Kesä 2012: Kolari - Ylläs - Pallas - Hetta - Lemmenjoki - Muotkatunturi - Karigasniemi - Kevo - Paistunturi - Utsjoki

Kun rinkka alkoi olla pakattu ja kaikki muukin valmista, käytiin lounaalla "minun lähikebaberiassani" Karakalliossa, jonka Katja muisti aiemmalta kävelylenkiltä, minä en moista heti tajunnutkaan. Kun vielä jäi aikaa, otin kaksi kierrosta turpaan Fjordsissa ennen kuin toiseksi viimeisellä 25:llä lähdettiin Leppävaaran kautta Helsinkiin. Siellä oltiin tosi hyvissä ajoin, joten otettiin Wurstista oluet ja ihmeteltiin Allegroa, joka näytti olevan minun raiteellani. Se olikin viereisellä, ja paikalle lopulta peruutti perinteinen pikajuna (Pasilan konepaja 1980) jollaisia Katja ei uskonut olevan enää kovin monia liikenteessä. Minä kun kertoilin rinkan mahtumisen vaikeudesta InterCityssä. Hyvästien jälkeen juna lähti ajallaan, ja pysähtyi sitten heti noin 20 minuutiksi autovaunujen kytkemistä varten. Ei semmoista Rovaniemen junissa kai ollut? Veturinkuljettaja kertoi junan olevan noin 325 metriä pitkä ja painavan 750 tonnia (siis ilman minun rinkkaani). Ravintolavaunu oli mukavasti heti naapurissa. Ilta-Sanomat annoin lukemisen jälkeen vieressä istuville, ja heidän jälkeensä se ilahdutti ainakin yhtä muutakin matkustajaa.

22.7.2012: Kolari

Jätin rinkan asemalle nojaamaan seinään ja lähdin kylille auringon paistaessa, mutta vielä vähän rapeassa aamuilmassa. On se pienempi kylä kuin Rovaniemi. Ensimmäisenä vastaan tulee toimintansa lopettanut pizzeria. Löytyi sieltä avoin Valintatalokin, ja R-kioski ja pizzeria-kapakka, jotka avautuvat sunnuntaina vasta 12:lta. Valintatalossa ei ollut kuivaporoa, mutta Ruotsista sitä olisi kuulemma saanut. Sinne vaan oli matkaa, ja passi oli jäänyt rinkkaan, joten en lähtenyt. Saaren kirkossa oli ehkä häät, tai sitten vaan tavallinen jumis. Kun pizzeria aukesi, sain maarun täyteen ja palasin asemalle. Salesta tien varressa sain kuivalihat! VR:n odotustila oli auki, joten vein Scifi-tiiliskiven sinne, jos joku sen vaikka huolisi. Sitten tien päälle. Metsätien ojissa paikoin vesi virtasi, mutta maistui vähän kaamealta. Löytyi yksi lukitsematon kämppä tien varresta (merkkasin karttaan), sisällä laverit, housut, moottorisahan osia ja patja rullalla. Ei vesipaikkaa. Kävin katsomassa hetteen tien varressa, sen luona oli niin hyvät telttapaikat, että en jäänyt kämpälle. Ja hyvä kylmä vesi, runsas tuotto. Pikkulammen rannassa oli mökki, joten en mennyt sitä katsomaan. Koivumaa on vain kääntöpaikka. Loppuun asti aurinkoinen päivä, pari pisaraa vettä tiputti. Hyttysiä kohtuudella (make that aivan sairaasti), mutta puolen kilon paarmat ärsyttävät, melskaavat teltan katon välissäkin. Ja illallista laittaessa varomattomasti ojan yli hypäten revin pelihousuni irtolahkeen vetoketjun vierestä. Onneksi oli neula ja lankaa, ja ompelukokemusta partio- ja teekkariajoilta.

23.7.2012: Tuorekuruun

Aamulla aurinko paistoi, puuro syntyi risuilla ja rinkkaa taas selkään. Ei ole paikat jumissa, hyvä niin. Metsätietä Koivumaan ohi, ja sitten katkoviivatielle. Alkumatkasta sitä olisi ajanut vaikka Buickilla, mutta sittemmin tuli vastaan pari jokea ja järveä tien poikki, ja lopulta tie muuttui ihan kinttupoluksi. Seuraavaa autotietä eteenpäin ja viitan kohdalta polkua pitkin Tuorekurun kämpälle. Vähän jaloissa tuntuu tässä vaiheessa. Siisti pikkukämppä, laverille mahtuu ehkä kuusi henkeä, koivuhalkoa pinossa talon takana "sadesuojassa". Vesipaikka on aika etäällä, mutta hyvä vesi ja runsas tuotto. Kämpässä on kylmempi kuin ulkona, ja ovi vuotaa hieman hyttysiä. Ei ole paljoa kävijöitä, kirja alkaa 2003 ja pääosin ovat kelkkailijoita. Tänä kesänä ollut kaksi retkuetta sitten huhtikuun. Aiemmin joku ollut matkalla Kolarista Karigasniemelle. Minäpä panen paremmaksi. Jonkun kolarilaisen pastorin merkinnät saivat haukottelemaan. Positiivisesti kämpän ainoa kirja ei ole hänen jättämänsä raamattu, vaan Hammond Innes:in "Luola" ("Levkas man" alkukielellä). Lettujenpaistoa sateen uhan alla, mutta vain pari pisaraa sieltä tuli.

24.7.2012: Niesaselän ylitse

Aamulla heräsin jonkun koiranulkoiluttajan törmätessä kämppään sisään, ihan nousemisaikaan kuitenkin. Aurinko paistoi aivan pilvettömältä taivaalta. Letut ja kylmä tee katosivat nopeasti, ja pääsin liikkeelle erittäin aikaisin. Sen kummemmitta ongelmitta pääsin Niesakeron kodalle, joka oli tosi siisti ja hyväkuntoinen yöpymiskelpoinen kota. Puuvaja täynnä hyvää puuta, puucee kohta muurahaisten valloittama, vesipaikkana hyvä hete, ja lintutornikin vieressä. Sopan jälkeen poikkesin Niesakerolla, noin 115 metriä ylös kodan tasosta. Ylläs dominoi maisemaa, jonkin suurteollisuuden mystillinen torni toisella suunnalla, ja muualla vain erämaata. Jatkoin matkaa vielä Pitkäjärven laavulle, joka oli vähän murjumainen kalastajien junttilaavu, polttopuut lienee tuotava itse, puucee on suhteettoman mahtipontinen. Isä ja nuori poika, mitä lienee pari vuotta, olivat lohta loimuttamassa ja onkimassa. Tarjosivat makupalat ja jättivät minulle polttopuidensa jämät. Parempi siellä kodalla olisi ollut yöpyä, ei voi mitään. Pari muuta autoa näkyi kans, sen verran lähellä sivistystä ollaan. Järven vastarannalla on kaksi tulentekopaikkaa hirsisine puuvajoineen, jotka olivat typötyhjiä. Useita huolella tehtyjä laitureita on pitkin rantoja. Kaikki lienevät ajoilta, jolloin tämä oli pullakalalampi (tiesi em. isä kertoa). Keräilin oksia ja juurakoita maasta sitten polttopuiksi. X vuotta sitten myrsky oli kaatanut isoja petäjiä 10 km matkalta täällä, joten niitä irtopuita riitti kans. Rikkinäisen härvelin käyttö pakin riiputtamiseen vaati hetken mietinnän. Kuka näitä oikein keksii? Laavurannassa on loistava hiekkapohjainen uimapaikka, ja tuuli pitää itikat loitolla. Vesi oli +16°C. Nyt aurinko paistaa suoraan laavuun ja heijastuu lammestakin, joten teetä juodessa tulee hiki. Kello on 20:15. Satunnainen pariskuntakin poikennut tässä. Laavussa on muuten patjat! Jostain vuodesohvasta—epäilyttävät minua liikaa, en käytä. Tien toisella puolella olevalle lammelle menevällä tiellä oli punainen WTF, rautarööri kannen kera, jonka sisällä meni maan sisään muovirööri. Häh. Lisäksi lammen rannalla oli lähde. Ei mikään hete tällä kertaa. Pitääpä aamulla täyttää pullo siitä. Mikäs tässä on tervastulilla ollessa, ihan mukava laavu oikeastaan, hienolla paikalla. Epäsiisteys on vaan sääli—roskis on pantu paskaks ja roskia on kaikkialla hulhavilla. Hillanraakileita näkyy lammen rannoilla. Yöksi näyttää kirkastuvan (taas?) ihan täysin. Kertoi em. isä, että näillä seuduilla kompassi näyttää mitä sattuu. Siksiköhän aiemmat juomavedet maistuivat kovasti raudalta. Ja se WTF oli tietysti kaivo.

25.7.2012: Ylläkselle

Taas upea aurinkoinen päivä. Luosun kahvila oli tietysti kiinni. Tunturijärvellä oli nätti iso laavu, jonne yksi revohka saapui samaan aikaan laittamaan tulet. Jäin minäkin lounaalle. Polku oli siinä vaiheessa jo leveä valaistu pururata. Toisaalta sitä oli hyvä jatkaa vielä Varkaankurun laavulle asti. Iso makkaranpaistolaavu, jossa oli jo yksi pariskunta ja haitari lohenloimotushommissa. Kohta ilmaantui lisää väkeä. Yksi kysyi, että hyvinkö säilyi rinkka siellä asemalla. Ympäri käydään... Hyvät on vanhoilla parroilla jutut. Ryhdyin läskisoosin tekoon. Laavun ohi ja luontokeskuksen kautta kulkee "Varaskurun Velhonpolku", joka on tehty aivan törkeän upeisiin maastonmuotoihin ja maisemiin. Purossa, joka laavun ohi menee, on useita putouksia ja uimapotero, jota ei vähän privaatimmalla paikalla jättäisi käyttämättä. Ylläs on AIVAN KUOLLUT mesta, Ruka oli oikea hulinamesta myös off-season! Luontokeskuksessa olisi cafe/rafla, jonka ei ainakaan mainittu olevan geschlossen. Siisti sää edelleen, barometri vakaa, vähemmän itikoita ja paarmoja kuin alkutaipaleesta. Illalla noin kello 22 aikaan laavulle tuli vielä kolmen sveitsiläisen retkue, ja muutamaa minuuttia myöhemmin puuskutti tukevahko suomalainen opas. Keittivät teetä, opas neuvoi kuksan hankinnassa, ja päivittelivät minun taivaltani. Sain vanhemmalta tädiltä kaksi maggaraa, tolkun viipaleen tuoretta leipää, ja pussin jämän kuivattua omenaa. Nam, aamiaista.

26.7.2012: Äkäslompolo

Aamulla röyhkeä kuukkeli kävi potkiskelemassa minua nukkuessani! Jalkeille päästyäni suuntasin Velhonpolkua alavirtaan ja kohti Äkäslompoloa. Jätin repun polun varteen Kesänkijärven länsipuolella ja kävin kylillä ilman kantamuksia. Ei ole iso paikka, mutta hyvän kokoinen marketti siellä on. Monta bilepaikkaa kiinni nyt off-season. Entistä raskaamman rinkan kanssa porskutin läpi suon aivan vitun huonosti valittua "oikotietä" ja lähdin kohti Tahkokurua. Sillä laavulla ei sitten ole minkäänlaista vesipaikkaa. Bongasin kutenkin laavun ja jatkoin Hangaskurulle. Polku on leveää kuin mikä. Hangaskurussa on kova rakentaminen meneillään, nähtävästi valtava kota ja joku... hotelli melkein. Suksitelineistä päätellen tämä on talvella vilkas latu ja risteyskohta. Paljon "valmiiksi pilkottua" rakennuspuujätettä liiterissä. Vesi on vähän kaukana: polkua itään, heti viidensien pitkospuiden jälkeen (noin 300 m) vasemmalla 10 metriä metsässä solisee puro. Laavun lipan alla oli hyvä loikoa ja ottaa aurinkoa, kun samaan aikaan myös sataa ropisi! Sitten olin tiputtaa silmät päästäni, kun suon poikki tuli kaksi polkupyörää, PITKOSPUITA PITKIN! Kuulemma se pitää mielen virkeänä! Ilmat suosii hyvin, päivällä vain yksi sadekuuro, jonka istuskelin juuri sopivasti Tahkokurun laavussa (joka muuten alkoi vuotaa, vaikkei edes satanut paljoa!)

27.7.2012

Pian kahdeksan jälkeen suon taakse saapui kolme Metsähallituksen miestä moottoripyörillä ja talsivat pitkospuita laavulle tulille ennen kuin alkoivat rakennuspuuhiin. Se iso talo siellä metsässä on oleva puucee, monipaikkainen. Jestas. Olivat kovin kateellisia minun pitkästä kesälomastani, ja toivoivat joskus pääsevänsä itsekin pidemmälle retkelle. Laativat siinä piirroksia paskiksen huoltoluukuista. Kehuivat Kutujärven pirttiä, jota kohti lähdin. Kotamajalla oli valtava kaksiovinen lattiallinen kota, ja itse maja (palveluineen, mitä ne lienevätkään) oli kiinni ja sen kuistilla myös runsaasti rakennustarvikkeita. Poikkesin ilman rinkkaa Kukastunturilla, +150 metriä lähtötasosta. Ylläs rumine rinteineen dominoi yhä maisemaa. Polku siitä eteenpäin oli surkeaa, murenevia pitkospuita ja soisevaa moottorikelkkauraa. Ei siinä eksymään silti päässyt, jyrkän mäenrinteen ja kasvavan puron välissä. Reitin ylitettyä puron, huomasin metsässä pollan, ja vanha pollapolku tulikin suoraan Niittypirtille. Nätti paikka, siisti pikkupirtti, jossa kolme nukkuu kun taitettavan ylälaverin avaa. Hyvät puut, uudennäköinen puucee ja nuotiorinki, ja puro vähän matkan päässä. Purolle mennessä tapaa raunion, jossa on hiiltyneitä lankkuja ja kivikasa, sekä vanha pata, paistinpannu yms. Vanha pirtti? Kiersin viereisen suoniityn, jota reunusti monen vanhan niittyladon rauniot. Pohjoisreunan reitti / soinen moottoriura oli sentään selkeästi merkitty, ja länsipuolella hyväkuntoisin pitkospuin höystetty siisti polku, joka tuli alas risteykseen. Siitä lähtikin minun kartalleni tuntematon kesäreitti etelään, "Kotamaja 3.5"—se suuntasi ylös mäkeen puron tällä puolella—minä olin siis rämpinyt jotain kämästä hiihtolatupohjaa! Äkäsmyllyn viitta näyttää stemmaavan, ja sillä suunnalla on myös mystillisen paljon mainostettu "Elämänluukku" 2.5 km päässä. Risteyksestä tai mistään muualtakaan ei ole viittaa kämpälle! Väkeä käy kirjan mukaan tavallisen maltillisesti, paitsi maaliskuussa on ruuhkaa. Puuceessä on kattoikkuna!

28.7.2012 Äkäsmylly

Aamulla sateli hiljalleen. Puurot sain tehtyä nuotiolla, mutta söin suosiolla sisällä kämpässä. Matkaan lähtiessä ei kuitenkaan sadevaatteita tarvinnut. Lounaalle pysähdyin Äkässaivon kodalle, jolle ei ollut mitään viittaa tai virallista merkittyä polkua, vaikka olikin niin lähellä. Siisti pikkukota, vedenhakumatkaa yli sadan porrasaskelman verran. Pari muuta porukkaa kävi paikalla minun syödessäni. Yksi oli tulistelemassa Äkäsmyllyllä, sitten kun sinne ehdin. Onpas paikka—limpparinmyyntiä myllytuvassa, oikea sekatavarakauppa kahvilassa, kaikkea virikekrääsää joka paikassa, ja mikä hiton historiallinen navetta tai riihi... Laavu on peruslaavu, jonka tulisija on luonnonkivistä muurattu takka aivan liian kaukana, ja ilman mitään pakkikoukkua tai ritilää. Hyvä kosken kohina, peittää liikenteen äänet. Limpparia saa eurolla, kahvia toivottavasti aamulla ennen lähtöä, ja autenttiset reittikyltit maksaa vitosen (Äkäslompolot kympin). Hitto kun joutuisi kantamaan koko matkan, muuten ostaisi. Siisti poutainen ilta, uhkaa kirkastua muttei ihan osaa päättää. Rannassa vähän piilossa on jatkuvalämmitteinen pressukotasauna.

29.7.2012: Kokonainen viikko patikassa

Aamulla herätessäni satoi—ei kovaa, mutta maa oli märkä. Ei tuota laavussa kosken pauhatessa meinannut huomata. Laitoin puuron risukeittimellä, missä vaiheessa sade oli jo lakannut. Pakattuani kävin Erkin putiikissa aamukahvilla. Pari perhettä jo palloili lähistöllä, ja kauppa kävi. Jonkun vaeltajan mukana Erkillekin oli jo kantautunut huhu jostain hölmöstä, joka patikoi kuusi viikkoa Kolarista Utsjoelle. Lähdin sitten polun päälle, ja Metsä-Ruonajärven laavua edeltävältä lammelta bongasin kaksi joutsenta. Laavu näytti takaa päin vanhalta ja laholta, mutta sisus oli siisti, eikä vuodoista näy merkkejä. Puuvaja oli uusi, ja nuotiopaikka vielä hölmömpi kuin Äkäsmyllyllä—samanlainen "takka", mutta laavun SIVUSSA! Eikä mitään pakkikoukkuja tms. Kun vesipaikkakin oli aika surkea suonsilmä, en jäänyt siihen lounastamaan. Vähän ennen metsätietä hätistelin liki satapäisen porotokan levoltaan. Tiellä oli parkissa saksalainen paku. Siinä alkoi sataa, joten pidin taukoa kuusen alla hetken. Sateen vähetessä lähdin Pahtavaaralle. Kohta huipun ohitettuani, reitiltä erkani selkeä punainen pollapolku oikeaan, ja siellä näkyi kuin mökin katto. Kun jossain vieraskirjassa oli mainittu Pahtavaaran kämppä, lähdin katsomaan. Kämppähän sieltä löytyi, ja piipusta tuprusi savua—siellä saksalaispariskunta oli kuivaamassa kamppeitaaan ja paistamassa kamiinassa maggaraa. Kävin sisään juuri silloin yltyvästä sateesta ja aloin tehdä lounasta, sujuvasti saksaa jutellen. Kertoivat, ettei Ruostevaaran tupaa enää ole (ja monet tämän tuvan esineistä, kuten palosammutin ja kirjan kannet, oli merkattu "Ruostevaara"). Kehuivat kyllä Kuusikonmaan ja Juuvanrovan kämppiä sekä reittiä yleensä hienoksi. Mies ainakin ja hänen isänsä ovat kolunneet Lappia enemmänkin, mm. Hossan alue oli hänelle myös tuttu. Tämä tupa on tilava, kaksikerroksiset laverit ainakin kymmenelle, kaasuliesi, pikku lammessa viererssä on hämmästyttävän hyvännäköinen vesi, ja vaja on tännä puuta. Kämppä ei selvästi ole alkuperäismuodossaan: yksi oviaukko on tukittu/siirretty, ja ikkunasta näkyy samanlaisia jälkiä. Liekö tuotu tänne muualta—Ruostevaaraltako? Pariskunnan palattua autolleen pyykkäsin paljullisen kampetta. Lähistöllä ei ole mitään kummempaa excukohdetta, ja siellä satelee edelleen. "Entinen Ruostevaaran kämppä, muutama kilometri pohjoisempana, siirrettiin tänne 2006" lukee Kirjan sisäkannessa. Vihko alkaa 2006 ja on alkuperäinen, ja vain 12 aukeamaa merkintöjä—aika hiljainen kämppä siis! Pelikortit on, vaan ei mitään kattiloita, mutta patjat ja vällyt kuten ennenvanhaan!

30.7.2012

Illan sumu ja tihku oli aamuun mennessä hälvennyt, vain horisontti oli enää sumun peitossa. Toinen punainen pollapolku meni enemmän pohjoisen suuntaan ja tuli retkeilyreitille sekin. Vanhan Ruostevaaran kämpän pohja löytyi, se oli kyllä aikamoisessa hyttyspesässä ja nykyään keskellä hakkuuaukeita—parempi paikka Pahtavaaralla sille on. Nivunkijärven lähellä näkyi polulle suon takaa pieni tupa, jonka kävin bongaamassa, oli ilmeisesti vuokramökin sauna. Kuusikonmaalla tein lounaan, ihan ok kämppä, mutta puuliiteri tyhjä. Liiterin lattialta sai kyllä keittimeen hyvää polttoainetta yllin kyllin. Vesipaikka oli joku ruopattu hete, ei mikään lähde, kuten kartta väittää. Juuvanrovalla oli iso takka, matot lattialla, polttopuitakin, ja matala umpilampi vesipaikkana, joka kuulemma on joskus kuiva. Kohta kämpän jälkeen huipulta oli hienot näköalat joka suuntaan. Oloksella (?) komeili rivi tuulimyllyjä. 100+ metrin laskun jälkeen 0.5 km ennen Tammikämppää tuli vastaan kota, jossa luki "Harriniva". Puuta ja kirves ja puuceekin oli, mutta ei se mikään yöpymiskota ollut, joten en edes merkinnyt karttaan. Varmaan se suojaa tarjoaisi lounaan ajaksi sadepäivänä. Tammikämpässä, vaikka päivätupa onkin, oli pienet laverit ja muutenkin normaali kämppä. Kaikki nämä kämpät ovat aika hiljaisia (alku-)kesäisin, Tammella vähän enemmän kävijöitä, mutta hiihtohelvettejä maalis-huhtikuussa. Poutapäivä, Juuvanrovalle aurinkokin vähän yritti paistaa. Aika pitkä päivätaival, mutta kulkihan sen, helppoa polkua pitkin. Yksi vastaantulijaseurue, vähän ennen Kuusikonmaata.

31.7.2012

Aamulla satoi. Siis ihan satoi. Taukosi kuitenkin puuronkeiton ajaksi (nuotiolla, kun ei ole kaasuhellaa) ja lakkasi kun lähdin kulkemaan. Mutta märän metsän läpi rymytessä sadekamppeita tarvitsi. Päädyin ampumaradalle, josta pois päästäkseen piti ryömiä lukitun portin alta. Siinä vaiheessa goret yltä pois ja maantietä Särkijärven (varsin pieni kylä) kautta Toras-Sieppiin (kaikki paikat kiinni). Mutta kello oli vielä vähän. Kylätien päässä kaksi jantteria vahvistivat, että tästähän se Pallaksen polku lähtee, ja kehuivat hyvää kämppää, vaikka kaukana onkin. Päätin mennä Vuontisjoen sillalle asti, tehdä siellä lounaan, ja päättää jatkanko vai jäänkö teltalle. Alkumatka oli kuraista tietä, joka sitten muuttui möykkyiseksi metsätieksi/kinttupoluksi, ja lopulta tyypilliseksi poluksi. Selkeästi merkitty sinisin ja punaisin pollin, jotka myöhemmin erkanivat—sininen on talvireitti, punainen kesä. Sillalla tein lounaan laiskasti tenulla, ja aikani loikoiltuani (olisipa aurinko paistanut!) jatkoin matkaa, kun Mäntyrovaan oli enää 6 km. Kulku oli helppoa, mutta kyllä jalkapohjiin otti. Eräälle suolle näin kun laskeutui kurki. Mäntyrovallakin on laverit ainakin kuudelle, onko datsa vaihtunut vai miksi tämäkin on "vain" päivätuvaksi karttaan merkitty? Kesällä rauhallinen paikka, talvella hiihäjiä kuten muuallakin. Veden saa pitkospuiden takaa suosta, ihan ok syvä kirkas ottopaikka, mutta suovettä silti. Kaasupommin hanan oli joku dille vääntänyt niin tiukkaan AUKI, etten meinannut saada sitä kiinni! Sateella uhkaillut päivä on kirkastunut melkein pilvettömäksi illaksi, aurinko valaisee suon vastarantaa, kämpän pihapiiri on varjossa. Baro ei ole koko aikana muuttunut mihinkään.

1.8.2012: Pallakselle

Aamulla paisteli jopa aurinko, antaen toivoa mukavaan Pallaksen ylitykseen. Muistin täyttää vesipullon, kun siistimpi puro tuli vastaan. Hotellin "takana" eli tulosuunnassani oli asuntovaunuja parkissa ja pari telttaakin. Etupuolen parkkipaikalla käyskenteli poroja, ja niitä oli lauma maleksimassa sisäänkäynnin edustalla. Poikkesin sisään safkan toivossa, mutta raflan auetessa vasta kello 15 (nyt vähän yli 12) oli tyydyttävä täytettyyn croissantiin ja ölppään, jotka nekin maistuivat. Päälle pullamunkki ja kahvi, niin jaksoi lähteä tunturia ylittämään. Aurinko ei ihan suoraan porottanut, ja tuuli navakasti selän takaa, joten ihan hyvä siinä oli rinnettä kavuta. Poikkesin ilman kamoja Taivaskeron huipullekin, näkymiä ihailemaan. Rihmakuruun tullessa ihan suosiolla annoin jaloille loppupäivän vapaata. Etäällä näkyy jonkun tunturin pohjoisrinteessä vielä iso alue lunta. Kota lienee sama, joka viimeksi käydessä oli juuri uudenkarkea, ja siinä on kamiina—hölmöä. Pihalla tulipaikassa ei ole härveliä—hölmöä. Lähistöllä on telttailijoiden iloksi lisää nuotiosijoja, härveleittä nekin. Laavua ei enää ole, mahdollisen sijaintipaikan löysin hatarien muistikuvien persteella. Pitänee illalla mennä sinne juomaan rommia. Kirjassa on heinäkuulta 91:n porukan merkinnät. Useimmat vain tauolla tässä, ja menossa kohti Pallasta. Tänään kaksi merkintää. Kamera vilkuttelee akkuja välillä [1], kuvia otettu 240. Illemmalla saapui lisää väkeä: isä ja poika (jotka pystyttivät teltan, mutta parin pikku sadekuuron jälkeen siirtyivät kotaan—kuinka huonoja Haltin teltat oikein ovat???), kaksi tyttöä ja koira (toinen nukkui kaulakkain koiran kanssa, söpöä) ja isä ja kaksi poikaa (jotka meinasivat nukkua vain kaksi tuntia ja sitten jatkaa 17 km taivaltaan edelleen Pallakselle. En tiedä kauanko nukkuivat, mutta aamulla olivat tosiaan jo poissa).

2.8.2012: Saunapäivä

Aamulla bongasin toisen mahdollisen ex-laavupaikan, todennäköisemmän jopa. Tuliko rommit juotua väärässä paikassa? Sitten hetikohta KADOTIN POLUN, joten rymistelin omia teitäni Nammalakurun kämpälle. Komealla paikalla kämppä, ja kahvikota, jonka piti olla auki, olikin KIINNI. Pihalla olevia muitakin kulkijoita harmitti. Sieltä olisi kuulemma saanut Suomen kalleinta kahvia. Matkaa jatkaessa tuli vastaan ne eiliset tytöt ja koira—mihin suuntaan he oikein ovat menossa? Montelli oli myös hienolla paikalla, pieni hyvin kodikas mökki isossa laakossa. Olin laiska ja päätin kiertää seuraavan huipun vähän alempaa—ei takuulla säästänyt voimia, muttei harmita. Viimein pääsin Suaskurulle, jossa on nykyään myös (vain) kota—tosin ihan kotakeittiöllä varustettu, ja keinutuolikin siellä oli!!!! Laitoin pöperöt keittimelläni, jota toinen lounastelija kehui näppäräksi. Vesipaikka oli surkea suolätäkkö, mutta lounaan jälkeen löysin ihan opastetun oikean vesipaikan, josta olisin uskaltanut juodakin, keittokehoituksista huolimatta. Hannukurussa polku tuli suoraan saunalle, joka oli... teljetty ja lukittu. Sisällä oli pöytä ja kamiina, ja seinällä—puhelimen luuri. Lappu ovessa neuvoi uuden saunan olevan lammen pohjoispäässä. Matkalla sinne löytyi kota, kaivo, loputtomasti telttaplaania, uusi varaustupa, ja lopulta saunakin, joka oli juuri vapautunut. Heitin pari klapia kiukaaseen, kun kohta olisi miesten vuoro alkamassa (parittomat tunnit). Vilkaisin vanhaa tupaa ylhäällä mäellä, joka on nyt siis molemmat puolet autiotupakäytössä. Ei ketään asukkia, joten vein rinkan sinne ja painelin saunomaan. Ja hyvää teki, hyvät löylyt, ja muutenkin täysin varusteltu: maitorattaat ison vesisaavin kuskaamiseen, ja vieressä kelkka talveksi. Tuurnakin kuulemma löytyy talvea varten. Saunassa on tilaa ainakin kahdeksalle, ja kiukaassa riittää kyllä puhti. Pikku suolammen upea hiekkapohja yllätti, kun menin loppu-uinnille! Autiotupa taas on tilava kuin mikä, kaksikerroslavereilla nukkuu ainakin tusina per puoli. Ja tupa on sisustettu kuin mökki, kivijäljitelmäisiä keittiötasoja myöten!

3.8.2012

Päivämatka ei ollut mitenkään erikoisempi. Porukkaa tuli vastaan runsaasti, joitain isompiakin porukoita. Yksi tyyppi uhkasi tavata minut Kevolla, jonne hän on menossa muutaman viikon päästä. Pikalounas tenukeittimellä sillalla 3 km ennen Sioskurua, hieman sateella uhkailevissa merkeissä, mutta kämpälle asti pääsin poutasäässä. Yksi (ulkomaalainen?) pariskunta saapui kohta minun jälkeeni, ja asettui varauspuolelle. Autiotupa on kello 16 vielä tyhjä. Hyviä telttapaikkojakin on iloisesti solisevan puron ("joen") vierellä. Raatoamadöörejä on ollut täällä kusoilemassa 40/80 metrillä 8. ja 11.–12.1.2012, eivät koolejaan olleet vieraskirjaan merkinneet, pöh. Ja kuulemma vielä 2 viikkoa sitten täällä on ollut lunta?? Röyhkeitä hiiriä kerrotaan myös täällä asuvan. Lumihankikin löytyi noin 100 metriä alavirtaan puron vastarannalla, kaksi laajaa lumikenttää (kukaties lisää nurkan takana). Siellä ollessani kämpälle saapui noin kymmenpäinen espanjaa pajattava seurue hihkumaan ja ulvomaan datsan terassille. Varaustuvan ovi vedettiin hiljaa sisältä päin lukkoon. Kellon ollessa noin 18 ja kun ulkomaanpellet eivät telttailemaankaan olleet varustautuneet, niin minä heitin teltan pystyyn puron varteen—mitä olin muutenkin jo harkinnut, mutta ajattelin katsoa jääkö kämppä muuten tyhjäksi. Hyvä ilmahan nyt on, ja baro yhä vakaa (vaikkei se ole ennenkään mitään merkinnyt). Halonhakkuu oli espanjalaispelleillä oikein ohjelmanumero, minun kokkaillessani nuotiolla. Tulivat sitten istuskelemaan ja pajattamaan ulkomaankieltä. Lauman selkeä Alfa-uros on joskus patikoinut Lapin halki idästä länteen ja varoitteli minua oikein vakavasti, että Lemmenjoen alueella saattaa olla SUOTA!

4.8.2012: Pyhäkeron yli

Aamulla nukuin pitkään ja pakkasin teltan pois, jotta espanjalaiset pääsevät rauhassa matkaan, mutta siellä he vielä tunkkasivat mennessäni puuron keittoon. Lähellä telttaillut isä (mukana kaksi poikaa ja kummipoika) kertoi seikkailuistaan Haltilla ja kehui Ruotsin/Norjan Lappia ylitse kaiken. Siellä on kuulemma huikeita maisemia myös monilla merkityillä retkeilyreiteillä. Pyhäkeron ylitin nyt loistavassa säässä, pelkkää auringonpaistetta ja leppoisa tuuli. Lojuin huipulla varmaan tunnin aurinkoa ottamassa. Pohjoisessa juuri ja juuri siintää jokin lumihuippuinen vuori. Päivätuvalle laskeutuessa vastaan tuli useita porukoita, pääosin nuoria, ja kaikki kyselivät onko tullut kalaa. Tuvalla oli joku army-tyyliin pukeutunut naishenkilö, joka komenteli nuoria. Joku yhteinen iso vaellus siis kai. Tuvassa on laveri noin viidelle ja kaasuliesi ja hieno takka. Paljon isompi kahvilarakennus on lukossa, käytössä vain talven hiihtosesonkina. Jos sen räystäät olisivat pidemmät, sen ulkoterassilla voisi yöpyä kuin laavussa. Hienoa telttamaastoakin on, pitäisikö taas telttaantua, jos vaikka tupa täyttyy illalla. Muuan pariskunta (kertoivat olevansa häämatkallaan) tuli minulta kyselemään tulentekovälineitä, kun heidän hieno Primus-käsikosaninsa ei toiminutkaan, ja se oli heidän ainoansa! Annoin heille käytössäni olevan vajaan paketin tulitikkuja. Sen pitäisi riittää Pallakselle asti (muttei heidän tulentekotaidoillaan). En kehdannut tarjoutua myös nuotiota sytyttämään. Saivat sen lopulta palamaan, ja tarjosivat kahvit. En huolinut tikkuaskia takaisin, ja monesti varmistivat, että riittäähän minulla tulitikut! Teltoista tuli sitten puhe, joten heitin omani pystyyn jo valmiiksi valitsemalleni paikalle, ja annoin heidän tutustua Hillebergiin. Illemmalla saapui tyttö mummonsa kanssa, jotka majoittuivat kämppään, sekä yksi perhe koiransa kanssa, jotka majoittuivat kahteen telttaan ja paistoivat maggaraa minun lettunuotiollani.

5.8.2012: Hettaan pizzalle

Aamulla tapasin em. perheen isän sytyttämästä nuotiota. Hänellä oli jokunen ohut klapi vuoltu reunoista nykämille, ja joita hän kädessään yksi kerrallaan sytkärillä sytytteli, ja yritti sitten pinota niistä nuotiota. Hetken päästä hän totesi "sinun vuoro". Onnea matkaan vaan, erämiehet. Aamiaista syödessäni Pyhäkeron suunnalta saapui seurue tyttöjä, jotka olivat jostain syystä lähteneet matkaan aamu-viideltä. Kämpässä yöpyneet neidit lähtivät kohti Hettaa, ja 20 minuutin päästä minä seurasin heitä. He soittivat Paavontalosta veneen, jolla mentiin yli. Heillä oli auto odottamassa, minä taas jäin mökkiin, kun sellainen yhdelle maksaa vain kolmekymmentäjotain euroa. Saunakin oli jo lämpiämässä, ja on vapaa illemmalla. Mökkikylän isäntä (Paavontalo itse?) neuvoi reittejä täältä itään. Kuulemma Pöyrisjoki voi olla hankala ylittää, ja siinä on yhä paljon vettä, ja hän oli yhtä mieltä kanssani, että kannattaisi kävellä maantietä Vuontisjärven kylälle asti. Nousee sitten "sinne mäelle" ja vähän ennen "kämpän kyhäelmää" erkanee oikealle tie tai mönginura, eli se minunkin karttaani merkitty polku. Näytti myös parhaan paikan ylittää myöhemmin se luikerteleva joki [2], juuri ennen Lemmenjoen kartalle siirtymistä. Mökissäni on erillinen lämpöpattereilla ja pyykkinaruilla varustettu kuivaushuone, joten kävin suihkutiloissa pesemässä nyrkkipyykkiä ennen kuin lähdin kylille. Jätin myös kameran akut lataukseen. Kännykänkin sain ladattua täyteen, isännällä kun on kuulemma samanlainen puhelin ja siihen laturi. Lähdin sitten kahisevissa gorevaatteissa kylille. Luontokeskus oli pian nähty, ja siellä oleva kahvila oli kiinni viikonloppuna. Lähetin sieltä kuitenkin postikortin Katjalle. Seuraavaksi vastaan tuli Hetan hotelli, jonka rafla, Lapin tupa, on auki kello 17–22 ja sieltähän saa pizzaa! Chili pitää muistaa mukaan. Respan täti yritti yllyttää poronkäristykseen, kun pizza on semmoista etelän ihmisten ruokaa... Paavontalon isäntä oli neuvonut, että Siljan kahvilasta/ravintolasta saa edullisesti hyvin syödäkseen. Poikkesin sitten sinne gurppaburgerille ja oluelle. Oli muuten paras ikinä syömäni gurppaburger. Tämä on ilmeestään päätellen paikallinen menomesta—ihan siisti kaikin puolin kyllä, mutta täällä on äänentoistojärjestelmä ja katossa diskopallo. No, ehkä Hotellillakin jotain elämää on. Myös Hetan Majatalo näkyi olevan voimissaan, vaikkakaan leirintäaluetta täällä isännän mukaan ei ole ollut enää vuosiin. Seuraavaksi kävin kaupassa ostamassa repuntäytettä ja aamupalaa, sekä parit saunakaljat. Kuivaporoakin löytyi, mutta puuro meni kauralinjalle. Ai kamala, miten kauppakassit painavat!!! Jaksaako rinkkaa enää kantaa—ainakaan kaikki ei (taaskaan) mahdu sinne! (Isäntäkin rinkaani veneestä nostaessaan kysyi, että kiviäkö siellä on.) Saunaa odotellessa laskin kartasta matkaa, 172 km Kolarista Hettaan. Ja sauna oli muuten HYVÄ! Kertalämmitteinen (moderni) pönttö/tynnyrikiuas, periaatteeltaan ihan sama kuin entinen Mummilan vanha Sauna. Ja löylyt olivat pehmeät. Heität löylyä, tulee pehmeää. Heität lisää löylyä, tulee vielä pehmeämpää. Vielä kun heität löylyä, tulee niin tolkuttoman pehmeää, että on pakko mennä uimaan. Uimavesi oli kylmähköä. Ja sitten pizzalle, jota ei saanutkaan Lapin tuvasta, joka oli yhä kiinni, vaan kahlaussandaaleissa, urheilusukissa, kahisevissa gorehousuissa ja "Ei paljon naurata" -t-paidassa piti marssia Hotellin Ravintolaan. Se oli aika A–Ö mesta: siellä oli joku paikallinen kaljalla, ja siellä oli ulkomaata puhuva pariskunta Illallisella, ja siellä olin minä. Melko hiljaista siis, enkä tuntenut kamalasti häiritseväni olemuksellani. Pizza oli ihan ok, ei mikään huippusuoritus, mutta ihan kelpo pizza. Kyllä sillä jaksanee Karigasniemelle asti (josta kyllä ihmettelen, jos saa pizzaa).

6.8.2012: Omille reiteille

Luksus-aamiaiseni: rieskaa, juustoa, banaani ja om-nom KEVYTMAITOA. Rupattelutuokio mökkikylän emännän kanssa. Hän tunnisti kuvauksestani sen espanjalaisen Alfa-uroksen, joka oli kuulemma joskus uponnut kaulaansa myöten suonsilmään Lemmenjoella. Sitten älyttömän painava rinkka selkään, ja menoksi (mitä ennen tietysti viimeinen kauppareissu Systembolagetiin). Maantie oli kosolti kova kävellä. Jotkut vastaantulijat morjenstavat. Yksi vanhempi mies ihan pysähtyi kyselemään, olenko ongelta tulossa... Poikkesin katsomaan Yrjö Kokko -lintutornin, joka oli hieno, ihan katetulla bongaushyyskällä, jossa vaikka yöpyisi. Ja siellä oli myös siisti laavu, heikosti varustettu puuvaja, puucee ja hete. Siellä tosiaan voisi yöpyä tai lounastaa. Jatkoin kuitenkin eteenpäin. Lounastin Vuontisjoen sillan kupeessa. Siellä oli auto parkissa (kalamiehiä?) ja loistavia telttapaikkoja vaikka kuinka. Tosin ajotien varressa (mistä erkani myös mökkitie) oli jonkun omatekoinen kieltotaulu, jolla muka kiellettäisiin leiriytyminen... Lienee vanha soramonttu, ja siellä oli jotain vanhoja betonirakenteiden raunioita myös. Vuontisjärvi oli varsin pieni kylä, ja isännän ohjeiden mukaan "polku" löytyi helposti. Oikeasti se on mönginura, jota voisi ajaa—ja ajetaankin—myös autolla. Alkumatkasta molemmin puolin oli aidattuja alueita ja datsoja, mutta sittemmin muuttui autiommaksi. Yksi auto oli parkissa jossain kohtaa. Sitten alkoi kuulua kosken kohinaa, ja tulin joelle todella upeaan paikkaan, jossa nuotiorinki ja paljon telttapaikan näköisiä. Niitä katsellessani ohi pöristeli möngin matkustajavaunun kanssa. Seurasin sitä parisataa metriä ylävirtaan vielä upeammalle koskipaikalle. Kaksi paikallista ja kaksi eteläistä siinä tulivat nuotiolle illaksi. Kävin pystyttämässä telttani ja liityin sitten heidän seuraansa ja illallisen tekoon. Yksi tunnisti minut siksi hölmöksi, joka tuli patikoiden Hetasta! Oli nähnyt minut autostaan käsin. Ilta kului ihan mukavasti, oli poutaa ja paikka hieno, nuotio hyvä. Lähtivät takaisin vähän ennen yhdeksää, ja minäkin pian telttaannuin sen jälkeen. Pari muuta möngintä ajeli ohi illan aikana. Nää lappilaiset isännät on kyllä lupsakoita vekkuleita.

7.8.2012

Samaa mönginuraa oli helppo seurata koko matka. Samat (?) bootsinjäljet, joita mutapaikoissa näkyi Vuontisjärveltä asti, jatkuivat aina Nälkävaaralle. Aamulla tuli tehtyä niin iso puuro, etten jäänyt lounaalle ennen Nälkävaaraa. Ura tekee piston vaaran juureen, ja ihan kuin kartassa olisi siinä datsa, muttei sellaista kyllä näkynyt. Suo oli siinä lyhyt mutta hankala ylitettävä, melkein plutasin toisen saappaani. Mitään järkevää vesipaikkaa ei näkynyt, joten jatkoin vielä vaaran yli (ura jatkui laelle asti ainakin) ja sen koillispuolen lammelle. Kilometrejä oli jo kertynyt, joten pelkän lounaan sijasta panin leirin pystyyn. Telttapaikkoja riitäisi, lammen vesi on siistiä, ja koivunkäkkärä-maapuita piisaa, vaikka männyn tervaskanto olisikin parempi. Pari mäntyä näkyy lammen ympärillä, naksin niistä kelottuneita oksia aamuksi keitintä varten. Täällä ei ole ihmisiä eikä mönkimiä. Nuotio pöhisee vieressä ja kuluttaa vähiä keräämiäni maapuita nopeaan tahtiin. Tälle paperiarkille minä kaadoin teetä ja kuivasin sen nuotiolla.

8.8.2012: Lemmenjoen karttalehdelle

Aamulla oli kylmä. Aurinko paistoi, mutta puhalsi raaka pohjoistuuli. Lähdin kävelemäänkin takki päällä, tosin se pian kuitenkin lähti pois. Tauoilla meinasi aina tulla vilu. Matkalla Kallavaaralle ei ollut yllätyksiä, ja matalalla vaaran kupeessa oli hyvä Elisan kenttä. Akku näytti vain yhtä palkkia, kai sillä on vaan vilu. Puro vaarasta koilliseen oli helppo ylittää pylpyrälammen pohjoispuolelta, jossa oli kivikkoinen virtakohta, saappailla pääsi. Serpentiinijoelle, mikä sen nimi onkaan [2], tulin myös hyvään ylityspaikkaan sen ihmevaaran eteläreunan tietämillä. Todella kaunis paikka, ja joki on rauhallinen, leveä, matala ja hiekkapohjainen. Tein ensin lounaan auringonpaisteessa. Kataja on muuten oivallista polttoainetta keittimessä! Sitten kahlasin sandaaleilla yli ja jatkoin matkaa puhtain varpain. Kollivaaran eteläpuolen pitkulaiset lammet olivat matalia ja seisovavetisiä, eikä leiripaikka muutenkaan ollut ihmeempi, joten jatkoin vielä Honkavaaran länsipuolen lammille. Karttalehti vaihtui lähes ilman overlappia, mittakaava muuttui myös [3], ja nähtävästi tulkitsin maastossa Honkavaaraa Risuvaaraksi. Niinpä kun lähdin ilmeisesti vähän alempaa Kollivaaran rinteestä kuin luulin, ja kuljin ehkä normaalia hitaammin, ei kompassi tuonutkaan minua lammelle. Mutta se löytyi hetken pähkäilemisen jälkeen. Yhtä matala ja seisova kuin edelliset, mutta kellon ollessa noin 18:30 jo, se sai kelvata. Eikä vedessä mitään vikaa ollut. Maapuita kerätessäni törmäsin sitten tervaskantoon. Ja toiseen. Ja... hitto, täällähän on loistavaa polttopuuta mielin määrin. Mitenköhän vanhoja kannot lienevät, nykyään kun ei honkia täällä juuri kasva (no, kolme tuossa lähirinteessä). Mutta kai vaaran nimen jostain täytyy tulla. Samalla löytyi tulo- ja lähtöpurot, mutta en tiedä onko vesi niissä sen kummempaa. Naksin taas mäntyoksia aamua varten. Sitten kokkailin ja nautiskelin sellaisella tervasnuotiolla, ettei ikinä! Aurinko paistaa, mutta kattavalta näyttävä pilvirintama on lähestymässä. Tuulee edelleen pohjoisesta, muttei niin kovaa kuin aamupäivällä. Nyt kello 22 on lähes tyyntä. Tänään laitoin vyön yhtä reikää kireämmälle.

9.8.2012

Se mitään sitten pilvistynyt. Yöllä puskassa käydessä oli kirkasta, aika viileä, ja lampi uhosi usvaa. Pussissa oli kyllä lämmin, kun vähän illalla järjestelin untuvia. Aamulla teltta oli yltä päältä kondenssivedessä ja/tai aamukasteessa. Sisältä kyllä melkein kuiva. Ja aamuaurinko paistoi kuumasti tyynessä ilmassa! Aamiaisella mitään risuja ruvennut polttamaan, vaan kunnon tervasnuotio jälleen! Honkavaaralla oli lisää herkullisia tervaskantoja, ja paljon ihme laakakiviä tai jotain. Puron ylitys meni kahluuksi, mutta paikka oli helppo, ja onneksi olin siinä, missä purot olivat jo yhdistyneet. Paljon hiekkaa täällä, ihan dyyneinä, pintakasvillisuuden peitossa. Paikoin hiekassa patikoiminen ja käkkäräpuut tuovat mieleen... Australian, auringon porottaessa kirkkaasti. Paikoin näyttävät ihan istutetuilta ja hoidetuilta puutarhoilta tai jopa golfkentiltä. Helevetinmoiset hiekkaesteet vaan! Polkuja ja mökimen uriakin risteilee siellä täällä. Tunturi-Kiuasskaidin moottoriura löytyi helposti ja sitä oli hyvä seurailla. Seuraava puronylitys tosin meni taas kahluuksi. Miten mönkimet tämmöisistä klaaraavat? Lounas siinä samalla. Korrijärven ohitettuani käännyin tieltä kohti 381-järveä, ja seurailin yhtä aika tukevaa polkua. Maasto oli yhä samanlaista hiekka-golfkenttää. 381-järven rannassa oli parissakin paikassa kodan riu'ut pystyssä, nuotiopaikkoja ja jopa vene. Mönginpolku vei edelleen Peltotunturiin johtavalle moottoritielle. Seuraavan puron yli oli ihan silta! Tämä on sitten varsinainen valtaväylä. Ja myös tuoreita kengän- ja polku/moottoripyörän jälkiä on runsaasti. Ei kyllä ketään ole näkynyt. Ei vaan järin houkuttelevia leiripaikkoja näkynyt Marastojärven lähellä, ja puoliksi harkitsin tunturin ylitystä vielä tänään (noin 8 km lisää taivalta, jo kävellyn 12 km:n päälle, kellon ollessa 16:30—älä ole hölmö) tai leiriytymistä ylös tunturiin 417-järvelle, mutta etäältä Marastojärvistä etelään oleva pitkulainen pikkulampi näytti houkuttelevalta. Telttapaikka löytyi, katajaa on keittimeen, ja lammen vesikin on aivan ok. Siihen sitten leiriin, jalat kiittää, aurinko välillä paistelee muuten pilviseltä taivaalta. Huomisesta ei sitten tulekaan ihan luppopäivä, mutta olisi tämän päivän matka ollut järjetön, jos olisi poroerotukselle asti jatkanut, olkoon kuinka helppokulkuista moottoritietä hyvänsä. Päivällä muuten löytyi sellaiselta "golfkentältä" pari lähes identtisiä poronsarvia samasta paikkaa. Otin toki matkaan—toinen minulle, toinen Katjalle. Telttani on selkeästi jollain polulla. Toivottavasti ei maahiaisten. Tai jos porojen, niin kai ne katsovat eteensä.

10.8.2012: Autiotuvalle jälleen

Aamu oli taas aivan pilvetön. Yöllä lienee ollut kylmä, minulla ei. Olin jalkeilla jo kello 8 jälkeen, ja pääsin joutuin matkaan. Sain pakattua sen ulkoisen vihreän nyssäkän sisällön reppuun. Moottoritietä oli tosiaan helppo ylittää matala tunturi, ja se vei poroerotuksen kautta porokämpälle, jossa tein lounasta. Kämpällä on hyvä ja virtaava puro, josta juuri pääsi yli kumisaappain kahlaten. Parin kilometrin päästä suunnistin lampien kautta Repovaaralle (jossa kuulemma ainakin Sonera toimii) ja sieltä aika väsyneenä Vaskolompolon tuvalle. Jossain vaiheessa päivää pörräsi helikopteri ees ja sitten taas. Kämpän vieraskirjassa on tältä päivältä merkintä "10.8.2012 - Potilasta hakemassa RVL:n hekolla OH-HVE". Potilaan raapustusta ei kirjassa ole. Hänkö lie hakannut ne valtaisat polttopuupinot nuotiorinkiin ja jättänyt tuvalle haavinsa ja savustuspussinsa? Miten akuutti tapaus ollut? Kirjassa kehutaan lompolosta tulevan harria. En saanut, vaan paistoin letut. Puukon terävyyttä piti kokeilla sormeen. Terävä oli. Kämppä on kiva, kompakti, kaksi laveritasoa ja vähän kävijöitä. Kirja alkaa 2008 ja on ehkä 1/4 täynnä. Verraten paljon kävijöitä talvella. Täällä on muutaman pitkän matkan kulkijan merkintöjä. 29.7. Arto Kojo Taalintehtaalta: "Pitkä retki 2012. Tuhat km halki Lapin, kesäkuulta syyskuulle..."—no on toisilla hyvät lomat! Nyt olen kade! Kaasuhella on ja liiteri täynnä mäntypöllejä. Toisin kuin jotkut aiemmat kämpät (e.g. Tammikämppä) jotka olivat kylmempiä sisältä kuin mitä ulkona on, tämä on lämmin. Onkohan potilas lämmittänyt, vai aurinko. Illalla taas näyttää pilvistyvän, baro on yhtä korkealla kuin koko reissun aikana ollutkaan. 1017 hPa, jos ref on oikein. Pöh, paita piti pestä, se olisi nyt ulkona hyvin kuivunut, muttei tällä sormella oikein tuoreeltaan viitsi. Ehkä Postijoella sitten. Mitenköhän sinne löytää... 12 km sinne sanotaan pihalla kyltissä olevan matkaa. Ei liene merkattua pollapolkua.

11.8.2012: Postijoelle

Jestas, olen kirinyt arvioitua aikataulua jo neljällä päivällä! Kuudessa viikossa se tekee—viikon! Aamu valkeni pilvisenä, mutta aurinko välillä paisteli päivän mittaan. Matka vesistöä alajuoksulle oli pääosin helppokulkuista, kuin tunturiylänköä. Ylitys jokien yhtymäkohdassa oli helppo saapasteltava, ja seuraava S-mutkajoki oli vain yksi puronpahanen. Ihme, että sellainen piiretään 1:100 -karttaan, mutta toisaalta se on AINOA puronpahanen koko seudulla. Seurasin kuitenkin sitä sen mutkan verran varmistuakseni, että se se on. Kotaoja ja Postijoki—huh, postiJOKI—olivat samoin aika pieniä puroja. No, kämppääkin usein kutsutaan postijoenLATVAKSI, kasvaneehan se siitä. Sankivaarantyven (ihme nimi) huipulla Elisa toimi yhden palkin verran ja tekstiviestit kulkivat. Sieltä laskeuduin kompassilla vähän kämpästä ylävirtaan, löysin itseni alas suolle viettävästä solasta, jota pitkin tulin alas, ja seurasin Postijokea kämpälle. Helppo nakki. Aika samanlainen kuin Vaskolompolokin, ja kävijöitä tosi vähän, 22 merkintää tänä vuonna, 13 niistä kesäkuulta eteenpäin. 17 aukeamaa vuodesta 2008 alkaen. Lounaan syötyäni pesin vähän pyykkiä, kun t-paita meinasi kangistua. Sukat ovat jo menetetty tapaus, seuraavan käytön jälkeen ne poltetaan. Kyltti pihassa povaa Morgamojalle 20 km matkaa, ei voi olla! Hetasta tänne näyttää kertyneen 94 km, yhteensä tähän mennessä 266 km tai jotain sinne päin. Täällä on ympäristössä aika paljon mäntyjä, sekä nuorta että vanhaa. Ihan sekametsäksi voisi kutsua, ei pelkkää käkkäräkoivua. Pilvipoutainen päivä (joka iltapäivästä näytti melkein sateella uhkaavalta) on nyt illalla repeilemässä melkein kirkkaaksi. Mur, olenhan minä Bovan Saturnin lukenut!!! No, luen uudelleen. Ei se huono ollut.

12.8.2012: Pollapoluille taas

Aivan pilvinen aamu, mutta poutaa, ja baro korkealla. Seurailin Postijokea alas ja poukkoilin seuraaville joille metsän halki, helppoa suunnistusta. Lounastin viimeisellä joella ennen Miessijokea, jos se vaikka on kaivosteollisuuden pilaama. Perunaario Hollandaisella, liemarilla ja chilillä on ihan OK vaihtoehto makaronimykellykselle. Miessijoelta löytyi sitten kaivinkoneita, öljytynnyreitä, myrkynvihreitä vesialtaita ja sekalaista tauhkaa, muttei ihmisiä—sunnuntai on lepopäivä [4]? Väistin kaivajien autioita pihapiirejä yrittäen silti pysytellä Miessijoella, ja hyvien arvausten turvin päädyin Kivikkopurolle. Näin syrjemmällä liikettä, ja menin kullankaivajapariskunnalta varmistamaan, että onhan tämä oikea reitti Martiniiskonpalon lentokentälle. Olihan se, ja he kutsuivat minut datsalleen kahville. Tarjosivat myös tuoretta leipää, juustoa, tomaattia ja MANSIKKATÄYTEKAKKUA samalla kun turistiin niitä näitä vaeltamisesta ja kullankaivuusta. He ovat kaivaneet tätä paikkaa noin 15 vuotta. Jatkoin sitten lentokentälle, johon en keksi miten kesäaikaan voisi pienkoneella laskeutua. Asemarakennuksessa oli hyvin kattava kirjasto. Olisiko pitänyt jättää Leibowitz tai Saturn sinne? Göh, en. Sieltä oli lyhyt matka Morgamojalle, jossa autiotupa oli tyhjillään, varaustuvassa oli pariskunta, ja äsken lukoin teljetty sauna tuprusi nyt savua—se on siis ensimmäinen näkemäni varautupasauna. Ilkeää. Toivottavasti päästävät minut jälkilöylyihin. Autiotuvan pöydällä lojui kaksi Sunnuntai -lettujauhopussia ja lappu "olkaatte hyvä". Taidanpa olla hyvä yhden pussin verran. Iso tupa, kaasuliesi, vieraskirja jo jatkosivuilla, paljon kävijöitä. Se kullankaivaja kertoi, että Ravadasjärvestä (ei Lemmenjoessa, vaan Ravadasjoen yläjuoksulla Maarestatunturien alla) tulee taimenta. Pääsin sitten saunaan! Mutta oli se vähän surkea esitys, kuin Hannukurun vanha sauna, tai Juuman. Turhan iso sauna kiukaaseensa nähden, ja vetoisa. Mutta sainpahan pestyä lämpimällä vedellä sentin kerroksen nokea itsestäni pois. On kuulemma paikan alkuperäinen (tosin ei ensimmäinen) sauna, eikä retkeilyreittien myötä rakennettu. Noesta ja kattoräppänästä päätellen on ollut alunperin savusauna (well doh, mikä muukaan?), eli on joskus voinut olla aika hyväkin! Oi muistoja Keskon kämpän saunasta... Uimapoteroa tässä ei myöskään ollut. Note to self: Sokeria ei tarvita teen sekaan rommitotin tekemistä varten, vaan Sunnuntai -lettujauhotaikinoiden maustamiseen, ja sitä tarvitaan PALJON ENEMMÄN kuin nyt on mukana! Sunnuntai tekee TOSI ANEEMISIA taikinoita. Ja eikä muuten tasan ollut mitään 20 km Postijoelta tänne!!!

13.8.2012

Taas nätti päivä, joka muuttui ihan aurinkoiseksi ja lopulta ihan lämpimäksikin. Nousin jo kello 8, ja valmiin lettuaamiaisen jälkeen olin tien päällä ennätysaikaisin. Mönkimen uraa eteenpäin, ensin tuli vastaan kammi. Se oli lukittu, ja ovessa luki "Yksityinen kaivosalue"—oho, se on jonkun datsa! Polun varressa, ennen telttailualuetta, oli myös evästaukopaikka—siis pöytä, puucee ja rode, muttei nuotiorinkiä. Ovelaa. Telttailualue oli taas hieno, ja puuvaja ylipursuavan täynnä. Pari tyttöä oli juuri tekemässä lähtöä. Ensimmäisellä kultalöydöllä poikkesin, nätillä paikalla se, ja heti puronmutkan takana oli myös aktiivinen valtaus. Kultasatamassa oli kämppä, jossa yöpyy ehkä viisi, makkaranapaistokota (vain istuinpöllejä, ei lainkaan penkkejä/lavereita) ja (vuokra?)mönkimiä parkissa iso liuta. Kaksi miestä oli tupakalla. Toinen lähti ajamaan venettä (tytöt lähtivät sillä), toinen puhui "kotiinlähdöstä" ja lähti reppuineen polun päälle—liekö kullankaivaja. Siitä järvestä heittelin pikku harrin, otti mustaan keltapilkkuiseen Meppsiin, mutta muita kosketuksia ei ollut sillä tai muullakaan lipalla. Sitten luvattua telttapaikkaa ei tullutkaan ennen Ravadasjärven kämppää (tai ei ainakaan liiterillä varustettua tai muuten erottuvaa), joten lounaan teko jäi kämpälle. Juuri ennen kämppää oli pari tahallaan tehtyä nousua ja laskua, joissa tuli tosiaan hiki. En jäänyt Ravadaskönkäälle vielä. Kämpällä oli vanha mies koiransa kanssa, jonka kanssa juteltiin pitkään. Hän on kulkenut paljon pitkin Lappia ja Hossaakin. Lounaan jälkeen kävin könkäällä, joka veti ihan vertoja Jyrävälle, ja oli pitkä ja monivaiheinen kuin mikäkin. Aidattu eroosion ja sortumisvaaran vuoksi, mutta oli aidassa paikoin selvät jäljet ylikiipeilystä. Parhaat näköalat varmasti olivatkin kielletyllä alueella. Sieltä palatessani olikin piha täynnä väkeä. Osa oli lähdössä potskilla, kuten vanha mieskin, kaksi pariskuntaa jäi kämpälle yöksi. Kämppä lienee entinen autio- ja varaustupa, kun siinä on kaksi samanlaista puolta. Molemmat ovat nyt autiotupakäytössä. Väkeä mahtuu ainakin kuusi per puoli. Kaasut ym. on molemmissa.

14.8.2012: Takaisin erämaahan

Tää pariskunta rymisteli sitten tiehensä joskus törkeän aikaisin aamulla. Kuudesta he illalla puhuivat. No, toisilla on lomalla kiire. Aamulla kahdeksan jälkeen olivat siis tiessään, kuten naapurihuoneistonkin asukit. Luulin heidän lähtevän aamuveneellä, muttei se niin aikaisin kulje! Ihan koko päivä oli pelkkää auringonpaistetta täysin pilvettömältä taivaalta. Jatkoin pollapolkua Härkäjärven jälkeen olevalle tulentekopaikalle, jonka kohdalla on myös venelossi. Hitonko vuoksi tulentekopaikkaa ei pantu Lemmenjokeen sillä kohtaa laskevan pikkujoen varteen, jossa olisi ollut parempi vesi?? Aamun venekuljetus porhalsi ohi kohti Njurgalahtea lounastaessani. Pian sen jälkeen kaksi miestä, toinen heistä paikallinen, tulivat moottoriveneellä kahvittelemaan. Kalassa olivat, mutta eivät olleet saaneet mitään. Kohta paikalle käveli vielä yksi mies (joka tunsi toisen edellämainituista, ja päivitteli maailman pienuutta)—siis ihan ruuhkaa. Paikallinen neuvoi, että 6 km puroa ylös isojen soiden välissä menee mönginura ja puron yli silta, ja että siitä saa lompoloista kalaa. Sinne ehdittyäni löysin kyllä uran, mutta hitot siellä mitään siltaa tai lompoloita ollut, enkä sitten kalaankaan jäänyt. Etenkin alkumatkasta puron itäpuolella meni polkuja, yksi heikko jopa satunnaisin nauhoin merkitty. Pahtavaaran länsipuolella, puron tehdessä mutkan itään, otin suunnan pohjoiseen poroaidan ja seuraavan puron risteykseen. Vielä siinä ihmetellessäni huomasin pari kypsää hillaa, heitin repun selästä ja syödä lotostin montaKYMMENTÄ herkullista marjaa. Niitä oli harvakseltaan koivikon suojissa, missä puro menee suon poikki. Poroaidalle tullessa sai kiivetä aika paljon ylämäkeen auringon paahtaessa, ja lisää ylämäkeä Searitjároaivin itäpuolella oleville kaksoislammille tullessa, puuh. Idempi näytti siistimmältä, ja arvelin sen itärannan olevan ilta-auringon kannalta edullisempi. Niinpä teltta pystyyn (vähän ylemmä, jos vaikka yöstä tulee kylmä ja lampi uhoaa usvaa) ja nuotiopaikkaa valitsemaan—ja juuri teltan kohdalla alhaalla rannassa oli jonkun todella huolella tekemä nuotiopaikka istuintukkeineen polttopuineen kaikkineen! Ja hiton upea paikka muutenkin. Potkin joitakin tervaskantoja polttopuuksi, etten kaikkia talon puita tärvää. Aika muuten lämmin oli nuotion äärellä kokata, kun yksi ilta-aurinko porottaa taivaalta, ja toinen vielä heijastuu lammesta! Mutta en toki valita. Näissä lammissa ei kuulemma kalaa pitänyt olla, mutta jokin siellä kuuluu välillä mulahtelevan. Muutamia pilvenhattaroita kertyy lännestä, mutta jospa sää pysyy hyvänä—en kerännyt rinkan alle piiloon keitinrisuja.

15.8.2012: Koskenniskaan

Aamu olikin pilvinen, jopa sumuinen, mutta tervastuli aamiaisella lämmitti sopivasti. Matkalla ei tullut mitään yllätyksiä, kävin ihan Nörttivaaran (tjsp) huipun kautta, siellä Elisa tuli ihan täysillä, ja sain tekstarit sekä Karigasniemen tilauksen hoidettua. Nyt oli lämpimämpi, mutta kännykän akku kävi silti yhdessä palkissa. Puhelun jälkeen tosin palasi ihan kahteen. Lounaan tein jollain niistä lammista juuri ennen Nörttijärveä. Sieltäkin löytyi pari kypsää hillaa. Ei pakillista, ei edes mukillista—tiukassa ovat. Jatkaessa matkaa tulin kohta tukevalle mönginuralle, joka meni jonkun poroerotusaitauksen (?) ja ladon ohi, ja sitten tuli maantielle. Koskenniskassa on useita taloja. Ylitettyäni joen siltaa pitkin (vaikka se olisi ollut HELPPO kahlata sandaalein) menin tietä länteen kilometrin ohittaakseni suon, sitten koilliseen sen ja toisen suon välistä Kurtojoelle yhteen netissä neuvottuun ylityspaikkaan. Sandaalein yli meni ihan tuosta vaan. Seurasin jokivartta pohjoiseen, ja juuri siinä missä olin ajatellut alkaa etsiä telttapaikkaa, näin metsässä paskiksen. Ilahduin, että onko täällä uusi merkkaamataon laavu tai kota tai tulentekopaikka. Ei ollut, vaan jonkun yksityinen datsa. Piti jatkaa vielä pätkä pohjoiseen joenmutkan taakse, ja ihan hyvä paikka sieltäkin löytyi. Uusiokäytin jonkun vanhan nuotioringin. Ja juuri tällä kohdalla joki vasta olisikin ollut helppo ylittää—kivikkoa pitkin pääsisi kuivin jaloin vaikka sukkasillaan! Tosin Mulkottaja olisi ensin pitänyt ylittää tänne päästäkseen. Aamun sumu on hälvennyt, lounaan aikoihin näytti kirkastuvan ihan täysin, mutta nyt on puolipilvistä hattaraista, ja aurinko alkaa harkita laskemista. Tervastuli pöhisee. Nyt kartoista etäisyyksiä mittaillen näyttäisi olleenkin 18 km (ei ihan se uhattu 20) Postijoelta Morgamojalle minun kulkemaani reittiä. Postijoelta tänne tulee 63 km, yhteensä 329 km.

16.8.2012: Ensimmäinen sadepäivä

Aamu sarasti oikein nättinä, ja jälleen hyvillä tervastulilla tuli aamutee tosi joutuin. Reitti Gurdduroavvin itäuolitse oli ok, sitten poikkesin Šáddejávrille lounastauolle. Yllätin sieltä kolme joutsenta, jotka liupuivat sitten hiljaa toisaalle. Löysin vanhan nuotioringin, joka oli varustettu vielä ehjällä jakkaralla (pätkä kelonkäkkärää, josta törröttävät oksat toimivat jalkoina), ja jonka vieressä oli kaatuneen hongan kelottunut juurakko, josta sen kun vaan napsi polttopuut. Tämä oli suorantaisella kohdalla järveä, mutta vedenrajaan pääsi ihan helposti. Vedessä vaan kellui lilluvaa levää, jota piti yrittää väistellä, ja keitin kaiken, en täyttänyt pulloa. Lounaan jälkeen alkoi etäältä lännestä kuulua tykistön pauketta, ja nousi ukkospilviä päälle. Juuri Vallen Mikon maalta päästyäni alkoi sataa. Rinkka sai suojan, ja sateen yltyessä jäin puun alle sadetta pitämään. 10 minuutin kuluttua ei ollut merkkiäkään sateen loppumisesta, joten otin koko sadearsenaalin käyttöön. Nää gorehousut muuten vuotavat polvien kohdalta. Rotsi tuntuu ehjältä. Ukkonen paukkui juuri kohdalla, kun lähdin nousemaan Givgánjávrista luotseeseen oleville kaksoiskukkuloille, ei yhtään hauska ajatus.... Ylös ehdittyäni sade jo melkein lakkasi, mutta voimistui välillä jälleen kävellessäni Mállevuoššanvárrin luoteisrinnettä Kurtojoen tupaa kohti. Jälkimmäisen suoalueen jälkeen otin tylysti kompassilla suunnan tuvalle. Ja kompassi toi minut suoraan sen etuovelle, aika peevelin tarkkaa suunnistamista. Tiheät koivikot ennen jokea peittivät datsan näkyvistä viimeiseen asti, siitä suon laidasta tähystin maamerkkejä oikealle ja vasemmalle, ja olin suht varma, etten pariasataa metriä enempää pielessä voi olla... Normaalisti olisin ehkä kahlannut joen sandaaleissa, mutta ihan datsan rannassa näytti niin matalalta, että annoin mennä vaan. Eikä hörpännyt, ehkä osin siksi, että gorehousut olivat saappaanvarren jatkeena, mene tiedä. Tupa on prikulleen samanlainen kuin moni muu näillä seuduin, ja kaasuliesikin on. Edelliset kävijät lähtivät eilen, mutta kesäkaudelta on vain viisi merkintää. Kirja alkaa 2004. Kämpälle tultuani lakkasi satamasta, ja nyt lettukestien jälkeen sää on kuin aamulla, parempikin. Baro laskee vähän.

17.8.2012

Yö oli paljolti kirkas, niinpä aamu yllätti pilvisyydellään, harmaudellaan ja sumuisuudellaan, kuin oliko se nyt keskiviikko. Ei kuitenkaan satanut, joten lähdin paarustamaan pelkissä gorehousuissa (toinen lahjekin on muuten revennyt ulkoa). Heti alkuun olin eksyksissä, kun aamutuimaan tohkeissani kuljin nopeammin kuin tajusin, ja päädyin yhtä suota pidemmälle kuin kaavailin. Mutta sitten nousin Jorban länsirinteelle ja kuljin sitä pohjoiseen, alimman Gaisavarrin rinteelle, ja siitä Gaisavarrien välistä kurua koilliseen. No olihan reittivalinta, mutta komeaa nähtävää. Puro solisi jo aika korkealla kurussa, yllättävää, mutta onhan sillä valuma-aluetta ja eilenhän juuri satoi. Sitä oli helppo seurata, laitoin Gumpporoavvin kohdalla lounaan, ja oikaisin sitten koilliseen Kivikaltionojalle nimettömän vaaran eteläpuolelle. Harpoin yli vaaran, ohitin suon vasemmalta, ja nousin Kuossavaaralle. Ihme kiviröykkiö sen huipulla, mikä sellaisen lie luonut. Lännestä sää näyttäisi kirkastuvan, ja laskeuduttuani vaaran pohjoispuolella olevalle purolle aurinkokin yritti jo paistella. Tässä purossa ei ole yhtä paljoa vettä, ja se on levinnyt laajalle mutakkoon, mutta solisee siinäkin joku keskikohta. Kuollutta katajaa on polttopuuksi, ja nurmikenttää telttapaikaksi vaikka kuinka paljon. Aika viettävää tosin, mutta löytyi teltalle vähän tasaisempikin paikka. Täällä on joku hongasta veistetty tolpa, jonka nokassa on metallitappi, ja sen ympäristö on ihan mudassa ja sorkanjäljissä. WTF poronkidutuspuu tämä on [5]. Leiri oli valmis ennen kuutta, katajanjuurakoista tuli loistavat tulet, ja illallisen jälkeen aurinkokin paistoi kuin ei sateesta tai pilvistä koskaan ollut tietoakaan. Panin kuitenkin keitinrisuja rinkan alle suojaan varalta. Melko aikaisisin oli kaikki valmista. Jos saa unen päästä kiinni, voisi ottaa aikaisen herätyksen, kun Stuorraäytsissä on paljon tehtävää. Eilen illalla vaan ei millään meinannut uni tulla, vaikka (koska?) oli pehmeät patjat ja kaikki. Kamera ilmoitti aamuisen hämähäkinseitin jälkeen akkujen olevan tyhjät. Vallitseva puusto on palannut jälleen 100% koivuksi.

18.8.2012

Herätys oli sitten vasta kello 08:30, mutta ei väliä. Purossa lorisi vielä vesi, ja keitinrisut olivat yhä kuivia. Pilvinen sää ja aika kylmä, mutta poutaa, mikä tärkeintä. Matkalla kohti Porttikaltiota poikkesin ilman rinkkaa Bartačohkkan huipulla—tai lähemmällä, en korkeammalla huipulla. Poroerotus näkyi ja kuului koirien hauketta. Erotus oli hiljainen, mutta yhtä taloa maantien varressa oli isäntä remontoimassa, liuta hameväkeä orjatyövoimanaan. Hän kertoi täällä ennen ravanneen retkeilijää alituiseen, mutta nykyään olevan hiljaisempaa. Hän myös vahvisti huomisen mönginuran olemassaolon ja suositteli, että jatkan maantietä kilometrin ja lähden Buresoaivin itäkylkeä pohjoiseen. Siellä tuli vastaan aivan upea lounastaukopaikka kivikkoisen puron varressa, mutta kello oli kovin vähän. Jatkoin matkaa Lennetoaivin, Čohkavarrin ja Uhca Ávžegašoaivin kylkiä pitkin Stuorraäytsin tuvalle, joka löytyi siitä poroaidan kupeesta. Samanlainen datsa jälleen, samoin varustein (ei patjoja tosin). Vesipaikka vaan on vähän surkea. Pihalla viitta neuvoo "Kaivo", joka on poroaidan viereiseen mutakkoon ruopattu pikku hete. Vesi haisee hieman kananmunalle, en aio juoda tätä keittämättä sitä ensin. Tein sitten lounaan vasta täällä, pyykkäsin, levitin kamat kuivumaan, sytytin kamiinan ja lähdin pätsiä karkuun Uhca Ávžegašoaivin huipulle. Oikeasti kännyköimään. Ensin löytyi Elisa neljällä palkilla, joka katosi. Sitten minua palveli Telenor hetken ajan, sitten löytyikin kolmen palkin Elisa, jolla tekstiviestit kulkivat. Hä. Ja hyvät maisemat myös, ja peevelinmoinen tuuli. Lähimmälle lammelle kurussa ei olisi tuvalta kamala vedenhakumatka. Puolipilvinen poutasää. Tällä kämpällä käy väkeä kuin pipoa, 28 merkintää sitten kesäkuun, ja kolme ajalla 17.–18.8.! Muun muassa Metsien mies 18.8. yöpyi matkalla Muotkan ruoktulle. Illallisen aikana tuli sadekuuro, mutta nyt taas aurinko paistaa ikkunasta suoraan silmiin. Kevon osuuden karkea suunnitelma on kasassa, aikaa on turhankin kanssa (Utsjoelle saapuminen näyttää olevan tiistaina) ja safkainventaario on tehty. Hernekeittoja on vähän runsaasti (ok, jää vara-ateriat ylimääräiselle päivälle) ja pottua piisaa (kalasoppia ei tullut tehtyä, mutta korvaan pari mykellystä perunaarioilla). Kaikkiaan aika tarkka setti, kunhan kulutushyödykkeet täydentää Karigasniemellä. Loppumatka pitää vaan vahtia, ettei minkään tuotteen quota ylity.

19.8.2012

Aamu näytti siistiltä, mutten päässyt puuliiteriä pidemmälle, kun tuli jo sadekuuro päälle. Istua nökötin siinä sadetta suojassa ja puin rinkalle sadesuojan. Loppupäivänä sille ei juuri tarvetta ollutkaan. Niin viileä päivä kuitenkin, että kuljin koko matkan takissa. Nousin suoraan Ávžegašoaiville, ja sieltä löytyi merkattu polku, joka ei sitten ollutkaan mönginura, vaan ihan rehellinen polku—all the better. Sitä oli hyvä seurata muutenkin helppokulkuisella tunturiylängöllä. Jostain Duolba Jeageloaivin tienoilta löytyi poronsarvi. Joka Lapinreissulta on tullut himaan vähän edellisiä isompi sarvi, mutta haloo—tämä on melkein pidempi kuin rinkkani! Ja painaakin jo hyvän verran. Ensi kerralla on jo paha panna paremmaksi. Vudnjosčopman jälkeinen puro oli melkoinen joki—helppo saapasylitys kuitenkin—ja sen vastarannalla oli runsaasti nuotiorinkejä ja telttamaastoa. Nuotiorinkejä on muutenkin näkynyt enenevissä määrin kaikilla näteillä paikoilla lähellä vettä. Tasaisenlaen jälkeen tuli vastaan pariskunta, jotka olivat tulossa vaan vaeltelemaan Muotkassa. Myöhemmin tapasin ilmeisesti heidän käyttämänsä nuotioringin, joka oli vielä lämmin. Jatkoin viimeiseen kuruun ennen erämaa-alueen (?) rajaa. Hyvä vuolas puro, valmiita nuotiorinkejä ja hyvä telttapaikka. Laitoin illallisen ketittimellä (lounas oli ennen Vudnjosčopmaa) ja pikku iltanuotion muuten vaan, yhdestä vastikään kaatuneesta hongasta sain tukevia kelottuneita alaoksia polttopuiksi. Siisti sää edelleen, tuntuu viilenevän tolkusti jo nyt illalla. Se pariskunta kertoi ensi viikolle luvatun kylmää.

20.8.2012: Karigasniemelle

Ja oli muuten kylmä yö! Lähellä oli ettei pitänyt lähteä hakemaan pitkiä alusvaatteita rinkasta yön pikkutunneilla. Aamulla ihan kuin pakissa, joka oli teltan liepeen alla, olisi pinnalla ollut jäähyyhmää. Mutta aamu oli aurinkoinen—itse asiassa täsyin pilvetön—ja kello 08:30 teltassakin tarkeni ihan hyvin. Kovin kylmä ei aamupalaa tehdessä ollut, ja patikoimaan lähdin t-paidassa. Polku muuttui pian mönginuraksi. Matka taittui nopeasti, ja tulin maantielle. Vanhaa Karigasniemeä en edes huomannut, mutta itse Karigasniemi tulliasemineen ja kauppoineen oli vilkas mesta. Paljon norjalaisia takseja täällä. Hyvin pian keskustan jälkeen oli Camping Tenorinne, josta otin mökin ja saunan—ja sain taas laturin kännykälleni. Kävin kaupoilla. K-Extra Pohjanrinne, jossa Bolagetin tilauspalvelu toimi, oli pieni, mutta hämmästyttävän hyvin varustettu. Ihan sen naapurissa oli paljon isompi ja vielä monipuolisempi K-kauppa Härkönen. Arvaa kummassa kävin ensin. Mutta oikeastaan vain riisi oli erilaista kuin olisin halunnut, ja kuivaporon ja -hedelmät sain toisesta marketista. Myös joku Spar täällä lienee kulman takana 500 metrin päässä? Lounaaksi söin Kotipizzan Burger-pizzan, joka oli aika outo salaattipizza, mutta tulista chiliä udellessani (oma jauhe oli unohtunut mökkiin!) sain käyttööni pullon Poppamiehen Nagaa, uskomatonta! Kalastajan majatalon (jossa lienee myös majoitusta) kyökki on auki 22:een, rafla 23:een. Sinne saunan jälkeen illalliselle. Poikkesin pikaisesti Norjassa. Landeahan se, rajan sillä puolella ei ole tässä kohtaa mitään. Kaikki joet muuten, Karigasjoesta Inarijokeen, ovat näyttäneet helposti kahlattavilta. Lämmin kesäkeli vielä nyt illallakin, aurinko paistaa. Kokonaismatka on nyt 397 km. Sauna teki taas hyvää. Savu tuprusi piipusta kun sinne menin, mutta huolestuin, kun missään ei ollut halkopinoa, mistä täydentää kiuasta. Sitten huomasin, että kiukaasta puuttui tulipesän luukku. WTF. Nähtävästi vain vesi lämpeni puilla, ja kiuas sähköllä. No, tolkut löylyt sieltä kuitenkin irtosi. Uimapaikka oli vähän sellainen "asetu makaamaan ja kierähdä" -tyyppinen, kuten mökkikylän emäntä oli varoittanutkin. Nuorgamissa oli parempi. Mutta tulipahan peseydyttyä ennen illallista. "Big Beef" paikallisessa, eli siinä Kalastajan Kievarissa, tilasin puoliraakana, tuli medium-well. Mutta ihan hyvä muuten. Mausta päätellen oli pekoninrasvassa paistettu, pointsit siitä. Ok paikka muutenkin. Soittavat oldieseja—tosin aika lyhyeltä listalta, Yellow Submarine soi jo toistamiseen kun lähdin sieltä. Paikassa on ihan narikka—millaisinakohan päivinä se on käytössä, ja mitähän maksaa? Puusto oli muuten ihan mäntyä Karigakseen tullessa.

21.8.2012

Yöllä oli ulkona ilmeisen kylmä ja joki kehitti kaikenpeittävän usvan. Mökissä tarkeni. Aamiaisen ja pakkuun jälkeen menin palauttamaan avainta, ihastuin kahvintuoksuun respassa ja juutuin suustani tunniksi. Isäntä kertoili Lappiin pudonneista lentokoneista. Yksi tuntematon makaa kuulemma jossain jängässä Paistunturissa, mutta ainoa sen nähnyt mies ei osannut paikkaa kartalta osoittaa ja on sittemmin kuollut. Ja hänen isänsä (vai isoisänsä?) sotilaana ollessaan näki sakalaiskoneen laskeutuvan pieneen jäätyneeseen järveen Venäjän rajan tuolla puolen. Kone meni jäästä läpi, ja jää leikkasi pyrstön irti, joka jäi jäälle—ja sittemmin upposi. Tapauksesta ei koskaan kerrottu kenellekään, koska saksalaiset olisivat kuitenkin halunneet nostaa ja viedä koneensa, ja siihen olisi tarvittu tie, ja HE olisivat sen joutuneet rakentamaan. Niinpä kone miehistöineen makaa yhä siinä pienessä lammessa [6]. Ja muita hyviä tarinoita. Hän vahvisti tämäniltaisen laavun (p.o. kodan) olemassaolon ja kertoi vastapäätä (siis tien toisella puolella) olevan paikallisen vainaan yksityiskammi, jonka sauna on avoin ja vapaasti käytettävissä. Hän myös kertoi uudesta laavusta/kodasta lähimaastossa—liian lähellä minua varten. Sitten viimein pääsin lähtemään. Puolivälissä maantietaivalta jätin repun ja poikkesin Áilegasin huipulle. Sinne vievältä tieltä lähti myös merkattu polku sille uudelle kodalle. Koko matka Karigaksesta tänne asti oli pelkkää ylämäkeä, ja helkutti tää rinkka on taas PAINAVA! Siitä loppumatka oli enemmän tasamaata. Laavulle (äh, KODALLE) ei ollut tieltä mitään viittaa eikä siinä ollut parkkipaikkaa tms. Toisesta suunnasta tullessa 100 metriä "Karigasniemi 10" -viitan jälkeen tieltä lähti selvä hiekkapolku järvelle päin, ja tielle juuri näkyvässä poroaidassa oli metallinen portti, jonka takaa häämötti pitkospuut. Kota itse ei ihan näkynyt tielle. Tämä on niitä hölmöjä kotia, joissa on kamiina, mutta rannassa oli nuotiopaikka. Syötyäni rieskaa ja savuporoa (om-NOM!) lounaaksi käppäilin lähimaastossa sitä saunaa etsien. Se löytyi vähän matkaa Kevolle päin (parisataa metriä max) vasemmalla olevan soramontun kupeesta—palaneena. Äh ja harmi, vaikkei tarkoitukseni sitä ollutkaan lämmittää. Kammi oli ehjä, siistin näköinen, ja lukossa. Kävin myös Kevon reitin lähtöpisteessä (melkein 10 autoa parkissa) kiertämässä 2 km luontopolun ja täyttämässä pullon hyvällä lähdevedellä. Sulaojan lähde ei pulpunnut tms, se oli vain kirkasvetinen lähdepohjainen järvi, jolla on aivan tolkuton tuotto, 400 litraa sekunnissa. Kodalle maantietä palatessani kuului mäen takaa auton jarrujen SKRIIIIIK! Tullessani kodalle menevälle polulle, juuri siinä lojui ojassa poro reppana, takajalat hajalla. Minä yritin jo soittaa eiliseen mökkikylään (isäntä tietäisi sijainnin, ja kenelle ilmoittaa) mutta käyntikortin (lanka)numero ei ollut enää käytössä. Samassa paikalle tulikin pari jantteria lopettamaan elukan lekalla. En jäänyt seuraamaan. Kodan pihaan kuului vain vaimea "thunk". Iltateet keittelin järven rannassa ja herkuttelin savuporolla. Mukava lämmin pouoliaurinkoinen ilta. Vähän autotien melu rikkoo idylliä, mutta liikenne on onneksi harvaa. "Áilegas" muuten tarkoittaa "pyhä tunturi" tjsp—siksi niitä on Suomessa ainakin kolme, ja Norjassa lisää. Jokainen paikka Lapissa on jonkin pyhän Áilegaksen vaikutuspiirissä. Nykypäivänä se tosin tarkoittanee kännykkäverkkoa. Illalla kodan lähistöllä hiippaili ulkomaata puhuvia heppuja, ehkä norskeja, ja olin kuulevinani telttakankaan kahisevan. Sitten ne hipsivät maantielle, eikä heistä sen koommin kuulunut. Puusto on taas koivua.

22.8.2012: Kevolle

Ei ollut tien/polun varressa jälkiä teurastuksesta, siististi olivat elukan hoidelleet, mitä ikinä sille tekivätkään. Kävelin maantietä kilometrin ja lähdin polulle kohti Ruktajärven kämppää. Polku on helppokulkuista. Reitti kulkee paljolti harjun päällä, ja näköaloja riittää. Ensimmäiselle telttapaikalle olisi mahtunut leiriytymään koko Suomen kansa. Polun kanssa rinnan kulkee alhaalla joku näköjään auton mentävä reitti, jossain kohti haistoin nuotiosavua ja näin auton siellä parkissa. Järvien rannoilla on veneitä ja jotain mökkejäkin. Muita kulkijoita ei näkynyt, mutta yksi Metsähallituksen heppu tuli mönkimellä vastaan. Ruktajärven kämpälle tullessa ensin näin ison puolikodan/laavun, jossa kaksi miestä oli tulilla. Laitelin siinä lounaan ja juteltiin niitä näitä. Toinen on kivifriikki ja myös metallin laserleikkuun kanssa tekemisissä (metalli-mekka.com tai .fi). Suositteli minulle monituisia kivimessuja, joita Suomessa järjestetään vuosittain. Toisella olisi ollut paljon kalapaikkoja neuvoa, jos vaan olisin jotenkin saanut ne pysymään mielessä. Neuvoi, että paras lippa on puna-keltainen Lotto-kakkonen [7]. Kaverit lähtivät viimein veneellä. Muita ei täällä ole (kello 18), kämppä on tyhjä. Kartassa lukee 10 henkeä, mutta laverit ovat normaalit 2×(2+1) kerroslaverit. Ahdasta tulee isommalla porukalla. Telttamaata on kyllä pihassa, ja useita nuotiorinkejä. Yhdessä vajassa on niitä laudoista tehtyjä teltanalusia, joista minulle oli kerrottu, vaikkei täällä maa mitään kivistä ole. Kämpässä on kaasuhella ja polttopuut ovat hyvät. Taidan lettustaa tässä laavussa, katsoo sitten myöhemmin nukunko myös tässä vai sisällä kämpässä. Kolea ilma, t-paidassa päivän kuljin, mutta paikallaan takki on tarpeen. Kävijöitä riittää kämpän vieraskirjassa. Hyllyssä on paljon erilaista ruokatarviketta. Patjoja ei lavereilla ole, mutta yksi sisustustyyny sentään! Yöstä oli tulossa kirkas, ja arvelin järven kehittävän usvaa, joten asetuin kämppään, johon oli jo pari gubbea ehtinyt majoittua. Heti saman tien saapui myös pari tyttöä, joille myös löytyi paikka kämpästä. Hekin ovat vaellelleet enemmältikin ja heillä oli hyviä juttuja.

23.8.2012

Jantterit lähtivät kämpältä sianpieremän aikaan. Me muut noustiin vasta kello 9 jälkeen. Nopean aamiaiseni kanssa olin ensimmäinen, joka ehti polun päälle, mutta silloin pihapiirissä oli jo yksi vanha pariskunta safkaa laittamassa, ja pian tuli vastaan yksi valtava tyttölauma, jotka olivat yöpyneet siinä 2 km päässä telttapaikalla. Sitten sainkin kulkea lähes yksin loppupäivän. Puolivälissä tein lounaan telttailupaikalla, jossa oli myös kota—kamiinalla, joten taivasalla nuotiolla laittelin sörsselit, vaikka eiliset jantterit olivatkin povanneet sadetta juuri siksi aikaa iltapäivästä. Eipä silti satanut. Noin 1 km eteenpäin yhtäkkiä aukesi valtava kanjoninäköala vesiputouksen kera. Näkymä kovasti muistutti Blue Mountains National Parkin maisemia Australiassa! Käkkäräkoivua/eukalyptusta muuten niin karussa ja kivisessä maisemassa. Loppumatka ei ollut sen erikoisempaa, mitä nyt kurujen kohdalla oli turhanpäiväisiä laskuja-nousuja, jotkut portailla höystetty muttei riippusilloilla. Ennen tulevaa leiripaikkaa putous alkoi jo kohista, ja näkyikin samoihin aikoihin kuin puuliiterit ym alkoivat näkyä alhaalla laaksossa. Paikalla on kammi, ilman lavereita tosin, mutta laittialla voisi nukkua. Takassa oli tuli, ja yksi saksalaispari oli siellä syömässä. Menin nuotiolle kokkaamaan. Tullessa kahlaamo oli helppo saapastella, mutta vielä helpompi ja matalampi se olisi ollut 10–20 metriä ylävirtaan. Hölmö kahlaamo myös siksi, ettei toiselle reunalle jätettyjä hantaakeja voi mitenkään vetää omalle rannalleen. Putous on hieno, ei kamalan iso/korkea/vuolas, mutta tosi sopusuhtainen ja nätti. Kuvasin sitä sekä päivällä että iltahämärissä. Lähempänä yhdeksää eiliset tytötkin saapuivat tänne. Vaelluskengillään eivät lähteneet kahlaamaan, vaan vaihtoivat sandaaleihin, ja tulivat sitten nuotiolleni jalkojaan kuivaamaan ja lämmittelemään. Heillä ei välttämättä ollut aikomuksena tulla tänne asti vielä tänään, mutta Guiviin ovat huomenna joka tapauksessa menossa. Toinen tunnisti kamerani [1] ja kehui sen olevan hyväksi arvosteltu. Tällä leiripaikalla voi tungoksen aikaan tulla teltanaluslaverit tarpeeseen—muuallakin niitä on aina ollut, vaikka tasaista plaania on sadoille teltoille. Täällä ne saksalaiset olivat pykänneet telttansa ilman lavereita, minä samoin, ja tytöillekin jäi kaksi tasaista hiekkaista paikkaa mistä valita, mutta loppu onkin sitten kivikkomöykkelikköä.

24.8.2012

Aamu näytti tosi hienolta, mutta pilvistyi sitten ja muutui kylmäksi, jopa niin että lounaan jälkeen jatkoin patikkaa takki päällä. Heti aluksi leiristä oli 203 askelman portaat, jotka olivat jo eilen leiripaikalle saapuessa uhonneet edessäpäin. Sen koommin polku oli vain polkua, ei sen ihmeempä. Lounastin teltta- ja tulentekopaikalla 4 km ennen Guivia, mutta siellä ei ollut... mitään. Jokin rakennus oli palanut tai poltettu, muut kai aktiivisesti purettu, ihan kuin tämä telttapaikka olisi tarkoitus poistaa käytöstä. Miksi hitossa, nätti paikka, paljon hyvää telttamaastoa ja siisti puro vieressä. Kun ei nuotiota saanut, laitoin sitten pöperöt keittimellä, laiskasti tenulla. Kun olin saanut kamat pakattua, alkoi kuulua puhetta etäältä, ja tytöt tulivat samoin lounasaikeissa. Minä jatkoin matkaa Guiville, minne hekin aikanaan seurasivat. Kämppä on melko samanlainen kuin Ruktajärvi, mutta siinä on sisäliiteri! Erikoinen ratkaisu [8]. Nuotiopuutkin pitää viedä ulos tuvan läpi. Normaali varustus, hyvin telttatilaa ympärillä ja nätti ympäristö muutenkin. Tullessa näkyi pitkospuiden vierellä hillanraakileita—toinen jamppa Ruktalla puhui jotain kypsistäkin Guivissa, mutta oli tietysti syönyt ne kanssa. Tuvan pöydällä oli riekale Utsjoen alueen karttaa, ja viimeiseksi yöksi löytyi minun karttaani merkkaamaton kämppä, ja sieltä merkatut polut kylille. Muita kulkijoita ei päivällä näkynyt (tytöt kertoivat yhdestä vastaantulijasta—joka varmaan ohitti minut lounaalla ollessani), mutta yksi pariskunta kuulemma näkyy nyt saapuvan, kellon ollessa vähän vajaa 21. Mahtuuhan tänne. Tytöt (Maaret ja Kirsi) olivat aikoneet huiputtaa Guivin tänään, mutta nyt meinaavat jättää sen aamuksi, ennen kuin lähtevät paluureitilleen pohjoisempaa polkua kohti Ruktajärveä.

25.8.2012

Maaret ja Kirsi sitten lähtivät ilman kamoja joskus tosi aikaisin—kännykkä taisi heillä olla herättämässä kello 06. Ulkkaripariskunta ja minä vedettiin hirsiä. Sitten heräsin noin 08:30 ulkkarien aamiaistouhuihin. Ulkona aurinko paistoi ja oli kohtuullisen lämmintäkin. Syötyäni ja pakattuani lähdin itsekin kohti Guivia. Tytöt tulivat vastaan ehkä kilometri-puolitoista ennen huippua arktisissa tamineissa. Bongattiin ulkkarienkin olevan matkalla ylös. Heitettiin siinä hyvästit, ja minä jatkoin matkaa ylös kovenevassa tuulessa. Huippu oli ikävää kivikkoa ja tuuli kävi kylmästi. Otin takin niskaani ja katsoin tekstiviestit, vaikka kello ei ollut vielä kahtatoista—parempaa kuuluvuutta ei varmaan löydy. Vanhaan tapaan täysi kenttä, mutta etäisyys teki tepposet. Sitten löytyi kuitenkin myös toimiva Elisa. Hitto kun eivät kerro tukiaseman sijaintia! Olisi kiva tietää, menikö tämä Karigaksen vai Utsjoen kautta. Polku jatkui merkittynä alas toista puolta, ja loppui luonnonpuiston rajaan, joka oli merkattu harvakseltaan seipäillä. Suuntasin Guovdoaivin länsirinteille, ja niitä edeltävässä laaksossa oli vaan niin nätti lounaspaikka, että ryhdyin pikaiselle lounaalle. Puolenpäivän jälkeen katsoin uudestaan tekstiviestit, ja ihan hyvä kuuluvuus oli. Etäällä näkyi jokin masto, en ole varma oliko Karigaksen Áilegas vai mikä, tai tuliko yhteys edes sieltä. Áilegas kyllä oli Soneran masto. Maasto oli tällä kohdin unelmaa kävellä, tasaista matalaa tunturivarvikkoa. Joitakin kivikkoja tuli vastaan ennen kuin vaihdoin Gaimmoaivin itärinteelle. Joki siinä välissä on hauska—paikoin ihan rehellisen vuolas, paikoin lampia, ja paikoin se katoaa ihan täysin kokonaan näkyvistä kivikon sisään tai peräti pohjavedeksi, jatkuakseen taas myöhemmin ihan yhtä vuolaana pintajokena. Huomasin edessä pari jätkää aurinkoisella rinteellä ruoanlaittopuuhissa. En minä mitenkään hiljaa yrittänyt hiipiä, mutta heiltä silti melkein meni Trangia nurin, kun sanoin "Terve". Ovat täällä kalastamassa, kertoivat. (Sillä kohden joki oli täysin kuiva.) Jatkoin vielä pari kilometriä alavirtaan ja löysin aivan upean telttapaikan ja yhden monista vanhoista nuotioringeistä. Teltan pystytettyäni (melko kovassa tuulessa) jatkoin saapastelua alavirtaan ja olisin lähtenyt etsimään kammia sen puron varresta, joka tähän Nilijokeen laskee sen kääntyessä länteen. Jo paljon ennen kammia, itä-länsisuuntaisen lampirivistön kohdalla, oli isompi rykelmä mökkejä. Ei jaksanut jatkaa enää kohti kammia, vaan käännyin takaisin. Myös lampirivin itäpäässä näkyi olevan joku datsa. Ei niitä kartassa vaan ole. Palatessani poimin nuotiopuita ja tein illallisen upeassa ilta-auringon paisteessa ja hitonmoisessa tuulessa, joka teki nuotiosta puhalluslampun. Kiehuipa teevesi joutuin. En sitten jäänyt sen enempää nuotioimaan (ennen illallistusta olin löhönnyt teltassa pitkän tovin kuumasta auringonpaisteesta nauttien) vaan auringon lähestyessä tunturinmurustan reunaa vetäydyin yöpuulle. Tämä yö saattaa olla kylmä, jos taivas pysyy yhtä pilvettömänä kuin nyt.

26.8.2012

Eipä ollut yöllä järin kylmä. Aamulla laiskotti niin, että nukuin melkein kymmeneen ja laitoin sitten puuron tenulla ja sen kanssa kylmää teetä eiliseltä. Aurinkoisessa säässä tallasin pohjoisen varrin yli ja suuntasin Njiljohmohkkejeaggia kohti. Lampirivistön vierellä on useitakin datsoja. Ihme paikkaan suon keskelle ihmiset mökkejä laittavatkin. Tämä oli ainoa isompi hankalampi suoalue, eikä sekään kovin paha. Skierrevađđalle nousin vähän lännen kautta kiertäen suot välttääkseni, sitten otin suunnan kohti Linkkivaaraa, joka näkyi jo. Linkkijoki oli helppo ylittää siinä mihin saavuin, ja telttapaikkojakin oli. Tein lounaan, mutten vielä pystyttänyt telttaa. Lähdin katsomaan lähempää Linkkijoen kammia, noin 2 km ylävirtaan, jonka olin tainnut jo nähdäkin etäältä saapuessani. Kammi löytyi helposti, se on oikeastaan maja eikä kammi, ihan kokonaan maan päällä, korkean törmän huipulla puron lounaisrannalla. Ei ollut lukittu, ja sisällä oli kamiina, puusäkkejä, laverit kahdelle, kaasuhellakin (tosin pommi tuntui tyhjältä ja hellasta puuttui venttiilin nuppi), kattiloita, pelikortit ja Scifi-kokoelmatiiliskivi! Olisi tehnyt mieli jäädä lukemaan siitä Baxterin "Moon six", mutta se oli kuitenkin aika pitkä stoori. Loistava datsa kuitenkin, mitä nyt puucee oli pirstaleina. Seuraava kammi taisi näkyä etäällä, mutta sinne asti en lähtenyt. Puro on helppo ylittää kammin kohdalta. Jos kammi olisi edistänyt matkantekoani, olisin tasan hakenut rinkan ja tullut tänne yöksi! Mutta koska ei, ja kun sääkin näytti hyvältä, palasin rinkalle ja laitoin teltan pystyyn.

27.8.2012

Aamulla joka paikka oli märkänä vissiin usvasta, mutta aurinko kuumotti jo telttaa. Matkanteko oli helppoa vaaranrinteillä, ensin Linkkivaaran pohjoispuolella, sitten Erttetvárrin koillisrinteeseen pohjoisen kautta kiertäen—vaikka yli olisi kannattanut mennä, ja kiertää vain kivikkoinen laki. Siitä koilliseen olevan kammin kävin katsomassa ilman rinkkaa, mutta sitä ei voi kutsua edes raunioksi—kammista ei ollut jäljellä tarpeeksi. Maasta erottui suorakulmainen pläntti, ja joitakin vanhoja hirsiä ei ollut vielä ehditty polttaa nuotiossa. Valurautaisen padan jämät erottivat tämän pelkästä nuotioringistä. Siitä oli enää lyhyt matka Kuoppilasjärven kämpälle, tosin vasen jalka alkoi jo protestoida, ja juuri ennen Kuoppilasjärveä maasto oli hyvin viheliäistä ylös-alas-ylös-alas poikittaista harjua. Autiotupa löytyi pitkulaisen järven eteläpäästä ja on normaalisti varustettu kämppä kaasulettä myöten. Saavuin kämpälle ihan täsmälleen samaan aikaan erään pariskunnan kanssa, jotka olivat tulleet 10 km päästä tieltä. Ovat muutaman päivän retkellä Utsjoelta käsin, ja kantavat hirveitä säkillisiä kanelikorppuja. Päivällä olematonta kammia bongatessani näin ketun.

28.8.2012: Perille

Mies oli todella lahjakas kuorsaaja. Illalla alkanut sade jatkui läpi yön ja vielä aamullakin—vaikka ilmanpaine oli noussut koko yön. Sää kyllä poutaantui ennen kuin lähdin talsimaan, mutta kosteaa ja sumuista oli. Sen kummemmin koordinoimatta lähdimme kämpältä samaan aikaan, mutta eri suuntiin. Lähdin merkattua polkua, ja kun se näkyi kääntyvän järveltä tunturiin päin, jätin repun ja kävin katsomassa Kuoppilasjärven pohjoispään kammia. Se oli Kuoppilasjärven ja seuraavan pikku lammen välissä, puron varressa. Sen vieressä oli uudempi hienompi kaasuhelloin ym. varusteltu lukittu kammi, mutta vanha kammi oli täysin ehjä ja hyvin tunnelmallinen, ruosteisella kamiinalla ja kahdella laverilla varustettu, kellarin muttei homeen hajuinen. Seinistä parista laudanraosta paistoi päivä, mutta katto ei näyttänyt vuotavan edes sadeyön jälkeen. Kyllä täällä olisi yöpynyt! Kammilta on pollapolku ylös Utsjoen polulle, joka kulki aika läheltä kammia—jouduin palaamaan hyvän matkaa rinkaa hakemaan. Sitten rinkka selässä polkua seuratessani en edes huomannut, mistä pistopolku alas kammille lähti. (Pelkäsin jopa polun kulkevan alhaalla järven ja kammin kautta—näin ei kuitenkaan ollut.) Polku oli aika helppoa kulkea vaarojen rinteitä pitkin. Noin 6 km ennen Utsjokea tuli yksi vastaantulija. Joku 4–5 km ennen Utsjokea oli tulentekopaikka, jota kartanriekale ei ollut tiennyt. En silti sumusäässä jäänyt lounaalle, vaan jatkoin perille asti. Opastustupa oli hassu iso kammi, jossa minut neuvottiin mökkikylään. Asetuin Lapinkylään taloksi ja lähdin Pub Rastegaisaan lounaalle. Buffetlounasta (jaulipihvejä ja krääsää) tarjoiltiin yhä, ja illalla pizzaa saa kuulemma 21:een asti. Kävin kaupassa ja notkuin datsalla ja lähiympäristössä sään muuttuessa yhä aurinkoisemmaksi. Pesin housut, ostin Uulan marketista puhtaan t-paidan ja muuta tarpeellista, pääsin aikanaan pizzallekin, vaikka paikan emäntä oli juuri lukinnut itsensä ravintolansa ulkopuolelle. Pizza oli ihan ok. Isäntä tuli sitten ylpeänä esittelemään juuri saamaansa 5-kiloista lohta. Olin pyytänyt kahden tunnin saunavuoron, ja sain sen vain yhden hinnalla—mökkikylän isäntä varmaan arveli minun olevankin sen tarpeessa. Uimapaikkaa täällä ei ole. Sauna oli pelottavan viileä ja löylyhuoneen ovi raollaan kun saavuin, mutta HetiValmis kiuas pöhisi sen äkkiä kuumaksi ja hyvät löylyt siitä sai. Mökissä on televisio, josta näkyy TV1, TV2, YleFem ja Teema. Ja TV1:stäkin joku erityinen versio, jossa jotkut uutislähetykset ovat saameksi! Liekö ihan normaalit paikallisuutiset, joita ei etelässä ole muuten koskaan noteerannut. Kokonaismatka on noin 505 km. Kävin Matkahuollon kuppilassa myös varmistamassa bussiyhteyteni, kello 05:30 lähtee Eskelisen dösä Uulan Säästön pihasta Rovaniemelle ilman vaihtoja.

29.8.2012: Luppopäivä Utsjoella

Nukuin pitkään ja käppäilin sitten kaupungilla. Kyllä tämä paikka tuli pääosin nähtyä jo muinoin Cygnuksella. Mutta ehtipähän byysat kuivua—yöllä oli sellainen sumu, että ihme että rinkka oli sadesuojansa sisälläkään säilynyt kuivana. Lounaan söin taas Rastigaisassa, mutta illalliseksi popsin vain rieskaa juustolla—Rastigaisa oli kiinni, tosin Hotellilta olisi safkaa saanut. Kävin siellä yhdellä vielä iltasella, mutten jäänyt syömään enkä kello 21–02 tansseihin.

30.8.2012: Kotimatkalle

Aamuherätys oli melko varhainen. Sumua ei kuitenkaan ollut, olisi muuten voinut olla aika kalseaa odotella bussia lyhytkin aika. Bussi saapui Uulan pihaan ja lähti sitten ajallaan, kunhan kuski oli puunannut tuulilasin viimeisen päälle puhtaaksi, kuormalavaa tikkaina käyttäen. Lyhyet tauot oli Ivalossa (jossa kuljettaja vaihtui muttei auto) ja Sodankylässä, sitten tultiinkin Rovaniemelle. Rinkka jäi rautatieasemalle seinään nojaamaan kun kävin ostamassa lipun ja lähdin lounaalle. Jätin melkein kokonaan luetun Aku Ankan tuplataskukirjan asemahalliin selvästi merkittynä "saa ottaa" ja "vie pois". (Illemmalla se olikin jo kadonnut.) Ei meinannut löytyä mitään loisteliasta pizzapaikkaa, ja päädyin lopulta Rosson vieressä olevaan pikkupaikkaan—liekö sama missä viimeksikin olisin käynyt. Olipahan ISO pizza, en jaksanut syödä sitä loppuun!!!!! Kävin tuliaisostoksilla myös. Se Lotto-2 ja etenkin juuri punainen keltaisilla pilkuilla on kuulemma heidän ylivoimaisesti myydyin vieheensä! Siihen kuulemma ottaa kala kuin kala. Hemmingwaysista löytyi kirjahyllystä Jyviä ja Akanoita, joiden parissa (ja parin tuopin) aika kului rattoisasti. Kunhan koko juna oli paikalla (veturi ja alkupää saapuivat Kemijärven suunasta, makuuvaunut olivat jo paikalla) änkesin tavaroineni sisään. Tunnistin erään kylmälaukun, jonka olin nähnyt bussissa, ja menin jututtamaan sen omistajaa. Partanaamainen ukko kertoili omasta kesäreissustaan, pitkin poikin Suomea, liki nollabudjetilla, ja kalareissuistaan Tenolla, vaikka vastikään kärsikin aivoverenvuodon, eikä toinen käsi vieläkään toimi kunnolla. Hän on lapsineen tehnyt myös paljon reissuja maailmalla, ja kertoi niistä hyvää tarinaa. Yö oli välistä niin pimeä, ettei junan kulkusuuntaa nähnyt, jotta tietäisi kumpaan suuntaan ravintolavaunusta minun paikkani olikaan.

31.8.2012: Takaisin kotiin

Olin jo jotakuinkin hereillä Tampereen kohdalla, jossa eilinen miekkonen jäi pois. Hän kävi toivottamassa hyvää matkaa ja ojensi minulle Jeesus-DVD:n, josta en kehdannut kieltäytyä.