Kesä 2010: Kairijoki - Kemihaara - UKK - Rajajooseppi - Sarmitunturi - Nellim - Vätsäri - Näätämö - Nuorgam

Seinäjoen asemalla [1] pitkähkö odotus. Sorruin jopa ostamaan sanaristikkolehden. Booring. Anttila oli sunnuntainakin auki, joten sain lätsän, joka oli unohtunut (aaargh!). Juna tuli ajallaan ja oli aika täynnä.

MA 19.7.2010

Déjà vu, taas Rovaniemellä. Tappio, lähi- K-Supermarketista ei saanut kuivaporoa (paitsi siivuina, ei käy). Eikä Siwasta (ylläri). Tuli 5 km kävelylenkki Lapin Lihan tehtaanmyymälään. Matkalla Eteläkeskuksen K-Supermarket myös myi ei-oota (Prismassa en käynyt). Lapin Lihassa sanoi myyjä ainakin Revontulen kauppakeskuksen (Lapinkävijäntietä eteenpäin) S-Marketissa olevan. Ei ollut halpaa tehtaanmyymälänkään tuote. Turisti-infossa sanoivat keskiviikkona alkavan sataa. Bussiyhteydet menivät nappiin (jos vähän tiukalle). Kemijärvellä joku kiinalaistyttö yritti maksaa bussissa luottokortilla (tunkki) ja sitten käteinen ei riittänyt—minun piti jeesata häntä ostamaan kortilla lippu Matkahuollosta, 3 minuuttia ennen bussin lähtöä. Ehdittiin. Savukosken bussi oli täysikokoinen (Kemijärvi - Pelkosenniemi oli pikkubussi) ja kaksi matkustajaa! Matkahuolto oli tunkannut minun lippuni vain Savukoskelle asti, Martin kylälle asti piti maksaa erikseen lisää. Kuski muistutti Alan Shepardia The Right Stuff -leffasta ja NAUROI TOSI PALJON! Lisää sellaisia kuskeja! Soitti minulle taksin valmiiksi noutamaan minut Martista (taksi olikin oiva vihje, että nyt ollaan Martissa), jolla pääsin sitten Ruuvaojan sillalle. Siellä oli tulipaikka, puucee ja tyhjä liiteri. Säätäessäni siinä 10–15 minuuttia tavaroideni kanssa, ohi ajoi neljä autoa, joista yksi pysähtyi oikein tuputtamaan kyytiä minulle. Peukalokyyti, anyone? (Taksi Martista oli maksanut 40 eur.) Patikointi meni odotetusti, mitä nyt jotkut kartan kärrypoluista olisivat olleet ajettavissa vaikka Buickilla. Ei mitään ongelmaa puronylityksissä. Itse Kairijoki olisi kuitenkin uimakeikka. Paljon vanhoja tulisijoja (ylläri), ja karttaan merkityllä tulentekopaikalla oli valtava täysi liiteri (näytti kaukaa kämpältä), suurtehokompostipuucee, mutta ei sahaa eikä kirvestä! Nuotio syntyi metrisillä haloilla. Voit olivat aivan löllöjä, hyttysiä (ja paarmoja ja kaikkea) oli kosolti, joessa tuikkii kaloja (?). Metsäpalovaroitus ei ole päällä—täällä on sadellut. Ei ole joen täydeltä kalastajia (ei ketään), mutta kuuluuko etäältä autojen yrmettä? Vai korpiko se sentään vain kohisee?

TI 20.7.2010

Heräsin ennen kahdeksaa—kuuma, aurinko paistaa. Morottajamajan jälkeen oli huolletulta näyttävä tulipaikka, pian sen jälkeen vastarannalla toinen. Riekkohaudan autiotupaa ja laavua en bongannut, olin etäällä joelta. Tulipaikalla (liiterissä hyviä puita ja kirves!) lounasta, seurana kaksi kalamiestä. Heidän mukaansa huomiseksi on luvassa rankkoja sateita. Toinenkin auto kävi paikalla kääntymässä. Iekkiojassa piti perkele pludata saapas. Kuritsan laavu löytyi joen länsirannalta eikä itä-, kuten kala-aluekartoissa valehdellaan. Hornetteja meuhkaa taivaalla. Sormijoen kävin ylittämässä missä metsäautotie siihen tulee, helppo kahlata läpsyin (miksei nyt vaikka saappain). Lähistöllä yksinäinen monitoimimetsätyökone jyräsi metsää. Majavakosken laavu oli myös minun karttani osoittamalla rannalla. Hieno paikka, hyvät puut ja kirves, ja laavun katto on pikipahvia. Tehdessäni puita saapui kalamies autolla. Tarjosi makkaran ja olutta, ja ihasteli, kun Suomessa joku vielä retkeileekin ja syö pakin kannesta ja kuivaa saappaita nuotiolla. Kuvasi vielä kännykkäkameralla saappaankuivausoperaatiotani. Ensimmäiset porot aterioivat vastarannalla.

KE 21.7.2010

Aurinko paistoi aamulla laavuun, mutta aika hyvin pystyi vielä nukkumaan. Tulia tehdessäni kalamies kömpi autostaan, jossa oli yöpynyt. Ei ollut saanut yöllä kalaa. Kuljin tietä pitkin Kairiveriin, jossa poikkesin kahville. Sama kalamies oli juuri saapunut sinne, kun jatkoin matkaa. Sitten hän ohitti minut autolla—ja tuli kohta vastaan. Pian tiessä olikin vähän maasturia edellyttävän näköinen kohta. Tekstiviestien tarkistus Murkinahaudan keittokatoksella, kenttä neljä palkkia. Vasaojan laavu vastarannalla oli asuttu, ja kohta vastaan tuli toinen leiri, jossa kaksi kaveria pelasi mölkkyä, kun ei kalakaan syö. Lounaan tein seuraavalla keittokatoksella, jossa jälleen hävyttömän hyvät tervaspuut. Rantakankaan vuokratupa olikin oikein iso pihakompleksi, ja varmaan asuttu, kun autokin oli pihassa. Siitä maantieltä jatkaessani auto ohitti minut kolmesti—liikennettä riittää. Ylemmän Vasaojan laavulle meni tie, mutta jotenkin paikka oli sellainen "pitää rakentaa laavu, rakennetaan vaikka tähän". Hyvin varusteltu ja hyväkuntoinen, ja KAKSI puuceetä! Jatkoin yöksi Satkovittikon laavulle, ei myöskään ihmeempi paikka, muttei samanlainen soinen mutakko ympärillä. Parkkipaikkaa ja telttapaikkaa hehtaaritolkulla. Kaksi isää ja kaksi poikaa (varmaankin) olivat laavulla, ihmettelivät painavaa rinkkaani ja sitten lähtivät autolla pois. Eivät hekään olleet saaneet kalaa, syyttivät liian lämpimiä vesiä. Laavu on hyväkuntoinen, mutta tulisijassa ei ole koukkua.

TO 22.7.2010

Yöllä kyllä sateli, mutta aamulla jopa aurinko paistoi—on tämäkin. Puuceessä osoittautui olevan ihan sähkövalo! Ei tosin sähköä. Aamiaiseksi eilisiä lettuja, nami, ja tien päälle—alkavaan sateeseen. Borettavaa maantietä Ylä-Kairiin. Ei autoliikennettä, mutta kosolti poroja. Ennen puoltaväliä sade lakkasi ja välillä oli ihan kauniskin ilma. Saapuessani keittokatokselle parkissa oli asuntoauto, ja kaksi vanhempaa miestä ja pikkupoika palloilivat ympäristössä. Yksi oli vielä kalassa kuulemma. Kohta saapui toinen auto, josta tulivat kalalle eiliset ihmiset laavulta! Heidän aloitettua kalastuksen puhkesi äkkiä ukkosmyräkkä. Ei lähellä ukkostanut, mutta vettä tuli. Myräkän jälkeen aurinko taas paisteli, ja minä poikkesin viereisellä vaaralla maisemia katsomassa. Lähistöllä näkyi olevan pari karavaanaria / autokuntaa parkissa. Yksi pyöräilijä ja yksi hölkkääjä näkyi myös. Illemmalla kävi vähän lisää kalamiehiä, joista yksi kivenkovaa väitti, että Kairijoella saa muka kalastaa lääniluvalla—enpä tiedä. Sade jatkuu hetkittäisenä, katsoo nyt onko huomenna pouta vai lisää sadetta, kuten tuore ennuste väittää? Barometri laskee hiljalleen.

PE 23.7.2010

Rankastipa satoi yöllä ajoittain, mutta vesi pysyi teltasta ulkona. Aamulla välillä aurinkokin valaisi teltan kattoa, mutta hitonmoinen tuuli. Heräsin lopulta siihen, kun yksi tikku irtosi maasta, ja teltta läimi päin naamaa. Satoi ja TUUUUUUULI! Kamat katokseen, teltta kasaan ja puuroa naamaan. Lähtiessä satoi, mutta se enimmäkseen loppui pian, tolkuton tuuli vaan jatkui. Tieosuus oli kevyttä kulkea, mutta se päättyi suopuroon, jossa illan/yön sateiden jäljiltä vettä riitti! Excut ylös/alas puroa eivät tuottaneet tulosta, joten yli vaan siitä. Kalsarit kastuivat, mutta siinä kaikki. "Tie" siitä eteenpäin oli aluksi vain polku, tosin tukeva sellainen, mutta sekin lopulta kapeni olemattomiin ja katosi suohon. Loppumatka meni suunnistaen, Jooseppitunturin Povivaaran yli ja Uittipiekan autiotuvalle lännestä päin alavaa reittiä. Saunapuro löytyi lopulta, ja siitä vähän matkan päästä kämppä tulikin vastaan. Pieni mutta mukava autiotupapuoli, tilaa ja patjat neljälle helposti, saunakammariin mahtuu pari lisää. Kaasuhella, kamiina, vajassa hyvät puut, saha ja kirves. Ja vihdoin pääsi lukemaan vieraskirjaa! SAUNA teki hyvää, pyykkäsin myös t-paidan, kalsarit ja sukkia. Saappaat kuivuivat jo kamiinan ähötyksessä, ja teltta roikkuu seinällä kuivumassa. Varaustupapuoli on saman kokoinen kuin autiotupa, mitähän spesiaalia siellä lienee tähän verrattuna? Varma yösija toki, mutta vieraskirja alkaa vuodelta 1992—ei siis enemmälti tungosta autiopuolellakaan. Tuuli on nyt illalla lopulta tyyntynyt, ja aurinko paistelee klo 22 liki pilvettömältä taivaalta.

LA 24.7.2010

Äkkiä pinta laskee puroissa yläjuoksulla. Illalla laiturin pää oli kellunut, nyt vesi oli 10 cm sitä alempana. Paljonko lie ollut vettä toissailtana. Matka alkoi heti kahluulla, poikki puron, joka oli ovelasti piilotettu kartassa suojelualueen rajan alle. Sorvortanselän huipulla kännykässä taas neljä palkkia. Taltukkaselän tienoilla tielle ja sitä pitkin Yläharjun kämpälle. Iso, komea pytinki, ja takuulla ikivanha SAUNA—täälläkin! En aio lämmittää, sauna on VALTAVA (poromiehille epäilemättä) eikä polttopuita ole talon puolesta lainkaan. "Tie" joen poikki juuri kämpän pohjoispuolella ei ole. Vaivattominta lienee huomenna palata 1.5 km karttaan merkitylle portille ja kääntyä siitä. Siellä näytti etäältä katsoen olevan silta. Autiotuvan puoli on askeettisempi kuin Uittipiekka: laverit noin kahdeksalle, pieni pöytä, antiikkinen kamiina. Patjat on puolelletoista nukkujalle, sekä matto. Ei kaasuhellaa. Mitä perkelettä, täällä on sähkövalo! Porokämpän puolella ehkä agregaatti? Se puoli on lukittu. Pihalla on vielä maakellarikin, luhistumassa, vesi lilluu pohjalla. Pihamaalla olisi kosolti telttapaikkaa. Vieraskirjassa viimeiset merkinnät 22. ja 23.7. mutta kirja alkaa vuodelta 2001. Useampikin maininta että puut haettiin metsästä—täällä ei siis yleensäkään ole puuhuoltoa. Silti ahkerasti tuntuvat ihmiset saunaa lämmittävän! Mahtaviksi kehuivat löylyjä. Ei näy Sirkka, Itäkairan prinsessa, käyneen täällä. Paskis on aika karski.

SU 25.7.2010

Lähdin sitten pilvipoutaisessa säässä takaisin siihen suuntaan, mistä olin tullut. Otin käyttööni kämpällä lojuneen tyhjän limonadipullon, jonka täytin vedellä, koska kartan mukaan puroja lounasvesien ottamiseksi ei matkalla liiemmin ollut. Etäältä näkynyt silta oli kuin olikin silta. Ja pitkin maantietaivalta oli solisevia ojia, joista vettä olisi saanut... Tie ei sitten päättynytkään kun piti, ja hyvä tovi meni pohtiessa, missä kohtaa sen olisi pitänyt päättyä, jos olisi karttaa totellut. Päädyin tyydyttävään ratkaisuun, ja lähdin kilometrin verran sivutietä ennen kuin suunnistin metsään. Aikaisemmin tien varressa oli ollut vanhoja hirsirakennusten raunioita. Merkkejä muinaisesta sivistyksestä näillä kairoilla. Siinä tien "päätepisteessä" samoin oli merkkejä vähän tuoreemmasta sivistyksestä—liekö jonkun varhaisen savotan ajoilta? Tielle näkyi luhistumispisteessä oleva paskis sekä kiuas—varmaankin telttasauna ollut siinä ympärillä. Suohon oli siinä myös kaivettu hete. Niin, metsään siis. Ison Sorvusselän takaa paukkasin kohti Vasan Purnuselkää, pervona ajatuksenani kokkailla lounasta sen huipulla, kun on kerran vesikin mukana. Kohta tuli vastaan joku suojametsäalueen raja (tms) -kyltti—saisikohan täällä oikeasti ollakaan? Ja heti kaameat suot ja mutakot, joista yhdessä olin vähällä lentää naamalleni. Siinä rajuja korjausliikkeitä tehdessäni varmaan irtosi se roikkuva vihreä pussukka, jossa vesipullo oli—tätä en tietenkään siinä ja silloin huomannut. Huomasin sen vasta selälle nousessani, jolloin pitikin jäädä lounastamaan yhteen suo-mutakkoon, jossa vettä nyt ylipäätään siis oli saatavilla. Kyllä huonompikin vesi keitettynä menee. Täytin kenttäpulloni ylijäämäteellä. No, Purnuselän huipulla olisi ollut vaikka kuinka samanlaisia plutakkoja, jopa siistimpiäkin. Mistäs sen tiesi. Kellon korkeusmittari alkoi sekoilla laskeutuessani alas selältä, ja aidalle tullessani (yllättävän lähelle kunnanrajaa (luulisin), jossa ei tosiaan mitään porttia ollut!) alkoikin sataa. Auhtijoen latvapuro löytyi aikanaan, ihana ääni janoisena rämpiessä kovassa maastossa! Ryyppäsin heti liki litran vettä. Kamalahkoa möykkelikköä koko seutu puronvarressa, mutta löytyi silti välttävä paikka teltalle. Hiljalleen satelee. Jalat sanoo aaargh, hyttysiä aivan kaameasti, mutta muuten kaikki ihan ok. Huomenna on Siulanruoktuun lyhyt pökäisy. Ehkä ihan hyvä niin—vai lounastaisiko vain, ja jatkaisi Lihakuruun Vongoivan ylitystä ennakoiden? Miksi kämppäyöt ovat niin kauniita ja telttaöinä aina sataa???

MA 26.7.2010

Maanantai jälleen, alkaa uusi vaellusviikko. Sade taukosi kömpiessäni teltasta klo 9, eikä päivän mittaan enää sadellut. Suuntaan Auhtijoelle, joka, kuten pelkäsin, oli housut pois -kahlattava. Mutta sehän hoitui jo rutiinilla. Siitä nousu Auhtijoenselälle, poroaidan ali, ja katsomaan Jaurujokea. Sama juttu, joten kintut paljaiksi ja yli. En uskaltanut jättää ylitystä alemmaksi missä tupa on. Siulaoja [2] ja sitä edeltävä puro ylittyivät ihan saappaat jalassa, ja tupa löytyi vähän matkan päästä. Olisihan Jaurujoen tässäkin ylittänyt: levenemä ja kaunis pikkukivipohja. Joelta nousee vajaan 70 askelman portaat ylös Siulanruoktun kämpälle, jossa on patjat neljälle ja laveria vielä yhdelle, erillinen keittosyvennys, jossa kaasukeitin ja oma pöytä. erittäin tilava kämppä! Keskellä rinnettä, toiset portaat jatkuvat ylöspäin. Mitä ihmettä, täällä on kaksi vieraskirjaa, molemmat alkavat 2004 ja jatkuvat nykypäivään. Niitä pitänee lukea rinnakkain. Väkeä on täällä ollut viime päivinä ruuhkaksi asti: 14.7., 17.7., 20.7., 22.7., 26.7. Viimeinen kertoi tulleensa Marivaaran pysäkiltä, pitääpä tarkistaa mikä bussi sinne tuo. Reitti kuulostaa selkeältä, kirjan mukaan "Joen yli suoraan poroaidalle, ja sieltä Marivaaraan". Puuliiteri on ystävällisesti ylhäällä mäen huipulla. Siellä on myös vanha erämaapuhelimen antenni, josta lähtee jyhkeä koaksiaali maan sisään, ja pulpahtaa pinnalle kämpän nurkalla (jossa on myös miehekäs maadoituskuparin pää). Portaiden yläpäästä (ylemmät ovat 2× niin pitkät kuin alemmat) lähtee tukeva polku sekä oikeaan (Tahvolle?) että vasempaan, joka kohta haarautuu alas Siulaojalle (joka muuten on vaikuttavamman näköinen—no hitto, jyrkempi—kuin Jaurujoki) ja ylemmäs—menisikö jopa Siulavaaran pohjoispuolitse kuten minä huomenna haluan? Ja vähän ylempänä menee toinen, melkein yhtä tukeva polku samansuuntaisesti. Siitä ei poikkea mitään tuvan suuntaan. Välillä paistelee aurinko, kun on kämppäyö tulossa. Tietysti. Pari poroa käyskenteli pihassa palatessani "valokuvaamasta" tällä räppänällä. Marivaarassa kuuluu olevan Pajuojan parkkipaikka. Moni jättää autonsa sinne. Joku väittää, että kuulemma Auhtijoen latvajängillä olisi joku piilopirtti (oli etsinyt muttei löytänyt)—sitä kammiakohan tuo tarkoittaisi?

TI 27.7.2010

Lähtö aika varhain pilvipoutaiseen säähän luottavaisesti ilman sadekampetta. Seurailin tukevaa polkua Siulaojaa ylävirtaan. Tulentekopaikalta otin puron oikeamman haaran ylös Lihakuruun, ja ängin itseni läpi Siulapään ja Vuomapään välistä. Aurinkokin yritti paistella, ettei kylmä tulisi noustessa. Ylhäällä jokunen poro yritti aiheuttaa kivivyöryjä alas kuruun. Vaikkei kännykkäpäivä olekaan, käynnistin koneen ja sain neljä palkkia. Sitten yhteys katosi—vissiin liian etäällä. Huipun toisella puolella kurun pohjalla oli vielä lunta! Siitä alas ja "moottoritielle", mönkimen mentävälle polulle, joka tuskin olisi voinut olla ärsyttävämpää kävellä—irtomukulakiviä ja möykkelikköä. Nuotiopaikka oli aika askeettinen: nuotiorinki ja häkkikehikossa taivasalla (tai pienen pressunriekaleen alla muka suojassa) pölkkyjä. Ei kirvestä lainkaan. Laitoin risukeittimellä mykellyksen aika vauhdilla, kun pilviä oli kertymässä ja ukkonen ryskyi jo etäällä. Sitten vaan kovaa tahtia Anterinmukkaa päin, ja ehdin helposti myräkän alta pois. Kämppä on valtaisa: iso ulkoterassi penkkeineen, eteisessä keittiö (kaasu ja perinteinen puuhella!), tuvassa kaksikerroksiset laverit ja patjat kahdeksalle, iso takka ja vähän hassun näköinen kamiinanräppänä. Lisäksi on pihapiirissä keittokatos. Ja rannassa toki sauna, aivan unelmauimapaikan kera! Kämpällä oli 2+3 henkilöä kun tulin, 3 kohta lähti ja 2 empi ukkosen lähestyessä. Kohta saapui 2 henkilöä lisää. Nyt jo salamoi ja vihmoo vettä, mutta ukkonen on sentään kaukana ja vaaran takaa näkyy vähän kirkkaampaa taivasta. Eiku patjapaikkoja olikin kymmenen, ja osa tuplapatjoilla! Uudemmasta kartasta löytyi se Anterin laavu, lisäsin sen omaan karttaani. Vieraskirjan mukaan kämppä on tosi vilkas kesät ja talvet, ja täällä on kova ja nälkäinen hiirikanta. Ja nyt illalla (vähän ennen saunaa!) aurinko paistaa. Tämä on sitten se Kesko, josta kirjoissa on puhuttu, Keskolaisten rakentama. Ja sauna mitä parhain ja tunnelmallinen, ovikin tehty massiivisista halkaistuista tukeista. Ja loistava, syvä uimapotero keskellä virtaa. Pikkukivipohja joessa, ja rannalta uimapoteroon oli joku laittanut pohjaan laakeat astuinkivetkin! Kameran patterit piti tänään vaihtaa 170 kuvan kohdalla.

KE 28.7.2010

Lyhyt päivätaival helppoa polkua (mitä nyt pari puronylitystä saappain ja jokunen mutakko mönkimien harmiksi). Laavulla lounasta: perinteinen laavu, kelpaisi yöpyäkin. Aika etäällä joesta, välissä on suo, mutta laavun ohi virtaa pikkupuro, jossa ainakin nyt oli kosolti vettä. Laavu on tosi lähellä Anterin valvontatupaa, vain noin 400 m tjsp. siellä on oikein talokompleksi, kaksi uutta rakennusta lukuisten vanhempien lisäksi, ja tuleepa paikkaan oikein sähkö- ja puhelinlinjat! Näytti autiolta, mutta sen ohitettuani sieltä kuului kuitenkin vasaran pauketta ja huutelua. Länsimmäisen Helttamoroston kohdalla, missä tie siis on korkeimmillaan, kokeilin kännykkää ilman ihmeempiä toiveita. Maalpurinpalolla ennen laavua ei ollut pihaustakaan. Ja kas, 1–2 tolppaa ja tekstiviesti! Sitten ei ollut enää pitkä matka tulentekopaikalle, joka oli yhtä askeettinen kuin edellinenkin. Kirves tosin oli. Sen terä oli halkoläjässä, ja varsi nuotioringissä. Aika hyvä telttapaikka kuitenkin. Keräilin vanhoja mutta kuivia pilkkeitä pussiin aamun kokkausta varten, ja olin juuri saanut teltan pystyyn, kun etäältä alkoi kuulua moottorin yrmettä. Kohta Anterin suunnasta porhalsi kaksi rajamiestä mönkimillä. Toiselta löytyi kirves, jolla kilkuttelin joutuisasti nuotiopuut illaksi. Arvelivat, että "huumoria tarvitaan" kun kerroin reittisuunnitelmistani. Ja kohta toisesta suunnasta porhalsi kaksi möngintä lisää—poromiehiä vissiin, ja koira. Ruuhkaa oikein. Lähtivät kukin suunnilleen, ja mikäs minun nyt on tässä ollessa, nuotiolla. Yöllä alkoi sataa, kuten telttayönä kuuluukin.

TO 29.7.2010

Vielä sai aamiaisnuotion tehtyä valmiilla puilla. Valtatie ohitti valvontatuvan, jonka lähistöllä oli myös tulentekopaikka täysin ilman puuhuoltoa. Paljon hyvää telttamaastoa ympärillä. Ja kohta toinen pihapiiri, onko valvontatuvan laajennus, vai vuokrakämppä? Sähköt sinnekin tulee. Yli-Lompolon kupeessa oli tulentekopaikalla upouusi puuvaja, mutta puupöllit silti säiden armoilla. Kirves oli, ja ehjä. Nakkelin pöllit vajaan ja jatkoin matkaa, riitti jo märillä puilla kokkaaminen. Kiertämäjärven kämpällä oli kolme kaveria nukkumassa kun saavuin klo 14. Tein nuotiopuita, kun yksi tuli tuputtamaan minulle harjusta—heillä oli kalaa yli oman tareen. Paistelin sen lounaaksi, minkä jälkeen he alkoivat loimuttaa järkälettä taimenta. Ei pöllömpää kamaa sekään, kun maistiaisia tarjoilivat. Sitten pakkasivat kampeensa ja häipyivät, aikovat olla yötä seuraavalla laavulla. Olivat aiemmin "lainanneet Aslakilta" venettä järven länsipäässä, ja meinasivat tehdä niin uudelleen. Uhkasivat myös tuoda minulle uuden kalan, jos saavat taas liikaa. Siinä olisi sitten huominenkin lounas, jos sen vaan saa säilymään. Iltapalaksi syön sen harrin loppuun näkkärin päällä. Pöh, lettujahan minun piti tänä iltana paistaa. Ja jep, siellähän kaverit näkyvät olevan, järvellä veneen kanssa. (Kertoivat muuten jonkun helsinkiläisen LINTUBONGARIN kertoneen nähneensä kolme kuukkelia uimassa järven selän yli, LOL!) Kämppä, nyt kun heidän kamansa ovat poissa, majoittaa mukavasti noin viisi, ja patjoja on kaksi. Ihan normaali peruskämppä, hyvä kuisti ja järvelle päin penkki katoksen alla seinän vieressä. Hieno puucee hirsipaneelein ja upeat polttopuut, saha ja kirves toki myös löytyy.

PE 30.7.2010

Aamulla lähdin pilvipoutaisessa säässä seuraamaan Kiertämäojaa. Kaikkia tulentekopaikkoja en huomannut, mutta ne jotka noteerasin, olivat sitä askeettista mallia. Kirveet tosin oli, mutta puut aika murheellisen näköisiä. Alemman Kiertämäjärven laavu taas oli upea, hyvät puut ja lähde ihan vieressä. Etäältä jo näin sen olevan asuttu, mutta ei siinä ollutkaan ne eiliset kalakaverit, vaan joku toinen pariskunta, joka oli siinä yöpynyt. En udellut heiltä kalakaverien perään. Laitoin sopat ja söin viereiseltä mättäiköltä hillat jälkiruoaksi. Ennen laavulle tuloa tuli vastaan vanha kammi, nyt jo sortunut, mutta se on joskus ollut varmasti viihtyisä! Lutolla vastassa oli tolkku riippusilta, jonka takaa lähti ihan auton mentävä tie. Siinä parkkipaikalla oli myös jätelajitteluasema. Laavu oli jokitöyrään päällä parisataa metriä yläjuoksulle päin. Ei ihan näkynyt sillalta. Normilaavu, ja mainiot puut täälläkin. Tulisija oli vielä kuuma edellisen jäljiltä. Aurinko oli kumman värinen, oranssi kuin savun läpi katsoisi, nyt se on taas ihan pilvessä, ja alkaako vai eikö satamaan. Hyttysiä on melko paljon. Tehdessäni lettutaikinaa paikalle saapui isä ja (varttunut) poika juomaan termarista kahvia. Juteltiin vaeltamisesta yleensä, ja he kysyivät olenko erämaassa tavannut (arvasin jo) Sirkkaa, Itäkairan prinsessaa. Häntä on kuulemma haastateltu paikallisessa lehdessä joku vuosi sitten, ja jossain "Autiotuvat" tai "Lapin autiotuvat" tms. -kirjassa hänestä myös kerrotaan. Pojan kännykästä katsottiin säätiedot: lähiöinä saattaa sadella, mutta päivien pitäisi olla siistiä säätä. Ihmettelin kovin punaisena paistavaa aurinkoa. Kuulemma Moskovan lähellä palaa ja rajusti—mutta tulisiko savu ihan tänne asti? Jonkun kilometrin päässä olevat vaaratkin näkyvät kuin udun tai savun läpi. Lettukestieni jälkeen talsin jokivartta ylös tulentekopaikalle asti. Kaunis joki. Tulipaikan tarina on se tuttu. Kirves taas on. Ehdin pari minuuttia ennen sadetta takaisin laavulle.

LA 31.7.2010

Hyttyset kiusasivat yöllä, tuntui kuin kulutin puoli pulloa Offia. Jonkin verran helpotti kun ilma jäähtyi sen verran, että pystyi sulkeutumaan makuupusiin. Pääsin liikkeelle jo noin klo 10. Aurinko paistoi, ja tuuli aika kovaa. Lutonsillan parkkipaikalla oli ranskalaisporukka lähdössä pyöräilemään UKK-puistoon. Lähdin kohti Rajajooseppia ja totesin, että autolla lienee tultava "pitkää tietä" rajan kautta, koska yksi silta oli poikki. Sitten seurasin puhelinlinjaa rajavartioasemalle, jossa ei ollut kahvilaa ja suklaapuotia. Linkkitorni kylläkin, ja Elisa kuului lujaa. Torkontie ja pikkutiet Vuoksijärvelle olivat kaikki rehellisiä teitä—ei loppupäästä enää autolla ajettavissa, mutta olivat olemassa, toisin kuin ne mitä seurailin Ylä-Kairista lähdettyäni. Tie myös päättyi siellä missä luvattiin. Vuoksijärven kämppä (a.k.a. Röllintupa, kuten vieraskirjan johdannossa sanottiin) löytyi ilman isompia vaikeuksia suunnilleen siitä, mihin olin sen karttaan piirtänytkin. Se on näemmä rakennettu 1949, jäänyt sittemmin autiotuvaksi, ja on Inari-seuran talkoovoimin rempattu noin 2006. Jokunen kävijä (eikä niitä ole montaa 2006 alkavassa kirjassa, tässä kesäkuussa kolme merkintää, heinäkuussa ei yhtään) muistelee edellisen kerran käyneensä ennen remppaa, lattiat lahona mutta viihtyisä kämppä silloinkin. Nyt tämä on tosi hieno: kaksi laveria ja patjat, lattiatilaa parille lisää, iso näköalaikkuna järvelle, hullun nopea lämpenemään. Puuhuollosta en tosin tiedä, pihassa on pieni aitta täynnä romua ja litimärkä halkopino, sisällä oli laarissa aivan priimaklapeja, joista sitten poltin pari. Uusi prefab puucee on pihassa, ja rannassa vene—lukittuna. Vastarannalla myös näkyi vene, muuten järvi vaikuttaa autiolta. Seinäkirjoituksessa varoitetaan, että täällä kummittelee. Joku hiiri ainakin nysvää lattiahirren välissä. Tuvassa on ensiapulaukku, ja lyhyen vieraskirjan lisäksi muuta luettavaa: Pirkka-lehti vuodelta 1969, pari uutta Vartiotornia, pari Talvisota-Seura -uusintapainosta, 50-luvun Suomen Kuvalehti -uusintapainos, sekä 1959 Pekka Lipposen seikkailuja 27, Keltainen hämähäkki. Korttipakan saisi joku tuoda. Kun ennen tien päättymistä söin lounasta, alkoi sataa tihuttaa, mutta ehdin kämppään ennen kuin se oikeasti alkoi sataa—eikä sade pitkään kestänytkään. Tiellä näin ilmiselvää karhunpaskaa yli 10 metrin matkalla—perkeleenmoinen ripuli kontiolla—sekä tuoreita tassunjälkiä. Lauleskelin ja puhelin itsekseni aika äänekkäästi, kun en ehkä halunnut törmätä ankaran ripulin ärsyttämään kontioon. Ilmeisesti Kolmosjärven eteläpäähän ja varaustuville menevä tie löytyy, kun ovesta lähtee suoraan ulos ja aitan oikealta puolelta. Täällä ei ole hyttysiä! Tuvassa ei ainuttakaan, ja pihalla kalsareissa roikoillessani en myöskään huomannut ruokkivani ketään. On tuolla kyllä helkutinmoinen tuuli, mutta silti. Ikkunasta näkyy horisontissa ilmeisesti Rajajoosepin linkkitorni.

SU 1.8.2010

Hauk-otus, olisi voinut nukkua pidempäänkin. Mutta aikataulusta ei lipsuta, vaikka olisikin lyhyempi päivätaival edessä. "Tie" oli helppokulkuista alkumatkan Kolmosjoen vuokratuvalle, paikoin autonkin mentävää. Silta Kolmosjärven eteläpäässä ei tosin ole auton mentävä. Siinä takana oli parkkipaikka, jossa yksi auto oli parkissa. Komea vuokratupa, komea puupino, sauna puronrannassa, aurinkopaneeli ja vene. Jatkoin matkaa autotietä, ohitin toisen vuokratuvan tienhaaran, ja jatkoin tien päähän. Sieltä jatkui tukeva kaivinkonepolku, joka tuli vähän liikaa itään, mutta Korppijärvi löytyi helposti ja pikku tupa näkyikin lammen rannassa. Soma pikku mökki, ja kun oven avasi, sisältä huokui kämppätunnelma! Pieni, matala, laverit kolmella seinällä, hirmuinen kivistä muurattu avotakka, pieni kulunut pöytä, jossa jalkana iso tervaskanto, ja vieraskirjat alkaen vuodesta 1981! Vetäisin lounaan riisukeittimellä ja lähdin katsomaan toista kämppää. Tien päästä jatkui vahva polku koivikkometsän reunaan, ja kaartui sitten metsikköön, jonka takaa Valolompolan kämppä näkyikin. Samanlainen kämppä ulkoa ja sisältä, muttei ihan yhtä tunnelmainen. 2006 alkava kirja oli pian luettu. Puro ja puucee täällä kyllä on, ja messevät polttopuut. Kannoin kaksi pölliä omalle kämpälleni. Kun tieltä nousee ylös töyräälle, lampi näkyy jo, hyvässä lykyssä kämppäkin. Suolta sai maarunsa täyteen hillaa. Kahden kämpän kirjoissa mainitaan "Sarmin porokämppä" (=kartan "Poropirtti" Hukkamoroston huippujen pohjoispuolella??), Susitalas (kartassa Sarmin huipusta koilliseen), "Arttajärven pieni porokämppä" eli "Tunturikoti"—onko kartassa pienen Arttajärven länsirannalla rakennus? "Sarmikuusikon kammi" ja "Kivijoen piilopirtti"—olisivatko yksi ja sama? Viitteitä on myös tuvasta Lauttajärvellä (?). Kolmosjärven kämppä lienee nyt jo entinen?

MA 2.8.2010

Tein aamiaisenkin takassa, tyhjennettyäni ensin tuhkat. Joku pieni määrä tuhkaa sinne nyt silti siis jäi. Sitten paahdoin tietä maantielle ja löysin katkoviivapolun alun. Sen verran polku haarautui ja poukkoili, että lopulta huomasin kiertäneeni Harjujärven eteläpuolitse. Kävin vilkaisemassa kannasta, kun polku sinne löytyi. Se oli korkea harju, ei mikään kämänen pääseeköhän-tästä-kannas. Sitten jatkoin polkua Mustajuurakkojärveltä laskevalle purolle, joka laski Kivijokeen. Sitä yritin seurailla ylös (kävin ensin vähän matkaa alajuoksulla, ja yritin etsiskellä kammia myös yläjuoksulle mennessäni, mutten tietysti nähnyt merkkiäkään) kohti Jäkälämorostoa. Kovin pieneksi liruksi puro muuttui ja lopulta katosi kokonaan. Jatkoin kompassilla ja pian löysinkin itseni Suopunkimoroston kupeesta. No siitä oli sama mennä Pahaskurrâlááduš -lammen sijasta Pahakurun länsipuoliselle pitkulaiselle lammelle, joka on muutenkin paremmalla paikalla. Kun siinä matkalla tuli lähdepuro vastaan, ryhdyin lounaalle. Ja sitten oli enää lyhyt huikonen lammelle. Etelärantaa reunustaa korkea harju (jonka toisella puolella on pikkulampia), jonka päältä yritin arpoa edes jonkinlaista telttapaikkaa, mutta sitten järven itäpään rannalta löytyikin oivallinen paikka. Vissiin tässä on joku muukin leirinyt, koska sikäli iso nuotiorinki ja läjä polttopuukarahkoja siinä myös oli. Laitoin teltan pystyyn ja lähdin kiipeämään Akalauttapäälle. Hirmuinen tuuli siellä kävi! Huipulla oli tuvan rauniot, ja siitä sivummalla maanmittauspiste, jonka kohdalla kumma nelilapainen kyltintapainen kaatuneena. Sitten suuntasin Pahakurulle. Ensin tuli vastaan solan tapainen tunturissa, komea jo sekin, mutta sen taakse töytäreelle kiivettyäni tuli vastaan pystysuora pudotus alas. Helvetti tätä kameraa, ja WTF 35 mm "wide" -asentoa! Kurun pohja on louhikkoa, siellä ei perkele huomenna kävellä! Yläkautta on mentävä. Leiriin palatessa sateli, mutta kohta se taas poutaantui. Hain harjulta kuusen alaoksia rinkan alle sateensuojaan keittimen polttoaineeksi—leiripaikalla on vain koivunkäkkärää.

TI 3.8.2010

Aamu oli pilvinen, mutta poutainen. Aamupala risukeittimellä. Note to self: Kuusen alaoksat ovat viheliästä polttoainetta. Helkutin hyvä hiillos niistä tulee, muttei liekkiä, joka pakin lämmittäisi. Liikkeelle lähtiessä tuli sadekuuro, ja paniikissa vedin sadekamppeet ylle. Niissä sitten puuskutin (nyt jo poudassa) mäenrinteen ylös ennen kuin otin ne veke. Päivän mittaan tuli pari kuuroa lisää, mutten enää käyttänyt goreja. Seurasin Akalauttajokea alas, ja vähän ennen Ristijärviä oikaisin kohti Ahvenlampea, josta kämppä löytyikin. Ensin se näytti huolestuttavasti luhistumispisteessä olevalta, mutta se olikin vain päädyn liiteriosa. Itse kämppä on siisti: ei kaasuhellaa, mutta toimiva kamiiina (talon kupeessa on uusi Jøtul, piippu ja kattopahvia odottamassa asentamista), jonka lämmössä pyykkäämäni vaatteet kuivuivat ja minä hikoilin. Ruokainventaario pitää vielä tehdä, sitten päivän virallinen ohjelma onkin hoidettu. Vieraskirja on aika nuori, mutta kävijöitä ei ole paljoa. Tässä kirjassa joku mainitsi Lerttaojan kammin. Rajavyöhykettä on muutettu: se tulee ihan kämpän läheltä, mutta kääntyy, ja alavirtaan oleva pieni lampi ei nyt olekaan vyöhykkeellä. Ihan vyöhykkeessä kiinni laskee Ahvenlammen laskuojaan pieni tunturipuro, jos juomavettä ottaa mieluummin sieltä. Pitää vaan valita vedenottopaikka niin, ettei poikkea vyöhykkeelle... Siitä ympäriltä suolta löytyi hilloja, täytyykin hakea marjat lettuja varten. Huomenna poislähtöä voisi sittenkin harkita Ristijärvien kautta, sieltä joku kirjassa sanoi menevänsä. Tulee vaan kiertämistä, jos sitä ei kahlaakaan yli.

KE 4.8.2010

Menin sitten Ristijärvien kautta, yli pääsi nätisti ihan järven kupeesta. Loppumatka olikin sitten maantien talsimista. Kontosjärven rannalla oli asuntovaunuilija hiljalleen tekemässä lähtöä, vaihdettiin pari sanaa, mutten alkanut pummia kyytiä. Muutama muukin oli leirissä lähitienoilla. Ja siitä eteenpäin oli lomamökkejä (ilmeisesti valtaosin vuokra-) tien varressa jatkuvasti. Pari autoa tuli vastaan, mutta minun kulkusuuntaani liikennettä oli paljon vähemmän. Yksi rämisevä pick-up palasikin minun suuntaani, mutta sen hytissä oli jo täysi miehitys, kolme vanhaa kääkkää. Pian näin samaisen auton yhden mökin pihassa. Lopulta yksi paku kulki suuntaani ja antoi kyydin tienhaaraan Apinavaaran luona. Siitä ehdin talsia puolitoista kilometriä, kun pysähtyi yksi citymaasturi AIVAN täynnä väkeä. En mitenkään olisi mahtunut enää kyytiin rinkkoineni, ja kieläydyinkin kyydistä, vaikka he olisivat menneet vaikka päällekkäin tehdäkseen minulle tilaa. Heti kohta pääsin yhden marjanpoimijapariskunnan kyytiin, jotka toivat minut Nellimiin asti, vaikkeivät itse tänne olleetkaan tulossa. Peukalo toimii siis 100.0% tehokkuudella. Asetuin Koskelaan, vaikka saunatupa olikin varattu ja "vanha puoli" kiinni homeen vuoksi—olin siis teltalla, mutta sauna on pääasia. Nili-aitassa vedin sivistykset (kahvia, jallua ja pullamunkki) ja kävin ostoksilla. Liki puolet kaupan valikoimasta tuli hyödynnettyä, mutta oikeastaan mitään ei jäänyt puuttumaan. Ja rinkka painaa taas. Koskelan hurja vahtikoira tekee kaikkensa saadakseen leikkikaverin tai edes pummiakseen makupalan tältä kitsaalta kalkkispaskiaiselta, mutta kun ei. Nili-aitassa on Internet, perkele, kai sit pitää illalla käydä tarkastamassa ne TSF:n proofit. Kameran akut sain ladattua. Toinen pari akkuja käytössä, ja 450 kuvaa takana (sis. ekan parin kuvat)—aika pitkään ovat kestäneet, vaikka kerran-pari loppumista ovat varoitelleet! Latasin siis tyhjät ja käytössä olevat akut. Proofit tuli hoidettua, SNB:ltä oli reviewer-kommentit myös odottamassa, mutta niille en pysty tekemään mitään. Sauna oli jeeees, vaikkei uimaan päässytkään (tai ainakaan kehdannut yrittää). Pesuhuone oli kuin turkkilainen höyrykylpy, kun siellä pata porisi iloisesti, ja tulta alla riitti. Saunassa taas kiukaan luukku oli kiinni ja tuuletusikkuna auki, mutta löyly alkoi toimia HYVIN pian kun näiden asennot oli vaihtanut keskenään. Ja SAUNAKALJAT! Ei-aivan-kylmä Koffikin maistui eto hyvälle! Saunan jälkeen lähdin innoissani naapurilafkan Erähotellin ravintolaan, jonka mainos tien varressa lupasi "Auki 23:een". Sen kuistilla istui paikan emäntä, joka oli kova juttelemaan, mutta tyly tuomiossaan: rafla on kiinni. Ei ole asiakkaita. Sesonki kuulemma on talvella! Aikamme juteltiin, ja baarin hän suostui yhden jallupaukun ajaksi avaamaan, ja sai minut puhuttua tulemaan käristykselle sitten aamulla. Sovittiin klo 10:30, ja minä palasin leiriin syömään loput rieskat ja maidot iltapalaksi aamupalan sijaan. Ensi kerralla jos soitan ajoissa etukäteen, ottavat minulle muonat pakkasesta, lupasivat. Internet lupasi yöksi kaatosateen, ja torstaiksikin sateista. Pe ja la pitäisi olla hyvää säätä. Rekkalasteittain soraa ajelee tietä pitkin pohjoiseen yötä myöten.

TO 5.8.2010

Ei se kyllä niin paljoa satanut kuin ennusteessa uhkailtiin. Pakkasin kamat ja menin Erähotellille "aamiaiselle". Kunnon tappoannos ylettömän herkullista käristystä, nami nami mums! Ja sitten piti lähteä kävelemään. Satunnaisia vastaantulijoita, muttei tietenkään ketään menossa minun suuntaani. Paitsi yksi eksynyt asuntoautoilija, joka teki U-käännöksen nenäni edessä. Paljon lomamökkejä tien varressa. Vissiin vuokramökkejä, pari kilometriä pääsin yhden pakun kyydissä, joka oli mökille menossa. Virtaniemen tienhaara oli hassu, rajavyöhyke reunustaa kahta haaraa, ja kolmas tekee piston vyöhykkeen sisään, tien ollessa laillista kulkea, vyöhyke välittömästi sen molemmin puolin. Siellä päin näkyi sumun seasta kännykkätornikin. Paatsvuonon sillan luona oli auto parkissa, ja vene oli juuri puksuttamassa rantaan. Samalla oli sade alkamassa. Ei tarvinnut sitä venekuntaa odotella, kun juuri silloin tuli vanha Saab, jolla joku vanha ukko (auto TÄYNNÄ retkirompetta) oli seutuja kiertelemässä. Ei ollut ajatellut mennä niin pitkälle, mutta heitti sitten kuitenkin minut Piilolan polun lähtöpisteeseen. Siellä oli jo kaksi autoa parkissa. Sadesäässä köpöttelin sitten Kessin tuvalle. Taival oli paljon joutuisampi kuin viimeksi! Tupa, ja naapuri, olivat tyhjillään, joten asetuin taloksi. Liiterin puolella on hienoja kelorunkoja, tylsähkö saha ja oudohko kirves—sai niillä puita silti tehtyä. Naapurissa on kadehdittavat puupinot. Kämppä on siisti, ja sen ikkunanpäälishyllynkin on joku siivonnut romuista. Illemmalla naapurituvallekin tuli pariskunta ja ryhtyi saunaa lämmittämään, mutta minä kun olin juuri Nellimissä saunonut, en viitsinyt tätä saunaa koestaa.

PE 6.8.2010

Polku oli helppo kulkea, ja laavu tuli vastaan hyvin pian. Siellä oli kaksi porukkaa, toinen kanootilla kalastelemassa—toinen heistä tunnisti minut viime kesältä! Oli Piilolan tilan isäntä [3]. Pyöritteli vaan päätään kun kuuli minun uudestaan sinne Vätsärin kiveliöön itseäni änkevän. Toinen porukka oli isä ja poika lyhyellä patikkareissulla. Lounastettuani jatkoin matkaa, ja yhden sandaalikahlauksen ohella matka oli helppoa kamaa. Kämpällä oli kolmen hengen porukka kymmenen päivän reissussa, aikoivat Surnukoskelle mutta nyt empivät kuultuaan minun kokemuksistani. Kaikkia on kiinnostanut minun risukeittimeni kovasti. Aurinko paistaa kuten kämppäyön edellä kuuluukin. Tekivät illalla kivisoppaa: keittivät kiviä kuumaksi maastokenkien kuivaamista varten. Kuulemma toimikin joten kuten.

LA 7.8.2010

Luppopäivä. Nukuin vähän normaalia pidempään, tai yritin, muiden kolistellessa aamiaisen kanssa. Sitten lähdin käymään Piilolakoiassa (ja unohdin passin rinkkaan). Se oli vähän parakkimainen mutta muuten mukava tupa, jossa pöydän molemmin puolin SOHVAT. Niiden selkänojat nousivat ylös muodostaen kaksikerroksiset petit. Liiterissä oli puusäkkejä, ja suopurossa 200 m polkua itään oli vettä, tänne olisi voinut jäädä yöpymäänkin. Palatessani tuli vastaan öinen poppoo, matkalla siis Norjaan eikä Surnulle. Psyykkasin heitä (kuvitteellisella) rajavartijoiden passintarkastuksella. Useammaltakin taisi puuttua matkustusasiakirjat. Lounaan jälkeen kävin puolivillaisesti kalassa. Ei tullut mitään, joten söin lettuja ja hillaa illalliseksi, nami. Mökin hiiri pistäytyi puupinon takaa kurkistelemassa minua. Naapurin isäntää ei ole näkynyt esittämään saunakutsua. Vieraskirjassa joku kertoi tulleensa kompassisuoraan ja vaikeakulkuisista soista välittämättä POROKÄMPÄLTÄ. Vinkkasi sinne pääsevän, ehkä ihan polkuakin pitkin, seuraamalla POSLIINIERISTEITÄ. Ei mitään mainintaa ilmansuunnasta, mutta hakiessani hillaa lettuja varten bongasin yhden kaatuneen posliinieristetolpan suon laidasta sillä suunnalla, mistä Piilolakoian polku lähtee sille ensimmäiselle hankalalle suolle.

SU 8.8.2010

Lähdin Piilolakoian polkua, mutta käännyin järven luota kompassilla kohti Taimenjärveä. Päädyin kuitenkin Nammijärven poukamaan, joten menin Nammin ja Taimenen välistä Taimenen pohjoisrannalle. Siellä oli vene, lukittuna. Olisiko Piilolan isännällä vene joka järvellä? Tein lounaat siinä, koska Tsaddervaaran vesitilanteesta ei voinut olla varma. Sitten kompassilla helkutinmoisen louhikon läpi (no, ei se koko matkaa sellaista ollut) kohti Itä-Kapperijärven eteläpuolella olevaa kahta leveää lampea. Aivan sattumalta osuin myös siihen välissä olevaan pyöreään lampeen, jolta oli hyvä tarkentaa suuntaa. Järvet löytyivät, kirkasvetisiä ja matalia (ainakin minun rannaltani katsoen). Jatkoin Itä-Kapperille, jonka itäpään puron ylitin poroaidan vierestä louhikkoa pitkin, ei tarvinnut kahlata. Nyt ei enää lyhyen matkan päässä ollut siistin näköisiä järviä, ja matka Føllvannskoialle oli jo puolessavälissä, joten lähdin etsimään leiripaikkaa niemestä (se, jossa on korkeuskäyrä), joten teltta tanaan ja polttopuiden haku. Nyt tätä raapustaessa kello on 18:40, taivas on pilvinen ihan kuin alkaisi kohta telttayötä varten sataa, aikaa olisi käydä kalassa, mutta lähiranta on vaan niin peevelin matalaa kivikkoa. Mutta kelpaa nuotiollakin istuskella, tämän reissun ensimmäinen "oma" nuotio. Teetä hörpin ja lihakeitto vettyy. Kameraan piti vaihtaa patterit tänään 550 kuvan kohdalla (WTF??!!). Alkoi sataa vasta klo 21, ehdittyäni hyvin nauttia nuotiosta.

MA 9.8.2010

Se sitten sateli yön ajan, mutta poutaantui aamuksi. Laittelin puurot nuotiolla ja sain teltan melkein kuivana pois. Sitten vaan poroaidalle, ja sitä seuraten kohti rajaa. Välttääkseni pätkän vaikeakulkuista suota ihan rajassa kiinni, poikkesin pikku mäen yli ja ylitin suon puroineen jo siellä. Ihan kiva että satuin niin tekemään, kun olin klaarannut viimeisen vesittymän (vaalean sininen kartalla), hoksasin upean vanhan kämpän rauniot mäenrintuuksessa. Paikoin vielä ihan kunnossa, esim. ovi oli aivan ehjä, mutta katto oli romahtanut ja seinät vauhdilla menossa. Vissiin rajamiesten kämppä joskus? Sitten jatkoin rajaa myöten Rajavaaralle, ja edelleen Føllvannskoian tienoota. Alitin raja-aidan 353Ha:n lähellä, kuin olisin Itä-Saksasta pakenemassa, ja jatkoin rajaa pitkin. Kohta tuli aidassa vastaan ihan porttikin. Uskoin aluksi spekseihin "400 m rajasta, 1.7 km 353Ha:sta" ja otin Suomen puolella olevalta lammelta suunnan sinne. Sitten etsiskelin kämppää aika kauan, rymyten järvenrantaa eestaas. Lopulta ajattelin seurata järveä sen eteläpäähän, josko "järven päästä polku" veisi kämpälle ("1.7 km" -speksi oli siinä vaiheessa siis hylätty). Ja kämppä löytyi AIVAN SATTUMALTA! Olin juuri ylittänyt pikku lammen eteläpuolella olevan suon (luulisin) ja suuntaamassa kohti järveä, kun kämppä näkyi toisen pikku lammen (ei kartalla) luoteispuolella. Lammesta menee oja järveen, joka on kivenheiton päässä, etelään tai lounaaseen törröttävä poukama—itse järvi proper jatkuu vielä etelämmäs harjun takana kämpän ohi. Lampipuron ylitse menee "silta", ja sinne sekä järven poukamaan menee kyllä tukevat polut. Luulen, että kämppä on presiis siinä pollan kohdalla, mihin olin sen karttaan piirtänytkin. Kämppä on iso, tilaa on pitää vaikka tanssiaiset. Laverit on kolmelle normaalitasossa ja kahdelle lisää pelottavan korkealla parvella. 17 lisää mahtuu lattialle nukkumaan. Siisti, hiottu ja lakattu pöytä, viisi jakkaraa, puulaari ja Trolla -merkkinen kamiina. 10-vuotias vieraskirja on vähän raskaslukuinen. Kämppää etsiessäni piti olla jo sadekamppeet päällä, mutta asetuttuani taloksi alkoi ulkona sataa ihan kunnolla. No, satakoon. Liiterissä on valmiita halkoja säkeissä, ja kämpän ulkokomerossa on savustuspönttö ja muuta tarpeellista. Lukemista on (Norjaksi): eräopaskirja, autolehti, miestenlehti ja sarjakuvalehti, ruokapuolelta löytyy näkkäriä ja lettujauhoa, on anorakki ja kengät (WTF??), lusikoita ja haarukoita ylenmäärin ja KAKSI juustohöylää! Tuvalta lähtee pollapolku, 1.5 km tien varteen/päähän. Tämä lienee se järven päästä tuleva polku, sitä kauttahan sen on kierrettävä. Kämppälammen rannassa on hete, mutta hain vedet mieluummin järvestä. Siistin näköistä vettä.

TI 10.8.2010

Lähdin kämpältä kohtisuoraan rajalle, ja luulen tulleeni suolle heti pohjoiseen siitä mäestä, jonka eteläpuolella portti oli, ja josta eilen lähdin kämppää etsimään. Kyllä polla pitää paikkansa paremmin kuin 1.7 km. Rajan talssiminen oli vähän borettavaa. Poikkesin kiertämään yhden pikku vaaran lännen puolelta, mutten tiedä auttoiko se oikeasti mitään, kaameampaa maasto siellä oli, jos nyt vähän nousua ja laskua sillä välttikin. Vaaran komeat länsipuolen jyrkänteet kuvasin. Olin ajatellut kiertää seuraavan pitkulaisen lammenkin länsipuolitse, mutta palasin kuitenkin rajalle ja ohitin sen sieltä. Kivikkoa, jota nyt kyllä lyhyen matkan kulkee, etenkin kun on raja-aita tukena. Sitten tuli vastaan poroaita, jossa ei sitten ollutkaan porttia rajan pinnassa. Helvetilläkö rajavartijat tästä kulkevat, ryömivät alitse kuten minäkin?? Suunnitelmana oli ollut kiertää se hitonmoinen tunturi ja vetää lounaat sen pohjoispuolen lammilla (miksiköhän niin myöhään) mutta kun keli tuntui olevan ok, alkoi tuntua hölmöltä jättää se käymättä. Ei sen rinne etäältä näyttänyt edes pahalta maastolta kiivetä. Joten tempaisin käristysmuusin toiseksi viimeisellä lammella ennen nousua, ja lähdin puuskuttamaan rinnettä ylös. Maisemat alkoivat kohta avautua, Føllvattnet näkyi siellä, ja raja selkeästi erottui aina Rajavaaralle asti (luulen). Eikä nousu mitään pahaa ollutkaan. Huipulla oli jokin puolilaho torni, johon uskaltauduin kiipeämään, vaikka vieressä oli pahaenteisesti toisen samanlaisen tornin romahtaneet jäänteet (jotka etäämmältä näyttivät joltain kodan tai laavun sekasikiöltä). Oli sieltä näköalat. Aidan toisella puolella oli rajapyykki ja maanmittauspiste. Laskeutuminen pohjoisrinnettä oli vielä helpompaa, loivempaa menoa. Vielä oli lyhyt matka 353Ea:lle, jonka luota taas ryömin Norjaan. Lerkevannskoia on kyllä koilliseen rajapyykistä, eikä suoraan itään, ja näin sen vasta tultuani 50 metriä Norjan puolelle. Mutta helpompi se oli löytää kuin edellinen datsa. Järvi avautuu edessä ja näkyvyyttä on paremmin, ja matkaakin tosiaan vain se 200 metriä. Eikö täällä käy suomalaisia sen vertaa, että aitaan voisi panna portin? Tämä on maltillisemman kokoinen kämppä. Ulkoa vähän parakkimainen, päädyssä lasi-ikkunaovi avautuu kapeaan eteistilaan, jossa on polttopuut. Kämppä on kodikas, kaksi aika leveää laveria ja pöytä, Jøtul, astiasto kauniine pikku kaffekuppeineen. Korttipakka ja kaksi vieraskirjaa, vanhempi alkaa 1991:stä. Ja paljon kanelia. Kolme pussia jauhettua kanelia. WTF. Ikkunat on jotenkin estetty aukeamasta, ja kamiinahan lämmitti pikku kämpän, no, tehokkaasti. Jalat ovat ihan kondiksessa, mutta viimeinen järvenkierto alkoi tuntua vähän pakkopullalta. Viitisen kilometriä olisi mennyt vielä ihan helposti, mutta ei se olisi enää kivaa ollut. Päivä on ollut poutainen, välillä uhkaillut sinisen taivaan plänteilläkin, eikä vielä nytkään klo 20 kämpässä istuessani sada.

KE 11.8.2010

Ei olisi aamulla huvittanut herätä. Mutta "pakko". Melkein olin valmis nostamaan rinkan ulos kämpästä, kun ovelle sattui vanha kulkija. Tämä kysyi, olinko suomalaisia. No olinhan minä. Hän oli vain poikennut valokuvaamaan kämppää. Oli kaverinsa kanssa matkalla Føllvannskoiaan (miten helvetissä Ø:n poikkiviiva ei käsin kirjoittaessa koskaan mene läheltäkään rinkulan keskipistettä). Neuvoin miten sen löytää ja annoin valokuvata oman karttani—myös Sarmin merkkaamattomat porokämpät. Heillä on liki päinvastainen reissu kuin minulla, Nuorgamista Kemihaaraan. Kulkija pani nimmarinsa kirjaan. Osoittautui olevansa "Metsien mies". Kaverinsa on Lassi. Hän tunsi minut jo Piilolan kirjoitukseni perusteella viime kesältä. Olivat vielä rajapyykillä kun tulin itse aidalle, joten jäin vielä haastelemaan. Siitä kohtaa löytyi muuten Telenor ja kaksi muuta norjalaista operaattoria liki täysillä kentillä. Myöhemmin matkalla erään toisen rajapyykin luota näkyi horisontissa kaksi mastoa. Vestkoia löytyi, tilava kolmen hengen koia, hyvin norskityyppinen aiempien tapaan. Vesi vaan on pieni puronliru, joka tulee raja-aidan ali sen alimmassa kohdassa. Tylsä juttu kuivempana aikana. Lähellä on kyllä myös lampia. Nautin kämpän tarjoamasta KAAKAOSTA, naminami. Täällä on sisällä satunnaisia muurahaisia, ISOJA ja kovakuorisia. Onko niillä pesä päätyseinässä katonrajassa? Tuikkukynttilöitä on valtava paljullinen! Kaikissa näissä kämpissä on kirjan mukaan pari-kolme suomalaista seuruetta kesällä, yleensä heinä-elokuussa, ja muuten puhtaasti vain norjalaisia etenkin talvella, pääsiäisenä tungokseksi asti! TÄÄLLÄKIN on Friluftsliv året rundt -opus, kuuluuko tässä maassa koiojen vakiovarustukseen (uusia testamentteja näissä ei nääs ole), vai onko Per Ulrich Kristiansen käynyt itse niitä tänne viljelemässä? Huomenna Rajapään kämpälle on vain noin 5 km, siis liki luppopäivä. Ei sillä, että tämänkäänpäiväinen taival olisi hirmuinen ollut. Aurinkoinen päivä muuttui satelevaksi illaksi, ja melkoinen tuuli nousi ja alkoi paiskoa käpyjä kämpän katolle ja kolkutella kamiinan savuhormissa. Kelpaa olla lämpimässä, neljän seinän sisällä.

TO 12.8.2010

Yöllä alkoi tyyntyä ja läntinen taivas oli kaunista katseltavaa. Aamulla näytti tulevan kaunis päivä, ja barometrikin oli noussut yöllä kivasti. Lyhyt viiden kilometrin taival taittui joutuin, ja kämppä löytyi yllättäen väärän mäen takaa, kun kartan mittakaava hämäsi. Kaksi vaeltajaa olivat juuri tekemässä lähtöä Surnujärven suuntaan. Neuvoin heille Sevettijärven kannakselle menevän sillan, etteivät joudu turhaan maantietä patikoimaan myöhemmin sinne saapuessaan. Laitoin lounaan ja poikkesin Rajapään huipulla. Norjassa näkyi, ihan päivän kävelymatkan päässä, KAUPUNKI! [4] Jotenkin surrealistinen näky täällä tunturien keskellä. Ilmankos Telenor tulee niin lujaa. (Aamupäivällä soitin Norjan verkon kautta Alkoon polttoainetilauksen, voi siis jatkaa Näätämöstä vielä Nuorgamiin asti.) Yksittäinen masto erottui silmin (tiedä näkyykö kuvissa sitten) pohjoisessa Suomen puolella rajaa, vissiin Näätämö on siinä. Ja Vuontisjärven pohjoisrannan biitsit (varmaankin). Routasenkurusta ei näkynyt merkkiäkään, mutta muita tienoon kuruja ja jyrkänteitä kyllä. Vilu alkoi lopulta tulla siellä ylhäällä, joten palasin himaan pyykille, vieraskirjoja lukemaan ja letunpaistoon. Moni kirjoittaa kalastaneensa seudun järviä ilman menestystä. Monesti myös Metsähallitus kirjoittaa kämppään murtaudutun sen ollessa kiinni. Ulko-oven vieressä on kaiverrettu ukaasi polttaa kämppä, jos seuraavan kerran tullessa ovi on lukossa. Kämppä on ihan mukava, noin neljän väljästi nukuttava, normaali suomalaistyylinen kämppä. Kaasuliesi on. Kirves on aika huonossa kunnossa, kun sitä on käytetty Abloyn yleisavaimena. Miksei sitä lukita sisään kämppään? Puucee on sidottu paksuilla vaijereilla peruskallioon—tuuleekohan täällä joskus? Päivällä rajan lähellä pörräsi helikopteri hitaasti ja melko matalalla. Onkohan joku tunari eksynyt? Vieraskirjassa mainittiin romahtanut kammi 500 metriä kämpästä suoraan itään, pohjoisemman eli pienemmän Norjaan laskevan ojan varressa, 100 metriä raja-aidasta. Lähdin noin klo 23 iltalenkille sitä etsimään, mutta paskat hämärässä mitään löytynyt.

PE 13.8.2010

Perjantai 13! Aurinkoinen tai puolipilvinen ja kohtuu tuulinen päivä koluta Routasenkurussa. Pääsin varsin varhain liikkeelle. Kuru alkoi kuin tyhjästä—ikäväkulkuista ylös-alas -maastoa 5–10 metrin piirteillä, tunturiylänköä, jonka läpi solisee puro, ja—tippuu suoraan alas alkavaan rotkoon, joka jatkuu ja jatkuu. Jyrkkäseinäinen kuin Ristikallio Karhunkierroksella, putous kuin Aadolfin kammilla Kaldoaivissa, pohjalla upea uimapaikka (turhan viileä päivä kuitenkin, en käynyt uimassa). Pitkulainen rotkojärvi jatkui puolisen kilometriä, ja sitten oli uusi putous/koski seuraavaan järveen. Ensimmäisen kuruosuuden jälkeen oli pari lampea/järveä, joista kuru jatkui, ensin kuin vesiliukumäkenä upealla aurinkoisella paikalla, johon oli pakko jäädä tekemään lounas. Kulkeminen oli kaikkiaan aika raskasta, kun välillä oli noustava, välillä laskettava, välillä kierrettävä poikittaista jyrkännettä pitkältikin, ja "tasainen" maa oli 5–10 metrin piirteellä ylös-alas menoa. Kuljin kurun itäpuolen harjanteita, kunnes laskeuduin naapurikuruun itäpuolella välttääkseni pahimmat jyrkänteet, juuri ennen kuin se yhdistyi pääkuruun. Sillä kohtaa oli upea leiripaikka—tasaista, vähän puita havisemassa ympärillä, joki, valmiit vankat nuotoringit tietysti... Jatkoin silti matkaa. Hipsin joen länsipuolelle (helppo ylitys vaikka lenkitossuilla) ja kapusin ylös, ja jatkoin pitkin kurua. Laskeuduin länsipuolella olevan pitkulaisen järven itärannalle, ja järven toisesta päästä tulin kurulle (vältin näin parit jyrkänteet). Kohta kurujärven rannalla oli kahteen suuntaan "nököttävä" niemi, jonka pohjoispäähän leiriydyin. Kummassakin päässä—ja keskellä—oli tietysti vankat nuotiopaikat. Keräsin lähistöltä kelo-oksia ja tervaksia, pöllin toiselta nuotioringiltä pöllin istuimeksi, ja asetuin taloksi. Kaunis paikka, ilma edelleen hyvä (mutta pilvistyy). Vastarannalla on puuta vasten jokin—ovi, laituri, lautta...? Olin jo hyvin ehtinyt syödä, kun alkoi tihuttaa vettä, ja vetäydyin telttaan, kello vasta 20. Kaukana jyrähteli ukkonen. Ei aikaakaan, kun alkoi sataa paukuttaa ihan tosissaan, ja ukkoskuuro pyyhkäisi hyvin läheltä ylitse—viive lähimmillään oli noin 4 sekuntia. Hassua, kloku sanoo ilmanpaineen nousseen pykälän kuuron tultua päälle. Nyt sade lakkaa, mutta löytyykö intoa mennä katsomaan, jäikö nuotiosta mitään jäljelle. Vaikka päivämatka ei ollut hirmuinen, sanoisin sen silti tosissaan olleen kova. Jalat eivät kuitenkaan ole ihmeemmin hermona.

LA 14.8.2010

Aamulla aurinko taas paisteli kuten eilenkin. Routasenkurussa näkyy vallitsevan hyvä sää. Eilen tehdyt polttopuut olivat kyllä aivan liti, joten sotkin puuron tenukeittimellä. Kuljin vielä pätkän verran kurua, katsoin tekstiviestit kotiverkossa täysillä kentillä, ja suuntasin länteen kohti Vuontisjärveä. Tulin lammelle, jossa pysähdyin pesulle ja uimaan. Ikävä isomukulakivinen ranta, kivet olivat levästä niljakkaita ja levää levisi pesuveteen. Vasta jatkaessani matkaa tuli mieleen, ettei tämä pikkulampi mitenkään voi olla Vuontisjärvi, joka on yli kilometrin läpimitaltaan. No sehän olikin Vuontisjärvestä koilliseen oleva pikkulätäkkö. Vuontisjärven ranta oli upeaa puhdasta pikkukiveä, ihanteellinen uimapaikka (ja vissiin luoteisranta on sitä biitsiä, en käynyt siellä päin). En kuitenkaan ottanut uusintaa, vaan menin ylittämään Uutuanjokea. Helppo kahlata sandaaleilla, saappailla olisi joutunut vähän valikoimaan reittiä. Jankkila löytyi joenmutkasta. Syötyäni lounaan kahlasin katsomaan Jankkilaa. TOSI helppo kahlata, menisi melkein tennistossuillakin. Valtava nurmikenttä, jonka laidassa iso monihuoneinen tupa, sauna ja pari jotain varastorakennusta sekä kaivo. Ja lukitsematon puucee! Tukevia polkuja lähtee metsänreunasta useaan suuntaan. Vuontisjärven polku oli oikein viitoitettu ja merkitty, muita ei. Jatkoin Pakanajokea ylös, aivan rannassa menee hiton tukeva polku, ja alle kilometrin päässä alkoivat pollat. Polku kulki karttaan merkittyä reittiä, mutta kiersikin 139-lammen eteläpuolitse. En huomannut, erkaantuiko pohjoiseen Näätämöön polkua. Ei ainakaan selkeästi merkittyä. Sitten polku meni liki kompassisuoraan kohti parkkipaikkaa. Erään lammen lähellä pari kilometriä ennen parkkipaikkaa kuulin kirveen kalketta, ja lammen niemestä löytyi isä ja kaksi varttunutta poikaa pystyttämässä leiriä. Jutusteltiin aikamme ja he sallivat minun jäädä samoille tulille. Safkaa laittaessani iski taas sadekuuro, joka kuitenkin meni ohi aika pian, ja kohta ilta-aurinkokin paistoi. Muu porukka oli ajomatkan ja autossa huonosti nukutun yön jäljiltä väsynyttä ja vetäytyi telttaan jo kohta klo 21 jälkeen. Joku Haltin kolmen hengen teltta, jossa oikein eteiskatos ja kaikki, mutta eikö pidä vettä, kun tuulessa ja tuiverruksessa levittivät sen päälle vielä pressun, jonka junttasivat reunoista kivillä maahan. Niin minäkin vetäydyin omaan kätevämpään vettäpitävään telttaani. Puhuivat hyvästä sääennusteesta, vaikka minun barometrini kyllä laskee.

SU 15.8.2010

Aamu oli sateella uhkaileva ja helvetin tuulinen. Tehdessäni aamiaista naapurien teltta oli lähteä lentoon. Mutta kohta pilvet alkoivat kaikota, ja aurinkokin paisteli. Tuuli silti jatkui. Köpöttelin polun päähän parkkipaikalle, joka oli sivutiellä noin 1.5 km päässä päätiestä. Pelkkä parkkipaikka, ei palveluja kuten molokkia tai puuceetä. Ja Näätämökin löytyi pian, vaikka vähän aukeammilla paikoilla tuuli yritti kierittää minut pois maantieltä. Kylässä oli paraatipaikalla K-kauppa ja Nordmarket, eikä oikeastaan sitten muuta. Kuten mökkikylää. Perkele. Ostin puuttuvat elintarvikkeet, ängin ne rinkkaan, ja lähdin kilometrin verran polkua pitkin ja valitsin suojaisan paikan teltalle. Parkkeerasin rinkkani siihen (en vielä pystyttänyt telttaa) ja palasin kylille katselemaan paikkaa. Vanha mökkikylä (luultavasti) on nyt joku nuorten seurakunnallinen leirikeskus. Ja tosiaan, mitään muuta Näätämössä ei ole. Paitsi yksi kirpputori/antiikkiliike. Sen takana tosin oli jokin kota, josta menin kyselemään vanhalta mieheltä, joka tunkkasi peräkärryä siinä lähellä. Kyllähän siinä yöpyä voi, hän kertoi, ja veloitti vuokraa peräti kympin. UPEA sisustus, porontaljoja ja vanhaa kämppäkamaa, sekä kotakeittiö ja jääkaappi! Paljon viihtyisämpi kuin mikään geneerinen mökkikylämökki, ja sama perusvarustus! Hain siis rinkan takaisin, ostin K-kaupasta kaljaa ja grillikylkeä, ja asetuin taloksi tuulen ulvoessa pihalla. Tietty jos viinat olisi saanut asiamies-Alkosta jo tänään, olisin jatkanut noin 7.5 km päähän tulentekopaikalle, mutta kelpaa täälläkin oleilla, neljän seinän sisällä suojassa. Saunaan ei nyt sitten päässyt, mutta kaikki muu on bueno. Heti Näätämön keskustan (heh) itäpuolelta lähtee viitoitettu polku Pakanajoen vuokratuvalle—karttaan merkattukin polku lienee siis olemassa.

MA 16.8.2010

Sama järjetön tuuli jatkui läpi yön, ja vielä aamullakin. Ja oli peevelin kylmä. Klo 10 poikkesin uudestaan Nordmarkettiin, joka oli täysin autio. Aikani huhuiltuani löytyi myyjä, ja nyt sain lunastettua tilaamani polttoaineet. Myyjäkin kommentoi kylmää säätä. Itse olin radiosta kuullut, että Utsjoella satoi jo ensilumi. Pakattuani rinkan jotenkuten tiiviisti, ja köytettyäni sadesuojan paracordilla rinkkaan kiinni, lähdin jälleen mäkeen, missä rinkkani oli jo kertaalleen käynytkin. Polku oli helppoa, jokainen pieni puronliru oli varustettu sillalla, ja tie oli selkeästi mönkijäkulkuiseksi tarkoitettu. Tein lounaan ensimmäisellä tulentekopaikalla. Nätti paikka, hyvät polttopuut, ja laavu/loue oli ruokataukoon oivallinen, mutta yöpymiseen ehkä vähän marginaalinen, varsinkin tällaisella tuulella ja sateen ollessa mahdollinen. Riippusilta oli samaa designia kuin Lutollakin, melko pitkä, ja hauska ylittää kovalla puuskittaisella sivutuulella. Seuraava silta oli vähän lyhyempi, ja ihme että siinä moinen edes oli, hyvää kahlauspaikkaa kun joki oli täynnään sillä kohdalla! Juuri ennen siltaa tuli vastaan pariskunta kahden koiransa kanssa. Pari kilometriä ennen seuraavaa tulentekopaikkaa, sen ison järven tai sen päätylompareen rannalla, oli tupa. En käynyt lähempää katsomassa, koska ei TV-antennilla varustettu datsa voi olla autiotupa. Tulipaikka löytyi nätin pikku järven rannalta. Samanlainen loue, yhtä marginaalinen yöpymiseen, mutta ellei tuuli vaihda suuntaa, sen perällä pitäisi olla sateelta suojassa. Helvetin hyvät polttopuut, vaikea löytää muuta kuin tervasta, mutta tuulessa ainoa tapa saada pakki kiehumaan on YMPÄRÖIDÄ se palavilla puilla. Ja tuuli vaan jatkuu. Ja minuutin varoitusajalla aurinkoisesta valokuvaussäästä umpisateeseen ja takaisin muuttuva keli, jota on ollut koko päivän. Eikä tosiaan ole lämmin. Kummallakin tulipaikalla oli vieraskirjat, ja viime viikko on ollut aika vilkasta. Mutta josko koulujen alkaminen karsisi täältä vaeltajiakin. Köytin rinkan penkin/laverin ulkoreunaan antamaan vähän suojaa tuulelta.

TI 17.8.2010

Mikäpä oli makuupussissa nukkuessa, vaikka vähän tuuleskelikin. Mutta kun ei ollut lopettanut aamuunkaan mennessä. Välillä aurinko paistoi, välillä pirskotteli vettä, mutta kylmä sää ja sama peevelin tuuli panivat pohtimaan, onko makuupussista todellakin pakko kömpiä ulos. Mutta pakkohan se lopulta oli. Nuotio syttyi joutuisasti, ja lotasin aamiaista naamaan ja lähdin taipaleelle. Kahlaamo, jossa seikkailustaan Metsien mies eilisessä vieraskirjassa lupsakasti kertoi, oli helppo ylittää sandaalein. Ihan heti en nähnyt, mistä olisi saappain voinut Metsien miehen tapaan edes yrittää. Muuta ihmeellistä ei matkalla ollutkaan, nättiä maisemaa. Tullessani Rousajärven tuvalle sieltä oli juuri tekemässä lähtöä yksi pariskunta. Sitten köllötellessäni lounaan jälkeen kuuden hengen kämpän ainoalla patjalla, saapui toinen pariskunta. Taas tuntui maineeni kulkevan edelläni, kun nämä totesivat minulla taitavan olla aika pitkä matka takana. Olivat tietty tavanneet edellisen pariskunnan polulla. Söivät lounaan ja pohtivat kipeytynyttä polvea aikansa, sitten lähtivät rääkkäämään sitä lisää ja jättivät minut yksin. Kävin kalalla Rousajärvellä, mutta tässä tuulessa ei oikein voi heittää kuin yhteen suuntaan, ja mielestäni mielenkiintoisempi ranta oli tietty tuulen alla. Ei tullut kalaa. Hienon näköisiä uimapaikkoja muutama, mutta niidenkään hyödyntäminen ei tullut päällimmäisenä mieleen. Mahtaa olla kivaa niillä Vätsärin telttailijoilla tässä tuulessa pressuineen, vai palasivatkohan autolle. Aika moni vieraskirjan mukaan reissaa Karlebotniin tai sieltä tänne.

KE 18.8.2010

Varsin lyhyt matka Huikkimajoelle. Saavuin kuolleelta näyttävän, jonkun tunturimittarin tms. syömän koivikon läpi kämpälle, joka oli tyhjillään. Syötyäni ja uutiset pääosin luettuani saapui tuvalle yksinäinen vaeltaja, joka söi lounaan ja asettui taloksi. Tämä oli tullut Nellimistä ja tunsi jo minut vieraskirjojen perusteella. Näin maine kiirii. Vieraskirjassa kerrottiin avoimesta porokämpästä, jonka tiedot raapustin kartan reunaan. Vaeltaja näytti myös k.o. kämpän kartaltaan—sama kuin minulla. Se on ihan polun varressa Tsuomasjärven jälkeen, pitääpä käydä vilkaisemassa. Se on kuulemma mainittu Autiotuvat Onlinessa, mutta nyt tarkemmin ajatellen, enhän minä Kaldon kämppiä tainnut sieltä tähän reissuun tutkiakaan. Samoin hän väitti netissä kerrotun, miten sinne Føllvannskoialle pääsee—poroaidan portilta menee puihin veistetyin pilkoin merkitty reitti (joskaan ei tallattua polkua!) suoraan tuvalle. Ei takuulla tuota kerrottu Autiotuvat Onlinessa, liekö sitten ollut Turhankävelijän sivuilla? Käväisin kalassa lammella ja vilkaisin paria lähilampeakin (toivottoman matalat rannat) täysin tuloksetta, joten jouduin paistamaan letut. Niitä paistaessani kaveri yritti jo kovasti nukkua. Enpä sitten hirveän pitkään kehdannut kukkua pystyssä minäkään. Hänellä oli aikeissa jatkaa Tsaarajärvelle seuraavaksi yöksi, mutta arpoi myös mahdollisuutta jatkaa suoraan Tsuomakselle asti. Tässä kämpässä ei ole ainuttakaan patjaa.

TO 19.8.2010

Kaveri lähti kämpältä aamulla sellaiseen aikaan, etten edes kelloa viitsinyt katsoa. Käänsin vain kylkeä ja jatkoin uniani. Tuuli oli yön aikana tyyntynyt, ja pilvipoutaisessa säässä kelpasi kulkea—kylmä tosin edelleen on. Kahlaamo hoitui ihan kumisaappailla, vaikka siinäkin on vieraskirjan mukaan ryvetty vaikka kuinka, ja hirveät kasat kahlaussauvoja oli rannoilla! Suot lähempänä Tsaarajärviä olivat työläämpiä, mutta niistäkin selvisin lopulta kunnialla. Kämppä löytyi tyhjänä, kangasalalainen heppu oli vain tauonnut täällä. Ei siis sietänyt valvomistani yömyöhään (klo 21:een) ennen nukkumaanmenoa. Minä kyllä jään tänne. Kalaa voisi taas yrittää illalliseksi, ja jos aurinko vaan paistaisi, niin kelpaisi uidakin, mutta kun ei. Huikkimajoelle tosiaankin luvataan täältä vain 8 km, kun sieltä tänne kyltissä luki 12 km. Jälkimmäisen kannalla minä kyllä olen—mutta siihen suuntaanhan minä kuljinkin. Ehkä takaisin onkin 4 km lyhyempi matka. Vaaralla ennen järvelle laskeutumista tarkistin baby-newssit [5] kännykästä. Ei uutisia. Eikä sitten tullut kalaa. Ihan kämppärannassa käväisi pieni harri, sen jälkeen nix. Eikä jaksa lähteä järven päähän asti, mistä saisi kyllä taas limatuubin. Chili con carne on ihan hyvää myös. Onkohan täällä ollut joskus erämaapuhelin, kun kämpän päädyssä tulee maan syövereistä tukeva kupari. Muita merkkejä puhelimesta ei kyllä näy.

PE 20.8.2010

Mukavan tyyni ja melkein lämmin pilvipoutainen päivä. Gorekamppeissa tuli heti alkuunsa hiki, joten t-paidassa sai taas vaihteeksi kulkea. Taival oli helppoa, ei edes ikäviä soita. Polku meni juuri niin etäältä järvestä, ettei kannaksen kuljettavuudesta nähnyt mitään varmaa, enkä viitsinyt työkseni lähteä katsomaan. Eräällä kukkulalla tarkistin taas baby-newssit, ei mitään tietoa. Tsuomasjärvelle tullessa näkyi jo etäältä TV-antennilla varustettu mökki keskimmäisen pikkulammen luona. Sinne menee myös mönkijäpolku järven pohjoispuolitse—lähestytään sivistystä... Autiotupakin löytyi. Merkillinen paikka, ja talviasujan/sadesään viettäjän unelma: kämpässä on SISÄVESSA, ja halkopino ja jäteasemakin, kaikki kämpän tilavassa eteistilassa! Mahtaneeko haista kesähelteellä. Mutta silti pihassakin on puuliiteri ja ulkohuussi. Outoa. Tupa on aika pieni, tyypillinen neljän nukuttava kämppä. Lounaan syötyäni lähdin käymään Tsuomasvarrin huipula. Hulppeat oli näköalat, tosin Pulmankiin asti ei (kai) näkynyt. Huominen porokämppäkin oli toisen vaaran takana piilossa. Huipulla oli romahtanut kolmiomittaustorni. Ylös noustessani bongasin sopulin, joka kipitti ihan jalkojeni juuresta kivenkoloon piiloon, eikä enää ilmestynyt valokuvattavaksi. Kaunis päivä, lounaan aikoihin aurinkokin alkoi paistella, ja siitä lähtien on ollut puolipilvistä ja heikkoa tuulta. Nyt pitää ryhtyä vielä kerran pyykille ja sitten arpoa, josko yrittäisi täältä kalaa. Enpä jaksanut yrittää. Ilta oli liki pilvetön, ja joku planeetta paistoi etelässä.

LA 21.8.2010

Pilvinen aamu taas, ei sitten voinut paistaa kahta päivää peräkkäin. Mivttečohkkan huipulta tekstiviesticheck, ei vauvauutisia vieläkään. Porokämppä rajan pinnassa näkyi jo kaukaa, polku menee kivenheiton päästä siitä. Kämpällä oli kaksi kalamiestä hirmuisine kantamuksineen, aloittelemassa reissuaan. Kämppä on tosi siisti kahden nukuttava, vieraskirjoja luettavaksi 80-luvulta asti, kamiina ja myös kaasuhella! Kirjan mukaan kaikki ohikulkijat poikkeavat katsomassa, ja ihmekö tuo. Viimein alkoi Pulmankijärvi näkyä. Viime kilometreinä ei juomavettä löytynyt mistään (no, suolampia, muttei puroja) kun sitä olisi kaivannut, mutta Pulmankijoesta sitä sai mielin määrin. Ne kalamiehet muuten kertoivat Pulmankijoen loppuosan länsirannan olevan hirveää ryteikköä ja möykkelikköä. Ja että kammin luota löytyy tukeva polku järven eteläpäähän, jos ei merkattua halua kulkea. Sitten alkoi tylsä tarpominen maantietä pitkin. Pari autoa tuli vastaan, mutta minun suuntaani ajoi vain yksi eukko kiiltävällä mustalla bemarillaan, ja piti silmänsä tiiviisti tiessä, jupisten itsekseen "en nähnyt mitään liftaria, en nähnyt mitään en". Ja sitten kaksi norskia, jotka vain pyörittelivät silmiään ja ajoivat ohi. Myöhemmin se sama eukko ajoi vastaan. Vilkutin hänelle iloisesti. Kun matkaa oli jäljellä ehkä 5 km maantietä, takaa rämisteli vanha gubbe pakulla ja otti minut kyytiin. Hän tiesi laavun—oikeammin kodan—ja jätti minut 188-lammen pohjoispuolella olevalle vaaralle, josta lähti ihan merkitty polku kodalle, ja näemmä myös kodalta Nuorgamiin päin. Tien varressa, polun alussa, oli myös joku maanmittausmuistomerkki. Kota on hyväkuntoinen, näemmä sateenpitävä ja myös tuulenpitävä, ja lämpenee KAMIINALLA tehokkaasti. Sori, makkaranpaistajat, nuotiopaikka on ulkona! Laitoin siis illallisen (hö, lounas jäi kokonaan välistä) tenukeittimellä ja jatkoin peruslämpimän kodan lämmitystä. Liiterissä on hyvät puut. Kirjan mukaan lammesta saa rautua, ja täällä tuulee aina. Taivas on täyspilvinen ja uhkailee sateella. Kameran patterit loppuivat tänään 940 kuvan kohdalla, OMGWTF?? Laitoin edelliset "tyhjät" patterit takaisin töihin, pitäähän niissä enemmän puhtia olla!

SU 22.8.2010

Aamulla kodassa oli kosolti kalseaa, joten laitoin kamiinan päälle ja kömmin takaisin makuupussiin. Sitten myöhemmin herätessäni ei enää ollutkaan niin kalseaa. Seurailin sitä toista polkua kodalta, ja se tuli tielle ehkä reilun kilometrin verran kylille päin siitä parkkipaikalta, kuten kartta lupailikin. Autoja tulee ja menee nyt, tietenkin. Kävelin kylille, löysin (neuvoa kysyttyäni) lomakeskuksen ja sain mökin ja saunavuoron. Paikan rafla on kiinni (pari viikoa, aukeaa taas syyskuun puolella. Mikä ihmeen antisesonki juuri nyt on?) mutta kylän toisesta päästä löytyi pub-ravintola, joka tarjoaa lounasta päivittäin klo 12 alkaen. Hyvät käristykset siellä, sitten kaupasta saunakaljat ja safkaa, ja mökille saunaa odottelemaan. Jo ennen lounasta olin tosin jo käynyt suihkussa, mutta tekee sauna silti hyvää, jos vaan löylyhuoneen ikkuna on lämmittäessä muistettu panna kiinni. Aurinko alkaa paistella pilvien lomasta. Miksi se on tähän asti sitä pihdannut? Kas, kieltoaluekarttaa vilkaistessa näyttää siltä, ettei kodan rautulampea olisi edes saanut kalastaa. Hyvä että laiskotti...