Kesä 2024: Salla (Nousu) - Tuntsa - Tulppio; Inarijärvi

Vanhalla rutiinilla päästiin Kemijärven-junaan—vaikka ensimmäistä kertaa liput oli Kemijärvelle asti. Ravintolavaunusta saatiin perinteiset lihapullat ja muuta sellaista, ja enin ryysiskin helpotti pian. Mikäs tässä oli taas pohjoista kohti kolistellessa.

LA 8.6.2024

Juna saapui Rovaniemelle kymmenisen minuuttia myöhässä, mutta Kemijärvelle noin ajallaan. Vaikka eipä bussiin suurta kiirettä olisi ollut. Pikkubussi toi meidät Sallaan, ja hotellille saavuttiin parahultaisesti—etuovi oli lukossa, mutta emäntä saatiin puhelimitse kiinni. Oli kuulemma menossa saunaan, ja pari minuuttia myöhemmin ei olisi enää vastannut. Jätettiin rinkat huoneeseen ja lähdettiin lounaalle ja kylää katselemaan. Syötiin Akkavaarassa ("Kärttysen Akan Pizza", nam), vilkaistiin kylän molemmat pääkadut, ja mentiin museoon. Se oli ihan kattava, ja sen ulkoilmapuolella saatiin esimakua hyttystilanteesta (ei paha). Joen yli menevää rautatiesiltaa ei lie liikennöity vuosiin, sen verran umpeenkasvaneelta raiteet näyttivät. Haahuiltiin toiselle puolelle kylää katsomaan koulua, ja sieltä taas kohti hotellia. Tämä hieman uneliaan oloinen kylä on kyllä äkkiä nähty. Käytiin kaupassa hakemassa huomiseksi evästä sekä kylmätavarat reissuun. Illallinen käytiin uudelleen Akkavaarassa, koska ei muita ravintoloita ollut enää auki, eikä muita baarejakaan ole. Saunottiin ja käytiin nukkumaan.

SU 9.6.2024

Herättiin ajoissa aamiaiselle. Yllättäen, kunhan puurokattilasta kohoava höyry levisi hotellin rakenteisiin, sieltä alkoi tipahdella väkea aamupalalle. Ja minä kun luulin meidän olevan liki ainoat asukkaat juuri nyt. Pakattiin eväät ja varusteet tyhjennettyihin vaatesäkkeihin, saatiin taksi tilattua, emäntä olisi tarjonnut meille kahvit mukaan jos meillä olisi ollut termari. Päästiin pian polun alkuun Pyhäjärven eteläpäässä, ja hikoiltiin. Hyttysiä oli paikoin muutama, joten tuoksutettiin itseämme torjunta-aineella. Vaihdoin varustesäkin kantotapaa Nuuska-Muikkustyyliin, vaikka se olisi kyllä mukavuussyistä tarvinnut paksumman kepin. Varsinaiselle reitille tultiin Kaippahanojan laavun kohdalla, joka osoittautui päivätuvaksi. Uudenkarhea, valtavilla maisemaikkunoilla (kuin lie kylmä talvella?) ja hyvin varustellulla puuvajalla. Hirmuinen kaksipaikkainen puucee pihapiirissä myös. Jatkettiin matkaa Pahanojankurun kämpälle ja täytettiin pullot purosta matkan varrella, vesi oli paljon kylmempää kuin hotellin vesijohdosta. Reitillä oli paljon uusia pitkospuutarpeita polun varrella, ja helppokulkuisissakin paikoissa pitkospuita eri aikakausilta. Kämppä oli hieno, sisältä tilava ja ulkona hyvä katettu veranta, missä riisua sadevaatteita ja säilyttää rinkkaa. Ja eteisessä oli oma kamiina! Kamiinan yllä piipun ympärillä oli laaja ritilätaso jalkineiden kuivaamista varten. Lämmitettiin maggarat ja karjalanpiirakat ulkona nuotiolla. Läheltä meni portaat alas purolle, jossa oli jotain "Sounds of Salla" QR-koodia. Ikävissä metalliritiläportaissa oli oma laudoitettu kaista merkattuna koirantassunkuvilla. Pilvitilanne oli vähän muuttumassa uhkaavamman näköiseksi, mutta päästiin Kylmäheteen päivätuvalle kuivina. Siellä ollessa vähän sateli ja etäällä jyrähti ukkonenkin. Tupa on samanlainen näköalatupa kuin edellinenkin. Tunturilammen laavu (laavut) olivat kuitenkin laavuja, vaikka vähän ylimodernia mallia, mutta mitäpä siitä, eivät yhtä kahjoja kuin Kylmäluoman ammoin. Seurattiin uutta, vastikään levitettyä hiekkapolkua tunturin juurelle, mistä Katja jatkoi matkaa tunturin pohjoispuolitse, mutta minä oikaisin lähestyvästä ukkospilvestä huolimatta sen ylitse. Huipulla näin ensimmäiset ihmiset sitten polulle lähdön. Siellä oli myös kännykkämastojen pihapiirissä avoin perinteinen kota, ja varmaan yksi Suomen korkeimmalla sijaitsevista puuceistä. Ehdin alas ja Keloravintolaan juuri ennen sateen alkua, ja Katjakin kohta saapui, juuri sadevaatteensa korkanneena. Syötiin hyvät mätöt, ja palattiin taksilla hotellille. (Tätätkö se Lapin-retkeily on?) Saunottiin taas ja katsottiin murovaalistudiota televisiosta.

MA 10.6.2024

Aamulla saatiin puurot napaan ja rinkat äkkiä pakattua. Yksi vaeltaja aamiaisella oli ilmeisesti ollut jo hyvän aikaa reissussa, useita viikkoja, ja oli lähdössä Sallasta etelän suuntaan. Tällä viikolla kuulemma oli tulossa talo täyteen puolustusvoimien jengiä ja NATO-tyyppejä ja kaikenmaailman sotahistorioitsijoita. Tilattiin taksi, joka ajeli meidät Nousun kylälle, ja hyväkuntoisia metsäteitä päästiin ihan sinne asti mihin haluttiin. Silta Maltiojoen poikki oli olemassa, ja varoitti "Yksityissilta, kulku omalla vastuulla". Hienosäädettiin rinkkojen kanssa ja lähdettiin talsimaan kohti Rännisuvannonmaata. Vähän pirskotteli sadetta, minä kuljin kurahousuissa ja Katja sadetakissa, joten yhteensä olimme ihan hyvin suojatut. Kunnanrajaa koristi poroaita, jonka alitimme heti märän kohdan jälkeen, ja jatkoimme Rännisuvannonmaan tuoreiden hakkuuaukeiden poikki kohti joen viertä kulkevaa polkua. Ritavuotson jälkeen seuraavalla purolla juomatauon yhteydessä vedin minäkin sadetakin niskaan, ja niin sade kohta loppuikin. Löydettiin Nilihaarasta helppo kahluupaikka melkein siinä, missä se laskee Maltiojokeen. Varpaiden pesun jälkeen syötiin lounasta ja lähdettiin Nilihaaranharjua pitkin eteenpäin. Kohta auringon paistaessa piti riisua sadekamppeita. Harjun pohjoispäässä joenmutkassa oli salasauna, muttei niin ylifantsua leiripaikkaa että olisi täytynyt pysähtyä. Kun virtaa vielä riitti, lyhennettiin huomista matkaa pari km jatkamalla jokivarteen Tarpomoivan lounaispuolella olevan vaaran lounaiskolkkaan. Siellä olikin varsinainen saunakompleksi—hirmuisen rakennuksen jäänteet, jossa näyttäisi olleen kaksikin isoa kiuasta. Lähistöllä kaksipaikkainen puucee (ei enää istuntokunnossa) ja jokirannassa vielä yhden saunan jäänteet. Katja ehdotti, olisivatko nämä sotasaunoja. Kai Puolustusvoimat teettäisi vakiomuotoiset kiukaat kaikkiin saunoihinsa, nämä kun ovat hyvin samanmallisia olleet kaikki. Asiallinen telttapaikka löytyi, ja telttaa pystyttäessä heitti vielä pienen sadekuuron muuten niin poutaisena iltana. Hyttysiä on muutamia, etäällä kukkuu käki, ja koski kohisee lähistöllä.

TI 11.6.2024

Aamu oli aurinkoinen ja kurki möykkäsi lähistöllä, ja lähti sitten lentelemään joenuomaa alavirtaan. Syötiin "talkkunapuuro" [1], pakattiin leiri ja päästiin kulun päälle noin 11:30. Vähän vasemman puolelta kiertäen kohti Tarpomoivaa, jonka länsilaitaa pohjoiseen hyvin vaihtelevassa maastossa ja hyvin vaihtelevalla etenemisnopeudella. Välistä oli sammalen naamioimaa rakkaa, välistä lähes läpitunkematonta nuorta sekametsää. Selkeitä maamerkkejä ei juuri ollut, mutta askelia laskemalla arvioiden ihan oikeaan aikaan tultiin vaaran luoteisreunaa kulkevalle polulle. Kai se on ollut joskus tukkien kuljetusreitti, kun se päättyi nuoren näköiseen koivikkoon, mutta oli huolella tehdyn näköinen—rinteen puolelta ojitettu, ja tien ali meni useita—jos ei siltarumpuja, niin jostain kivistä rakennettuja—ojia. Aluksi tosiaan polun näköinen tie leveni kohta maasturilla ajettavaksi, ja kohta ihan tavan metsätieksi, jolla on nykyäänkin käyttöä—vieressä oli aktiivinen metsänharvennustyömaa, ja etäältä kuului koneiden yrmettä. Jäätiin Takatunturinojan kohdalle lounaalle, jota tehdessä vähän sateli ja ukkonenkin jyrähti, muttei sen isompaa rajuilmaa kuitenkaan tehnyt. Metsätyöjantterit lopettivat työpäivänsä klo 15 ja pällistelivät hölmöjä ohi ajaessaan. Tien mutkasta jatkettiin kompassilla kotaa kohti. Maltio Kepperinojasta löytyi saappain ylitettävä kohta, ja kota löytyi kohta sen jälkeen. Ihan siistissä kunnossa, tosin vähän epäilyttävää limilautaa—laitettiin teltta pystyyn, kun on sadetta luvassa. Vajassa on hyvää puuta ja saha ja kirves, puucee samassa vajassa, lienee uudempaa tekoa kuin kota. Tänä vuonna olemme vieraskirjan mukaan toiset kävijät. Yritin käydä joessa uimassa, mutta turhan kylmää oli. Kaloja polskii välillä, mutten saanut yhtään kiinni, tehtiin risottoa kuivatusta savuhauesta. Kokkailtiin kodassa, kun uhkaili sateella, mutta ei pitkään missään vaiheessa satanut.

KE 12.6.2024

Puutyöjantterit olivat etäisistä äänistä päätellen jo työn touhussa kun me heräsimme. Ei satanut. Laitettiin puuro kodassa nuotiolla, pakattiin rinkat ja lähdettiin tien päälle. Ensin metsän läpi koilliseen, Keppervaarojen länsipuolitse menevälle tielle, jota pohjoiseen-koilliseen Ylimmäisen Keppervaaran juurelle. Välillä sateli sen verran, että piti ihan sadekamppeisiin ryhtyä, mutta kohta taas poutaantui ja tuli vaan hiki. Lintuojalla ei vielä ihan ollut tarpeeksi nälkä lounasta varten, joten jatkettiin matkaa—tietä pohjoisluoteeseen kilometri, sitten siitä erkaantuvaa tietä koilliseen Ylimmäisen Keppervaaran ohitse. Sen tien alussa virtasi katuojassa vettä, ja päätimme tehdä lounaan. Tie pieneni ja pieneni ja huononi loppua kohden, mutta loppui kuitenkin aika selkeästi—tai kääntyi jyrkästi lähes ympäri, ja jatkui todella vahvana ja hyväkuntoisena tienä, jota kartassa ei ollut, varmaankin Lintuselän kautta takaisin aiemmalle isommalle tielle. Kuljettiin sitten koilliseen, kohti Tarikkajärven luoteispäästä jatkuvaa puroa/suojuonnetta. Sinne oli jyrkkä laskeutuminen, ja piti vältellä karttaan merkittyä rakkaa. Alhaalla suo oli helposti ylitetty, mutta siitä alkoikin viheliäinen ryteikkö, kosteikko ja kivikko, jossa aikaa paloi melkoisesti. Vielä uoman pohjoisempi reunakin oli sekä kivikkoista että melkoisen jyrkkää, mutta viimein järvi alkoi siintää, ja lopulta löytyi kämppäkin todella upealta paikalta aivan veden ääreltä. Tupa on myös siisti ja hyväkuntoinen, kamiina aivan pränikkä ja puuta on liiterissä, kävijöitä kuitenkin vain 6 retkuetta tänä vuonna, ja noin tusinan vuodessa aikaisemmin. Kirjassa mainitaan savusaunan (!!!) palaneen vuonna 2003! Kalaa ei järvestä tullut, ei ole haukikaislikkoa tässä lähellä. Käytiin pesulla vedessä, joka ei juurikaan ollut eilistä jokivettä lämpimämpää. Kiipesin rinnettä noin 50 metriä korkeammalle, ja sain tekstiviestit lähetettyä. Hyttysiä täällä on verrattain vähän, mikä oli hyvä juttu peseytymisen kannalta. Kaasuliesi ja kaksi vaihtopommia eteisessä.

TO 13.6.2024

Yöllä oli satanut ja paikat oli märkiä, mutta aurinko paistoi aamulla lämpimästi. Lähdettiin itään Kuusi-Kappalevaaran etelärinnettä myöten, joka olisi voinut olla helpompaakin kuljettavaa. Jos nyt ei ihan pelkkää louhikkoa, niin ainakin suuri osa matkasta oli joskus ammoin ojitettua, poikittain meidän kulkusuuntaamme nähden. Noin kilometrin kohdalla nähtiin kartalle tuntematon tie, joka ei toki mennyt meidän kulkusuuntaamme, ja sammakko. Lopulta maasto alkoi laskeutua, ja tulimme purolle, joka olikin aika hurja kahlattava, vuolas kuin mikäkin, mutta äkkiäkös se ylitettiin (odotettuamme ensin sateen laantumista edes vähän—auringonpaiste oli matkan varrella muuttunut aivan muuksi). Etsiessäni ylityskohtaa näin puron "levenemän", jonka oletin olevan ylempi kahdesta, jotka kartalla näkyvät—varmaan väärin oletin, koska kun pääsimme tielle pian puron takana, sen kaksi puronylityskohtaa (mahdollinen aikainen lounaspaikka) tulivat liian pian, ja olin hetken eksyksissä. Juuri silloin paikallinen pariskunta ajoi autollaan ohi, ja neuvoivat missä tarkalleen olimme—juuri siinä, mistä pitikin kääntyä vasempaan Jokoshaaranvaaran pohjoispuolen tielle. Tehtiin kuitenkin ensin lounas siinä (joka ei ollut mitenkään varhainen enää). Kun lopulta lähdimme tietä kävelemään, sama pariskunta ajoi autollaan takaisin päin, ja morjenstimme etäältä. Nyt jälleen poutaantuvassa säässä matka eteni joutuin poroaidalle ja tekolammen pohjoispuolelle (siinä kuulemma kasvatetaan pullakalaa). Vielä lyhyt hilpaisu koilliseen puronvarteen ja telttaa pystyyn matalan harjun länsipäähän. Purossa on hyvä vesi, mutta sen haku on vähän työlästä, ensin alas jyrkkä rinne ja sitten pätkä suon poikki. Hyttysiä riittää, ja uhkailee yhä sateella.

PE 14.6.2024

Aamulla lähdettiin kaakkoon kohti tietä melko helppokulkuisessa maastossa. Tietä puron yli ja oikeaan, ja kohta oltiinkin tuoreilla puihin naulatuilla punaisilla lätkillä merkatulla UKK-reitillä. Tosin ei niinkään polulla, alkumatkasta polkua ei juurikaan ollut. Kun reitti saavutti Naruskajoen, maastokarttaan merkitty tulentekopaikka osoittautui olevan Taviselän keittokatos. Puutilanne oli vähän murheellinen tosin, vaikka ihan liiterikin vieressä oli. Aikamoinen ryteikkö myös joenrantaan, tiheää nuorta koivua. Lounasta tehdiin Ylimmäisen Suoltijoen kohdalla. Vähän sitä ennen oli joku pieni mökkikylä (?) ja kyltit "Pääsy kielletty—silta poikki"! Ehjältä tuo minusta näytti, ja kesti kävellä täysilläkin mahoilla. Naruskajoen kahluuta yritettiin todennäköisesti Keskimmäisen-Vartton kohdalla, kosken yläpäässä, mutta parista kohtaa yritettiin tuloksetta. Yhdessä alkoi tulla niin isoja kiviä, ettei raskaamman rinkan kanssa tasapaino olisi riittänyt, toisessa taas alku oli tosi helppoa, mutta joen keskellä alkoi tulla yhä vain syvempää—kun kalsarit jo kastuivat ja yhä syveni, oli taas käännyttävä ympäri. Muitakin koskipaikkoja voisi kai yrittää, mutta siinä tuhraantuisi aikaa. Päätettiin kiertää Naruskan tammin kautta, mutta sitä ei jaksa tänään. Ministerikota oli yhä pystyssä, mutta sen lampi on kovaa vauhtia kasvamassa umpeen. Eikös se viimeksi [2] ollut vielä ihan juomakelpoinen? Jatkettiin kilometri eteenpäin ja jäätiin polun varteen teltalle lähelle joen rantaa.

LA 15.6.2024

Yöllä 05 aikoihin sataa paukutti oikein kunnolla. Käänsin kylkeä. Aamulla melkein paistoi aurinko, mutta kaikkialla oli märkää, joten puurottiin teltan eteisessä, ja sitä tehdessä ripsi välistä vielä lisää vettä vähäsen. Leiri kasaan ja menoksi, poutaisessa mutta viileässä säässä, takki ei ollut mitenkään liikaa. Pari suon ylitystä UKK-reitillä oli perin helpot, vaikka pitkospuut olivat kurjassa kunnossa, vaikkakin rehellisesti veden sisässä olevat puut olivat ihan kovaa ja lahoamatonta—pinnalla keikkuvat puut eivät olisi kulkua oleellisesti pystyneet helpottamaan. Naruskan tammin keittokatoksella oli pariskunta kahvittelemassa automatkailunsa lomassa. Olivat yöpyneet siinä lähistöllä teltassa. Istahdettiin hetki, ja jatkettiin matkaa Pupille. Huominen UKK-reitin tienhaara tuli yllättävän pian vastaan, ja kohta sen jälkeen oltiinkin Pupilla syömässä lounasta ja nauttimassa parista oluista. Pihalla ämyristä pauhasi musiikki, ja sisällä paikallinen kantajengi möykkäsi, ja yksi tuli meidän reittiämme utelemaan, mutta antoi kuitenkin syödä rauhassa. Paikallisten pro tip: Jos eksyy erämaahan, pitää olla mukana korttipakka. Kun alkaa pelata pasianssia, niin joku kyllä tulee kysymään, voiko olla avuksi. Varattiin huone ja saunavuoro ja pesulakin järjestyi. Tämä on kuulemma entinen rajavartioasema. Pihassa seisoo radiomasto, jossa on jotain VHF-kalustoa (onko vielä QRV, en tiedä) muttei kännykkätukareita. Kuitenkin kummankin puhelimet toimii, minulla välähti 4G yhdellä palkilla ja HSPA+ tulee neljällä. Onkin muuten lauantai, kännykkäpäivä. Huoneessa on kaikki mukavuudet: WC, jääkaappi, mikro, kahvinkeitin yms. Sauna on mahtava, iiiiso kiuas kokoisekseen saunaksi, piippu vuorattu kivillä kuten Susitalaallakin, terassilla ei ollut hyttysiä (vain joitakin pääskyjä) ja isäntä oli lämmittänyt meille joenkin. Tunnin saunavuoro, meidän jälkeen tulikin vastaan väkeä kysellen löylyistä, hyvä ettei yksin meitä varten lämmitetty. Kellon lähestyessä kahdeksaa mentiin vielä iltapalalle. Siinä syödessä tuli ja meni ihjan tolkku sadekuuro. Pari RVL:n jantteria tuli myös iltapalalle ja joutui kantajengin käsittelyyn— ei varmaan ensimmäistä kertaa. Täällä on muuten ilahduttava valikoima hyviä tisleitä—ei vain perus salmari-fisu-jekku-jallu-kossu. Siirryttiin omaan kabiiniin lukemaan ja borettamaan. RVL poistui 2 minuuttia kapakan sulkemisajan jälkeen, musiikki hiljeni pihasta jo reilusti ennen. Huoneemme senällä on pelastuspalveluversio Suomen tiekartasta... juuri se osa, jossa näkyy Hossa [3]!

SU 16.6.2024

Aamiainen oli sitten katettu vain meille kahdelle! Hyvää puuroa, hillosilmä, pekonia ja paistettuja äguja, MAITOA... KEVYTMAITOA (no, laktoositonta kevytmaitojuomaa, mutta KEVYTMAITOA!), mehua, ja leipää ja päällisiä enemmän kuin kukaan jaksaa syödä paitsi nälkäinen rekkamies. Sillä hyvinkin jaksoi Aitatsivaaran nuotiopaikalle asti lounasta tekemään. Sää oli mukavan aurinkoinen, mutta lounasta kohti pilvistyi—ei sentään äitynyt oikeasti satamaan. Soratienä alkanut reitti muuttui matkan varrella yhä pienemmäksi, ja tulipaikalle saapuessa oli pitkään ollut enää mönginpolku. Lounaan jälkeen jatkettiin Sorsan suuntaan. Istahdettiin hetki Vaarinkehumalla. Viimeksi täällä ollessa ei takuulla ollut aurinkopaneelia ja tuuligeneraattoria! Paikka oli autio, mutta edelleen Sorsan suuntaan tuli vastaan pariskunta, joka oli palaamassa sinne Takkaselän varaustuvalta. Heillä oli tosi kevyet kantamukset, kun olivat suurimmat jättäneet Vaarinkehumaan. Olivat tavanneet edelliset kulkijat pari päivää sitten. Kehuivat meidän saapaspolitiikkaamme, etenkin kun Vaarinkehumasta eteenpäin sattui olemaan hyvinkin märät polut. Tultiin kodalle, joka oli autio, puuvaja aivan täysi, sahat (2 kpl) vähän minikokoiset, mutta hyvin saatiin lettuspuut tehtyä, ja kohta oltiin jo paistamassa. Maarut täynnä tutkittiin tulevien päivien karttoja, ja päätettiin poiketa pois poluilta vasta Nuoluskurun jälkeen. Täällä näyttää olevan kävijää kesäiseen aikaan melko reippaasti. Viime viikon aikana ei montaakaan tyhjää päivää. Yhtä hyvässä kunnossa kuin 16 vuotta sitten, kotakeittiökin täydessä iskussa, jos nyt makkararitilästä muutama lanka poikki. Tunturi uhoaa kutsuvasti vieressä. Sen rinteellä on jossain paikassa vielä lunta. Ei kyllä jaksa nyt lähteä sinne nousemaan. Päivällä nähtiin taas yksittäinen poro. Onkohan kolmas koko reissulla? Polulla tavattiin muutama gorfasieni, muttei keksitty miten niitä voisi hyödyntää lettujen kanssa.

MA 17.6.2024

Aamulla aurinko paistoi lämpimästi, mitä ei sisällä kodassa huomannut lainkaan. Mutta kohta nuotio teki samoin. Keiteltiin tee ja syötiin ylijäämälettuja. Yksi lettu jäi, kun ei vaan jaksanut. Joku nääppä tai närppä voi viedä sen kotiin ja jakaa pentujensa kesken. Päivän reitti alkoi melkoisella nousulla Kaunisoivan juurella, ja polku siirtyi sitten eri reitille kuin maastokartassa. Uusi reitti kulki huomattavasti tukevampaa polkua kuin vanha—ihan kuin UKK-reitin suosio olisi kovastikin noussut viime aikoina. Nimettömällä huipulla ennen Jäkälätunturia (vai kuuluuko se siihen) tavattiin pari muuta retkeilijää, ja Jäkälätunturilla utelias tai muuten vaan peloton ja yltiöystävällinen poro. Puron lähellä syötiin lounasta ja jatkettiin matkaa varaustuvan tienhaaraan. Ei lähdetty työkseen kuikuilemaan tupaa, vaan lähdettiin kohta nousemaan Takkaselkätunturille. Jos päivän taival oli tähän asti ollut nousu- ja laskupainotteista, niin nyt pantiin kirjanpito uusiksi, kun kivuttiin reilu 100 metriä lisää korkeutta. Ylhäällä olisi ollut upeaa telttamaastoa vaikka kuinka, muttei tietenkään vettä. Katsottiin, olisiko metsän reunassa suon lähellä mitään puroa, mutta ei ollut. Niinpä piti jatkaa polkua suon alla olevalle purolle, ja kyllähän senkin läheltä oivallinen telttapaikka löytyi. Vähän näytti uhkailevan sateella, joten laitettiin illallinen teltan eteisessä, ja kohta syötyämme näkyi jo sinitaivastakin. Päivä oli ihan aamua lukuunottamattta pilvinen (hetken ripsi jopa vettäkin alkumatkasta), mikä ei järin harmittanut reitin monissa nousuissa, etenkin viimeisessä!

TI 18.6.2024

Aamulla olisi kohta ollut kuuma auringon paistaessa telttaan, ellei herätyskello olisi alkanut räyhäämään. Mutta vielä ennen lähtöä oli taivas pilvistynyt. Matka eteni joutuin pääasiassa alamäkeen, Kuskoivan eteläpuolella olevaan laaksoon, joka oli kyllä märkä, mutta jossa ei virtaavaa puroa ollut, purot kun lähtevät siltä kohdalta sekä itään että länteen. Polunhaara Nuoluskurun ja Pirunkirkon suuntiin oli selkeästi viitoitettu. Siitä kohdasta meillä oli edessä 100 metriä nousua, mutta sehän sujui kevyesti pilvipoutaisessa säässä, ja vähän loivemmassa rinteessä kuin eilisen matkan loppunousu. Nuoluskurun kota ei näkynyt Kuskoivan rinteiltä asti, mutta siellä se oli kun perille tultiin. Tässä paistaa päivä usealla seinällä läpi aika roisisti, mutta on muuten tosi hyväkuntoinen ja siisti, laakakivilattioineen ja kotakeittiöineen. Puuliiteri on täynnä jyhkeää halkoa, ja kerrankin on hyvä täysimittainen saha, joka ei edes ahdista. Vettä saa 100 metrin päästä missä puro lorisee tien poikki ja alas kuruun, hyvä kirkas vesi, jota voi mukilla lipota "tulopuolelta", tai 5 metriä kuruun päin voi jo kauhaista kattilalla kuin kunnon purosta ainakin. Kodalla oli tullessamme polkupyöräilevä täti tulia pitämässä, joka kertoi päivällä olleen ihan ruuhkaa—asuntoauto sekä moottoripyöriä. Meidän hakiessa vettä hän oli kadonnut, ja tehtiin lounasta kahdestaan. Yritettiin kurkistella kurua, mutta sen pohjaa ei kyllä kulje mihinkään, ja ylhäältä näkymää haittaa tietysti puusto. Palattiin kodalle korttia pelaamaan, ja kohta saapui eilen tapaamamme pariskunta, nyt matkalla Murhahaaran suuntaan. He asettuivat teltalle kodan taakse seudun parhaalle telttapaikalle, me taas meinattiin riskeerata yö kodassa—kaksi seinustaa näyttävät edes sinne päin ehjiltä. Tuli luo kodikasta tunnelmaa, ja vielä ei ole sisään pisaroinut, vaikka ulkona onkin välillä sadellut—ei kovin rankasti kuitenkaan. Tänään oli viimein se lyhyempi päivä (Pupi-Sorsa -päivän päälle), ja illalliseksi tehtiin vain omenamuroketta ja vaniljasoosia.

KE 19.6.2024

Telttailevat naapurimme tulivat tekemään aamiaista joskus seitsemän aikaan. Parempi kuitenkin herätä siihen kuin kastumiseen; vaikka sade olikin yöllä yltynyt ihan oikeaksi, meidän petipaikkamme pysyivät kuivina. Outoa väkeä, sytyttivät nuotion mutta sitten kokkasivat Trangialla. No, paremmin mahduttiin me sitten teet ja puurot keittämään. Päästiin lähtemään jonkin verran heidän jälkeensä, ja umpisateisena päivänä ajateltiin pysytellä polulla ja painella Tuntsan nuotiokatokselle, eikä käydä ihailemassa näköaloja Nuolusrovilla ja Nuolusoivalla. Polun päältä taaksepäin katsoessa Kuskoiva ainakin oli verhoutunut matalalla leijuvaan pilveen, ja koko ajanhan satoi. Sammakot tykkäsivät, keskimäärin nähtiin 2 smk/km. Loppumatkasta, pari km ennen tietä, polku muuttui metsätieksi (tai oikeammin liittyi sellaiseen, ja seurasi sitä loppuun asti). Tuntsan tulipaikka on entisensä, ja liiteri täpötäynnä isoja halkoja, joista isoimmat melkein eivät mahdu alamittaisen sahan kitaan! Tehtiin tulet ja lounas, käytiin katsomassa lukittua Tuntsan Pirttiä, ja boretettiin tehokkaasti nuotion äärellä. Välillä satoi, välillä ei, ja myöhemmin illalla alkoi näkyä sinitaivastakin! Telttaan siirtyessä tosin pilvialueen reuna oli vielä juuri meidän kohdallamme. Katoksen penkit ovat peevelin kapeat nukkumiseen, ja on hyttysilläkin sanansa sanottavanaan. Viimeöisen seurueen Garmin oli kertonut suoraan satelliitista jos jonkinmoisia sadeprosentteja myös huomiselle. Kurantti suunnitelma on jatkaa Murhahaaralle, ja lähteä vasta sieltä Värriöille ja niiden kautta Härkähotellille. Muutama auto on illan mittaan ajellut ohi Pirtin suuntaan, ja sittemmin on etäältä kuulunut myös koirain hauketta. Juhannusko tekee tuloaan?

TO 20.6.2024

Aamu ei oikein tiennyt, mitä halusi. Ensin aurinko paisteli, sitten pilvistyi koko taivas, ja tien päälle lähtiessä alkoi sataa, joka sitten kohta kuitenkin loppui, mutta jäi uhkailemaan. Siinä aamiaistouhujen aikana joku vanha heppu saapui autolla ja oli suuntaamassa joelle kalaan. Olisikohan pitänyt ängetä mukaan, jos olisi vaikka oppinut jotain. Teltta saatiin pakettiin kuivana. Kilometrit taittuivat joutuin, itse ähelsin vielä sadekamppeissa lounastaukoon asti, mutta syyttä. Juntteriojan ylityksen luona (polun ylityskohdassa, ei Naruskantien 3.5 km aiemmin) ei vielä ollut nälkä, joten lounaalle ryhdyttiin vasta seuraavalla purolla Viittamuristan lounaispuolella. Seisovaa vettä oli siinä, missä polku sen ylitti, mutta pidemmällä alavirtaan, missä toinenkin "puro" siihen liittyy, oli jo ihan rehellinen virtaus, ja vesi oli kirkasta ja hyvää. Puolisen km Pirunkirkon reitin yhtymäkohdan jälkeen (jossa viitoitettiin kyllä Murhahaaraan ja Tuntsaan, mutta Pirunkirkon tms viittaa en huomannut) heitettiin rinkat ja kiivettiin Viittamuristan rinnettä kännykälle kuuluvuutta etsien. Sain hikiseen vaihdettua parit tekstiviestit, ja Whatsäppi päivitti viestinsä, mutta nettiselain ei saanut yhteyttä mihinkään! Onko http jotenkin krantumpi yhteyksiensä kanssa? Katjan puhelimella saatiin kuitenkin sääennusteeet, ennen kuin sekin tunkkasi. Sitten jatkettiin Murhahaaraan. Viimeisen suon pitkospuut olivat melko hyvässä kunnossa. Kämpällä on viime päivinä riittänyt kävijöitä, mutta nyt klo 22 ei vielä ole muita yöpyjiä saapunut. Vedenottopaikka on pahan näköinen huomista puron ylitystä ajatellen, mutta heti siitä ylävirtaan solisevan kohdan alla on kohtuullisen matala kivipohja. Aurinko paistaa ja hyttyset mieluummin nauttivat kauniista illasta kuin änkevät tupaan kieron oven jättämistä raoista.

PE 21.6.2024

Aamu oli kaunis, kuten ennustekin oli luvannut. Hiiri oli yön aikana käynyt Katjan rinkalla järsimässä tiensä kauraryyneihin, ja minun rinkkani päällä kakkimassa. Ei ollut löytänyt suklaita, kuivahedelmiä, ekströmejä ym. Vaihdettiin hiutaleet uuteen pussiin, jättäen reilu turvamarginaali hiiren kuolaamiin (siis VINKkaus). Rinkkaa joutuu kotona vähän parsimaan. ENSIMMÄINEN kerta IKINÄ kun Lapin kämpällä, laavulla, erämaassa tms tällaista sattuu kohdalle, mutta onhan Murhahaara niitä vilkkaampia kämppiä, joten hiiretkin osaavat hommansa. Huomenna Härkähotellilla paree olla varovaisempi. Muuta kummittelua ei yön aikana havaittu. Rinkat olivat muuten ulkona kuistilla—olisivatkohan olleet sisällä paremmassa turvassa. Ei ollut ainakaan näkyvillä hiirenpapanoita sisällä tuvassa. Lähdettiin UKK-polkua eteenpäin ja Värriötunturinmuristojen jälkeen puron luota (missä myös maastokarttaan merkitty nuotiosija, joka ei tosiaan ollut mikään MH-virallinen) lähdettiin nousemaan ensin muristojen pohjoisimmalle mäelle, ja siitä Kuutosen etelärinteelle, jonka rakassa tänttäröitiin aikamme ja päädyttiin lopulta etelärinteen keskeltä valuvalle purolle lounastamaan. Tässä vaiheessa oli jo pitkään ollut pilvistä, ja alkoi vähän pelotella sateella. Lounaan jälkeen puroa oli todella helppo nousta ylöspäin—sen laakso tosiaan ei ollut rakkaa, vaan kapea kaistale kaunista, rehevää metsää/pusikkoa. Välistä siellä kulki ihan polkukin—liekö ihmisten vai porojen—ja puro jatkui lähes yhtä vahvana melkein huipulle saakka! Sitten edettiin tunturiylänköä sään käydessä märemmäksi. Viitosen pohjoisen huipun tienoilla uhkasi tulla myös sumu, mutta se hälveni kuitenkin pian, ja puro ennen Nelosta löytyi helposti. Se oli ihan hyvän kokoinen ja korkealla, ja valittiin telttapaikka paljaalta tunturilta sen vierestä. Melkoisessa tuulessa ja sateen piiskatessa pystytettiin ja kalustettiin teltta—Katja ressukka ilman sadehousuja, ollut lounaasta asti! Kun hetki hengähdettiin teltassa ja Katja pääsi pahimmasta vilustaan, aloin illallisen laiton eteisessä, kookos-lime-kanasotkua riisillä, nam! Tästä tuli minun uusi lemppariretkiruokani. Sade yhtäkkiä loppui kuin veitsellä leikaten, tuuli ravistelee yhä telttaa, mutta matalalla lojuvat pilvet väistyivät ja hetken paistoi aurinkokin. Pohjoisessa näkyy isot radiomastot, lienevätkö Ainijärvellä [4]. Ei muuten ole hyttysiä täällä!

LA 22.6.2024

Kun se sade äkisti otti ja loppui, niin se ei koskaan uudestaan alkanut! Aamu oli pilvinen, mutta auringolla uhkaileva, ja hirmu tuulinen. Aika kylmä myös, jos lähti ulos tuuleen toikkaroimaan. Aamupala muodostui teltan eteisessä tuulensuojassa, ja eiliseltä märät sadekamppeet ehtivät sillä välin lähes kuivua ulkona tuiverruksessa, katajankäkkäröihin ripustettuna. Leirin purkamisen jälkeen lähdettiin suosiolla patikoimaan villapaidat takkien alla, ja vasta kilometrin edettyämme ja 100 metriä laskeuduttuamme suojaisessa metsässä otimme villapaidat pois. Laskeuduimme Viitosen ja Nelosen välistä laaksoon koillisen suuntaan, jatkoimme länteen ohittaaksemme pohjoisen kautta parit rakkakivikkoiset mäennyppylät. Jälkimmäinen ei näkynyt etäältä lainkaan (eikä lähempääkään), sen sijaan Härkätunturin koillinen huippu näkyi samalla suunnalla, ja hämäsi hieman suunnistusta. Onneksi ei lähdetty sitä enää kiertämään pohjoisesta, vaan kuten oli suunniteltukin, tultiin Väliselän itäpuolitse etelään päin, syötiin lounaat purolirin varrella suon rannassa, ja jatkettiin sitten Värriönlatvakuusikon kautta UKK-reitille ja sitä Harkähotellille. Ensi töiksemme tietysti pantiin sauna lämpenemään, ja sitten pestiin vähän nyrkkipyykkiä. Kun kaikki oli puhdasta, itsemme mukaan lukien, laitettiin illallinen ja olikin kohta aika käydä yöpuulle. Pyykin kuivumista auttamaan laitoin kamiinaan tulen, saas nähdä tekeekö se mitään, vai onko pyykit vielä aamullakin kosteita. Vieraskirjan mukaan täällä ei ole useaan päivään käynyt ketään.

SU 23.6.2024

Ei havaittu uusia ruokavarkauksia aamulla. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Lähdettiin ensin pätkä UKK-polkua, sitten poroaidan kohdalta vasempaan. Seurattiin aitaa pari km, alitettiin se, ja jatkettiin sen seuraamista. Ei nähty sitä erkaantuvaa aitaa, ellei se ollut se antiikkinen puinen aita, jonka jäänteitä nähtiin erkanevan juuri oikeasta paikasta [5]. Kohta sen jälkeen suunta enemmän oikealle, ison suon kiertämiseksi, ja lounasta syötiin seuraavalla purolla noin 500 metrin etäisyydellä aidasta. Jos paarmoja oli Härkähotellilla ollut muutamia, niin täällä ne olivat vallitseva hyönteislaji! Pakko laittaa pitkät hihat lounaan ajaksi. Edelleen kohti Ahmatunturinmuristoja jatkaessa tuli yhtäkkiä poroaita vastaan—ei se kunnanrajan aita, jota oltiin seurattu, vaan kartalle tuntematon. Sääli, että Pikakartta käyttää jo yli 10 vuotta vanhaa aineistoa! Kohta löydettiin itsemme muristojen luoteiselta töytäreeltä, jonka jälkeen puroa reunustavan suon rannasta ja aivan upeiden telttapaikkojen keskeltä! Sääli vaan, että purolle oli matkaa yli 300 metriä suon poikki. Pakko oli siirtyä puoli km etelämmäs, missä puro on lähempänä. Löytyi sieltäkin ihan välttävä telttapaikka, johon pystytettiin teltta "kesämoodissa". Iltapalaksi syötiin vain kiisseliriisiä ja näkkäriä. Paarmatilanne on vähän rauhoittunut, hyttyset ovat taas enemmistönä. Muutama paarma yrittää puskea pää edellä ulommasta telttakankaasta läpi. Siinä illan äänimaisema.

MA 24.6.2024

Aamu oli pilvinen, ja aamiaisen aikana ripsi muutamia hentoisia pisaroita vettä, mutta teltta saatiin kuitenkin ihan kuivana pakettiin. Sadevaatteita ei päivän aikana tarvittu, vaikka pilvet välistä vähän synkiltäkin näyttivät. Mitä vielä, iltaa kohti alkoi aurinko paistella! Eiliset paarmat ovat lähestulkoon tiessään, hyvä juttu sekin. Matka taittui joutuin, pääosin metsäteitä pitkin, ja Hirvikaltio ylitettiin pari km kämpältä alavirtaan, missä on parit korkeuskäyrät, ja löytyikin helppo kohta mistä saapastella poikki. Loppumatka oli siistiä kuivaa mäntykangasta, helppo kulkea, tosin juuri ennen kämppää oleva mäennyppylä olisi varmaan ollut helpompi kiertää pohjoispuolelta, tai vaikka ylittää, eikä könytä jokirannassa. Nähtiinpä kuitenkin ällösöpelö pikku kyy. Kun vastaan tuli pieni, iloisesti ylhäältä soliseva Hirvikaltioon laskeva puro, noustiin mäki ylös suoraan kämpän pihaan. Tämä on oikea vanhanajan kämppä, matala ja hämärä. Ei kaasuliettä, mutta liiterissä oivat puut kuitenkin. Tupa oli sisältä suorastaan kolea, mutta kamiina korjasi sen joutuin. Pitäydyttiin syömästä enemmälti lounasta lyhyen päivätaipaleen päätteeksi, vaan paistettiin illalla letut. Siinä oli ihan lämmin olla ulkona, nuotion ja ilta-auringon välissä! Vieraskirjaa täällä ei ole—olisi kiva tietää, paljonko täällä käy väkeä. Helpommin tänne pääsee kuin Tarikasjärvelle, mutta tämä on vähän hölmössä paikassa. Melskeestä päätellen porstuan nurkassa katonrajassa on hyvinkin asuttu linnunpesä (pääskyn?).

TI 25.6.2024

Pilviharmaa aamu jälleen, mutta missään vaiheessa ei satanut, tai edes kunnolla uhkaillut. Paarmoja oli tänään enemmän kuin eilen—ovatko ne vuorossa parittomina päivinä? Käveltiin niitä seuranamme Värriöjoentietä pari km mutkaan asti. Siitä tienhaara kaakkoon—jota reunusti kartalle tuntematon poroaita. Mistä piti polun lähteä koilliseen kohti Tulppiojokea, löytyi jotain poroerotukseen viittaavaa karsinaa, mutta portista päästiin karsinaan sisään, ja kohta toisesta ulos, ei sen vaikeampia erotusaitoja selvitettäväksi. Tultiin joen rantaan, ihan merkittävän kokoinen ja varmaan syvyinenkin joki, mutta juuri sillä kohdalla oli kivikkoinen matala paikka, maailman helpoin ylitys kahlaten, ja muutenkin tolkuttoman hieno paikka esim. telttailuun, jäimme siihen lounaalle. Noustiin sitten töyräälle ja lähdettiin mönkimen polkua vasemmalle. Maastokarttaan merkitty nuotiopaikka olikin varustettu ihan laavumaisella polttopuusuojalla, pölleillä, kirveellä, jopa umpiruosteisella muurikkapannullakin! MH:n nimikyltti sanoo Tulppionrantalehto, tosin liekö enää MH:n aktiivisessa hoidossa? Kelpaisi kyllä leiriä täälläkin! Mutta jatkettiin itään ja sitten koilliseen meneviä teitä / mönkimen uria kohti Isoa Saijanvaaraa. Nähtiin matkalla poro partioimassa keskellä tietä. Saijanvaaraa kiertävä reitti alkoi ihan rehtinä mönginurana, mutta vaihteli kivikkoisen tien ja hädin tuskin kävelypolun ja märän mutakon välillä. Paikoin oli hakkuuaukeita (ja paljon irto-oksaa polttopuuksi), paikoin upeaa kuivaa mäntykangasta telttapaikoiksi, muttei juuri mitään puroja jotta voisi leiriytyä. Kierrettyämme vaaran itäpuolelle teimme leirin reitin varteen, lähelle Tulppionlatvalle laskevaa puroa (no, vedenhakumatka liki 200 m suon poikki). Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, lintu livertää mongertelee monimutkaista asiaansa, ja viimeiset paarmat paukuttaa pöristävät teltan katon välissä.

KE 26.6.2024

Heti kun aurinko liikahti otolliseen asentoon, alkoi teltassa tulla kuuma jo ennen herätyskellon soittoa. Niinpä liikkeellekin päästiin hyvissä ajoin. Matka jatkui Isoa Saijanvaaraa kiertäen, ja sitten suoraan itään UKK-polulle. Eteläisemmän Turjalaisen laelta katsottiin tekstiviestit, ja jatkettiin Saijanojan tulipaikalle, puroja kun matkan varrella ei ollut lounastaukoa varten. Eipä lounas kovin myöhään silti jäänyt. Siinä syödessämme kulki polkua Tulppion suuntaan heppu kovin pienillä kantamuksilla, mutta kuitenkin jotain pidempää patikkaa tekemässä. Hänellä oli toisessa jalassaan jokin rasitusvamma, jonka vuoksi tiellä tai polulla kulkeminen oli kivuliasta ja parempi kulku oli pehmoisessa suossa. Voi kohtaloa. Jalkineinakin hänellä oli pienet, varrettomat tennarit. Meinasi kuitenkin mahdollisuuksien mukaan tehdä vielä jotain pitkääkin matkaa, ja kyseli, olisiko meillä buranaa. Kun itse ollaan kohta kylille menossa, annettiin koko levy buraaneja hänelle. Tämä tulipaikka on muuten ainakin nykyään täysin huoltamaton, edes nimikylttiä ei ole. Varmaan ylijääneistä pitkospuutarpeista kasattu penkit nuotiosijan ympärille, ja satunnaista polttopuuta penkkien ja ison männyn alla. Myös muutama hieno tervasklapi, joista yhdestä veistelin kiehisiä. Muuten poltettiin ihan maapuita (illemmalla; lounas tuli Trangialla). Vähän siinä jo ripsi pisaroita, kun lähdettiin arpomaan telttapaikkaa, ja telttaa kalustaessa alkoi jo ihan sataakin. Sopivasti päästiin siis telttaan sisään. Röhnötettiin ja lueskeltiin aikamme, ja kohta sade loppui ja aurinko paistoi siinä vaiheessa kun mentiin tekemään nuotiolla omenamuroketta ja teetä iltapalaksi. Vähäinen sade ei ollut pahemmin maapuita kastellut, etenkin kun oli hyvät kiehiset syttönä. Nyt on vähän pilvisempää, mutta poutaa taas. Huomiselle reilu 5 km polkua pitkin Tulppioon. Mmmmm... kevytmaitoa!

TO 27.6.2024

Aamiainen käytiin tekemässä nuotioringissä istumakätevyyden vuoksi, muttei ryhdytty pelaamaan nuotiolla. Reitti Tulppioon oli yllätyksetön, ja aurinko alkoi matkan varrella paistella enemmän ja enemmän. Seurattiin ihan merkittyä polkua Tulppioon, vaikka kohta lentokentän ohituksen jälkeen polulla tulikin vastaan RVL:n kieltokyltti kulkemisesta ja oleskelusta ja niiden rangaistavuudesta. Oltiin siis noin 100 m verran ihan "Outlaw Hikereita" [6]. Tulppion Tisko oli entisensä, otettiin mökki ja buukattiin sauna ja syötiin mätöt lounaaksi ("Samperin Isot Eväät" tjsp, noms). Saatiin saunavuoro jo neljäksi, sen jälkeen pestiin pyykkiä ja vielä ennen keittiön sulkemista käytiin iltapalalla ("Tulppio Special" -pizza, burrrp). Taivas on nyt illalla pilvetön ja muutama poro on tavattu roikoilemassa kapakan pihassa ilman housuja. Buukattiin huomiseksi kutsutaksi (kulkee noin tunnin myöhässä kun pistäytyy ensin Ainijärvellä) ja hotellihuone Savukoskelta. Taksikuski lupasi, että ehditään kyllä Kemijärven-bussiin—lienemme aika vähemmistössä me, jotka emme heti jatka junalla etelään!

PE 28.6.2024

Aamiaisella pekoni oli ovelasti piilotettu lihapullain ja nakein joukkohon, mutta keräilin sitä sieltä parhaani mukaan. Mökki saatiin pitää klo 14 asti, joten hyvin ehdittiin tuffata ja inventoida muonastoa. Ylijäämää oli sen verran paljon, ettei Ivalosta tarvitse ostaa juuri mitään muuta kuin puuroa ja kanelia. Taksi tuli luvattuun aikaan, kyydissään Ainijärvellä työskentelevä ymmärtääkseni väitöskirjaopiskelija. Ainakin rahoitus ja ikuisesti määräaikainen pätkätyösopimus kuulostivat siltä. Oli matkalla LOMALLE, Helsingin suuntaan! Kuka mitenkin... Savukoski oli entisensä, Lyytin puoti varsinkin. Saatiin puodista Samperin huoneen avain ja ohjeet—noin 1 km tuohon suuntaan ja sivuovesta pääsee. Huone oli ihan hieno, "kaksikerroksinen" eli parvella varustettu, vähän vanhahtava tekniikaltaan ja kylppärin lattian kaadot olivat päin kuukkelin lettua, mutta ihan positiivinen yllätys kaikkiaan. Sähkösaunankin olisi saanut itse lämmittää, jos olisi halunnut. Käytiin pikkuostoksilla Salessa ja palattiin keskustan ykkösravintolaan (Lyytille) pizzoille. En kuullut kenenkään tilaavan pizzaa (kaikki "Fantasia"-periaatteella) jossa EI olisi ollut savuporoa. Ihan hyvät lätyt. Vielä piti Salesta käydä se suurin ihme, 8% vahvuinen maitokauppaolut, ostamassa. Marhua, totta kai. Sitten rötväiltiin aikamme ennen nukkumaankäytntiä. Kotiseutumuseo jäi taas käymättä, koska vasta hotellille ensimmäisen kerran ehdittyämme tajuttiin sen olevan auki, mutta vielä vain jotain 40 minuuttia. Onpahan syy tulla vielä uudestaankin. Öllötysaukiolla ei ollut juuri nyt mikään hirmuinen meno.

LA 29.6.2024

Aamiainen oli, kuten luvattu, toimitettu yhteistilan jääkaappiin. Paperisäkki painoi kuin joulukinkku, emmekä syöneet siitä puoliakaan. Pari muutakin vierasta hotellissa oli, pari heppua jotka olivat ilmeisesti lähdössä jollekin melontaretkelle seudun jokia pitkin? Vaiko vain kalaan? Mutta hiljaista muuten on talossa, Lyytin mukaan talvella on high season kun ranskalaiset ryysäävät hiihtämään. Puodille kävellessä alkoi huolettaa, mitä huoneen avaimelle olisi pitänyt tehdä, koska totta tosiaan, puoti avaa klo 10, ja bussimme lähtee klo 0915. Puhelimitse tavoitin kuitenkin jonkun neuvomaan mihin postilaatikkoon sen voi tiputtaa. Lämmin oli jo heti aamusta. Bussikuski ensin vitsaili, että miksei me kävellä Pelkosenniemelle kun sehän on "tuossa sillan toisella puolella". Niin no, 40 km, olisihan sen kävellytkin samassa ajassa mitä hotellilla boretettiin. Sitten hän ei löytänyt nettilippuamme, mutta antoi kuitenkin tulla kyytiin kun näytin printin. Aika pian oltiin Seon pihassa ihmettelemässä Ändy Mäckoyn patsasta. Huoltoaseman putiikissa oli sitten aivan kaikkea Elmereistä täkkipultteihin, ja kirppari vielä päälle. Hetkisen päästä pihaan saapui pikkubussi, joka oli jatkoyhteytemme Sodankylään, ja kuski nettilipun perusteella jo arvasi nimemme. Perillä oltiin vähän pidempi vaihto, kolmatta tuntia. Käytiin apteekissa ja etsittiin mitä hyvänsä ei-pizzaburger-safkaa. Eräs kahvila-konditoria oli rippijuhlaviikonlopun vuoksi poikkeuksellisesti auki, joten nakerrettiin siellä jotain pientä. Pub Olohuone avautui kohta, joten siellä vietettiin loppuaika, ja ehdittiin vielä Ivalon-bussiinkin. Lämmintä oli, +27, kunnes alkoi sataa. Vihdoin Ivalossa, Mikko oli meitä vastassa, käytiin kaupassa ja sitten ajeltiin heille äkillisessä rankkasateessa. Ilta kului tavaroiden kanssa tuffatessa.

SU 30.6.2024

Neljä ihmistä kaikkine erävarusteineen, kaksi kajakkia ja kanootti saadaan pakattua pieneen CR-V:hen todistettavasti. Vähän tetriksen pelaamista se oli, mutta kohta kymmenen jälkeen oltiin matkalla Nanguniemen satamaa kohti. Siellä oli jonkin verran muutakin porukkaa tulossa ja menossa. Meillä isoin operaatio oli Ally-kanootin kasaaminen. Mikko ja Xiaojun olivat viimeksi tehneet sen hyvän aikaa sitten, minä ja Katja oltiin kerran katsottu operaatio Youtubesta. Tulostetut ohjeet olivat... vajavaiset. Mutta pähkäilemällä ja ähräämällä vesivempele alkoi vähitellen muodostua. Tarpeeksi monta käsiparia ja kumivasara olivat todellakin korvaamattomat. Lopputulos oli kuitenkin ihan tukeva inkkarikanootti, jota jaksoi kantaa vaikka yhdellä kädellä. Aikaa tuohon nyt vierähti hyvinkin toista tuntia. Tehtiin vielä lounaat ennen kuin lähdettiin matkaan. Välistä tuli meloessa [7] ihan hiki, kun aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta. Ihan ei ollut +27 kuten eilen, onneksi. Siinä meloessa ilma alkoi kuitenkin pilvistyä, mikä ei haitannut yhtään. Käytiin pitämässä taukoa Punaisella Tuvalla, missä yksi kalastajaporukka oli nuotiolla paistamassa vallan hirveää rautusaalistaan. Jatkettiin vielä eteenpäin Kärppäsaaren suuntaan, mutta alettiin leiripaikan etsintä jo Tissisaarilta, ilman kääntyessä sateiseksi. Pystytettiin teltat ja odoteltiin sateen laantumista, ja paistettiin sitten letut ja maggaraa nuotiolla. Mikko loihti punaviinin ruokajuomaksi, kyllähän sitä kelpaa kanootilla kuljettaa kuivaamattomiakin elintarvikkeita. Ei vaan tullut Allyyn lastattua mäyräkoiria. Lettujen valmistuessa Mikko ja Veli (eläkkeellä oleva kaverinsa, kova erämies hänkin) kävivät vielä kalassa, mutta tällä kertaa tuloksetta. Kun kellon lähestyessä kymmentä alkoi taas sadella, todettiin hyvät yöt ja siirryttiin telttoihin kuuntelemaan ropinaa. Täällä se ei ole hyttysten eikä paarmojen aiheuttamaa.

MA 1.7.2024

Sää oli mitä upein jälleen kerran, jos nyt vähän tuulinen melonnan kannalta. Mennä rymisteltiin pohjoiseen Palkissaaren ja Koutukinsaaren ohitse Kärppäsaaren tuvalle lounastamaan. Kämpän lisäksi paikassa on myös päivä- tai tulistelutuvan näköinen pytinki, jossa keskellä tulisija ja seiniä reunustavat penkit. Tämä on kuulemma "kalastustukikohta", jottei autiotupaa käytettäisi kalastajien päiväretkeilyyn. Molemmissa on kaasuliedet. Rannassa on laituri ja rantakallioilla pöytä ja kivenheiton päässä kalanperkauspaikka ja helvetinhajuinen kompostori. Onneksi tuuli oli harmittomaan suuntaan. Lounaan jälkeen Varttasaarta ohittaessa Sammakkoselältä käyvä vastatuuli alkoi olla jo turhankin hapokas kanootillemme, joten ei jatkettu Lihasaarille asti kuten joku alustava suunnitelma oli, vaan käännyttiin jo Koutukinsaaren [8] suojiin ja etsittiin leiripaikka Selkälahdensaaren jälkeen avautuvasta lahdesta. Huomiselle on luvassa sadetta ja kovempaa tuulta, joten ollaan täällä kaksi yötä ja rötväillään välipäivä. Matkalla nähtiin saaren rannalla toinenkin leiri, josta nyt illalla kantautuu vähän möykkää (ihan kuin rakentamisen melskettä ja koneiden ääniä, nyt klo 2330???). Käytiin melomassa lahdella kalaa yrittäen, ja Mikko saikin napostelukokoisen hauen ja myöhemmin rannalta harrin. Tehtiin nuotio illan istumista varten, ja valmisteltiin huomiseksikin polttopuita sateensuojaan. Lahden vastaranta on tolkuttoman kaunis ilta-auringossa.

TI 2.7.2024

Aamulla sitten satoi, kuten oli luvattukin. Laitettiin puuro teltan eteisessä ja aloitettiin päättäväinen rötväily. Lueskeltiin, selattiin uutisia (teltassa toimii netti ihan hyvin, ainakin kun itse lojuu toisella kyljellä kännykkä vähän lattiasta koholla). Puolen päivän aikaan lähdin käymään saaren lammella kalassa. Sinne oli vain noin 500 m leiristä, ja se oli ihan todellinen järvi, olkoonkin vähän matalarantainen. Heittelin Lottoa ihan siinä rannassa mihin saavuin, ja parin heiton päästä tuli jo pikku ahven. Ajattelin, että rivi näitä tikun nokassa hiillostettuna olisi hyvä. Mutta enempää ei sitten tullutkaan. Sadan metrin päässä näkyi kiinnostava kallioinen kohta rannassa, jota kohti lähdin—vähän ennen sitä tuli vastaan suojuotti, jota ei voinut ylittää, ja kiertäminen olisi vaatinut satojen metrien kävelyä. Yritin jonkun ison turvemättään kohdalta ylittää sitä, mutta ei siitä mitään tullut, ja kohta mätäskin oli jalkojeni alla muuttumassa mudaksi. Hädin tuskin pääsin takaisin lähtörannalle. Heittelin sitten siitä Minnow Spoonia, ja sillä päin helvettiä menneellä heitolla (joka lensi rannan männyn latvaan) sain mukavan syömäkokoisen ja punalihaisen hauen. Pari kuikkaa seurasi touhujani lammen keskeltä. Palasin leiriin, syötiin soppalounas, torkuttiin hetki, ja menin sitten sytyttämään nuotion. Kalasaalis oli äkkiä kadotettu, Mikon loihtiman punaviinin kera (paljonko sitä hänen kajakissaan on?). Letut siihen vielä päälle, sitten istuskelua iltanuotiolla. Sade oli jokseenkin loppu silloin kun lähdin tulia tekemään, mutta kymmenen jälkeen alkoi taas vähän ripsiä, tosin silloin oli jo kohta aika käydä nukkumaan muutenkin.

KE 3.7.2024

Aamuun mennessä oli poutaantunut, mutta pilvistä oli. Paistoin Trangialla Mikolta saamani pekonit puuron lisukkeeksi. Siitä olisi telttaan jäänyt hyvä tuoksu, jos olisi paistanut absidissa! Jonkinmoinen luoteistuuli oli kuitenkin, Mikko ilmoitti että pysytään saarten itäpuolella kuten tullessakin. Tultiin Kärppäsaaren eteläpään poukamaan lounastauolle. Hernesopan jälkeen yritin kokeeksi Lottoa syvän näköiseen poukamaan, ja ensimmäisellä heitolla tuli pieni harri. Mikko uhosi, että jos tulee toinen, niin tästä tulee kalastustauko. No, tuli toinen, ja kaikilla kalamiehillä täysi paniikki. Mutta enempiä ei sitten tullutkaan. Sain uistimen pohjaan kiinni johonkin kiveen, ja kävin sen hakemassa pois kanootilla. Mikko sitten änkesi kyytiin ja heiteltiin hetki vesiltä—hänellä käväisi pikkuinen rautu, mutta mitään saalista ei tullut. Sitten jatkettiin yhä yltyvässä tuulessa selän poikki Tavesaaren eteläpuolelle—kevyempi meloa näin myötätuuleen, mutta välistä aika hurjaa, kun aallot alkoivat jo muodostamaan vaahtopäitäkin. Tultiin ensin Lauttasaarista läntisimmän, lenkkiavaimen muotoisen suojaan, mutta se oli jo asuttu—iso moottoripaatti lahdessa parkissa ja rannalla tsasounan kokoinen teltta. Katsottiin muita lähisaaria, ja leiriydyttiin sitten Maatsaaren länsipään eteläiseen nokkaan. Illan mittaan pari kertaa vähän sateli, mutta nyt melkein paistaa aurinko, ja vaikuttaa melko tyyneltäkin. Kaksi muuta lähtivät vielä kanootilla haukia ampumaan, meille riittää nämä harrit tähän hätään, syödään ne aamukalaksi.

TO 4.7.2024

Tänään oli niin kaunis päivä kuin vain voi. Aurinkoinen, tyyni, tai tuulta vain sen verran ettei tule hiki. Isojen selkienkin ylitys oli hieman mukavampaa kuin eilen iltapäivällä. Tultiin etelään ja sitten Kaamassaaren pohjoispuolta, sen ja Kovasaaren sekä Katsomasaaren välisten salmien kautta, ja sitten Jääsaartensalmeen. Lounaalle pysähdyttiin pikku saarelle heti Katsomasaaren jälkeen, missä Mikko ja Xiaojun olivat viettäneet juhannusta joskus. Rantauduttiin myös Jääsaaren kämpällä, missä oli muutakin väkeä, ennen kuin jatkettiin Korkia-Mauralle katsomaan jääluolaa. Se oli todella, todella iso suomalaiseksi luolaksi. Sisään piti kiipeillä ensin vähän kivikkoa, mutta luolan suu oli iso, ja "eteinen" olisi ollut jo ihan hieno luola. Sieltä laskeutui puiset tikkaat alas varsinaiseen jääluolaan, joka oli vielä isompi, ihan kunnollisen huoneen kokoinen, ja lattia oli jäätä. Jäälle päästäkseen olisi pitänyt harpata sulan kohdan poikki, ja olisin varmaan liukastunut ja tullut beballeni jääveteen, joten en sitä tehnyt. Mutta Veli hyppäsi jäälle ja könysi sitten luolan toisesta päästä ulos. Katjaa piti illallisen ajan pehmitellä ennen kuin hän uskaltautui perille asti. Täällä luolan pihassa on ihan nuotiorinki ja pöytä ja puuliiteri, joten etsittiin paikat teltoille ja jäätiin tänne. Pieni purokin lirisee ihan vierestä, tosin epäilyttävästi puuceen suunnalta. Vieressä kohoaa upeat kalliot, joiden päälle nousee polkua pitkin parissa minuutissa, ja näköalat ovat hulppeat ilta-auringossa. Polku jatkuu vielä 100 m vieläkin hienommalle paikalle, jossa on myös kalliossa jalkojen juuressa äärettömän syviä halkeamia, joihin hyvin mahtuisi vaikka putoamaan. Jonkun pohjalla näkyi myös jäätä. Nuotiopaikalta menee myös rantaa pitkin 100 m polku, oikein pollilla merkattu, laiturille, jossa muut kävivät illalla vielä virvelöimässä, ilman isompaa saalista ainakaan itse siellä käydessäni. Laiturilta heittoetäisyydellä on yli 10 m syvää. Aurinko paistaa, on tyyntä ja lämmintä, ihan ihmeellisen hieno viimeinen ilta.

PE 5.7.2024

Tälle päivälle oli luvattu sadetta, mutta sitä ei näkynyt. Keskiyöllä aurinko oli vielä paistanut telttaan, mutta sen jälkeen oli kuitenkin pilvistynyt. Ihan hyvässä säässä laitettiin aamupala ja lähdettiin melomaan—Veli kohti Ivalojokea, me muut kohti Nanguniemen satamaa. Kunhan päästiin Korkia-Mauran suojista, etelätuuli alkoi viuhua, mutta vain aika lyhyiden pätkien ajan. Suurin osa ajasta oltiin erinäisten saarten suojassa, ja sitten oltiinkin jo satamassa puolenpäivän aikaan. Kanootti oli äkkiämmin purettu kuin kasattu, ja kaikki stuffit yleensäkin mahtuivat autoon yllättävän helposti. Ei jääty enää lounasta laittamaan sinne satamaan, vaan tehtiin ylijäämäkuivamuonamättö kun päästiin kotiin. Iltapäivää vietettiin stuffeja säätäen, nettiä selaten ja muuten relaten, ja kellon lähestyessä seitsemää mentiin illalliselle Hippuun. Siinä vaiheessa jo sataa tihutti kevyesti. Huomiselle luvassa ihan ok säätä tänne ja Rovaniemelle, mutta Vantaalla näkyisi sunnuntaina sataa paukuttavan. Eilen illalla joku lintu lauleli yksinkertaisen monotonisesti mutta sitäkin kuuluvammin telttamme lähellä. Mikko aamulla väitti kuukkelin laulelleen meille???!!!