<HOME

Kesä 2021: Ivalo - Hammastunturi - Lemmenjoki - Pöyrisjärvi - Vuontisjärvi

Tämä on matkan aikana omaksi ilokseni kirjoittamani päiväkirja lähestulkoon siinä muodossa, missä sen kirjoitin. En ole sitä liiemmin editoinut, sensuroinut, täydentänyt, täsmentänyt, lisännyt kartta- tai kuvalinkkejä tms, enkä aiokaan niin tehdä. Ulkopuoliselle aivan kaikki ei siis välttämättä aukene. Paikannimien oikeinkirjoituksen olen parhaani mukaan yrittänyt tarkistaa, joten reitin kulun pystyy ehkä jotenkin kartasta päättelemään, jos kiinnostaa. Retken valokuvagalleria on täällä.

No, I do not intend to translate this to English.

LA 10.7.2021

Matka sujui isommitta kommelluksitta, mitä nyt Katjan lompakon sijainti oli hetken aikaa epävarma. Bussi oli melko tyhjä, mutta Saariselältä tuli pari matkustajaa lisää. Saariselällä oli täysi tungos—etenkin Kiilopäällä—autoja parkkipaikat pullollaan ja retkeilijöitä vellomassa ilmeisesti lähtöä tehden johonkin suuntaan. Kaikkien aikojen retkeilykesä. Päästiin Ivaloon, ja safkiksen jälkeen kurkattiin viimevuotista hotellia, joka oli edelleen kovasti olemassa. Ostettiin puuttuvat voit ja soitettiin taksi paikalle. Päästiin ihan sinne asti minne haluttiinkin, tien päähän Pasaslompolan länsipuolelle. Kuskikin myönsi yllättyneensä, kuinka hyvä tie oli. Ja sitten loppui stressaaminen. Vähän varusteiden hienosäätöä, purosta vettä napaan, ja polun päälle. Ei ollut vaikea suunnistaa, puroa seuraten, eikä ollut hyttysiäkään mitenkään superpaljon. Taisin kuitenkin snortata paarman, ja hetken valutin nenästäni verta pitkin maita ja mantuja. Sen jälkeen ei mitään kummempia. Rautujärvelle tultaessa kävin plutimassa upealla hiekkapohjaisella rannalla, melkein (ei kun oikeastaan ihan) lerkkimislämpöisessä vedessä. Päivätupa oli remontissa, Metsähallituksen jantterit uusivat kattoa ja lahoja alahirsiä. Jatkettiin matkaa Ahvenjärvelle ja tehtiin leiri heti kun löytyi vähän litteää maata. Metsäpalovaroituksen vuoksi soppailtiin vain retkikeittimellä, vaikka valmiita puitakin olisi ollut kasa. Pari penkkiäkin joku oli tänne veistänyt, ja siinä vielä istuskellessamme nähtiin ihan oikea hölmö, joka ultrajuoksi polkua leirimme ohitse ja sitten järven vastarannan mäkeen. Muuten rauhallista, ja lämpötila on laskenut reippaasti patikoinnin aikaisesta 26°C:sta.

SU 11.7.2021

Jokin jävle möykky painoi suoraan takalistoon koko yön, mutta ei se nukkumista kovasti silti haitannut, ja kello 09 herätys tuli kovin pian. Aurinkokin alkoi siinä vaiheessa lämmittää telttaa, joka oli pystytetty kesämuotoon, ja jossain vaiheessa yötä myös makuupussia tarvitsi. Tehtiin puuro ja aamutee vielä rutiineja hakien, ja lähdettiin tallustamaan järven rantaa länteen. Vähän ennen laskupuron ylitystä tavattiin lähde, josta saatiin tosi hyvää kylmää vettä pulloihin. Mutta voi viheliäinen, lisäkilo tekee rinkan nostamisesta selkään ihan hirmuista. Kantaahan sitä toki, jos sen ensin saa nousemaan. Puronylitys meni minulta saapastellen, mutta Katjalle suosittelin jalkojen pesua. Kuoskisvaaran pohjoisrinteen takaa löydettiin moottorikelkkaura ja polku, jota oli suht helppo kulkea, kunnes Aittamoroston pohjoispuolella poikettiin siltä pois ja suoraan länteen, ja sitten lounaaseen kohti Aittajärveä. Sen rannalla kulki taas polku, ja rannassa oli pari fantastista leiripaikkaa, samoin vastarannalla näkyi suospläiden lomassa hohtavia hiekkabiitsejä! Jatkettiin kuitenkin kämpälle, joka oli edelleen samassa kunnossa kuin viimeksi käydessäni. Ja täällähän vasta ruuhka oli! Ensin pari kalastajaa kävi polttamassa tupakit, ja sain heiltä hyväksi ahvenlipaksi kehumansa—ei vielä myyntiin tulleen—"bugin" tai "otuksen", "örkin" tms, ihme härvelin [1]. Pitää kokeilla, mutta ei enää tänään—ei vaan viitsi lähteä enää kalaan, kun matkaa järven päätyä reunustavan suosplään taakse on lähes kilometri, eikä kalan paistamista varten saisi nuotiotakaan tehdä. Seuraavaksi, meidän laittaessamme savukengurumykellystä, paikalla kävi viiden retkue tiedustelemassa, onko kämpässä kaasuliettä. Eivät hekään jääneet yöpymään. Polkua pitkin purolle tultaessa siellä on kyllä oivallinen leiripaikkakin, jos joutuu siirtymään. Kuukkeli ei ole näyttäytynyt.

MA 12.7.2021

Illalla kovasti tuntui säätyyppi olevan vaihtumassa, ja niin se rupesikin yöllä satamaan. Kämppä piti hyvin vettä, paitsi kamiinan puoleiselle laverille tip-tip-tiputti jossain vaiheessa aivan seinän vieressä. Aamulla sateli edelleen, mutta lähtöä kohti hiipui ihan pieneksi tihkuksi. Muutama kuukkeli kävi nyt moikkaamassa, ja Katja joutui hätistelemään sammakoita mahtuakseen itse vesipaikalle menevälle polulle. Vähän matkaa rinkkoja kannettuamme sade otti ja äkisti yltyi. Sadevaatteiden kanssa tuffatessa kastuttiin jo aika tehokkaasti, mutta jatkettiin sitten matkaa täydessä taisteluvarustuksessa. Saapasteltiin Kulvakkojoen yli siinä, missä luoteesta siihen laskee toinen pieni puro, ja hikoiltiin ylös rinnettä, suunnaten Littiäpään ohitukseen sen pohjoisrinteen puolelta. Jossain välissä sää näytti jo siltä, että poistimme sadetakit, ja tehtyämme lounaan jossain solassa takuulla vastasataneesta purovedestä, poistimme sadehousutkin. Mutta Littiäpään rinteen harjanteella hanat aukaistiin taas, ja oli pakko palata täyteen hikiasuun. Kulvakkojärvelle tullessa ainakin minä aloin olla täysin loppu (tulossa vanhaksi), ja kuten illalla pohdimme, teimme leirin sen sijaan että olisimme jatkaneet LaVulle asti. Järven koillisnurkan rannalta löytyi ok telttapaikka läheltä pientä lähde(?)puroa ja loistavaa hiekkapohjaista uimapaikkaa. Ukkosen rymistellessä uhkaavasti saimme teltan parahultaisesti pystyyn ja sisustettua, ja sadekuuron ajan odoteltuamme kävimme peseytymässä ja laitoimme iltapöperöt. Välillä aurinkokin paisteli, ei kuitenkaan tarpeeksi pitkään märkiä vaatteita kuivaamaan, ja nyt on taas harmaa taivas ja kohtalainen tuuli aina välillä, mutta toistaiseksi poutaa. Matkalla kuultiin käki ja tässä järvellä kuikka. Hyttysiä on, muttei paljoa. Kamera [2] otti nokkiinsa kosteudesta, näyttö huurussa sisäpuolelta ja IS sai hepulin. Tehneekö rakkineella koko loppumatkasta enää mitään.

TI 13.7.2021

Aamu oli aurinkoinen ja hieman tuulinen, hyttysistä ei juuri tietoakaan aamiaisella ja alkumatkasta. Järven pohjoisrantaa kulkiessa tavattiin kämpän raunio. Se on joskus ollut ihan kelpo tupa, kamiina ja kaikki, ainakin savupiipun jämistä päätellen. Järven luoteisnurkassa puro oli helppo ylittää, ja sitten hikoiltiin ylämäkeen kohti Kiertusjärveä. Vähän liikaa tuli mentyä oikealle, ja järven rantaa (ei ihan pahinta rytyä, mutta möykkelikköistä maastoa silti) sai talsia tarpeettomasti etelään. Puro järven eteläpäässä oli helppo ylittää, kuten muistelinkin. Appisjärven laskupuroa muistelin vähän hankalammaksi, mutta sekin oli tuosta vaan saapasteltu poikki. Tehtiin sitten vielä lounasta ennen kuin jatkettiin kohti Ylimmäistä Appislompolaa, ja kun ei opasporoa sattunut juuri silloin olemaan paikalla, ohjasin meidät näkömuistista kämpän takapihalle. Tätä tupaa ylläpidetään edelleen—ovea on korotettu sitten viime näkemäni!!! Nyt siihen voi lyödä päänsä—ennen se ei ollut edes mahdollista. Muuten paikka on entisensä. Levitin kameran taskuineen kuivumaan auringonpaisteeseen ja tuuleen (matkan ne olivat pyyhkeestä tehdyssä nyytissä auringon puolella rinkkaa, mikä ei kyllä varmasti auttanut yhtään mitään). Kyllä kamera yhä kuvia ottaa, vaikka näytön reunoissa vielä kosteutta onkin. IS ei enää jytää. Patterien loppumisesta kamera varoittelee, kuten aina. Pestiin pyykkiä, ja juuri kun "puhtaat" vaatteeet ripustettiin puihin kuivumaan, alkoi sataa. Tietysti. Odoteltiin tuvassa jotain puolisen tuntia, minkä jälkeen alkoi aurinko taas paistaa, ja tehtiin sitten lettutaikinakin. Lettupuut olin siinä vaiheessa jo tehnyt, ja säilönyt räystään alle suojaan kaiken varalta. Juuri ennen viimeistä lettua hanat aukesivat taas, joten siirryimme sisälle murkinoimaan. Nyt kun on masut täynnä, on ulkona jälleen poutaa, mutta koko pohjoinen taivas on lyijynharmaa—etelässä taas näyttää olevan parahultainen poutasää. Meillä on vaatteet nyt kämpässä sisällä "kuivumassa", ja kuulostaa melkein kuin ulkona taas alkaisi pisaroida. Nähtiin poro ja vasa pihapiirin lähellä.

KE 14.7.2021

Pilvinen ja varsin kolea aamu enteili hienoa säätä patikoida. Syötiin lettujen jämät ja minä poikkesin lammen lähirannassa kalassa. Kovin matalaa ja rehuisaa, joten luovuin Loton vispaamisesta jo parin heiton jälkeen ja siirryin Weedlessiin. Nakkikioskihauki kourassa palasin kämpälle ja alettiin tehdä lähtöä. Sängyn alle kurkatessa sieltä paljastui muurahaisten pärtökekoja, jotka lapioin pois ja sumutin Raidia perään ennen oven sulkemista. Otettiin suunta aika suoraan kohti Riekkokämppää ja pysähdyttiin toisella matkan varrella olevalla korkealla laella käyttämään kännyköitä. Italia oli voittanut Englannin rankkuskabassa. Riekkokämppä löytyi ilman suuria etsintöjä (tosin paremmalla paikallistietämyksellä olisi voinut valita järkevämmän reitin) ja oli täsmälleen entisensä. Ei edes kovin kuuma sisältä tällä kertaa. Alettiin pian laittaa paistettua haukea ja parsarisottoa (parmesan-juusto vaikutti vielä käyttökelpoiselta myös) ja masut pumpellaan pelattiin sitten korttia. Vieraskirjan mukaan tämä on vielä rauhallisempi kämppä kuin LaVu, kävijöitä tässä kuussa NOLLA ja koko vuonna saman verran kuin LaVulla oli kesäkuussa! Aurinko alkoi jossain vaiheessa paistaa ja saatiin eiliset pyykit kuivattua loppuun (pääosin ainakin). Illalla taivas oli täysin pilvetön. Syötiin iltapalaksi vielä omenamuroketta ja vaniljasoosia, joten oli varsinainen herkkupäivä tänään. Suunniteltiin huomista matkaa kohti Kynsileikkaamajärviä ja myös sieltä eteenpäin kohti Oahujokea. Rankka päivä luvassa huomiselle.

TO 15.7.2021

Aamulla oli herätys jo kello 08. Aurinko yritti paistella puolipilviseltä taivaalta parhaansa mukaan, kun laitettiin reissun ensimmäinen—ja yksi ihmiskunnan viimeisistä—Kainuun talkkunapuuro! Viimeisestä pitää ottaa historiallinen valokuva. Alkumatka oli kevyttä kulkea tunturivarvikossa kohti Riekkopäätä ja sen pohjoispuolitse ohi. Sitten laskeuduttiin vähän rytikköisemmässä maastossa alas Ahvenjoen laaksoon, missä soiden keskellä ihan nätillä kuivalla mäntykangassaarekkeella tehtiin lounasta. Vailla ihan tarkkaa sijaintia lähdettiin kulkemaan kohti Kynsileikkaamapäitä, ja sattumalta tultiin lammelle, joka saattoi olla vain yksi tietty karttaan merkitty lampi. Siitä olikin sitten parempi suunnistaa seuraavalle lammelle ja edelleen Ylemmän ja Alemman Kynsileikkaamajärven väliselle jokipätkälle, mihin laitettiin leiri. Alemmalla, niin suospläältä kuin sen rannat kartassa näyttävätkin, näytti (vastarannalta katsoen) olevan hienojakin leiripaikkoja itärannalla ja itärannan niemessä, mistä saisi hauen suoraan kotirannasta. Miten lie peseytymiskelpoisia paikat, meininki on aamulla käydä katsomassa, jos sää suosii. Juuri nyt pitää taukoa sateessa, joka kerrankin alkoi vasta iltasafkiksen jälkeen, kun oltiin muutenkin siirtymässä telttaan. Hyttysiä täällä on jonkin verran, ja päivällä löytyi kaksi kypsää hillaa.

PE 16.7.2021

Aamulla taas paistoi aurinko, niinpä puuron ja leirin purkamisen jälkeen oli pakko lähteä Alemmalle peseytymään, kuten illalla oli puhuttu. Vastarannan hienoilta leiripaikoilta olisi saattanut löytyä asialliset rannatkin, mutta järvenpohjukan ja suosplään kiertäminen olisi tehnyt matkasta aika huomattavan. Ihan puron laskukohdan lähelläkin oli siedettävän näköinen pohja ja kuivia rantamättäitä, joten peseydyttiin siinä. Vähän (tai aika paljonkin, oikeastaan) pohjasta nousi veteen mujua siinä kahlatessa, mutta eipä niin väliksi. Vesi oli kyllä paljon kylmempää kuin Kulvakkojärvellä, mutta Lapin pesuvesiksi silti erittäin epähyisevää. Sitten lähdettiin puhtaina ja raikkaina hikoilemaan Palovaaran ohitse ja Menesmukanvaaran yli kohti Kittiläntietä. Tultiin erittäin sopivasti kahlaamon kohdalle, mistä pääsikin joen poikki varsin mukavasti. Jäätiin sitten lounasta laittamaan (ja seurailtiin tulorannalla asuntoauton kanssa parkissa olleen turistin plutimista joessa), minkä päälle oli enää jotain 2.5 km metsäteitä pitkin purolle, joka laskee pohjoisempana Hanhilampiin. Vaikka tietä olikin helppo kulkea, niin ilmeisen tahallaan se oli laitettu nousemaan Uudentuvan Mäntyvaaralle aivan tarpeettoman korkealle. Leiripaikka löytyi puron ja sitä reunustavan splään vastarannalta. Telttapaikkoja olisi ollut vaikka kuinka, mutta vedenhaku purosta oli vähän vaivalloista splään ylityksineen, mutta eipä tuota montaa kertaa joudu tekemään. Ilta meni rötväillessä ja aurinko paistaa vieläkin.

LA 17.7.2021

Jälleen kaunis päivä valkeni, ja aloimme nousta rinnettä Jäkäläselän pohjoispuolelle, mistä löytyi päivän pläjäys 4G:tä. Sitten laskeuduimme Beassebohjogašille (Tuonipuro?), jota oli tarkoitus nousta lammelle asti, ja sieltä ottaa suunta Oahujoen tuvalle. Puron seuraaminen oli toki helppoa (joskin vaihtelevassa maastossa), kun vaan pysyi Tuohipäiden rinteen alla, mutta jossain vaiheessa puro alkoi käydä niin heikoksi (kuten joskus ennenkin, puroa yläjuoksulle seuratessa) että lammen löytäminen sitä seuraamalla alkoi vaikuttaa lähes epätodennäköiseltä. Uskoa söi myös aiemmin vastaan tullut kohta, jossa puro virtasi aivan selvästi ylämäkeen! Käännyttiin siis nousemaan Tuohipäiden jonon poikki, ja huipulta (jossa lyhyt sadekuuro pelotteli hetkellisesti) kuikuilin kompassin kanssa muita lähihuippuja sijainnin saamiseksi. Kunhan tiedettiin missä ollaan, laskeuduttiin kohti Oahujokea kolmesta ylitsepääsemättömästä suosta keskimmäiselle. Kierrettiin tämä, levähdettiin jokirannassa (helppo kohta muuten ylittää vaikka lenkkitossuilla) ja tallustettiin viimeinen kilometri kämpälle. Hassua, ettei mitään polkua ollut, olisin odottanut löytäväni sellaisen joen törmältä. Kämppä on perus-borettava [3] Metsähallituksen uudemman tuotannon kämppä, mutta ei ole koiraa suuhun katsominen, jos se läähättää yhtä paljon kuin me. Kaasuliesi on, hyvät puut (sekä honkapölkkyjä ja kirves, että sipulisäkkejä), nuotiopaikka tosin ilman pakkikoukkua. Runsaasti myös hyvää telttamaastoa. Upea ilma edelleen.

SU 18.7.2021

Pilvinen aamu alkoi tihuttaa vettä kohta aamiaisen jälkeen. Pian oli aika selvää, että täysissä rähinävarusteissa pitää ylös tunturiin nousta. Saapasteltiin joen poikki suoraan kämpän kohdalta ja lähdettiin kohti Oahoaivin huippujen välikköä. Enimmäkseen ihan helppoa kulkua, vaikka ylämäkeä olikin. Nousuakin vain jotain 150 metriä. Sitten heti perään laskua ainakin puolet siitä Villinkijärven ja sen lähisoiden tasoon. Oltiin katsottu sopiva kuru, jossa pitäisi olla myös vahva puro. Lähdettiin tätä nousemaan puroa seuraillen, tarkoituksena huomenna kiertää Morgam-Viipuksen huippu ja valua sen takaa menevää polkua alas Kultahaminan autiotuvalle. Tehtiin lounas vielä melko alhaalla, ja sitten ei ollutkaan enää paljoa nousua jäljellä, kun piti jo alkaa etsiä telttapaikkaa. Oivallinen tasainen ja pehmeä paikka löytyikin ihan puron vierestä, ja loppuilta meni teltassa borettaen. Siinä vaiheessa sateli välillä ihan kunnollakin—muuten päivän sade oli ollut aika maltillista, tauotenkin välillä esim. lounaan aikaan ainakin melkein. Illallinen syntyi teltan absidissa—tämä on kyllä sadekelillä aika mainio teltta [4].

MA 19.7.2021

Sade oli tolkusti ohi kun herätys soi, mutta ystävällisesti aurinko oli pysytellyt pilvessä ja antoi meidän nukkua siihen asti. Kolea aamu, villapaitaa päälle ja puuronkeittoon absidissa suojassa yhä puhaltavalta tuulelta. Sitten seurailtiin puroa ylävirtaan "lammelle" asti (kuiva kivikko se oli), josta suunta Morgam-Viipuksen huipun juurelle. Jätettiin rinkat siihen ja käytiin huipulla. Usealla suunnalla näkyi sadekuuroja, ja yksi sellainen äityi piiskaamaan meitä juuri rinkoille palatessamme—oivallinen ajoitus, ei olisi kannattanut viipyä huipulla minuuttiakaan pidempään. Laskeutuminen alas Lemmenjoelle oli oma hommansa, vaikka polkua seurattiinkin, noin 475 metriä pystysuoraan. Joen ylitys oli melkoinen operaatio myös, ensin saamarinmoisen ryteikön läpi jokirantaan, jossa sitten kalsarit kasteleva kahluu poikki. Löytyi sentään paikka (sininen muovipussi puussa merkkinä) jossa pohjan edes NÄKI koko matkalta. Vastarannalla pukeutuessa iski taas sadekuuro. Mutta Kultahaminan kämppä (kullankaivuuyhdistyksen, ei Metsähallituksen, mutta kaikille avoin) oli lämmin. Vanhempi pariskunta oli siellä lounastamassa, änkesimme sisään samoihin puuhiin. Heiltä kuulimme, että joki olisi ollut paljon helpompi kahlata ylempää, varmaankin pikku järvenlampareen luota—vai jopa sen takaa? No, tulipahan tehtyä kuitenkin. Myös muuta väkeä kulki lähistöltä taukomme aikana. Yksi retkeilijä tuli vastaan Viipukselta laskeutuessa, ja kuulemma pari tyttöä oli lähtenyt Kultahaminasta vain käväisemään huipulla. Safkiksen jälkeen jatkettiin vielä Morgamojalle, jossa autiotupa oli jo kapasiteettinsa rajoilla, mutta telttapaikat olivat vielä kaikki vapaana. Pitkin iltaa sekin tilanne muuttui—ainakin jotain puoli tusinaa telttaa nousi vielä ennen puoltayötä. Montako lie aamulla, väki kun näyttää patikoivan illalla myöhäänkin.

TI 20.7.2021

Aamulla suurin osa muista telttailijoista oli jo hyvää vauhtia purkamassa leirejään siinä vaiheessa kun me kömmimme ulos kauniiseen jos vähän koleaan säähän. Joku oli myös nuotiolla tuffaamassa, mutta me tehtiin puuro laiskasti Trangialla. Päivä oli jo puolessa kun viimein saatiin rinkat selkään ja töppöstä liikkeelle. Ylitettiin Morgamoja ja jatkettiin lounaaseen vievää polkua lentokentän takamaille. Sieltä sitten noustiin kirjastolle juuri sopivasti sadekuurolta suojaan. Kirjasto oli hyvässä kunnossa ja täynnä kirjoja kuten ennenkin. Länteen johtavan polun varrella tavattiin kullankaivajapariskunta—eri ihmiset kuin olin 9 vuotta sitten tavannut—työn touhussa huuhtomollaan. Tai jonkun muun huuhtomolla tai valtauksella ainakin, kertoivat olevansa "vain renkeinä" siellä. Jatkettiin sitten Miessijokea seuraillen, Mäläskä – Isola – Kanamäki. Hiljaista oli kaikkialla, nyt kun koneellinen kaivuu on lopetettu. Yksi apea ukko tavattiin jotain pientä diesel-aparaattia käynnistämästä, varmaan entinen konekaivaja, sanoi olevansa enää "siivoilemassa paikkoja". Aiempi pariskunta kertoi Isolan olevan ihan museo, muttei me mitään museoon viittaavaa, tai edes infotaulua, kyllä löydetty. Taulu saattoi toki olla eri polun varressa kuin mitä me tulimme. Tehtiin siellä lounas. Kanamäen tienoilla vastassa oli sitten kieltotaulut, asiaton oleskelu kielletty, työmaa-alue, pääsy kielletty jne. Hiivimme kuitenkin siitäkin vielä läpi, ja kohta joki virtasikin koskemattomaan erämaahan. Ihan viime osa valtausta näytti siltä, kuin olisi joku valtaisa maisemointiprojekti meneillään! Voineeko olla totta [5]. Seurailtiin Miessijokea vielä noin kilometri, ja käännyttiin sitten metsään kohti vasarovanojaa, mistä löytyikin siisti telttapaikka puron läheltä. Paistettiin lettuja iltapalaksi. Haukilampi ei ole tästä kaukana länteen, ja siellä kuulemma majailee karhu. Haistaneeko meidän letut. Sää oli lähes täysin poutainen kirjaston sadekuuron jälkeen, ja lämpötila hyvinkin sopiva patikointiin. Pariskunta mainitsi ultrajuoksijoiden väenpaljouden käyneen viikko sitten, muuten ei kulkijoita kuulemma pahemmin näy.

KE 21.7.2021

Nyt oli selkeästi sateella uhkaileva aamu, joten keitettiin tee teltan suojissa ja mutusteltiin letun jämät myös sisätiloissa. Niin se myös vähän sadetta ripsikin, sekä aamutoimien aikana, että myöhemmin polun päällä. Ei kuitenkaan niin paljoa, että olisi kurahousuja kaivannut. Toisaalta oli riittävän viileää, että takki päällä oli hyvä kulkea. Lähdettiin, leirin sijainti arvaten, kohti Haukilampea ympäröivää suota, ja tultiinkin kohta lähelle Haukilammen eteläpäätä. Vaikka kartassa lampi on ihan soiden ympäröimä, lammen itärannalla oli metsäinen alue aika liki lammen rantaa, tiedä vaikka se olisi tarjonnut hyvänkin leiri- ja kalapaikan. Nyt kun oli tarkka sijainti, oli helppo ottaa suunta lammesta lounaaseen olevien nimettömien mäkien länsipuolitse. Jälkimmäisellä (korkeammalla) oli tarkoitus jättää rinkat ja käydä huipulta yrittämässä kännykkäyhteyksiä, mutta 4G löytyikin suoraan siitä missä olimme ilman mitään kiipeilyä. Ylitettiin seuraavassa kurussa oleva puro varmistaen, ettei se vaan ole Postijoki, ja kohta sen jälkeen tultiin Postijoen vierelle. Näillä main ajateltiin syövämme lounasta, mutta kun ei ollut järin nälkä vielä, eikä järin ihana kelikään taivasalla kokkailuun, niin jatkettiin vaan matkaa Postijoen suuntaisesti. Seuraava suopuro oli viimeinen selkeä maamerkki, joten aloin siitä laskea askelia, jotta varmasti osataan palata näköetäisyydelle Postijoesta hyvissä ajoin ennen tupaa. Muuten kompassisuunta oli hyvin suurpiirteinen ja reitti valikoitui ihan helppokulkuisuuden mukaan. Lopulta oltiin kuitenkin ihan joen vierellä, kun kämpälle piti olla alle kilometri matkaa. Viimeisessä joen mutkassa ennen tupaa oli upean näköisiä telttapaikkoja ihan rannassa, joen ja mäennyppylän välissä. Ja nyppylää kiertäessä tupa tulikin kohta näkyviin. Samaa arkkitehtuuria kuin Oahu, ja sama varustus: kaasuliesi ja puuliiteri tupaten täynnä sipulisäkkejä. Tässä vaiheessa sää oli poutaantunut ja aurinkokin välistä paisteli. Tehtiin ensin spagettilounas (nyt alkoi jo olla nälkä) ja sitten ruvettiin pyykille. Ihan ämpäri (siis juomavesisangon lisäksi) löytyi tuvalta tarkoitukseen. Kun oli märät kamppeet ripustettu kuivumaan, laitettiin kamiinaan tuli ja pelattiin korttia ja rötväiltiin. Vieraskirjan mukaan kävijöitä on kuin Oahulla, ei siis samanlaista tungosta kuin Morgamojalla esimerkiksi. Illallinen kuitattiin kiisseliriisillä ja peti alkoi kutsua. Matkalla nähtiin tuuheahäntäinen kettu, mutta ei Haukilammen karhua.

TO 22.7.2021

Pilvinen sää jatkuu, mutta ei sada, joten kyllähän tämä kelpaa—ainakin siihen päivään asti, kun pitää taas peseytyä. Heti vesipaikan luota joen vastarannalta lähti mönginpolku ylös Sankivaarantyven rinnettä, ja sitä seurailtiin melkein huipulle asti ennen kuin se alkoi viedä liiaksi vasempaan. Otettiin kompassisuunta lounaaseen kohti Nautajängän aivan pohjoisimpia roiskeita, mistä lähtevää Kotaojaa käytettiin maamerkkinä kun suunnattiin kohti Hopiapalon pohjoispuolella luikertelevaa puroa. Tällainen löytyikin, ja teimme lounaan sen luona, ja jatkoimme sitten sen parin mutkan ohi, ja tulimme yllättäen Vaskojoelle. Tämä ei ihan sopinut kuvaan, ainakaan näin pian, ja maasto oli muutenkin korreloinut kartan kanssa vähän niin ja näin. Lisäksi Vaskon olisi pitänyt kääntyä pohjois-eteläsuuntaisesta huomattavasti länteen päin (ylävirtaan katsoen), mutta sitä se ei tehnyt, pikemminkin kaarsi enemmän eteläkaakkoon. Karttaa tutkien alkoi näyttää siltä, että jotenkin olemme joutuneet puolisen kilometriä pohjoisempana Vaskoon laskevan pienen suopuron varrelle. Seurailtiin sitten jokea etelään, ja sieltä siihen laskikin sopivan kokoinen puro paikassa, josta joki kaartoi länteen. Kai sitä joka retkellä on pakko eksyä, mutta tämä jätti kyllä ihmettelemään! No, tarkoitus oli vielä jatkaa jokivartta Repojängältä laskevan puron luokse, ja etsiä leiripaikka niiltä nurkilta, joten näin tehtiin. Ihan ok telttapaikkoja löytyi yllin kyllin, tosin ei sellaista, joka olisi aamulla varjossa, jos aurinko sattuu paistamaan. Katsotaan siis, tuleeko herätys jo kuudelta. Juuri telttaa kalustaessa tuli pari pientä sadekuuroa. Ilma on viileä ja aiemmin tuuli melkoisesti, mutta nyt tuntuu olevan tyyntymään päin.

PE 23.7.2021

Ei aurinko herättänyt, päin vastoin, nukuttiin pommiin. Vasta klo 10 alettiin kömpiä pystyyn ja tekemään puuroa edelleen koleassa, tuulisessa, pilvisessä säässä. Päivän taival oli lyhyt ja yllätyksetön. Ensin länsilounaaseen pitkulaiselle järvelle, jonka pohjoisrannalla yritin kalastaa, heikolla menestyksellä tosi matalan rannan vuoksi. Sen länsipäästä jatkettiin lounaaseen viimeiselle pikku lammelle ennen Vaskolompolaa—tällä lammella oli nakkikioski, ja hain sieltä hauen mukaan otettavaksi. Sitten tultiinkin jo Vaskolompolalle, asetuttiin taloksi ja tehtiin hauesta lounas mac'n'cheesen kera. Tämäkin on MH-standard tupa, vaan erilaisella laveriratkaisulla (kaksi kerrosta koko tuvan leveydeltä), ja on kaasu ja sipulisäkit ja kaikki. Maarut pumpellaan hetken köllötettyämme lähdin yrittämään, josko lompolasta saisi naposteluharjuksen iltapalaksi. Punaisella Lotolla tuli hyvänkokoinen harri ihan rantaveteen, mutta elytin haavin kanssa ja kala oli tiessään. Aikani sitten vispasin eri värkeillä kamalassa tuulessa tuloksetta—muutama nyky muttei muuta. Aloin jo pohtia hauen ottamista kaisikosta (yksi oli jo käynyt ilmoittautumassa) mutta sitten sain napakan harrin ihan ylös asti (jälleen Lotto) ja päästiin herkuttelemaan iltasella. Kunhan ensin oli peseydytty kylmässä vedessä ja tuulessa. Välillä tuuli on ollut tyyntymään päin, ja välillä on aurinkokin paistanut lähes pilvettömältä taivaalta, mutta taas on pääosin pilvessä. Mutta kaikin puolin mukava rokulipäivä, ja kyllä tuore kala vaan on herkkua. Etenkin harri.

LA 24.7.2021

Aamuinen säätila ei yllättänyt. Ensin suunnattiin Reposelän pohjoisemmalle huipulle, missä yritettiin käyttää kännyköitä. Tekstiviestit kulkivat, mutta parempaa nettiä kuin edge ei ollut kuin väläyksinä. Vantaan sääennuste saatiin, mutta ei minkään lähitienoon. Note to self: bookmarkataan suoraan halutut paikkakunnat, uuden paikkakunnan hakeminen Forecasta on mahdotonta jos netti toimii vain pätkittäin. Sitten jatkettiin kommelluksitta länsilounaaseen kunnes tulimme poroaidalle ja polulle/mönkimen uralle. Sitä seurattiin loppumatka. Juuri siinä, missä puro erkani polusta, oli purossa huomattava leventymä, oikeastaan pieni pyöreä lampi. Aloin siinä toiveikkaasti virvelöidä punapilkkuisella meppsihköllä lipalla, ja tolkkuja ahvenia tuli melkein joka heitolla. Kolmannen kalan ollessa rannalla tuli sitten hauki, joka ei kehotuksista huolimatta päästänyt vieheestä irti. Pakko se oli ottaa rannalle tutkittavaksi, ja sehän oli kielestään koukussa kiinni—pakko ottaa hengiltä. Eipä siinä mitään, kala on kalaa, nami. Lippa ei vaan tahtonut irrota otuksen suusta, joten irrotin perukkeen siitä ja aloin perkaamaan kalaa. Ajattelin, että sitten kun fileet on otettu turvaan, voin silputa sen pään vaikka viipaleiksi ja irrotella vieheen. Siinä sitten ensimmäisiä ahvenia suomustaessani tajusin, että olin juuri paiskannut hauen ruodon vieheineen kaikkineen jorpakkoon! Perkele! Näin nololla tavalla ei ole hauki koskaan vienyt minulta viehettä! Jatkettiin sitten matkaa noin kilometrin verran 328.2-lammelle, missä alettiin ahvensopan tekoon (hö, olisihan sen voinut siinä kalapaikassakin keittää). Tuli aika kalapainotteinen soppa, kun kaikki kolme ahventa siihen laitettiin. Isoin olisi yksinään ollut lähes ateria paistettuna. Sitten matka jatkui porokämpälle, joka yllättäen ei ollutkaan lukittu. Iso kämppä, kaksi huonetta (keittiö-makuuhuone sekä erillinen makuuhuone), toisessa kamiina, toisessa ihan kakluuni, ja vielä sauna. Piharakennuksissa polttopuita ja diesel-genis. Patjat sängyissä kyllä houkuttelivat, mutta pihamaalla ei oikein ollut paikkaa nuotion tekoon, eikä talon kaasuilla olisi viitsinyt haukea paistaa. Kun vielä riitti virtaa töppösissä, niin jatkettiin matkaa pari kilometriä Kämppävaaran taakse, ja leiriydyttiin Kämppäjärven rannalle missä iltapöperöksi paistettiin haukifileet ja omenamuroketta. Kyllä tämmöisellä säällä kelpaa telttaillakin. Kämpän pihassa meitä kävi tervehtimässä iso, komeasarvinen poro. Toimittaa kai talonmiehen virkaa siellä.

SU 25.7.2021

Jälleen pilvisessä säässä talsittiin polkua poroerotukselle, mistä lähdettin kompassisuunnalla kohti Muurilakea. Poroaita alkoi pian erottua etäällä, mutta sehän jatkuu rajapyykiltä vielä eteenpäin. Kun käännyttiin lopulta jyrkemmin aitaa kohti, alkoi rajapyykkikin pian näkyä. Siinä se lopulta jökötti, edessämme, ilman mitään muuta merkkiä rajan olemassaolosta—aitahan ei edes siitä eteenpäin kulkenut rajaa pitkin. Ja se aita, Suomea sen molemmin puolin, olikin visuin kohtaamani poroaita ikinä. Parisataa metriä piti sitä seurata ennen kuin löytyi kohta, jossa verkko ei olisi tiiviisti maata vasten! Sillä kohdalla oli puupaalu aidan alitse—liekö joku muukin etsinyt pääsyä ja jättänyt sen sitten merkiksi. Rajanmyötäisesti sitten suuntasimme kohti Kalmakaltionjärviä ja Jorpavaaraa. Muuan pikku lammen rannalla pidimme lounastauon, ja jatkoimme sitten rajan polkua Jorpavaaralle niin pitkälle kuin polku oli erotettavissa maastosta (toisen rajapyykin ohitse), ja sitten kompassilla suuntasimme kohti Kalmakaltionlatvanjärviä, joista jälkimmäisen (400.6) etelärannalle leiriydyimme pitkästä aikaa varsin hyttyspitoiseen paikkaan. Teltan katon välissä ne ropisivat kuin jatkuva kevyt sade. Jossain vaiheessa iltaa myös lyhyesti satoikin, kuten oli päivälläkin tehnyt lounaan aikaan.

MA 26.7.2021

Äyh, vasemmassa polvessa on ihossa finni tai jokin, tekee kipeää könytä nelinkontin teltassa. Kävelyä ei haittaa laisinkaan. Aamu kuulosti sateiselta, mutta se johtui vain itikoista välikatossa. Lämmin on, vaikka ei aurinko edes paista. Puuro piti tulla sisälle telttaan syömään itikoilta suojaan, kun eteisessä peltipaidan kanssa tuli hiki! Kulkemaan lähdettiin pelkissä t-paidoissa pitkästä aikaa. Kierrettiin järveä myötäpäivään, ja läntisen poukaman puron ylitettyämme pujoteltiin suolänttien välistä ja sitten pohjoiseen, Katsapulivaaran läntistä rinnettä seuraten. Puolitoista kilometriä myöhemmin poikettiin sivuun mökimen uralle, jota seurattiin Salmijärville asti ja tehtiin lounas. Sillä välin paikalle osui pari pyöräilijää, varmaan Kalmakaltiosta käsin. Järvien välinen kannas on myös osa mönkimien reittiä, ja lienee vain ajan kysymys, milloin ne turmelevat koko kannaksen. Eipä toisaalta olisi pitkä matka kiertää järven eteläpuolitse. Jatkettiin reittiä pätkä rinnettä ylös, ja sitten oikaistiin suoraan kämpälle. Melko standardi MH-kämppä, ilman kaasua, ja polttopuut ovat koivuriukuja, mutta saha ja kirves löytyy. Järven rantavesi kuhisee pikku öttiäisiä, mutta hvyää juomavettä sai parinsadan metrin päästä laskuojalta (Käkkälöjoki), missä vesi ei seissyt paikallaan. Siellä näyttäisi olevan ok kahluupaikkakin huomiselle. Tässä vaiheessa aurinko paistoi jo, mistä nautiskeli pieni hauenpoikanenkin Käkkälön rantavesissä. Illemmalla kun oltiin omelettia syömässä nuotion äärellä, paikalle tupsahti kaksi pyöräilijää kahvitauolle. Eivät jääneet yöpymään, kun oli kotiinpaluuaikataulu. Jättivät meille perunoita, ja sipuliakin tarjosivat, mutteivät maggaraa tai olutta. Upein ilta pitkään aikaan. Aamulla meinattiin saada tuore sammakko, joka olisi mieluusti asettunut purettavaan telttaan syömään hyttysiä, muttei siinä vaiheessa tiedetty että pottujakin saataisiin. Kirjan mukaan tällä kämpällä käy enemmänkin pyöräilijöitä.

TI 27.7.2021

Aamu oli pitkästä aikaa aurinkoinen! Ja lämmin, ei kysymystäkään lähteäkö liikkeelle missään muussa kuin t-paidoissa. Ylitettiin Käkkälöjoki siitä, mistä olin eilen sitä kuikuillut, ja kierrettiin Naltijärveä myötäpäivään kunnes tyssättiin Naltiojalle, joka oli leveä mutta syvä splää, ja jota asutti heinät ja pajukko. Ei löytynyt reittiä, mistä olisi saapastellut poikki, joten piti uudestaan lähteä kahluulle. Tämä mitätön oja oli syvimmillään polveen asti. Sitten päästiin aika hyvää maastoa pohjoisen polulle juuri siihen kohtaan, missä purokin virtasi sen poikki. Sitten puuskuttaen Lenkihaan ylitse, ja pohjoiseen autiotuvalle ilman mitään kommelluksia. Tämäkin on perustupa, ilman kaasua mutta hyvillä koivuhaloilla. Kuivateltiin telttaa auringonpaisteessa ja yritin saada hauen perunoiden kanssa paistettavaksi, mutta järven ranta on niin matala, ettei sinne aikuinen hauki mahdu. Uistin kolisteli pohjaa koko ajan. Ei sitten tullut käyttöä hyville polttopuille, eikä vissiin perunoillekaan. Illalla järven pohjoispäässä röhki ja kalkatti porotokka, joka vähän myöhemmin kulki ihan kämpän läheltä metsän seassa ohitse. Niitä oli kymmenittäin, mutta kuvaa ei juuri puiden seasta saanut otettua. Napse vaan kuului kavioista, ja röhke. Aurinko paistaa yhä, yksi pelottava pilvi näkyi, joka taisi jonkin matkan päässä sataakin, mutta ei tänne meidän kohdalle. Aamulla syötiin omenakaurapuuroa (mausteina omenaa, kanelia ja sokeria). Se oli hyvää.

KE 28.7.2021

Upea lämmin aurinkoinen aamu, eikä hyttysiäkään missään. Kierrettiin järvi etelän puolelta, puikkelehdittiin muiden pikku lampien lomasta, suunnattiin länsilounaaseen yksinäisen pikku lammen (kuiva kivikko) ohi ja löydettiin sen takaa tuntureiden juurella virtaava puro, sekä siihen laskeva, tunturista valuva puro. Sitä lähdettiin seuraamaan ylävirtaan ja yritetiin pysyä kärryillä pikku lammista. Kun puro alkoi ehtyä, pysähdyttiin lounaalle. Aurinko paistoi yhä lämpimästi, eikä varjoa tunturissa juuri ollut. Tunnistettiin helposti Čuvgesvárenjunnin länsipuolella oleva iso lampi, ja suunnistettiin kompassilla lammelta toiselle. Samalla haeskeltiin puhelimeen kenttää, joka kyllä oli hyvin satunnaista. Ihmeellistä kyllä, niin korkealla oltiin. Viimein löytyi hieman kuuluvuutta, ja saatiin LA-MA buukattua Hetan Majatalosta huone, mutta Paavontalon saunaa ei—lämmittäjillä on joku viikonlopun sukujuhla Rovaniemellä. Pöh. Risuvaaran koillispuolella olevalta "kaksoislammelta" alettiin seurata sen laskupuroa alas, mutta hyvin epämääräinen sekin puro oli, ja kamalaa ryteikköä sen ympärillä. Kun purolla ei ollut solaa, mitä seurata. Kuitenkin tiedettiin summittain missä ollaan, ja suolle tultaessa oli helppo tunnistaa etäällä näkyvät lammet. Kompassin kanssa suon poikki pienempää lampea kohti, ja sen takaa enää puoli kilometriä kämpälle. Matkaa oli enää parisataa metriä, kun Katjan jalan alta turve petti ja saapas upposi hörppimään suovettä. Märällä saappaalla loppumatka tuvalle, ja sitten saappaan ja sukkien pesu ja kuivaus. Tupa on vanhempaa perua, aivan eri mallia kuin MH-standard. Eteisessä on oma puuliiterin ovi, ja tupa itse on myös eri mallinen. Hyvin kodikas ja viihtyisä, ja yksi (!) patjakin on. Puut ovat hyvät, sekä mäntypöllejä että koivuisia sipulisäkkejä. Alettiin lettujen tekoon. Vieraskirjassa kesän ajalta on vain muutama merkintä—tämä tupa tukevasti ei ole minkään reittien varrella tai lähellä. Tuvalta lähtee kyllä heikompi mönkimen polku pohjoiskoilliseen, muttei aavistustakaan minne se menee. Aamulla muuten syötiin todennäköisesti viimeinen ikinä Kainuun talkkunapuuro.

TO 29.7.2021

Aamupäivän piti sataa, mutta pilvipoutainen sää kelpasi myös vallan mainiosti. Laitettiin lettujen jämät tuulensuojaan ja rymisteltiin etelään Suukisjokea ylittämään. Joki on tosiaan vanha ja laiska, mutta hiekkapohjainen ja helppo ylittää missä vaan ei ole liian syvä. Parikin hyvää paikkaa oli heti lähellä, siitä mistä mentiin ei tarvinnut polvia syvempää vettä kahlata. Mentiin lounaaseen helppoja hiekkakankaita kapeille järville, joiden pohjoispäästä lähdettiin nousemaan Sileäharjua. Sen huipulla oli paha arvioida täsmällistä sijaintia (ei merkkiäkään esim. siitä pienestä lammesta) mutta kompassin kanssa osuttiin näköetäisyydelle huipusta länteen olevasta suolammesta. Sitä asutti joutsenpariskunta, jolla oli ainakin kolmipäinen pesue. Edelleen länteen Isolle Suinajärvelle, ja tehtiin lounas sen laskupuron (Suinajoki) vierellä, mistä pääsi yli ihan kiviä pitkin hyppien. Tästä näytti lähtevän etelälounaaseen jonkinlainen harju, jota oli helppo kulkea, ja jota pitkin tultiin suoalueen laitaan. Väistettiin sitä parisataa metriä vasempaan. Suon eteläpuoleiselta mäeltä näkyikin jo lounaassa 420.6-järvi, jolle suunnattiin. Ohitettiin se oikealta ja naapurijärven takana noustiin etelälounaaseen menevälle harjulle, joka vei suoraan Stallojärven kämpälle. Samanlainen tupa kuin kaksi ensimmäistäkin Pöyriksen tupaa, ei kaasua, hyvät puut. Kulkijoita tänä kesänä peräti kaksi ennen meitä. Käytiin pesulla ja pyykillä tuvalta länteen olevalla kivisellä niemellä. Sieltä voisi varmaan saada harrin jos ryhtyisi yrittämään, hitto kun ei tullut kalastusvälineet mukaan. Joutuin syvenevä kivikkoinen ranta, jossa ei hauella olisi mitään syytä notkua. Juomaveden kämpältä saa vähän rantaan päin pienituottoisesta mutta hyvävetisestä lähteestä. Nyt on kämppä lämmin ja pyykit kuivuvat kamiinan ympärillä. Vähänlaisesti nauloja tai muita sellaisia, piti omat pyykkinarut virittää. Ulkona aurinko vielä välillä paistelee.

PE 30.7.2021

Kolea pilvipoutainen aamu. Alkumatkasta oli aika vähän mitään maamerkkejä, joten kovin lyhyitä etappeja joutui tekemään, minkä vaan edes jotenkuten tunnistettavien maamerkkien välillä. Kierrettiin järven etelärannalla olevaan poukamaan, mistä löytyi joko ponutislaamon tai salasaunan jäänteet, sitten etelälounaaseen suon ohitse Buollánčorrulle ja sen ylitse, tähyillen huipulta seuraavia lampia. Nämä olivat paikka melko aikaiselle lounaalle. Sitten kierrettiin Nälkävaaraa vastapäivään ja löydettiin mönkimen polku. Loppumatka oli polun seuraamista Mankajärvelle, mihin jäätiin leiriin. Pidemmälle olisi mielellään jatkanut, mutta vettä ei olisi ollut saatavilla ennen kuin vasta Pöyrisjoen Kirkkokurkkiolla—polku kun pysyttelee puolenkymmentä kilometriä jääräpäisesti etäällä kaikista vesistöistä. Ilta meni rötväillessä. Jossain vaiheessa kuului moottorin yrmettä, kun möngin huristeli polkua myöten. Toisin kuin kartassa, polku Sileävaaralta etelään haarautuu, ja toinen (karttaan merkkaamaton, mutta ajetumman näköinen) haara menee Palo-Kuorttusvaaran huipulle.

Lauantaina kävelimme valmista polkua Vuontisjärven kylälle, mistä soitimme taksin Hettaan. Pidimme siellä välipäivän, söimme hyvin ja saunoimme, järjestelimme kamppeita ja jatkoimme sitten bussilla Ranualle, ja sieltä seuraavana iltana Ouluun, mistä junalla Helsinkiin. Toisinaan käy niin, että sivistykseen palaamisen jälkeen ei jaksakaan enää kirjoittaa päiväkirjaa loppuun. En nyt enää ala viimeistelemään tarinaa, vaan annan sen jäädä hieman keskeneräiseen muotoonsa.

[1]  Sittemmin olen löytänyt Motohelvetestä samoja lippoja "Patriot Buggy" -tuotemerkillä.

[2]  Aiemmin olen pitänyt mukana Canonin PowerShot A720 IS -kameraa, joka on kestänyt vaikka mitä olosuhteita! Uudempi SX120 IS, vaikka onkin joissain suhteissa parempi, ei näköjään ole märän kelin reissukamera!

[3]  Sanon sen olevan borettava, verrattuna vanhoihin kämppiin vuosisadan takaa. Uudemmat autiotuvat vaan ovat tällaisia. Tarkoitukseni ei ole millään tavalla halveerata Metsähallitusta tai sen ylläpitämää autiotupaverkostoa, joka on retkeilijän kannalta paras asia ikinä!

[4]  Hilleberg Nallo 3 GT, johon olen itse tehnyt eteiseen lattian.

[5]  Omasta mielestäni maisemoinnin voisi jättää tekemättä. Käytetään miestyötunnit ja koneiden diesel johonkin hyödyllisempään. Miksi? Suomessa on ollut kultaryntäys, aivan kuten Kaliforniassa, Australiassa ja monessa muussa paikassa maailmalla. Suomessa on kaivettu kultaa, sekä käsin että koneellisesti. Se on osa Suomen kulttuurihistoriaa. Miksi sitä pitäisi peitellä??? Ovathan ne konekaivetut valtaukset rumia alueita, mutta ne kattavat prosentin murto-osan Lemmenjoen kansallispuiston pinta-alasta. Yli 99 prosenttia kansallispuistosta on koskematonta erämaata ja retkeilyreittejä palveluineen. Mielestäni olisi arvokasta jättää jälkipolvillekin nähtäväksi koneellisen kullankaivuun jäljet! Vaatimus niiden maisemoinnista ja ennallistamisesta on kuin vaatisi, että Helsingin seudun 1. maailmansodan aikaiset juoksuhaudat ja linnoitusten jäänteet pitäisi purkaa, täyttää ja maisemoida!


Antti J. Niskanen <uuki@iki.fi>