosin näyttivät jo vähän nahistuneilta. Hyttysiä oli koko matkan ihan sopivasti, ja pilvipoudassa oli hyvä tallustaa. Muotkajärvellä tehtiin lounas. Kuosmusvaaran jälkeiset suot, joista Mikko oli varoittanut (järviseudun suot ovat kuulemma klaarattavissa lähes yksinomaan postipolkua pitkin) olivat ihan helppoja kulkea myös. Tehtiin leiri Kautsasjärven koillispäähän ennen puroa, haettiin polttopuuta lähistöltä ja paistettiin matkaevääksi saaduista haukifileistä ne, mitä jaksettiin syödä. Ja namiiiii oli, RASVAINEN hauki! Hyttyset vähenivät iltaa kohti ja aurinko paistaa.

MA 10.7.2017

Aamulla aurinko ei herättänyt liian aikaisin, vaan Katja. Pari tuntia myöhemmin teltassa olikin jo tolkuttoman kuuma. Yli jääneet kalafileet olivat kelvanneet jollekulle, meille kelpasi talkkunapuuro. Ensimmäinen suo, vaikeakulkuiseksi merkitty, oli helppo, kun seurasi siellä olevia merkkikeppejä. Muilla soilla oli enemmän koikkelehtimista, mutta niistäkin selvittiin. Kultakäsilompolosta laski vuolas virta, jota kahlatessa shortsien lahkeet kastuivat liti. (Note to self: Tulitikut ja kartta taskusta pois ensi kerralla!) Polun merkintä on aika satunnaista, mutta kai me sitä pääosin kuljettiin. Saarilompolon kammia ei viitsitty käydä edes katsomassa, vaan tultiin Mukkalompoloon laskevan puron varteen teltalle. Täällä on ollut jotain rakennuksiakin ammoin. Ihan puron vastarannalla olisi ollut kovin piktoreski paikka teltalle, mutta saappain ei päässyt yli edes katsastamaan paikkoja, ja sandaalikahluu ei vaan enää huvittanut. Telttaa pystyttäessä alkoi sataa, ja herkullinen—siis meinaan om NOM!—haukiparsarisotto tehtiin teltan tanssihallissa sateelta suojassa (muttei hyttysiltä). Tätä kirjoittaessa edelleen ropisee, ja rommi on korkattu.

TI 11.7.2017

Pitkin yötä sataa paukutti, mutta aamulla oli jo poutaa ja pelotteli auringonpaisteellakin. Puron ylitys hoitui helposti, eivätkä suotkaan kovin katastrofeja olleet. Pian päästiin könyämään Kuárvikozzân rinteitä, ja lounasta laitettiin kohta huipun jälkeen hienolla paikalla. Merkillisen paljon hyttysiä vaan niinkin korkealla. Lyhyt lasku alas laaksoon, jossa puron yli kahlauksen jälkeen sadekuuro yllätti. Se loppui heti kun oltiin saatu sadekamat ylle, ja loppupäivä oli taas poutaa. Piekanaäytsille noustessa käytiin tallustamassa lumijäätiköllä, ja karttaan merkitty rakka oli kohtuu helppo kuljettava. Huipun jälkeen puro alkoi varsin ylhäältä, ja kunhan saavuttiin koivikon reunaan, se jylisi jo ihan iloisesti. Oivallinen telttapaikka löytyi. Kylpyammeen muotoinen plutimo niin pienessä purossa jätettiin käyttämättä, koska ei ollut kumiankkaa. Kuivaa katajaa on polttopuuksi vaikka letunpaistoon, mutta tehtiin spagetti ja kadotettiin juustonjämä haisemasta. Täällä ei kännykkä kuulu.

KE 12.7.2017

Tänään tuli käveltyä. Alkumatka todennäköisesti postipolkua seuraten alas Kielajoelle, sitä sitten alavirtaan enimmäkseen helpossa maastossa. Kielajoki on ihan vuolas joki, mutta pääosin näyttää löytyvän matalia helppoja kahlauspaikkoja "ihan mistä vaan". Rannalla on rutosti nuotiorinkejä ja leiripaikkoja. Myös ihan letunpaistotasoista katajakeloa. Joen rannoilla olevat suot eivät juuri haitanneet, mutta Divreláddočopman eteläpuolella oleva suo kierrettiin suosiolla idän puolelta. Sitten lounastettiin kunhan päästiin takaisin joelle. Seuraavan vaaran kohdalla polut johdattelivat etäämmälle joesta mäntymetsään! Ollapa täällä leirissä, lettupuut olisivat parasta laatua! Seuraavat pari mutkaa joessa oli helppo tunnistaa, ja kohta käännyttiin koilliseen ja seurattiin lampijonoa kämpälle, ihan tarpeeksi kävelleinä. Kämppä oli siisti, mutta täynnä hyttysiä. Ilmanvaihtoräppänästähän niitä tulee. Tukittiin se muovikassilla ja alettiin lahdata inisijöitä. Lampi on matala ja rannat splää, mutta onnistuttiin kuitenkin peseytymään. Vastarannalle laskee puro, josta saa hyvää käyttövettä. Patjat on ihan jees. Irrotettava keskilaveri on rikki, vain reunimmaiset toimivat. Sääli, ettei ole vieraskirjaa, olisi kiva tietää mitä sakkia täällä ravaa. Kielan poluilla näkyi melko tuoreita bootsinjälkiä tulossa vissiin täältä.

TO 13.7.2017

Taas yöllä satoi, ja baro on yhä vain laskenut, ainakin yöajat kun ollaan paikallaan. Silti aamu valkeni poutaisena, vähän koleana, mutta sinitaivaalla uhkaillen. Kielajoen ylitys hoitui helposti siitä mihin kämppäpolku toi. Kompassisuunnalla tultiin Muotkatunturien itäpuolelle, missä vaiheessa aurinkokin jo paistoi täydeltä terältä—kyllä se pitäisi jo uskoa, ettei Lapissa ole muuta kuin hyvä ilma. Poikkesin Muotkan rinteelle hakemaan kännyttimelle kuuluvuutta, mutta ihan huipulle asti (+130 metriä siitä, mihin jätin Katjan) sai kiivetä ennen kuin mitään alkoi tapahtua. Sittenkin jokaisen tekstiviestin lähetystä sai yrittää useasti ennen kuin onnistui. Ja hilpeä tuuli, mutta näkymät olivat kyllä hulppeat. Laskeuduttuani ryhdyttiin vielä lounaalle, kun paikka oli kiva eikä hyttysiä ollut liiaksi. Sitten alkoi laskeutuminen seuraavan (näköjään nimettömän?) joen laaksoon. Helpo kahluu siitä mihin tultiin (joku muukin lie kahlannut siitä, tukikepeistä päätellen) ja kohti Riekonpyytäjää. Noin kilometri sitä ennen löytyi jokirannasta fantastisia leiripaikkoja, joihin olisi kyllä jääty, jos vain olisi ollut tarjolla lettupuita. Vaan kun ei, niin jatkettiin kammille. Se löytyi ongelmitta ja on oikein kodikas ja hyväkuntoinen. Täällä on vieraskirjakin.

PE 14.7.2017

Yöllä oli taas satanut. Aamu oli pilvinen ja kylmä, mutta baro oli pitkästä aikaa noussut yöllä. Mitä tarkoittanee. Lähdettiin suoraan kompassilla mäenrinnettä pitkin kohti joenmutkaa, johon sivupuro laskee. Tätä sivupuroa seurattiin ylös kunnes siihen laski ensimmäinen sivupuro lännestä—tai näin minä tunari luulin. Kahlattiin siinä yli, ja vasta sitten tajusin joen virtaavan aivan väärään ilmansuuntaan! Jonkinmoisen selvittelyn jälkeen osoittautui, että olimme kyllä ylittäneet oikean puron, mutta olimme vielä siinä kohdassa, jossa se laskee jokeen. Sitä ylävirtaan seuraten löytyi sitten ensimmäinen ja toinen lännestä laskeva tunturipuro, jälkimmäistä seurasimme sitten ylös ja solan läpi. Usvaista, kovin usvaista oli siellä ylhäällä. Ja melkoinen tuuli. Ei jääty lounastamaan seuraavalle purolle kuten oli ajateltu, vaan jatkettiin alas Jeageloaijávrille, jonka kupeessa jonkun törmän suojassa värjöteltiin ja tehtiin mättöä. Ja väkeä lappoi eestaas koko ajan, kolme miestä joista yksi mönkimellä—vissiin kahta eri porukkaa. Jatkaessamme matkaa ne kaksi olivat ähräämässä jotain järvellä, kuin olisivat kahdestaan vetämässä järven poikki yltävää verkkoa sen päästä päähän. Siis kalassa varmaankin. Jatkettiin kohti postipolkua ja yritettiin löytää se siitä, missä se ylittää suon—tuloksetta. Kun ei löytynyt, niin otettiin kompassisuunta ja mentiin. Polku löytyi Vudnjosčopman itäpuolelta kolmoislampien kohdalta. Seurattiin sitä seuraavalle purolle, kahlattiin se (juuri liian syvä saappaille) ja jäätiin leiriin heti sen vastarannalle. Kerättiin katajaa nuotiopuuksi ja paistettiin lettuja. Nam. Nyt tätä kirjoittaessa taas sataa. Hyvä ettei aloittanut vielä lettukestien aikaan.

LA 15.7.2017

Aamulla oli outo yhdistelmä: aurinko herätti kuumottavalla ähötyksellään (parikymmentä minuuttia ennen kelloa), sateen ropistessa teltan kattoon! Pian sade lakkasikin, ja alkava päivä näytti kovin mukavalta. Matka taittui kommelluksitta, lounasta syötiin vanhassa leiripaikassani Buoidatskáidia kohti laskevan puron varressa. Kyllä retki-moussaka vaan on rumaa ruokaa. Soltsaroja niin ei näyttänyt leiripaikalta, joten jatkettiin matkaa ja käännyttiin kohti Gaskabeaičohkajávria. Asetuttiin leiriin mäntykankaalle vähän ylemmäs mäelle lähelle puroa jonkin matkaa ennen järveä. Polttopuuta on ylenpalttisesti! Upeita keloja ja tervaskantoja vaikka millä mitalla! Pakko oli tehdä iltanuotio vaikkei moiselle mitään tarvetta ollutkaan. Vähän ripsi vettä laittaessamme kaalilaatikkopataa iltapöperöksi, muttei mitenkään tosissaan. Telttaan siirrettyessä oli taas poutaa ja sinitaivaalla uhkailevaa. Unelmoidaan pizzasta ja croissanteista ja tehdään ostoslistaa. Ensimmäinen kaasupommi tyhjeni lounasta laittaessa. Ensimmäinen rommipommi tyhjeni nyt.

SU 16.7.2017

Taas siisti pouta-aamu vähän muhkuraisen yön päätteeksi. Kompassisuunnalla polulle ja sitä seuraillen kohti sivistystä. Polun lopussa oli jokin poroaitaoperaatio ja "Yksityisalue, pääsy kielletty" -kylttejä—tosin kieltäen menon sinne erämaahan, josta olimme tulossa. Niinpä menimme portista ja pääsimme maantielle hankalan oikaisun kautta. Tietä oli helppo klompsutella kylän keskustan läpi mökkikylään. Jo matkalla näytti siltä, ettei Kotipizzaa enää ole (vaikka kotipizza.fi antoi Karigasniemen toimipisteelle vielä aukioloajatkin) ja mökkikylän respassa asianlaita vahvistettiin. Kaikki muuten kysyivät, tulemmeko Kevolta. Mökki on ihan jees ja sauna oli sitä myös. Syötiin om-nom pizzat Kalastajan Majatalossa, inventoitiin safkat ja tehtiin ostoslistaa huomiselle. Pyykkikin saatiin hoidettua, joten päästään kauttaaltaan freeseinä hikoilemaan huomenna.

MA 17.7.2017

Aamupala oli leipää ja juustoa ja kaikkea kivaa ja maitoa om-nom. Tauhka pakattiin tehokkaasti, käytiin kahvit respassa ja suunnattiin ostoksille. Kylän Alko on ihan oikea myymälä, ja hyvin varusteltu. Saatiin tarvittavat spriit ja kaupoista muut tuotteet, myös entistäkin härskimmän värinen lätsä Katjalle. Mutta ei kaasua. Ei kummassakaan ruokakaupassa eikä Tenohalli-rautakaupassa ollut kaasupommia kierteellä. Oikeasti, kuinka harvinainen tämä muka on? No, olemassaoleva pommi riittää kyllä kun käyttää säästellen—eli ei keitä teetä kaasulla. Mökkikylän respan setä selitti ummet lammet reittiä Ailikkaan kotalaavulle, mutta lopulta mentiin omaa reittiämme. Poronlihafirman ohi tietä pitkin, tien päästä pururataa/mönginpolkua pitkin, "neliökilometri-poroaitauksen" kulmasta, ja silleen. Vasta Meađđenvárjeaggia kiertäessä pohjoista reittiä alkoi maasto tosiaan ryppyillä, mutta "laavu" löytyi—oikeasti se on upouusi kota, kamiinalla, ihan yöpymiskelpoinen. Hyvää polttopuuta oli paljon, joten aloitettiin kaasun säästäminen ja laitettiin hernesoppakeitot nuotiopiirissä. Sapuskan jälkeen noustiin vähän järkevämpää polkua ylös tunturin rinteeseen, ja sitä kuljettiin pohjoiseen ja sitten itään Skálonjuovččaa kiertäen, Snoikanjohkan poikki, ja taas pohjoiseen. Päädyttiin leiriin tunturipurolle juuri ennen solaa Ailikkaan ja Áilegasroavvin välissä, mistä sitten huomenna kuljetaan, ylitetään Piesjoki ja jatketaan Akujoelle—kai. Huomenna pitäisi sataa. Nyt vielä teltan kattoon ropisevat vain mäkäräiset.

TI 18.7.2017

Aamu oli kaunis ja säästettiin lisää kaasua. Matka Piesjoelle sujui nopeasti helpossa maastossa, ja joen poikki vain saapasteltiin. Sitten tultiin oikealle Piesjoelle, joka oli kyllä sekin ihan helppo, mutta vaati sandaaleilla kahluuta. Matka jatkui Stuorra Biesvárrin itäisiä rinteitä, edelleen helppoa kulkua ja hyvä sää. Yhteen tunturipuroon tein hetken mielijohteesta lähempää tuttavuutta ja satutin oikean käden nimettömän. Kannattava operaatio. Ja sitten alkoi sataa. Jonkin verran ennen lounastaukoa vedettiin sadekamppeet ylle, ja kuuro vain yltyi laittaessamme ja syödessämme soppaa. Raskaat vesipisarat paukuttivat sopan pintaa läikyttäen sitä rinnuksille. Ukkonenkin jyrähteli välillä, mutta salameja ei näkynyt. Sama melske jatkui lounaan jälkeenkin jonkin matkaa, mutta loppui sitten kokonaan. Viimein tulimme Akujoelle, aika lailla siihen kohtaan mihin tähtäsinkin, missä Akujärvenjoki tulee alas tunturista. Telttapaikka oli vähän hakusessa, mutta löyttyi kelvollinen upealta paikalta. Koski mylvii kallioiden välissä, vähän yläjuoksulle virrasta löytyy kaikki vesihieronnat ja porekylvyt mitä toivoa saattaa. Ja heti kohta alavirtaan on todella helpon näköinen kahlaamo. Kelvannee.

KE 19.7.2017

Nyt oli kunnollinen sadepäivä. Se alkoi sataen, satoi läpi aamiaisen, satoi joenkahluun, satoi rauhtallisesti mutta koko ajan ihan perille asti Iisakin hotellille. Sitten poutaantui kun päästiin katon alle. Aamun taival alkoi siis kahlaten, ylitse mentiin siitä mistä olin illalla katsonutkin mentävän. Kahluukepin olisi tietysti voinut tehdä valmiiksi, toisaalta eipä sitä oikeasti edes olisi tarvinnut. Ihan lähtöranta oli reiteen asti syvää muttei kovin vuolas. Siitä se äkkiä madaltui kosteahkoksi mukulakivikaduksi. Vastarannalla oli taas polven syvyinen virtakohta. Kunhan oli sateessa kuivattu jalat ja paketoitu Katjan kantapäät, saikin nousta 50 metriä lähes pystysuoraa mäkeä. Sieltä sitten lyhyt lasku Akujärvenjoelle, joka oli sentään helppo ylittää Wagner-loikalla, siistiin matalaan kivipohjaan plätsähtäen. Näin oltiin päästy oikealle mantereelle, ja loppumatka Iisakille oli vain kävelemistä. Sateessa. Ja minun sadehousut valuivat koko ajan. Ohitettiin Uhca Áhkováráš Skáidi ja Luođevárri idän puolelta, ihan siedettävää menoa kunhan oltiin ensin noustu riittävän korkealle. Luovdejeaggi samoin rymisteltiin idän puolelta ohi. Sitä lähestyessä ja sen kaakkoispuoleisessa lompareessa härskätessä maasto oli kyllä aika tappista, mutta kunhan päästiin taas kuivemmalle maalle, parakki häämöttikin jo etäällä etuvasemmalla. Ihan heti sitten tultiin Akujärven moottoriliikennetiellekin, ja matka alkoi olla valmis. Vettä valuvina avattiin parakin ovi ja yritettiin olla tuomatta kaikkea vettä sisään. Parakissa on yksi fantastisen pehmeä peti (kattoos nyt kumpi saa sen, JOS ei molemmat mahduta), pöytä, kamiina ja myös lattia (sille toiselle). Kosteahkoa koivunpätkää on liiterissä, sekä jotain rakennusjätettä ja kirves. Vesipisteinä on suolammet, mutta ainakin tänään ihan talon läheltä meni myös puro. Otettiin siitä vedet ja tehtiin mättöä, sitten kamiinaan hetkeksi tuli ja vaatteita kuivumaan. Teekin valmistui siinä samalla, ja mikäs täällä ollessa, kuumaa teetä litkien kamiinan lämmössä. Myös kaalilaatikko iltamätöksi tuli kamiinalla, ja nyt tulen sammuessa vaatteetkin alkavat olla kuivia—ja saappaat pohjallisineen! Mökin itäpuolella on palsasuo, jolla on isoja onkohan ne nyt sitten niitä palsoja. Enpä ole sellaisia ennen ainakaan tietäen nähnyt. Näköala ikkunasta ulos lännen suuntaan on kaunis. Ei sada enää, pilvet rakoilevat, välistä näyttää melkein valoakin tursuavan läpi. Paikan puucee on minulta vielä tarkastamatta. Vieraskirja alkaa 1999 ja tänä vuonna on neljä merkintää. Iisakki itse on jonkun vuoden välein käynyt ylläpitämässä majoitusliikettään. Viihtyisä. Suosittelen.

Notes to self:

Katja: Ei itsetehtyjä sukkia mukaan, Savotan Saapassukat on paremmat. Alussukaksi urheilusukka.

Antti: Kameran vaihtopatterit Minigrip-pussiin, ilman ne perkele RUOSTUU! Muutenkin etsi tiiviimpi kamerakassi pokkarille. Ja varalta mukaan Trangiaan spriipoltin, ettei joudu pihistelemään kaasun kanssa. Kuuma tee olisi ollut just se juttu tänne kylmään tupaan saapuessa!

TO 20.7.2017

Sateen piti loppua aamupäivän aikana. Mahtoiko yölläkään sataa enää yhtään, ja koko päivä oli poutainen meidän hereillä ollessamme. Mutta kylmä oli. Osan ajasta kuljettiin peltipaidat ja takit yllä. Ensin seurattiin moottoritietä Akujärvelle, ja toden totta, lukossahan hotelli oli. Muutenkin parakki oli ollut piktoreskimpi ja kukaties tilavampikin. Rannassa olisi kyllä ollut hyvä plutimo, ja telttasaunakin (tosin ei käyttövalmis)—ilmeisesti jatkuvalämmitteisellä kiukaalla?? Lähdettiin sitten koilliseen Áhkojárgielasin, Sitnogovoaivin ja Leakšagoađoaivin itäpuolisia rinteitä pitkin, jokea seuraillen. Leakšagoahti -suon kohdalla (joka on muuten tämän jokisysteemin alku molempiin suuntiin, eli korkein kohta) tehtiin lounasta. Vähän lämpimämmällä säällä karussa suopurossa olisi ollut hyvä peseytyäkin—siisti kivipohja, sopivan syvä uimapotero puronmutkassa, ja ruohikkoinen ranta missä pukeutua. Sitten jatkettiin samaa jokisysteemiä nyt alavirtaan Ráššoaivin ohi, ja leiriydyttiin johonkin Gaimmoaivilta valuvan puron viereen, mistä löytyi myös sopivasti katajaa iltateen keittelyä varten. Matkaa tuli tänään taitettua jotain 12 km Aku-Hotellin pihasta, mihin vielä noin 3 km moottoritietä Iisakilta. Maasto oli toki hyväkulkuista, mutta silti kunnon pläjäys. Eilen valuvan märiksi kastuneet nahkahanskat myös kuivuivat käyttökuntoon rinkan päällä, mitä ne eivät illan aikana kamiinan lämmössä tosiaan tehneet. Ilmapuntari oli hiljalleen noussut läpi yön, ja sama trendi lienee jatkunut sen lyhyen aikaa mitä tässä ollaan leirissä ehditty paikallaan olemaan. Kylmä vaan edelleen on, peltiä ja villaa pitää olla takin alla.

PE 21.7.2017

Kyllä kelpasi taas herätä poutasäässä ja fantastisen tunturimaiseman ympäröimänä. Viileää on, muttei varsinaisesti kylmää. Aikaa meni taas risukeittimen kanssa tuffatessa, mutta matkaan päästiin, ja se taittui vauhdikkaasti. Seurattiin jokea alavirtaan ja ylitettiin se suuren kivikon kohdalla saapastelemalla, ja siirryttiin Duottar-Áitevárrin etelärinteelle. Kierrettiin sen laki ja jatkettiin itä-koilliseen, kahden suon välistä seuraavalle mäen nyppylälle, jonka jälkeen Gohpalasájan varrella tehtiin lounas. Sitten jatkettiin kompassilla koilliseen Gohpalasskáidin poikki. Ylitettiin kapea suo sen takana, ja laskeuduttiin itään alas Čársejohkalle. Haussa oli paikka, puuta ja plutimo. Tullessamme joelle puuta ja tasaisia telttapaikkoja oli kyllä tarjolla, mutta juuri siinä joki oli kovin matala ja vieläpä useaksi jakautunut saarekkeiden ympärillä. Jatkettiin alavirtaan, ja vastaan tuli aivan ihanteellinen plutimo. Arvelimme, että kyllä täältä telttapaikka löytyy, ja plätsähdettiin polskimaan. Kun akuuteimmat klähmät oli pyykätty veke, löytyi vähän matkan päästä rannasta kumpareiden ympäröimänä suojaisa pläntti, joka oli näemmä palvellut jotakuta muutakin leirinä: siellä oli valmis nuotiorinki ja vanhoja katajanjuurakoita odottamassa polttamistaan. Sinne siis pystytettiin teltta, haettiin vähän lisää puuta ja muita tarvikkeita, ja ryhdyttiin letunpaistoon. Tässä vaiheessa päivää ei ollut enää järin kylmäkään. Tosin plutimo kyllä oli. Ja joen pohjassa juuri tällä kohdalla on ainakin kaksi pientä lähdettä! Sääli, ettei maanpäällisiä lähteitä täällä näy. Päivämatka ei ollut kovin pitkä, kymmenisen kilometriä, mutta helpossa maastossa (taas) se meni kyllä nopeasti! Seuraavat kaksi päivää Kuoppilasjärven kämpälle näyttävät myös aika lyhyiltä. Pari putousta löytyi kartasta huomisen matkan varrelle. Juuri nyt aurinko taas pitkästä aikaa paistaa teltan ikkunasta sisään.

LA 22.7.2017

Oli mukava taas aamulla lähteä patikoimaan vain t-paidassa. Aurinkokin melkein paistoi. Kulku oli melko helppoa, mutta heti ensimmäinen puro (Ávženjálmjeaggin kohdalla) meni Katjalla kahluuksi, vaikka minä pääsinkin varovasti saapastellen yli. Ennen Linkinjokea oli jonkin verran suopupeikossa rysyämistä, ja Linkinjoki toki meni kahlaamiseksi myös. Ja matka jatkui Čársejohkaa alaivrtaan vaihtellevassa maastossa, jossain välissä syötiin lounastakin. Sitten saavuttiin putoukselle, joka oli kyllä vakuuttavan kuuloinen, mutta enemmän kuitenkin koski kuin putous. Hyvä siellä oli silti toikkaroida virran äärellä. Yhdestä kohtaa löytyi hiidenkirnukin, yllätys yllätys. Kaunis, sopusuhtainen ja syvä kuin mikä. Sitten kun aikamme olimme kosken partaalla roikoilleet, piti ylittää samassa kohtaa jokeen luoteesta laskeva Njiđgu, kartassa harmittoman oloinen puro, mutta kahlattava sekin oli. Puron yläpuolella oli tajuttoman korkea jyrkänne, juuri ennen jokeen yhtymistä. Samassa kohtaa joki tekee mutkan oikealle Roaiskaleametin kaakkoispuolella, siitä me jatkettiin suoraan koilliseen, syvän kurun luoteislaidalla, tarkoituksena etsiä leiripaikka kun tapaamme joen jälleen. Aivan viime metreillä nähtiin viimein poroja, 14 päivää Tirrosta lähdön jälkeen! Ja koska ihan porotokan läheltä löytyi puronliri, päätimme majoittua ylös tunturiin eikä laskeutua alas jokirantaan, mistä huomenna kuitenkin pitäisi heti taas kiivetä ylös. Illallisella aurinko paisteli kivasti, poroja ei enää näy, mutta pitää sulkea teltan ovi tiiviisti, etteivät ne tule yöllä tuijottelemaan. Kello on jo paljon, iltamättöä syötiin klo 20 jälkeen. Matkaa kertyi vähän yli 10 km, mutta nyt maasto ei ollut ihan pelkkää ruusuilla tanssimista, ja aikaahan tuhraantui myös nähtävyyksien katseluun. Kaunis ja melko lämmin päivä, vaikka jossain vaiheessa pitikin vetää takki t-paidan päälle.

SU 23.7.2017

Aurinko paistoi aamusta asti ja lupaili tehokasta hikoilupäivää. Ja lupauksensa se myös piti. Hiki tuli jo ensimmäisessä mäessä leiripaikalta tunturiin noustessa. Siitä oli sitten lyhyt matka toiselle putoukselle Erttetvárjohkassa, juuri ennen kuin se laskee Čársejohkaan. Samoin kuin edellinen, tämäkin oli enemmän koski kuin putous, ja pienempi, mutta tosi nätti kuitenkin. Jos olisi innostunut rypemään, tässä olisi päässyt "luolaan" vesiputouksen taakse! Ahdasta siellä olisi kyllä ollut, eikä minulla ollut uimahousujakaan. Putoustelun jälkeen kahlattiin Erttetvárjohka ja seuraava puro (Sirddávži, joka tulee rotkon pohjaa myöten melkein Kuoppilasjärveltä asti, vaan ei ihan—vedenjakaja on juuri Kuoppilasjärven eteläpuolella, ja järvestä laskee puro pohjoiseen!) ja lähdettiin taas nousemaan mäkeen, ja jyrkästi. Mutta sitten kun oltiin ylhäällä, matkanteko oli jälleen helppoa. Vettä ylhäällä oli lähinnä lammissa, mutta kun tuli pieni puro vastaan, laitettiin lounasta. Sitten olikin enää lyhyt matka Kuoppilasjärven kämpälle. Siellä meitä oli vastassa nelihenkinen seurue—yksi vähän rasittavahko suupaltti ja joku seuralaisensa, ja kaksi vähän rauhallisempaa ukkoa, joista toinen oli kalamies ja toinen ornitologi. Minä parsin housujani, Katja pesi pyykkiä, syötiin moussakaa ja rötväiltiin teltassa. Annoimme seurueen rauhassa asustaa tuvassa, johon olisi kyllä mahtunut vielä neljä henkeä lisää ennen kuin olisi tarvinnut edes tiivistää. Löytyi sen verran hyvä telttapaikka, ja sateesta nyt ei ainakaan ole vaaraa—mitä nyt aurinko saattaa herättää aikaisin, mutta niin olisi se kalamieskin saattanut, meinasi viideltä lähteä kalaan. Näin ei ainakaan tarvitse kärsiä kuorsauksesta (ainakaan minun ei).

MA 24.7.2017

Reippahat eläkeläiset olivat kukkumassa jo aamuvarhain, tai ainakin jo ennen meitä, joten hyvä että oltiin rauhaisammassa majoitteessa. Aurinko alkoi lämmitellä telttaa 10 minuuttia ennen herätystiippaa. Aikaa kului yllättävän paljon ihan vaan johonkin, varmaan leirin ja kämpän välin kulkemiseen, kun kokkailtiin puuro Metsähallituksen kaasuilla. Liikkeelle kuitenkin päästiin ennen pitkää. Poikettiin katsomassa kammia järven pohjoispäässä. Aika samanlaisessa kunnossa kuin viitisen vuotta sitten: seinät paikoin homeessa, muttei vieläkään valumajälkiä katosta. Laverit ehjät, ovi toimi, kamiina yhä ruosteessa. Nyt tosin päivä paistoi joidenkin seinälautojen välistä, en muista miten mahtoi viimeksi olla. Söpö kammi kuitenkin, sadesäällä takuulla aivan täyttä parhautta. Mutta nyt ei satanut vaan hikoiltiin, sama vaikutus toki kuitenkin. Seurattiin merkittyä retkeilyreittiä ja lounastettiin Oađašanjávrista laskevan puron varrella. Kilometri siitä eteenpäin poikettiin reitiltä pois, kohti Heargevárria ja sen juurella pohjoispuolella olevaa tulentekopaikkaa. Kyllä pitää olla niin ekopiste yksinkertaisella nuotiopaikallakin, himpskatti. Mutta polttopuutkin löytyi, ihan hyviäkin olivat, kuivaa honkaa koivun lisäksi, ja painava kirves. Käytiin heittämässä teltta metsään ja alettiin sitten iltateetä ja -mättöä. Pari tätiä selkäreppuineen kävi sanomassa moi ja istuivat minuutin viereisen pöydän luona ja katosivat. Meillä voi oli mennyt päivän mittaan ihan plöö, mutta saatiin se vissiin vielä pelastettua. Soitettiin Lapinkylä-Campingiin, varattiin datsa pariksi yöksi ja sauna pariksi tunniksi. Lienee siis kaikki komennuksessa toistaiseksi.

TI 25.7.2017

Aamulla piti sitten lähteä aikataulun mukaan, jotta ehditään mökkikylään suunnilleen sovittuun aikaan ja viimeistään saunaan. Mentiin tulentekopaikalta pohjoiseen kulkevaa polkua, mitä nyt poikettiin sen verran että kierrettiin Váutsimaggi ja Ältsimieltsi, eikä menty niiden huippujen kautta. Sitten jatkettiin retkeilyreittiä alas Utsjoelle, syötiin vähän näkkäriä ja poroa matkalla. Perillä päästiin mökkiin ja—viimein—saatiin Pub Rastigaisasta pizza (yksikössä, kaikki eivät pelaa sääntöjen mukaan). Poropizza (käristys, puolukka), nam++, suosittelen. Perillä. The end.


Antti J. Niskanen <uuki@iki.fi>