Kesä 2020: Nellim - Vätsäri - Näätämö - Sevettijärvi

Rinkat pakattiin loppun ja ilman isompia kommelluksia päästiin Helsinkiin, ja pikaruoan ja oluiden jälkeen ihan junan kyytiin asti, missä vaiheessa oli jo kosolti hiki ja t-paita uhkaavan epäfreesi. Junan hytissä oli yhtälailla lämmin, joten pakko oli koronaa uhmaten lähteä ravintolavaunuun. Sielläkin saattoi notkua vain niin pitkään, joten pakko oli palata hyttiin yrittämään nukkumista. Termostaatti välillä ei antanut säätää itseään, välillä taas säätyi muttei vaikuttanut mihinkään, ja sitten jossain vaiheessa resetoi itsensä. Vähän sentään ilma liikkui, muuten olo olisi ollut kuin joinakin öinä Australiassa telttaillessa. Aamulla tyyny oli kovin hiestä splää.

TO 18.6.2020

Ulkoilma tuntui mukavan raikkaalta yön jälkeen. Edessä oli muutaman tunnin boretus Rovaniemellä, ja tartuimme urakkaan tottuneen päättäväisesti. Minä tietysti unohdin hattuni rinkan luokse ja melkein poltin naamani auringossa. Bussimatka Ivaloon sujui viileämmin kuin junayö, ja perillä totesimme olevamme kai hotellin ainoat asiakkaat, vaikka Saariselällä oli ollut jo täysi vilske—yyh... Illallisen ja viimeisten ostosten jälkeen uni maittoi, kun edellisyön nukkuminen oli mitä oli.

PE 19.6.2020: Juhannusaatto

Respasta saatiin take-away -aamiaiset, jotka olivatkin ihan sopivan tolkut tulevaa kävelyrupeamaa ajatellen. Sitten viimeinen taksimatka ennen erämaata, aivan suunnitelmien mukaan. Pakutaksilla pääsi varsin hyväkuntoista metsätietä ihan perille saakka—missä kuski jätti meidät lainvastaisesti 10 metriä rajavyöhykkeen puolelle! Jalkineiden vaihto, ja sitten vyöhykettä reunustavaa polkua pilvipoutaisessa, tuulisessa, koleahkossa säässä ilman ainuttakaan hyttystä missään! Täydellistä! Lounasta syötiin Luppojärvellä, ja sitten jatkettiin matkaa Käyräjärvelle, keräillen matkalla puolenkymmentä gorfasientä, jotka kasvaa tapittivat ihan keskellä polkua. Rajavartioaseman saunatupa on loistavassa kunossa, vieraskirja on vuodesta 2002, saunakin näyttää hienolta—sääli, ettemme tarvitse sitä juuri nyt. Päärakennus on ikkunoista sisään kurkistellen aika surkeassa kunnossa, ja kirjan mukaan on ollut jo pitkään. Mutta siipirakennuksessa on pari ihan asumiskunnossa olevaa huonetta moderneine ilmalämpöpumppuineen. Generaattorivajan ympärillä lemuaa petrooli, joten kai sekin on toimintakunnossa ja varmaan käytössäkin. Jopa saunatuvassa on sähkövalot, jotka tietysti nyt eivät toimi. Paistettiin myrkkysieniomeletti nuotiolla ja möllöteltiin.

LA 20.6.2020: Juhannus

Tuvassa nukkui hyvin ja aamu oli aurinkoinen ja selvästi lämpenemään päin. Syötiin puuroa ja alettiin laittaa tassua toisen eteen. Kulku oli helppoa vyöhykkeen reunaa pitkin, ja taas löytyi korvasieni, mutta vain yksi. Sitten kun rajavyöhyke erkani purolta, alkoi kulku välillä muuttua vähän raskaammaksi. Lounas tehtiin sillä purolla, jolla vyöhyke kääntyi jyrkästi oikeaan. Puro, sitten kun se löytyi, oli ihan oikea virtaava puro, vaikka ensin kävelimme jo sen yli huomaamatta sitä lainkaan1 Kulku alkoi jo tuntua jaloissa sen verran, että päätettiin jättää käymättä kolmen rajan pyykillä, ja suuntasimme pohjoiseen ja sitten Norjan rajaa seuraten Grenseparvasshyttalle [1]. Millään puronylityksellä ei tarvinnut riisua saappaita, mikä toisaalta olisi parantanut jalkojen tuoksua. Hytta on pieni ja siisti ja norjalaiseen tapaan varustettu—on patjat ja posliinilautaset. Vieraskirjat alkavat vuodelta 1988—ei liikaa ruuhkaa tällä kämpällä. Edellinen kävijä tosin TÄNÄÄN, joku meloja. Edellinen sitten päästäisenä. Pihassa on jotain norjalaisia erikoisuuksia, joku ehkä jätehauta, ja onkohan toinen muka kiuas? Järvi on kaunis ja vesi hyvää, ja 200 metrin päässä purovesi on vielä parempaa. Hyttysiä on nyt jo enemmän, mutta vielä reilusti alle normaalin, eivätkä ne pistä—Offit ovat vielä korkkaamatta. Matkasuunnitelmaa lukiessa osoittautui, että ollaankin päivää edellä—yötä olisi "pitänyt" olla lähellä sitä kolmen valtion rajapyykkiä... Tänään Katja näki ensimmäisen kuukkelinsa!

SU 21.6.2020

Kyllä väsyneenä vaan nukkuu hyvin . Patjat auttavat asiassa, tosin sänky olisi voinut olla 10 cm pidempi. Aamuauringon porottaessa laitettiin aamupuuro ja täytettiin juomapullot läheisestä purosta. Sitten tassua toisen eteen yhä lämpimämmäksi käyvässä säässä—joka tosin ei ehkä ihan toteuttanut ennusteita, mutta pääasia ettei vilukaan tullut. Kuljettiin kilometri Norjan puolella, niin päästiin Suomen suomaiden ohi, ja sitten ryömittiin takaisiin EU:iin. Hikeä se teetti aina ylämäissä, mutta muuten matkanteossa ei ollut suurempia poikkeamia, ja saavuttiin viralliselle Piilolan rajanylityspaikalle vaihteeksi ylittämään eikä alittamaan EU:n ulkoraja. Piilolakoia oli entisensä, tehtiin talon kaasuilla poronkäristykset ja ihailtiin norjalaisia sohvia ja possliiniastiastoja. Sitten polkua pitkin suomalaiseen Piilolaan pesulle, pyykille ja letunpaistoon. Vesi oli oikeastaan ihan lämmintä peseytymiseen ja lyhyen uimalenkinkin olisi mieluusti tehnyt, mutta matala louhikko jatkui kovin pitkälle ja siihen olisi lyönyt polvensa. Lentokonelaiturista on enää upoksissa olevat rangat jäljellä, mutta tupa on yhä täydessä kunnossa, mitä nyt suomalaiseen tapaan ilman patjoja kuten aina.

MA 22.6.2020

Kovat on laverit suomalaisessa kämpässä, mutta kyllä uni silti maittoi. Letunjämiä napaan, tiskaus, ja eilisen reitin viimeisiä metrejä takaisinpäin ja sitten vihdoin pois poluilta ja oikeaan erämaahan. Paloniemen Tyvijärvellä pidettiin taukoa jonkun hienolla nuotiopaikalla, jota vartioi verenhimoinen Lapin ötmi (oikeammin vain sen pääkallo). Tästä maasto muuttuikin sitten kivikkoisemmaksi, ja kovin hitaasti edettiin kohti Taimenjärveä, myös hieman erkaantuen oikeasta kompassisuunnasta. Päädyttiin sitten vähän eri paikkaan Nammijärven koillisnurkan lahden rantaan, mutta matka jatkui siitäkin. Yksi puro matkan varrella, josta pysähdyttiin juomaan, oli ihan brain freeze -kylmä! Liekö tosi vuolas lähde, vai vielä jonkun jäätikön sulamisvesiä? Lounas tehtiin ihan normaalin puron varrella (joka virtaa Taimenesta Nammiin) ja vielä jatkettiin matkaa Nammivaaranlahden pohjukkaan etsimän yösijaa. Tämä EI kyllä ole se paikka, jossa kipeine polvineni tapasin ne kalastajat 2009. Sopiva telttapaikka löytyi, vaikka seutu onkin vähän möykkelikköistä, rakan seassa lorisee hyvää purovettä, ranta vaan on kovin matala ja louhikkoinen onkimiseen. Hyttysiä alkaa olla jo ihan uskottava määrä. Aurinko paistaa ja barometri on vakaa, sammalet rutikuivia, ei oikein tohdi nuotiota polttaa. Saas nähdä mihin aikaan aurinko herttää aamulla.

TI 23.6.2020

Yölläpä oli välistä ihan kylmä! Kuitenkin aamulla taas aurinko paistoi ja tarkeni laittaa puuroa, mutta kun polun päälle lähdettiin, ei ollut vielä kova helle päällä, jos nyt koko päivänäkään. Kierrettiin rakka lännen puolelta, ja sieltä löytyi merkitty moottorikelkkaura, jota kelpasi myös tallustaa. Kiivettiin ilman stuffeja Nammivaaraa ylös hakemaan Katjan puhelimelle kuuluvuutta, ja sehän alkoi piippailla jo parinsadan metrin jälkeen. Tarpeettoman vainoharhaisesti tuli varmistettua punaisella puuhun ripustetulla sadesuojalla että löydetään takaisin rinkkojen luokse. Kompassi vei vähän turhan itään, joten ohitettiin suolampi siltä puolelta, sitten Jäkälä-Kapperijärven länsirantaa pitkin purolle ja lounaat. Ison Kapperijärven länsirantaa pätkä, siitä länteen pikkulammille (188.2 ja kumppanit), pohjoiseen 189.0:lle ja luoteeseen 189.2:lle, jonka pohjoisrannalle laitettiin leiri. Siisti mutakkopohjainen lampi, pohjoisranta kuitenkin asiallisen syvä juomaveden ottamista varten, hyviä tasaisia telttapaikkoja harjun juuressa, ja fantastisen hyvää polttopuuta vaikka kuinka paljon! Sääli, ettei avotulta MITENKÄÄN kehtaa tehdä paitsi risukeittimeen, jolla säästin kaasua teepakillisen verran. Ilta pilvistyy, jänniä pilvirintamia kulkee ylitse, mutta baro ei näytä laskemisen merkkjä—jos mitään, normaalipaine on noussut, koska absoluuttinen on pysynyt vakaana meidän noustessamme 30 metriä Nammijärven tasosta. Päivällä kuului useaan otteeseen pienkoneen pörinää, ja nähtiin myös yksi helikopteri. Onko turisteja tuomassa vai etsimässä? Mittarimadot määrittävät telttamme dimensioita.

KE 24.6.2020

Nyt tuli viimein vaihtelua säähän. Aamu valkeni pilvisenä, ja päivä jatkui samanlaisena—hyvänä patikointisäänä kunnes vähän ennen lounasta alkoi sataa. Ensin ripsi niin vähän, ettei sadekamppeista ollut puhettakaan, mutta kohta piti varustautua ihan syystä. Olisikohan luonto edes vähän vähemmän paloarka nyt? Tuskin ihan oikeasti kuitenkaan. Rymisteltiin leirijärveltämme Takkaselkäjärvelle kommelluksitta, ja todettiin telttapaikat kovin surkeiksi. Hyvä ettei tultu tänne asti eilen. Varsinaisia rantapolkuja ei koskaan löytynyt, mutta kunhan joku rakka ohitettiin, oli kulku kuitenkin aika mukavaa. Tulisijajärveen laskevalla purolla tehtiin lounas. Sieltä suoraan pohjoiseen 173.7 ja 156.0 -lammille sen sijaan kulku oli aika viheliäistä—kartan avokallio ei ole ihan sitä miltä näyttää, soineen ja louhikkoineen ja muuten vaan jyrkkine kohtineen. Kauniit lammet kuitenkin, toista niistä vartioi mustasukkainen mikä lienee maakotka vai haukka vai nääppä. Kännykätkin toimivat meillä molemmilla, oli siis sekä Telian että DNA:n tukiasemat kyseisen haukan kyydissä. Mutta hyvä siis, että valittiin järvenrantareitti eikä suunnattu avokallioille heti suoraan leiristä. Sitten enää lyhyt matka Joulukotajärvelle, josta ei sitten kuitenkaan löytynyt sitä vanhaa leiripaikkaani, eikä oikein mitään muutakaan hyvää telttapaikkaa. Saatiin kutitenkin asumus pystyyn melko tasaiseen joskin viettävään kohtaan, joten kaikki keskimäärin hyvin. Ihan vieressä on kyllä kovin tutunnäköinen nuotiorinki, mutta silloista telttapaikkaani en sen lähistöltä hahmota. Ilta on vielä pilvinen, sadekin on lakannut, ja barometri on vakaa.

TO 25.6.2020

Kun telttapaikan valinnanvara oli ollut aika vähäistä, niin aurinko alkoi kuumentaa telttaa jo kello 06:45 aikoihin, ja päätettiin tehdä siitä aikainen aamu. Normaaliin leiristälähtöaikaan oltiin jo pitkällä järveltä koilliseen lähtevää pikkulampien ketjua. Hyvät matkat oli myös polkua jota seurailla. Ensimmäisen pikkulammen (165.3—ei oikeastaan mikään mitättömän pieni) luona näin etäällä jotain räikeän punaista, ja siihen huomioni kiinnitettyäni näin teltankin, ja lopulta paikalta löytyi kaksi ihmistä aamiaispuuhissa. Heitäkin taisi ihmetyttää meidän saapumisemme. Kaikkia hulluja sitä. Sanoivat olleensa illalla matkalla Mellalompololle, mutta jäivät sitten siihen kun eivät enää jaksaneet pidemmälle. Niinpä näimme heidät vielä parikin kertaa, kun he ensin porhalsivat meidän ohitsemme, ja sitten saapuessamme itse Mellalompololle, mihin he eivät, reippaina ihmisinä, olleet nyt jäämässä. Harjureitti pohjoiskoilliseen 163.4 -lammelta, jossa söimme lounaan, oli varsin komea. Aluksi oli aika kivikkoista ja hankalakulkuista harjua, polusta huolimatta, mutta loppumatka olikin sellaista kuin sopi kuvitella, ja matkanteko oli (suhteellisen) joutuisaa. Majoituttiin Mellalompolon itäpuolelle puron kainaloon, missä minä peseydyin hyttysten keskellä ja pesin vielä housunikin, tuolla ne paraikaa tuulessa kuivuvat. Vähän pirskotteli sadetta tuossa aikaisemmin, eikä ehkä uskalla jättää niitä koko yöksi narulle.

PE 26.6.2020

Aamu alkoi vauhdikkaasti, kun Katja pludasi molemmat saappaat (siis stereona) puron ylityksessä. Ei onneksi mitään vakavampaa, joten kuivateltiin saappaita ja pohjallisia mikrokuitupyyhkeellä vastarannalla ja jatkettiin sitten taas matkaa. Matka pohjoiskoilliseen kolmen lahdenpylpyrän ohitse sujui yllättävän joutuin, ja lahdet olivat ihan nättejä ja, kiitos kovan tuulen, aika hyttysettömiä pysähtyä. Koilliseen pitkulaiselle 157.6 -järvelle, siitä 157.4:n rantaan jossa pysähdyttiin laittamaan lounasta, kun oli niin mukava tuuli edelleen. Ensimmäinen kaasupommi saatiin kulumaan loppuun. Järven pohjoisnipukasta kompassilla Kivilompolon rantaan, missä poroaitakin tuli vastaan ja alitettiin—ennen kuin huomattiin kivenheiton päässä ollut avoin portti. Välillä kuurotteli isoja märkiä pisaroita lyhyissä pätkissä. Kivilompolon koillispuolella oleva 155.9 (Kivilompolon ja Surnujärven välissä) kierrettiin oikealta, ja siihen laskeva, kartalla niin pieni puro, jouduttiin kahlaamaan ihan sandaaleilla. Ei plääh tullut siitä vaan valokuvaa. Nätti paikka siinä vastarannalla, mutta Katja halusi vielä jatkaa matkaa, joten tallustettiin erääseen Surnun niemeen ja ryhdyttiin teltan pystytykseen ja Katjan urhean puhdistautumisseremonian jälkeen lettuspuuhiin. Aika läheltä löytyi iso kaatunut kelo sekä maasta joitakin juurakoita, joten polttopuut olivat hyvät. Nuotiorinki oli valmiina (keskellä pihaa tosin, joten teltalle piti valita syrjäisempi paikka). Melkoinen tuuli, muttei se paistamista haitannut—päinvastoin, eipä tullut hyttyslihaa lettuihin. Nyt on maarut täynnä, löhöillään teltassa sateen ropistessa kattoon. Se malttoi odottaa että saadaan syötyä ennen kuin alkoi, kiitos siitä.

LA 27.6.2020

Kylmän yön jälkeen aamu valkeni pilvipoutaisena, kunhan ensin oltiin nukuttu läpi kello 08 piippauksen ja ryhdistäydyttiin vasta kello 09. Letut ja tee maarussa ja astiat vaihteeksi tiskattuina lämpimällä vedellä ja tiskiaineella, matka jatkui reput taas yhdellä lettujauholla keventyneinä. Karttaa ja kompassia ei juuri tarvittu, kun seurailtiin vain Surnujärven länsirantaa pohjoiseen. Maasto oli ihan siedettävää, jos nyt ei ihan helppokulkuisinta mahdollista polkua. Maanaluslahdelle tullessa ranta alkoi näyttää aika ryttyiseltä, joten noustiin vähän korkeammalle. Vastarannalla oli aika ison näköinen leiri, asumaton tosin, liekö samanlainen kuin viime yön vastarannalla ollut pienempi leiri (meidän leiriimme näkyi vain turkoosi vene rannalla). Tätä leiriä merkkasi laminoitu lappu, jossa puhuttiin kolttalakiin perustuvasta väliaikaisesta leiristä sekä annettiin nimi ja puhelinnumero. Tähän(kään) leiriin ei ängetty vasiten tutkimaan, vaan kiivettiin ensin vielä korkeammalle etsimään kännyköihin kuuluvuutta (ei löytynyt) ja rymisteltiin sitten lahden pohjukasta leirin ohi oikaisten takaisin järven rantaan lounaalle. Safkiksen jälkeen matka jatkui, yksi jyrkännekohta piti ohittaa yläkautta, sitten taas rantaa pitkin niemen juureen ja seuraavan lahden rantaa eteenpäin. Kello oli jo sen verran, ettei kilometritolkulla enää jaksettu paarustaa. Kohta tuli vastaan tunturimaista varvikkomaastoa—tosin aika kaukana veden ääreltä—mutta kun vastaan tuli vielä purokin, niin etsittiin litteä paikka teltalle ja jäätiin siihen. On tässä joku muukin leirinyt, kun vieressä oli nuotiorinki ja fiksusti pinotut ylijääneet polttopuut. Meillä ei nyt vaan ollut tarvetta nuotiolle, joten jääkööt enemmän tarvitsevalle. Ihan tässä leiripaikassa minä sain vaihdettua tekstiviestit Norjan Telian verkon kautta, mutta Katjan puhelin ei verkkoa löytänyt mistään lähistöltä. Kylmä on kuin hitto, piti ihan pitkät kalsarit laittaa illallista tehdessä. Mutta poutaa, mitä nyt vähän vihmoo vettä välillä nyt teltassa röhnöttäessä. Aurinkokin vilkahti hetkellisesti.

SU 28.6.2020

Aamu oli taas peevelin kalsea—mutta poutainen. Piti heti herättyä laittaa pitkiä kalsareita ja kaikkea. Mutta isommitta kommelluksitta päästiin liikkeelle, ja matka järven pohjoispäähän sujui joutuin. Siitä vaihdettin Lujapuolijärven itärannalle, ja muutaman lammen kautta (jossa tehtiin lounas, Katja sai puhelimensa nettiin, nähtiin poroja ja sää vaihtui takaisin kesäisen aurinkoiseksi ja lämpimäksi) Harrijärville ja viimeinen pökäisy kohti Rajapään tupaa—ja se meni pieleen. Jokin mäennyppylä jäi huomaamatta kun seurattiin jonkin piskuisen joen latvoja, ja mentiin ohi kämpästä. Nähtiin kyllä idyllinen romahtanut kammi [2], jossa olisi ammoin ollut varmasti kiva yöpyä. Kiipesin mäelle kurkkimaan, ja kämppä oli muutamansadan metrin päässä takaviistoon—sinne siis mäen yli puuskuttaen. 2010 merkintäni löytyi vieraskirjasta. Kävijöitä tänä vuonna yksi maalis-, huhti- ja toukokuussa, ja viime päivinä sitten useita. Tehtiin kaikessa rauhassa spagettia, mutta kesken omenamurokkeen syönnin pihaan porhalsi kolmen nuoren jannun joukkue. Laverille olisi ehkä mahtunut viisi, mutta päätimme silti vetäytyä syrjemmälle telttaan. Kämpän puucee on edelleen vaijereilla kytketty peruskallioon.

MA 29.6.2020

Illalla näytti todennäköiseltä, että aurinko herättää taas ennen seitsemää. Toisin kävi. Aamu oli jälleen pilvinen ja kolea. Kämpän kuistilla oli edelleen jannujen kamoja, joten ryhdyttiin puurolle teltan eteisessä, suojassa tuulelta. Käytiin kämpässä sanomassa huomenet ja kuittaamassa vieraskirjaan, ja lähdettiin könyämään 197.0 -järven rantakallioita pohjoiseen. Seurattiin muutaman lammen verran järvestä pohjoiseen lähtevää laaksoa, joka oli kyllä maastoltaan melkoista, mutta sitten kun noustiin korkeammalle maalle meno helpottui hieman. Viimeinen avokallioinen kilometri Kalatonjärven itäpäähän oli ihan helppoakin. Kaikki muu oli hyvin ja kauniisti, paitsi tässä vaiheessa sataa paukutti isoja märkiä kylmiä pisaroita ihan tosissaan. Mutta Kalatonjärvelle saapuessa sade alkoi hellittää, ja käytyämme katsomassa Routasenkurun alkupistettä etelän suunnalta, päätimme ryhtyä lounastamaan kun oli jo poutaakin. Maaru täytettyinä lähdimme kiertämään kurua ensin idän puolelta, ja Ristijärven jälkeen siirryimme länsipuolelle. Ristijärven kohdalla oli hieno kotarakennelma, jonka tulisija oli vielä lämmin. Kiersimme 137.1 -järven länsipuolelta ja suuntasimme kompassilla parin lammen kautta, ohittaen muutaman jyrkänteen, jotka jatkuivat "sisämaahan" päin. Koska kurun reunalla leirintä olisi epäkäytännöllistä, eikä ihan lähellä ole tuon tuosta lampia, jäimmekin etsimään näiltä lammilta telttapaikkaa. Sellainen löytyi 159.0 -lammen eteläisemmän kietaleen rannalta, joten laitoimme telttaa pystyyn ja söimme (Trangialla tehtyä) moussakaa nuotion lämmittäessä. Nyt tuulee lujaa puiden latvoissa ja toivotaan lämpimämpää säätä huomiselle.

TI 30.6.2020

Aamulla yääks satoi. Sataa ropisi teltan kattoon, joka moninkertaistaa ropinan, mutta se enteili tulevaa. Märkä teltta pantiin pakettiin ja lähdettiin tallustamaan satee No nyt tyssäsi kynä, enkä viitsinyt hakea uutta ulkoa sateesta rinkasta, joten jatkan kirjoittamista huomenna. Lähdettiin siis tallustamaan sateeseen, ja tultiin pian rotkon partaalle, jota pääasiassa seurailtiin, välillä vähän kauemmas siitä jos piti jyrkänteitä tms väistää. Umpipilvisenä päivänä meinasi tosi helposti pyörähtää ympäri silloin kun kurua ei ollut seurattavana, mutta kyllä tuo kompassikin toimi jopa täällä pahamaineisella magneettihäiriöalueella. Tehtiin lounasta 108.0 -lammella vähän ennen vanhaa leiripaikkaani ja hytistiin kylmästä. Tutkittiin paitojamme ja todettiin etteivät goretexit yms mitään maagisia asioita kuitenkaan ole, varsinkaan vetoketjujensa kohdalta. Jonkin verran maasto tuntui asettuvan kurun loppua kohti tultaessa, mutta jyrkänteitäkin oli vielä siellä täällä. Viimeinen noin puoli kilometriä ennen Routasenjoen yhtymäkohtaa Uutuanjokeen oli tosi tasaista kangasmaastoa, jossa olisi leiriytynyt ihan mihin vaan. Käytiin ilman rinkkoja katsomassa loppumatka, ja tuotiin sitten rinkatkin sinne ja pystytettiin teltta lähelle huomista kahluupaikkaa. Illallinen laitettiin teltan eteisessä ja syötiin teltassa, ja teltan seinät olivat ruoan höyryistä ihan liti. Muuten kaikki kuitenkin hyvin, paitsi siis että kynä lakkasi toimimasta eilen illalla tätä kirjoittaessa.

KE 1.7.2020

Aamulla nukuttiin kerralla yhdeksään, eikä vielä silloinkaan meinannut päästä ylös. Barometri oli yön aikana pudonnut jotain 10 mbar, ja tyypillisen kylmään, välillä sateiseen säähän oli lähtö. Koska oltiin tarkoituksella tultu tänne kahluupaikalle asti eilen, oli leirin purun päälle jouhevaa lähteä kahluulle. Kävin silti aamulla saapastelemassa jo eilen katsastettuja kahluupaikkoja, ja ei, ei niistä saappailla pääse. Ei kuitenkaan satanut juuri silloin, joten mikäpä siinä oli jokea ylittäessä, minkä jälkeen helpossa maastossa mönkimen uraa pohjoiseen ja kohti rajaa. Rajalle tultaessa edessä oli portti poroaidassa, joten vältimme ryömimisen menemällä ulos EU:sta jo siinä ja jatkamalla matkaa Partisanhyttalle Norjan puolella. Kulku oli vähän vaihtelevaa mutta ihan siedettävää, ja noin 6 km matka tuvalle hoitui joutuisasti, eikä tarvinnut lopuksi könytä jyrkännettä alas, kuten Suomesta päin tullessa. Maja löytyi juuri silloin kun usko alkoi mennä, ja se oli uutta savupiippua lukuunottamatta entisensä näköinen. Sisäkatto oli uusittu (ulkokatto myös) ja kamiinakin oli uusi. Kyllä nyt uskallettiin laittaa pönttöön tuli ja tupa lämpimäksi safkan jälkeen—tultiin siis yhtä matkaa ilman lounastaukoa tien päällä. Nyt alkaa oleelliset kamat olla taas kuivia ja olo on lämmin ja pörröinen. Vielä ropisee ulkona. Pelattiin korttia ja päätettiin jättää korttipakka tänne, talon nykyiset kortit kun ovat jo kovin nuhjuiset.

TO 2.7.2020

Kävelymatka Näätämöön oli kevyt, kunhan ensin könyttiin ylös jyrkännettä ja alitettiin raja-aita takaisin EU:iin. Valmista polkua seuraillen siis, vaihteeksi poutaisessa ja auringonpaisteellakin uhkailevassa säässä. Lounasta tehtiin viimeisellä purolla ennen Näätämöön asti ulottuvia kuivia kankaita. Suunnistus oli helppoa, paitsi koska oli polku seurattavaksi, myös kylän takana mäellä oleva kännykkämasto näkyi jo kauas. Lähempää alkoi näkyä myös Rajamotellin pihassa oleva masto, mutta perillä odotti respan ovella "SULJETTU" -kyltti ilman muita selityksiä tai reunaehtoja. Senkös vuoksi ei eilen kukaan vastannut, kun yritin soittaa Näätämö Gatewayhin. Tultiin sitten rinkat selässä kauppakeskittymän pihaan, missä muuan ukko katsoa tapitti meitä jo kaukaa, ja tuli sitten kysymään, do we speak English. No tokihan me. "Are you walking to Helsinki?" hän kysyi. Selitettiin ettei ihan niin pitkälle. Kohta osoittautui, että heppu oli itsekin suomalainen, mutta oli vaan olettanut meidän olevan belgialaisia. Miksi ihmeessä. Kertoi tien varressa (tosin kilometrien päässä, eikä ihan heti vieressä) olevan useitakin camping-alueita, jotka eivät pidä turhan suurta profiilia, kuten esim. ilmoita olemassaolostaan mihinkään. Käytyämme kaupassa ja pullamunkit syötyämme (kanelipulla ja omar-munkki, sekä litra kevytmaitoa—ja kauppa tarjosi ilmaiset pahvikahvit automaatista, jollaiset ainakin etelässä ovat olleet disabloituina perkeleen koronaepidemian alusta asti) kyselin kuukkelilta campingien perään, eikä sekään kyllä tiennyt mitään. Tuli vanhempi Metsähallituksen jantteri myös haastattelemaan ja kertoi Saamenpolun laavujen olevan purettu joku vuosi sitten, kuten olin netistäkin ymmärtänyt. Myöskään vastarannan laavua alle kilometrin päässä tiestä hän ei tuntenut, joten lähdimme sitten Saamenpolkua (selvä polku ja pollin/tapein merkitty) kulkemaan ja telttapaikkaa etsimään. Kellon käydessä viittä tehtiin leiri hienolle tasaiselle kankaalle, tosin puut täällä ovat pelkkää koivua—vastarannalla lähes puhdasta mäntyä—joten nuotiopuuksi tätä ei oikein voi kutsua. Vettä saa joesta ja ilma on viime päivien mittapuun mukaan kaunis. Paistelin maggarat Trangialla teltan eteisessä (silloin vielä vähän meinasi ripsiä vettä), nyt masut pinkeinä röhnötetään teltassa auringon paistellessa lähes pilvettömältä taivaalta. Tien liikenne kuuluu välillä ja etäällä haukahtelee koira. Kulkijoita ei ole polulla näkynyt. Soitin Sevettiin, ja tyypillistä tuuria, Sevetin baari on kiinni aina juuri maanantaisin, kun meinaamme kylään astella. Kertoi myös Peuralammen isännän menneen pois, eikä leski ole jatkanut bisnestä. Mutta Sevetin Harjusta saatiin mökki buukattua, ja saunastakin oli puhetta. Kauhean kivikasan lämmittäminen kestää kuulemma pari tuntia, joten pitää soittaa vielä polun päältä ja iloittaa mihin aikaan aiomme saapua.

PE 3.7.2020

Herätyskello ehti juuri soida ennen kuin teltta muuttui liian tukalaksi pätsiksi. Aurinko siis paistoi aamutoimien ja alkumatkan ajan kuten juhannuksena ainakin, mutta joskus puolenpäivän jälkeen alkoi pilvistyä. Nuortijärviä halkovat harjut olivat hienoja, ja yhdessä kohtaa pysähdyttiin kesken matkan peseytymään, kun sattui niin siisti hiekkapohjainen rantakin. Kylmää vesi kyllä oli, joten vaikka tästä olisi hyvin päässyt myös plutimaan, niin ei kyllä menty (Nammissa olisi mieluusti mennyt jos ranta olisi ollut näin hyvä). Pari kuukkelia seurasi touhujamme huvittuneina. Tämän jälkeen polku alkoi muuttua kosolti hankalammaksi kulkea. Lounasta tehtiin ensimmäisen pohjakarttaan merkityn laavun paikalla—laavua ei ollut. Matka jatkui Pikku Kirakkajärven itärannalle, jossa ei myöskään ollut laavua. Asia telttapaikka kyllä löytyi, ja polteltiin nuotiota vanhassa tulisijassa, jonka soppakoukku/ritilä oli viety varmaan laavun mukana pois—kokkaaminen hoidettiin siis hölmösti Trangialla. Nyt illalla pilvet näyttävät aikas synkiltä, joten saas nähdä sateleeko yöllä.

LA 4.7.2020

Aamu oli taas pilvinen mutta auringonpaisteella uhkaileva. Seurailtiin Saamenpolkua kunnes siitä erkani polku kohti Vainosjärveä. Polku oli tolkumpi kuin Saamenpolku, ja myös pollin merkattu. Aika pian vastaan tuli noin kymmenen hengen kalastajaporukka, joka oli telttaillut viikon jossain näillä seuduilla. Monien helppojenkin vesistönylitysten kohdalle oli tällä polulla sillat tai pitkospuut, jotkut melko hyvässä kunnossakin. Parin sillan luona oli kasat tuoretta lankkua sekä kaadettuja paikallisia puita, joten niitä mitä ilmeisimmin aiotaan myös ylläpitää. Lounaan jälkeen vastaan tuli vielä vanha paikallinen ukko, joka oli tulossa mökiltään Vainosjärven toisesta päästä. Oli tullut moottoriveneellä ja nyt patikoi asunnolleen, josta oli lähdössä kaupoille Näätämöön. Hän kertoi polun olevan vanha ja paljon käytetty reitti jo vuosikymmenten takaa. Vähän ennen kuin polku saapui Vainosjärvelle, poikkesimme siltä ja aloimme kulkea järven rantoja pitkin. Aikamoinen tuuli koko järven pituudelta loiskutti kovaa aallokkoa rantakivikkoon. Alkumatkasta oli useita veneitä muutamassa kohtaa rantaa, mutta sitten ranta oli autio ja kuljettavuudeltaan vaihteleva—välillä ihan hyväkulkuista, mutta välillä suoryteikköä tai rakkaa. Järven vastarannalla näkyy komea, korkea, hiekkainen törmä. Siellä olisi hyvä telttailla ja kieriä. Asetuttiin itse teltalle "tunturivarvikon" alkupäähän. Kovassa tuulessa ankkuroitiin teltta huolellisesti, ja juuri sitä kalustaessa alkoi mojova sadekuuro, jota päästiin parahultaisesti suojaan. Sen mentyä ohi syötiin napa naukuen mykellystä ja asetuttiin röhnöttämään ja yritettiin kortinpeluuta melko vaisulla menestyksellä. Tuuli tuntuu tyyntyvän, linnut ovat lakanneet piippaamasta ja kohta lienee aika harkita yöpuulle vetäytymistä.

SU 5.7.2020

Yöllä kahden aikaan järvi oli lähes täysin tyyni ja peilasi pilvien takaa valaisevaa aurinkoakin upeasti. Aamulla taas oli täysi meteli päällä—tuuli oli kääntynyt 180 astetta eilisestä ja viuhui piiskaten sadetta. Puuroa ei olisi ollut mitään asiaa ulos laittamaan, mutta teltan eteisessä se hoitui ihan omalla painollaan. Teltan pakkaaminen ilkeässä puhurissa oli tehtävä kieli keskellä suuta. Sitten matkaan täysissä sadevarusteissa, mutta sentään myötätuuleen. Alkumatkasta maasto oli yhä hankalaa, mutta reilu kilometri ennen järven päättymistä se muuttui mukavan tasaiseksi helppokulkuiseksi koivikoksi. Matka pikkujärviä pitkin (139.9, Pätsikotajärvi, Kurttejävri) oli mukavaa kulkea polkuja pitkin, ja niin kohta tultiin Sollomusjärven tuvalle. Kolme kalastajaa oli siellä lounaspuuhissa (kuivamuonaan turvautuen) mutta eivät olleet jäämässä yöpymään. Me laitettiin lettutaikina turpoamaan ja, kun sadekin oli nyt loppunut, paisteltiin ja syötiin ne nuotiolla. Nyt kämpässä on mukavan lämmin pelata korttia, kun kamiinassa on yksi pesällinen kuivaa puuta palanut, ja saappaatkin kuivuvat tohinalla. Kämpässä sisällä vaan on enemmän hyttysiä kuin ulkona.