<HOME

Kesä 2022: Ivalo - Sarmitunturi - UKK-puisto - Kemihaara - Tulppio

Tämä on matkan aikana omaksi ilokseni kirjoittamani päiväkirja lähestulkoon siinä muodossa, missä sen kirjoitin. En ole sitä liiemmin editoinut, sensuroinut, täydentänyt, täsmentänyt, lisännyt kartta- tai kuvalinkkejä tms, enkä aiokaan niin tehdä. Ulkopuoliselle aivan kaikki ei siis välttämättä aukene. Paikannimien oikeinkirjoituksen olen parhaani mukaan yrittänyt tarkistaa, joten reitin kulun pystyy ehkä jotenkin kartasta päättelemään, jos kiinnostaa. Retken valokuvagalleria on täällä.

No, I do not intend to translate this to English.

SU 17.7.2022

Matkattuamme tuttuun tapaan ja kommelluksitta Ivaloon ja yövyttyämme Suomisten luona, lähdettiin Mikon kanssa Susi-Talakselle (-Talaalle?) ja matkalla laskettiin verkot Talasjärveen. Mökki oli todella siisti ja hyvin varusteltu, ja pihassa oli paitsi sauna, myös keittelylaavu, tiskauskatos ja muuta, tosi upealla paikalla, ja järven rannassa vieläpä pulppusi lähde. Käytiin polkua pitkin kääntymässä Alemmalla Nilijärvellä, mistä Mikko ei saanutkaan "varmaa" haukea, joten grillattiin alien ja saunottiin. Missään ei ole nimeksikään hyttysiä tai mäkäräisiä, en laittanut offia kertaakaan. Uni maittoi saunan ja melko viileän uinnin päälle.

MA 18.7.2022

Aamulla noustiin jonkin verran ennen yhdeksää, syötiin puurot ja lähdettiin Mikon kanssa verkkoja kokemaan. Saatiin kaksi siikaa ja pulska ahven, jotka paistettiin lounaaksi eilisten perunanjämien kera. Sitten tiskattiin, pakkailtiin, siistittiin paikkoja yms, ja klo 13 maissa lukittiin putiikki. Mikko lähti kohti autoaan, me Katjan kanssa jo tuttua polkua Nilijärvelle. Eilen rannalla hehkuneet hillat olivat edelleen raakoja. Porskutettiin puron poikki ja aloitettiin pitkä nousu etelälounaan suuntaan. Nousu raskaiden rinkkojen kera vaihtelevassa aluskasvillisuudessa kävi työstä, ja seurattiin vasemmanpuoleista puroa huipun ohitse sen sijaan että olisi vielä lähdetty Keinokuruun roikoilemaan. Jossain välissä taukoa pitäessä laitoin vähän offiakin, vaikka tosi vähän näitä öttiäisiä on—tai ainakaan ne eivät ole nälkäisiä. Jotain mäkärän näköistä Katjalla kyllä oli välillä hattu ja selkä täynnään, mutta eivät ne minua tuntuneet syövän. Lammen jälkeen meno oli kevyempää alamäkeen. Yksi sadekuuro pelotteli kerran tauolla, mutta leppyi sitten. Pääasiassa puroa seuraten tultiin Artan kämpälle. Pieni, laverit noin kolmelle, kaasuliesi, puuliiteri täynnä priimaa polttopuuta. Muitakin kulkijoita täällä on joka viikko vieraskirjan mukaan. Suolle viettävän mäen alla on useita lähteitä, useimmat pieniä ja vettä on hankalahko ammentaa, mutta yksi iso loriseva lähde. Hyvä vesi kaikissa, paljon upeita telttapaikkoja itä-kaakkoon puron suuntaan. Muutama tukeva polku lähtee kämpältä eri suuntiin, mutta voi vain arvailla mihin ne vievät. Kaunis puolipilvinen ja poutainen ilta. Matkalla näkyi muutama kuukkeli ja yksi poro.

TI 19.7.2022

Oli aurinkoinen ja lämmin aamu. Katjan johdolla lähdettiin etelään-kaakkoon-itään Hukkamoroston rinteitä kiertäen, ja pienen nimettömän (mutta komean) kurun ohitse kaakkoon Pahaskurrâlááduš-järvelle. Olihan tuossa lyhyessäkin matkassa puuskutettavaa, ja ryhdyttiin lounaalle järven luoteisnurkassa. Öttiäisiä on edelleen maltillisesti, mutta antaahan offi lisää mielenrauhaa. Mutta täällä oli jotain uutta—sudenkorentoja! Useita! Maarut täynnä lähdettiin ilman rinkkoja itään nimettömälle järvelle, jonka rannalla olin vuosikausia sitten (2010) leiriytynyt. Kurkattiin myös Pahakurua. Kiva piipahtaa tutussakin paikassa välillä! Sitten takaisin rinkoille, ja pikku verryttelystä kertyikin 4 km. Vielä kuitenkin jääräpäisesti jatkettiin kantamuksinemme matkaa kohti Karhukammia [1], heikommanpuoleisia maamerkkejä hyödyntäen—tai ainakin yrittäen. Lopulta, kompassin mukaan kulkiessa, maaston muodot alkoivat näyttää niin lupaavilta, että poikkesin kompassisuunnasta todennäköisenä pitämääni rinnettä kohti—ja kävelin suoraan päin kammin peräseinää! Kammi on sitten hyvin naamioitunut maastoon, koska sen seinäturpeet kasvavat rehua. Vieressä oleva halkoliiteri melkeinpä erottuu paremmin. Käytiin hakemassa vettä lähipurosta, mutta se oli rusehtavaa ja poikkeuksellisen epämiellyttävän hajuista—etäisesti "lihaisan" oloista myös maultaan. Oltiin sitten jo suuntaamassa hakemaan vesi toisesta purosta, kun huomattiin että kammin pihassahan on lähde! Sisältä kammi on siisti, kuiva, asiallisesti kalustettu, soveltuu kahdelle ja puolelle nukuttavaksi, ja on varustettu kamiinalla. Liiterissä on vino pino loistavia halkoja. Sadekuuro yllätti juuri saavuttuamme, ja vielä letunpaistonkin aikana uhkaili sateella—ukkonenkin jyrähteli etäällä—mutta saatiin letut kunnialla valmiiksi (toisin kuin LaVulla viime kesänä), syötiin kuitenkin sisällä. Tässä vaiheessa kello olikin jo yhdeksän, ja alettiin pedata sänkyjä.

KE 20.7.2022

Päivä oli sateinen aamusta asti. Lettuaamiaisen jälkeen lähdettiin kohti Harjujärvelle johtavaa polkua, ja heti ensimmäistä puroa ylitettäessä Katja pääsi pesemään varpaansa—minä uhittelin saappaiden kastumista, mutta selvisin kuivin jaloin. Polku—jokin polku—löytyi, mutta matkan varrella eksyttiin siitä kuten toiseen suuntaan vuonna 2010 kulkiessani olin siltä eksynyt. Ei kuitenkaan ollut vaikea löytää Harjujärvelle ja sitä kautta tielle ja edelleen kohti Valolompolon kämppää. Viimeisessä joen ylityksessä minäkin suosiolla pesin varpaani, mutta hankalalta näyttänyt ylityspaikka polun kohdalla oli kuitenkin varsin helppo. Tuvan katto lienee uusittu, mutta muuten tupa on entisensä, kivistä muurattua takkaa myöten. Hernesoppalounaan jälkeen pistäydyttiin katsomassa Korppijärven kämppää, joka olikin sitten laitettu aivan uuteen uskoon. Takan sijalla on nyt tosiaan kamiina, ja laverit on uusittu, ja ihan varmasti ikkunaakin on isonnettu. Myös ovi on uusi, ja siinäkin on ikkuna ja koristeverho! Pöytä, jonka jalka on iso kanto, lienee vielä sama, mutta tunnelma [2] on tuvasta tiessään. Ei silti lainkaan huono asia, että kämppää ylläpidetään! En kuitenkaan halunnut siirtää kamojamme Korppijärvelle, ihan tunnelman vuoksi (tosin Korppi olisi varmaan hyttystiiviimpi, jos sillä nyt olisi väliä). Paluumatkalla potkin joitakin tervaskantoja polun varrella olevalta hakkuuaukealta, ja kämpän saha kourassa hain vielä vähän lisää. Kirves tästä tuvasta puuttuu. Korpilla oli kirves ja valtava puupino myös. Mutta tervaksistapa saatiin upea ja lämmittävä takkatuli ihan koko illaksi. Nälkä ei ollut niin kova, että olisi oikein ruokaa laitettu, joten keitettiin vaan teetä ja kiisseliriisi. Kammilta lounaaseen olevalla mäellä ei ollut kännykälle verkkoa, ja Katjan puhelin ilmoitti akkunsa olevan tyhjä! Nyt illalla sade on loppunut ihan kokonaan ja vaatteetkin alkavat olla kauttaaltaan kuivat takan ansiosta. Tunnelma on kodikas. Vieraskirjassa mainitaan vuonna 2014 "Karhumoroston uusi tupa"—tiedänkö minä tämän tuvan? Ja tänä vuonna ei kirjan mukaan ole ollut lainkaan kävijöitä??? Aika harvakseltaan aiempinakin vuosina.

TO 21.7.2022

Kämpässä nukkui hyvin. Takan loimotukseen oli mukava nukahtaa, eikä tervas edes ryhtynyt savuttamaan sammuessaan, vaikka pari kertaa illan aikana tupa olikin täynnä savua. Aamu oli aurinkoinen ja lämmin. Seurattiin jokea alas suolle asti, siirryttiin metsätielle ja boretettiin sitä ihan hyvää vauhtia vuokratuville asti. Lounasta tien varressa tehdessä kuultiin mäen takana auton ilmeisesti kääntyvän tuvan pihatielle. Nähtiin yksi poro, mutta se ei halunnut ryhtyä meille kuormajuhdaksi. Juuri vähän ennen kämpälle saapumista nähtiin tien mudassa karhun tassunjäljet. Tupa löytyi lopulta, alkoi jo jalat huomata kävelleensä tänään. Täällä ei näytä mikään muuttuneen, vain kämpän kirjasto on ehkä pienentynyt, mutta saatan myös muistella väärin [3]. Käytiin peseytymässä varsin lämpimässä järvessä, mutta käyttövesi kaislikkoisesta rannasta otettuna vaikutti sisältävän... kaikkea. Saattaa olla myös vain aallokon pohjasta nostamaa mujua, mutta kävin silti puolen kilometrin päästä hakemassa vettä Tallilahteen laskevasta purosta. Se oli puolestaan kovin ruskeaa, mutta muuten ihan ok. Matkalla löysin myös useita kourallisia kypsiä hilloja. Tällä välin oli tyyntynyt kokonaan, taivas oli mennyt pilveen, ja oli jotenkin painostava ilma. Ei kuitenkaan vielä ole alkanut ukkostaa. Vieraskirjassa mainitaan Lauttajärven kämppä—tiedänkö minä tämän paikan? Kävijöitä on täälläkin aika vähän, mutta on sentään muutama merkintä tältäkin kesältä. Kämpän seinässä lukee isolla: "TÄÄLLÄ KUMMITTELEE! VAROKAA!!!!!".

PE 22.7.2022

Jossain vaiheessa iltaa vähän ripsi vettä, mutta ei kyllä ukkostanut eikä kummitellut koko yönä. Aamu oli pilvipoutainen, ja jo lounasaikaan uhkaili kovasti auringolla. Alkumatka oli paljon helpompaa kulkea etäämmällä rannasta kuin viimeksi täällä käydessäni. Taukoa pidellessä löytyi taas hillaa useampi kourallinen. Tie löytyi aikanaan, ja kulku sitä pitkin olikin nopeaa. Lounastettiin siinä, missä pienempi tie yhdistyi Torkontiehen (jonka viitta oli Raja-Joosepintieltä) ja loppumatka Rajakoskelle sujui hujauksessa. Ison tien varressa katsottiin viestit ja Gmail vittuili Katjalle 2FA:llaan. Rajakoski EI näytä helpolta ylittää. Ihan kaikkialla on keskellä jokea hyvin todennäköinen syvempi kohta, ja virta on vuolas. Muuten hirmu nätti paikka, tasainen hiekkapläntti teltalle, nuotiorinki (jonka keikkuvaa penkkiä hyödynnettiin keittimen kanssa kokatessa), rannalla kivenheiton päässä pari pienen pientä lähdettä, joiden vettä ei kyllä mukillakaan saa lipottua talteen. Äärimmäisen kiinnostavan näköinen onkipaikka ihan vieressä, mutta liekö sallittua—heti teltan takana on poroaidassa muutenkin kiinni jokin kalastuskieltotaulu. Teltassa loikoillessa tutkittiin karttaa, ja nyt suunnitelmana on kiertää kuitenkin Luton sillan kautta ja suunnata Keskolle jotain vähän itäisempää reittiä. Taivas on enää puolipilvinen, ja hyttysiä on todella, TODELLA VÄHÄN. Samoin ihmisiä. Jos ei lasketa paria Raja-Joosepintiellä ohi ajanutta autoa, emme ole nähneet ainuttakaan ihmistä sitten maanantain.

LA 23.7.2022

No vielä illalla kaksi kalamiestä kulki leirimme läpi matkalla kalaan. Olivat kuulemma kolttakentällä leirissä. Aamulla aurinko lämmitti telttaa jo kovin lämpimästi. Lähdettiin seuraamaan polkua alavirtaan, ja se oli melko helppoa kuljettavaa koko matkan sillalle asti. Kolttakentällä oli useita rakennuksia ja infotaulu. Yksi rakennuksista oli auki, siellä olisi vaikka yöpynyt, eikä infotaulukaan tainnut sitä kieltää. (KYLLÄ KIELSI, sanoo Katja, joka osaa lukea!) Loput olivat lukittuja. Yksi oli "huoltotupa", jossa oli ikkunasta kurkistellen vieraskirjakin, mutta varmaan vain huoltajille. Olisikohan avain löytynyt jostain jemmasta jos olisi alkanut etsiä? Hirvasjänkältä laskeva puro (Hirvasoja) meni kahlaamiseksi. Tehtiin laavulla lounasta, ja siinä ollessa taivas hetkeksi synkkeni ja heitti pari pientä pisaraakin—ei kuitenkaan niin merkittävää sadekuuroa, että olisi pitänyt jäädä lounasta sulattelemaan. Sillan parkkipaikka oli täynnä autoja, ja parin luona oltiin aktiivisesti tekemässä jotain—joko lähtöä tai paluuta. Polku kohti Alempaa Kiertämäjärveä ei aina kulkenut ihan järkevää reittiä, mutta oli kuitenkin polku. Muutama retkeilijä tuli vastaan, nuorin 1-vuotias kantorepussa. Laavu oli tyhjä, joten asetuimme taloksi. Vieressä on tuottoisa lähde, puuvaja on täysi, ranta matalaa hiekkapohjaa ja harvaa kaislaa, ei kovin kiinnostavan näköinen onkipaikka. Aurinko pääosin paistaa ja rauhallista on, ei ole enää ravannut sakkia tähän saavuttuamme.

SU 24.7.2022

Pitkät merinomamikset eivät laavussa yöpyessä olleet liikaa, ja aamukin oli viileä, jos nyt ei ihan kolea kuitenkaan. Kuljettiin polkua noin 2 km päähän Ylemmästä Kiertämäjärvestä, missä korkeauskäyristä päätellen pitäisi vielä hyvin päästä joesta (Kiertämäoja) yli. Niin tehtiin, ja seurattiin jokea vielä kilometri poroaidalle ja sen lähellä virtaavalle purolle (Hangasoja). Aitaa seurasi helppokulkuinen mönkimen ura, joten puron sijaan seurasimme sitä pari km, kunnes aita kaartoi oikealle. Palasimme purolle, ylitimme sen, ja seurailimme sitä ylävirtaan. Vasemmalla olevan mäen juurella on lähteitä enemmän kuin osaan laskea! Siinä, missä puro kääntyi oikealle ennen täysmutkaa takaisin vasemmalle, lähdettiin puuskuttamaan oikotietä ylämäkeen. Vielä kymmeniä metrejä ylempänäkin riittää tuottoisia lähteitä! Pian edessä päin taivaanrannassa alkoi erottua lovi, joka lienee matalin kohta mennä seuraavaan laaksoon (sekö lie Mikkolan Hangaskuru, joka nimi on karttaan merkattu, muttei ole selvää, mihin se viittaa). Ja kohta tultiin samalle purolle, jolta hetki sitten poikkesimme (nyt Hangasselän ja Koddepääččimčielgin välissä). Nyt piti valita, etsiäkö leiripaikka täältä, vai jatkaa vielä jotain 3 km seuraavaan laaksoon. Löydettiin oivallisen muhkurainen paikka teltalle läheltä solisevaa puroa ja vanhaa nuotiorinkiä. Ennen joelta lähtöä syöty pullamuusi oli niin tolkku, ettei kunnon illallista tehnyt mieli, joten laitettiin nuotio, keitettiin teetä ja paahdettiin omenamuroke iltapalaksi. Päivä oli enimmäkseen pilvinen, mutta sateesta ei ole tietoakaan. Hyttysiä täällä on enemmän kuin missään muualla koko reissun aikana—aika vähän silti.

MA 25.7.2022

Oikein kaunis aamu hyvin nukutun yön päälle. Möykyt sopivat kuin mitoitetut bebaan, lonkkiin ja muihin kehon möhkälemäisiin osiin. Suunnattiin ensin Mikkolan Hangaskuruun (?), jonka pohjaa oli ihan hyvä kävellä läpi. Huipulla oli pieni lätäkkö—ollapa ollut lähde, niin olisi veikeä paikka yöpyä teltalla! Sitten kompassilla alamäkeä kohti Harrijokea, ja tarkalla suunnistuksella päädyttiin myös oikealle pikkupurolle, jota seurattiin joen toisella puolella ylös. Siinä joenylityskohdassa oli myös ihan siisti telttapaikka, mutta veikeämmin puro jutteli siellä missä yövyttiin. Puroa seuraillen noustiin yhä ylemmäs, enimmäkseen helpossa maastossa. Puron haarautumiskohta oli aivan harvinaisen selkeä. Seurattiin vasenta haaraa ylös, ja puurajan tuntumassa lounastettiin. Kovin pitkään sen jälkeen noustessa ei purossa enää ollutkaan vettä. Ihan huipulla kokeiltiin kännykkää (Katjan simmi siirrettiin aamulla minun puhelimeeni kakkossimmiksi). Jotain signaaleja se löysi, mutta mitään QSOa ei saanut—"vain hätäpuhelut" se sanoi lukitusnäytössä, vaikka yläreunassa molemmat liittymät jotain löysivätkin? Nettiä nyt ei ainakaan. Mentiin siitä Hirvaspäiden ja Kuikkapään välistä ja lähdettiin laskeutumaan. Kohta karttaan merkityssä purossa olikin vettä, mutta telttapaikkaa ei ollut—kaameaa kivikkoa ja muuta rytyä. Kohta vesikin katosi kivikon sekaan. Kierreltiin muutama rakka ja seurattiin Kuikkapään rinnettä myöten etelärinteelle, josta suunta kohti Rovapäätä. Vasta Maalpurinojalla tuli taas vettä vastaan, ja sinne pystytettiin teltta, vähän viettävään paikkaan, mutta höh. Kuikkapäältä laskeutuessa kun oli alkanut satamaankin. Nyt on hernesoppaa maarussa ja teltassa mukava olla.

TI 26.7.2022

Aamulla edelleen satoi, joten tehtiin puurot teltan eteisessä ja lähdettiin liikenteeseen täysissä sadekamppeissa. Kierrettiin Rovapään huippu idän puolelta ja laskeuduttiin alas Kaarreojan särkkien kohdalle. Siitä oli helppo ylittää yllättävän vuolas ja täydellisen kirkasvetinen oja. Syvimmissä kohdissa vesi oli samaa upeaa lähdes turkoosia kuin Anterissakin saunan uimapoterossa. Nyt oli enää lyhyt harppaus kämpälle, missä yksi kulkija olikin jo lämmittämässä saunaa. Tehtiin lounasta ja päästiin sitten saunaan itsekin. Sauna oli ovea myöten entisensä—mitä nyt kiuas saattoi olla uudempi kuin viimeksi käydessäni. Ennen kaikkea upea ovi oli yhä paikallaan—ei ollut vaihdettu miksikään tylsäksi perusoveksi laudasta tai lastulevystä. Uimapotero astinkivineen kaikkineen oli kuten muistelin, vesi myös mukavan virkistävää. Pestyämme itsemme alettiin pestä likapyykkiä. Tosin vieläkin sateisena päivänä eivät juurikaan kuivuneet ulos kämpän räystään alle laitetulla pyykkinarulla. Otettiin ne myöhemmin sisään kuivumaan. Saunomisen aikana lämmittäjäheppu oli jatkanut matkaansa ja tilalle tullut kaksi pientä vuhvelia ihmispariskuntansa kanssa. Heidän mukaansa huomenna pitäisi olla vähemmän sateinen päivä, muttei ehkä kuitenkaan ihan poutainen. Äh, parempi olisi kavuta tunturia ilman sadevaatteita. Katsotaan nyt sitten.

KE 27.7.2022

Aamu oli mitä kaunein. Ei tietoakaan sateesta tai semmoisesta. Pyykit olivat vielä kosteita, mutta ainakin yhdet vaatteet kuivuvat sitten yllä päivän mittaan—tai hikoavat vielä märemmiksi. Polskuteltiin sandaaleissa joen poikki saunan kohdalta, ja lähdettiin jokivartta etelään reilu kilometri, sitten Pikku-Reutupään takana nousemaan ylös puroa, joka saa alkunsa Reututunturilta. Jonkin verran ennen puron ja veden päättymistä pysähdyttiin lounaalle, ja saatiin myös sadetta niskaamme. Nyt sade näytti hieman vakavammalta kuin aiemmin pirskotellut pikku kuuro, joten matka jatkui sadetamineissa—jotka Katja tosin riisui jo ennen huippua, minä taas jätin ne ylleni koko loppumatkaksi (turhaan). Huipulla (tai siis matalimmassa kohdassa Reututunturin ja Kielitunturin huippujen välissä—korkeimmassa kohdassa missä kävimme) oli kuin olikin molempien operaattoreiden kenttää ja internettiä ja kaikkea. Katjakin sai ohitettua kuukkelin 2FA:n ja pääsi selaamaan sähköpostit. Järkyttävä tuuli vaan siellä ylhäällä. Pian lähdettiin laskeutumaan kohti Vongoivan kammia. Siisti pytinki, sillä hetkellä autio ja lukossa. Pihassa oli saman mallin mukaan tehty, turvevuorattu toinenkin pienempi pytinki, varmaan puucee? Seurailtiin sitten Vongoivanjokea alavirtaan reilu kilometri, löydettiin kelvollinen paikka teltalle keskeltä jokea ja asetuttiin taloksi. Tähän asti on kammilta tullut tukevahko, kengänjäljistä päätellen käytössäkin oleva polku. Kaipa se jatkuu huomenna Jaurujoelle asti. Ilta vuoroin paistaa aurinkoa ja pelottelee sinitaivaalla, vuoroin uhkailee synkillä pilvillä. Ei kuitenkaan vielä ole uudelleen alkanut sataa. Illallinen tehtiin kuitenkin teltan eteisessä ja syötiin teltassa, koska kaikki mättäät ovat kosteita istua. Kokeillaan sukkien ja kalsarien kuivattamista yön yli teltan "pyykkinarulla" [4]. Hyttysiä on muutama.

TO 28.7.2022

Oli harmaa ja tihkusateinen aamu. Yllättäen jotain kuivumista oli pyykeissä tapahtunut, mutta esim. sukat eivät olleet täysin kuivat vieläkään. Lähdettiin Vongoivanjokea alas, pääasiassa ihan joen rantoja kulkien, välillä piti joki ylittääkin kun vastaranta näytti oleellisesti helppokulkuisemmalta. Saapastellen ylitettiin aina, vaikka välillä vähän hakusessa olikin riittävän matala kohta. Lopulta tultiin Jaurujoelle, missä ihan viimeisissä mutkissaan Vongoivanjoki vielä järjesti komeat kosket. Jokien liittymäkohdassa on nuotiopaikka, ja säiden armoilla hirmuisia metrisiä halkoja. Ei sahaa, ei kirvestä. Ihan lähellä on jonkin hirsirakennuksen jämät, jossa ihan kuin olisi kiuas keskellä. Onko tässä joskus ollut sauna? Kun lähdettiin seuraamaan polkua Tahvontuvalle päin, ylhäällä mäessä ensiksi tuli vastaan iso, ruosteinen kamiina. Samoja peruja sekin? Polkua oli hyvä kulkea, ja yritin vilkuilla ja kuunnella mahdollisia ylityspaikkoja Jaurussa, se kun ei liian montaa korkeuskäyrää kohtaa oikein missään täällä päin. Aika hyvin näytti olevan kahlattavia paikkoja. Sitten tultiin Tahvolle, jossa olikin rakennuksia kuin pienessä kylässä: sauna, puucee, itse kämppä, erillinen keittomaja kaasuliesineen, liiteri ylhäällä mäellä, sekä lukittu valvontatupa. Kämppä on pienehkö, ja tasan jaettu autio- ja varauspuoliin. Varauspuolella on kaasuliesi myös suoraan tuvassa. Laveria on kahdessa kerroksessa mukavasti yhteensä kuudelle. Puut on täällä oikeita metrin halkoja, jotka saa itse sahata ja halkoa, ei mitään sipulisäkkejä! Tehtiin lettus- ja saunapuut, laitettiin sauna lämpenemään, ja sillä välin kävin katsomassa aamuista Jaurujoen ylityspaikkaa, joka oli todella helpon näköinen suoraan kämpän kohdalla. Saunasta tuli tolkut löylyt, vaikka kiuas näyttikin pienehköltä ja kivet tyypillisiltä rantamukulakiviltä. Ei mikään muuten erityinen sauna kuitenkaan. Sitten paistettiin kamala kasa lettuja, ja maarut pumpellaan luettiin vielä karttaa hyvä tovi. Taidetaan kuitenkin seurata Jaurua tätä rantaa ja polkua jokunen kilometri lisää, pakkohan sielläkin on löytyä ylityspaikkoja, ja näin ei sitten tarvitse könytä Auhtiselän yli. Peskihaaran tupa olisi suuntana, ja matkalla yksi telttayö. Vielä on epäselvää, mitä siitä eteenpäin.

PE 29.7.2022

Viileä päivä, mutta siisti sää. Ei tarvinnut sadetamineita. Kuljettiin ensin polkua alavirtaan kohti Peuraselän kämppää, ja sehän oli helppoa ja kevyttä menoa. Joessa oli hyvän näköisiä ylityspaikkoja aina ja kaikkialla. Tulipaikalla juuri ennen Pientä Pittivaaraa oli fiksusti pinotut halkopinot, mutta ei työkaluja halkojen pienimiseksi. Eipä vielä ollut tarvetta pysähtyä, eilisiä lettuja kun oli varsin tolkku pino aamiaiseksikin. Kohta ylitettiin Jaurujoki siinä missä Auhtiseljänlaidan itäpuolelta Jauruun laskee puro. Jyrkät ja korkeat rantamättäät molemmin puolin, mutta muuten helppo kahlattava. Vastaranta oli aivan järjetöntä ryteikköä, mutta kunhan maa vähän nousi, parani kulkukin—hetkeksi. Suunnattiin kompassilla itään seuraavalle purolle, ja sitä seuraillen ylös. Ei kamalan jyrkkää nousua, mutta maasto oli pääosin erittäin raskaskulkuista. Puro oli kyllä helppo seurattava, sen verran iloisesti se solisi. Vasta ihan ylhäällä, Peuraselän ja Härkämurustan välissä, kun puro vaihtui suoksi, muuttui kulkukin taas ihmismäiseksi. Ensimmäinen pitkulainen, alle kilometrin mittainen suo oli äkkiä ohitettu, ja seuraavan suon (jonka vastarantaa seurailee "talvireitti") ensimmäisen lampareen takana laitettiin rinkat alas. Kävin bongaamassa suopuron, joka saa alkunsa Peuraseljänjängältä (joka toisen vastaavan puron kanssa muodostavat Liittohaaran)—tavan suopuro, mutta ihan raikas vesi ja helposti saavutettava. Ja kun suon laidasta löytyi hyvä, tasainen, pehemä ja jopa kuiva telttapaikkakin, laitettiin teltta pystyyn. Eikä täälläkään, valtaisan suon laidalla, ole hyttysiä kuin nimeksi! Täällä ei myöskään ole nuotiorinkejä näkynyt—nyt taisi vihdoin löytyä se paikka, mihin kukaan täysipäinen retkeilijä ei ole tullut leiriytymään.

LA 30.7.2022

Todella mukavasti nukkui pehmeällä ja tasaisella alustalla. Aamu oli viileä, ja ennen kuin teltasta ulos ehti, alkoi vihmoa vettä—tähän asti teltta oli ollut kuiva! Kolea tuuli puhalsi myös välillä. Sitten kun telttaa purettiin, se oli jo ihan sateen kastelema, vaikka juuri silloin ei taas satanutkaan. Lähdettiin kohti poroaitaa, suon reunaa seuraillen. Pääosin ihan helppoa kulkua, myös suon pitkän "käsivarren" poikki. Sen takaa, sen sijaan, kun oli tarkoitus suunnata Nummerusvaaranpalon poikki kuivempaan metsään alittamaan poroaita, metsä olikin niin tiheää koivuvesakkoa, ettei siitä ollut läpi meneminen. Pakko oli kiertää suon reunaa pitkin. Alitettiin aita siitä mihin tultiin, eipä ongelmia. Katja tosin kasteli käsineensä siinä operaatiossa. Noin kilometri aidan jälkeen suo kapeni puron ympärillä, ja ylitettiin se helposti kohdassa, jossa hiekkapohjaan oli jostain syystä muodostunut töyräs ja vesi oli matalaa. Sillä puolella puroa "talvireitti" meni ihan puron läheltä—kesäiseen aikaan märkä mönkimen ura suossa, viitoitettu siellä täällä. Sen kohdalla oli myös silta vasemmalta tulevan puron yli. Kun kerran oli alkuun päästy suotarpomisessa, niin jatkettiin samaa reittiä vielä kilometri suota, ja puoli kilometriä metsää, suoraan Peskihaaran kämpän pihaan. Siisti pikku tupa oli vielä edellisen kävijän jäljiltä lämmin. Tehtiin lounas ja lämmitettiin vielä kamiinallisen verrran lisää. Eteisessä on kaasuhella ja 100 metrin päässä "lähde"—oikeasti ruopattu ja laudoitettu hete, jossa aika pieni tuotto, mutta melko hyvä vesi. Kämpän nurkalta menee RG58 lähipuuhun, jonka latvassa on antenni, kuin parimetrinen viemäriputki, joka on selkeästi ihan kiipeämällä käyty sinne viemässä. Syöttökaapeli on nätisti kaapeliklipseillä kiinni tuvan ulkoseinässä, mutta katkaistu ja niin vailla liitintä. Ei liene kenenkään vierailleen (tai paikallisen) hamsterin viritys, vaan varmaan rajavartioston ajoilta, joka käytti tupaa vielä 90-luvulle. Laveritilaa saa seinästä alas taittuvan lisälaverin kanssa ainakin 6–8:lle, ja kolme patjaakin on tarjolla. Kävijöitä silloin tällöin kesän mittaan ja talvellakin, viime kesänä vielä paljon enemmän kuin nyt. Useimmat alkamassa tai lopettamassa reissuaan, auto parkissa Kemihaarassa.

SU 31.7.2022

Illalla juuri kun oltiin menossa nukkumaan, kämpälle tuli yksi heppu Kemihaarasta. No, mahtuuhan kämppään. Aamu oli pilvipoutainen, ja juuri kun oltiin aamiainen saatu napaan, yksi vanhempi heppu tulla kirmasi jo tuvan pihaan, sanoi tulevansa Härkävaarasta (minne tämä iltainen kaveri oli seuraavaksi jatkamassa, joten sai toivottavasti hyviä reittivinkkejä). Me lähdimme pihasta itään johtavaa mönkimen uraa, joka noin kilometrin päässä liittyi tukevaan Kemihaaran suuntaan menevään uraan. Tätä oli sitten joutuisa seurata kohti Kemihaara-joen mutkaa Keskiharjun kohdalla. Paitsi reilu kilometri ennen poroaitaa ura haarautui kahtia. Vasen haara oli räikeästi viitoitettu, ikään kuin se pitäisi kahdesta valita. Se kuitenkin kaartoi aivan liikaa pohjoiseen. Arvelin, että se olisi jokin uusi huoltoreitti muille kämpille päin, mutta kun sitä ei näkynyt kartallamme lainkaan, palasimme parisataa metriä tienhaaraan ja otimme oikeanpuoleisen. Pian tämä reitti alkoi kuitenkin mennä todella vetiseksi ja mönkimien kannalta pahaksi. Sitä varten varmaan uusi reitti oli avattu ja viitoitettu. Poroaidalla uudesta reitistä ei ollut vielä merkkiäkään, mutta joenmutkassa samannäköinen reitti tuli pohjoisesta. No, eipä se ollut kävelyä haitannut. Mutkassa oli meininkinä asettua leiriin, mutta tehtiin ensin lounas. Sitä tehdessä ohi ajoi pari möngintä (vanhaa reittiä). Olisivatko olleet paikallisia menossa hyvälle kalapaikalle vai mitä. Lisäksi, syötyämme, saapui vanha ukko kevyen päivärepun kanssa. Hän ryhtyi sitten laittamaan tulia meidän lähtiessämme, odotteli muuta porukkaa marjastamasta saapuvaksi siihen nuotiopaikalle. Piti antaa hänelle tulitikkuaski, kun omansa olivat kastuneet. Kevyessä sateessa ja täysissä sadevermeissä jatkoimme matkaa (pian vermeet lähtivät yltä pois, kun sade oli kestänyt vain pari minuuttia). Parin kilometrin päästä otettiin suunta kohti Keskihaaran siltaa, ja löydettiin hyvä telttapaikka läheltä siitä, missä törmättiin ensin polkuun ja sitten puroon. Ukko varoitti muuten, että seuraava Naltiohaaraan laskeva puro (Vierihaara), kilometri ennen Naltiojoen kämppää, olisi hankala ylittää. "Ei kuitenkaan muniin asti vettä", kun tiedustelin, joten kaipa sen kahlaa. Hän myös käski etsiä juutuubista Manto-ojan kämpän uudistamisesta kertovan dokkarin. Hyttyset rapisivat teltankaton välissä meidän läiskiessä hetken korttia, mutta sitten kun päätettiin lähteä vedenhakuun, ropina muuttuikin sateeksi, ja kiihtyväksi sellaiseksi. Puron rantaan matkalla oli toki matalaa pusikkoa, joka kasteli housunlahkeet, eikä vettä myöskään yltänyt kauhomaan muuten kuin polvistumalla märälle rantamättäälle. Kohta illallisen jälkeen sade lakkasi taas, ja välillä aurinkokin uhkaa paistella. Märät housunlahkeet kuivuvat vauhdilla teltassa, kun niitä pitää yllä.

MA 1.8.2022

Alkuyöstä avasi sitten hanat oikein kunnolla, mutta mitäs se sisällä teltassa makoisasti loikoillen meitä haittasi. Aamu oli pilvipoutainen, mutta toisaalla taivaalla lymysi taas tummia pilviä. Joku koiranulkoiluttaja kulki polkua ja tervehti Katjaa minun ollessani vielä teltassa. Päivän taival alkoi pilvistä huolimatta t-paidoissa polkua pitkin ja sillan yli. Ennen siltaa luoteesta suolta tuli myös joku talvireitti (siellä suolla olevista viitoista päätellen), jota kartta ei tunne. Vielä kilometri koilliseen ja suo oli ylitetty polun pitkospuita pitkin. Lähdettiin itään kohti Naltiohaaraa. Tavattiin se oikein sopivasti mutkan kohdalla, ja jatkettiin yhä itään kohti poroaitaa ja eilisen hepun povaamaa hankalaa ylitystä. (Siinä Naltiohaaran mutkassa oli mukavat ruohikkoiset rantapenkat istuskella, ja useammankin kalan näin pulahtavan veden pinnassa.) No hö, ylitys oli sandaaleilla mitä helpoin meidän mittapuumme mukaan. Sitten olikin enää reilu kilometri Naltiojoen kämpälle, joka oli tilava, laveria noin kahdeksalle, kaasuliesi, ja todella vähän kävijöitä kesäaikaan! Huhtikuulla on vielä käynyt hiihtäjiä, mutta toukokuulta vain kaksi merkintää, kesäkuulta kaksi, ja heinäkuulta yksi! Kamiina lämmitti tuvan äkkiä, ja saappaita ja muita roikkuu katonrajassa. Teltta vaan muistui laittaa kuivumaan vasta kamiinan sammuttua, mutta josko sekin yön aikana vähän kuivuisi. Lounas syötiin vasta kämpällä, ja illalliseksi tehtiin vain omenamuroke. Sinitaivasta näkyy ulkona ja muutenkin on siisti ilma. Puuliiterissä on hyvin metrisiä halkoja sekä saha ja kirves. Tuvan itäpuolella ihan heti menee pohjoiseen poroaita, jota kartta ei tunne [5]. Tuvan kohdallla siinä on portti, josta lähtee mönkimen ura itään. Lie huominen taival huomattavasti kevyempää kuin tämänpäiväinen. Pelattiin korttia ja lueskeltiin pitkä ilta. Vieraskirjassa useampikin merkintä puhuu Karhuojan saunasta—kelpaisihan tuo, jos sieltä huomenna sellainen löytyisikin!

TI 2.8.2022

Nyt oli pitkästä aikaa aurinkoinen ja lämmin aamu! Jo matkalla kämpältä poroaitaa seurailevalle polulle (paikoin suota ja muuta ryteikköä) alkoi tulla kuuma ja hiki. Kuitenkin taivas pian pilvistyi (ja jossain vaiheessa uhkasi muutamalla pisaralla vettä) joten ei ihan hikoiluksi mennyt koko päivä. Ja hyvä niin, koska polku ei ollut mitään helpointa sunnuntairetkeilijän pollapolkua—jos nyt ei ihan pelkkää rytyäkään onneksi. Kierrettiin Naltiotunturi idän puolelta vanhaa poroaitaa seuraillen. Uuden poroaidan liityttyä siihen, polku kulki uuden ja vanhan poroaidan välissä, joten ainakaan eksymisen vaaraa ei ollut! Mutta vesipaikkoja ei liiemmin myöskään. Yksi suonsilmä oli ihan sopivassa lounasvaiheessa, mutta aika surkeaa vettä, joten ei ryhdytty lounastamaan tien päällä. Perillä Karhuojan kämpällä tehtiin sitten lounas. Täällä ON sauna! Myös lähde ihan nurkan takana, joka tosin kasvoi jotain hyytelömäistä spläälevää. Kohta saapui pari heppua, jotka uumoilivat vielä yhden pariskunnan saapuvan illan mittaan. He ehtivät laittamaan saunan lämpenemäään, ja käytiin sitten yhdessä katsomassa, saisiko lähdettä siistittyä. Suurin osa spläälevästä lähtikin puun oksaa siellä pyörittelemällä. Illemmalla sieltä sai paljon parempaa vettä kuin kuparinruskea purovesi. Saunoessamme, tauolla, saunan hiiri kävi esittelemässä meille vauvaansa. Ja se pariskuntakin tosiaan saapui kämpälle—kahdesta aiemmasta hepusta yksi asettui nukkumaan vaatteidenkuivaushuoneeseen, ja toinen meni testaamaan upouutta 600 gramman ultrakevyttä telttaansa (autiotuvassa kun oli laveripaikat mukavasti vain neljälle). Me syötiin taas kiisseliriisi-illallinen.

KE 3.8.2022

Kyllä jotkut heräävät erämaassa aikaisin! No, päästiinpä mekin tuntia aiemmin liikkeelle. Aamun aikana vielä satoi, joten liikenteeseen lähdettiin sadevaatteissa, tosin poutasäässä. Tultiin poroaidalle ja lähdettiin seuraamaan uuden aidan länsipuolista uraa—olisikohan se ollut jo eilenkin helpompaa kulkea? Mettopalon kämppä käytiin kurkkaamassa Nuorttin rannassa—söpö, pieni, avotakalla varustettu, ja kävijöitä siinä missä Karhuojallakin. Olisi järkevästi voinut samalla vähentää vaatetusta, mutta se tehtiin vasta Kurtsinkosken laavun tienoilla (jonne menevää polkua ei missään vaiheessa huomattu). Liemusuvannon laavulla käytiin istahtamassa—nätti paikka ja hyvästi polttopuita. Ei erillistä liiteriä, mutta laavun toisessa kyljessä oli sääsuoja kasalle metrisiä halkoja. Kärekeojan kämpällä tehtiin lounas ulkona aurinkoisessa säässä, ja sitten ylitettiin Nuortti kahlaamossa, jossa kahluuvaijeri oli lähinnä moraalisena tukena—ei se mitään oleellista lisätukea antanut, ja kahluu oli helppoa kuin tusinoissa kahlaamissamme joenylityksissä. Näyttipähän paikan, mistä on hyvä mennä, ja haittasi ylösnousemista vastarannalla, joka oli melko korkea töyräs. Tänne asti vastaan oli tullut yksi pariskunta möhkäleen koiransa kanssa ja pari kalastajaa oli keskellä jokea Kärekeojan lähellä, myöhemmin samat kaverit asuttivat Haukijärvenojan laavua. Mutta Haukijärvenojan parkkipaikkaa lähestyessämme vastaan tuli isompikin perhe, koko pentueella onkivavat heiluen. Polku tästä etelään Nuorttin itäpuolella oli ihan autolla ajettavaa (tosin heikommaksi muuttuvaa, mitä pidemmälle mentiin). Kurkattiin seuraavaa laavua (Vitta-apajanlehto). Siellä liiteri kumisi tyhjyyttään—ei varmaan olla enää UKK-puiston puuhuollon piirissä? Isä nuoren poikansa kanssa olivat joella kalassa ja uittamassa koiraansa, joka meinasi omia minut itselleen. Pojasta on selvästi tulossa kala- ja erämies. Ihmettelivät pitkää reissuamme ja valittelivat kun ei tule kalaa. Matkaa jatkaessa tie kohta päättyi, mutta polku jatkui, ja ihan hyvin merkittynäkin. Kilometrin päästä, seuraavaan tiehen yhdistyessään, sivuun suuntaavaa polkua ei löytynytkään, joten jatkettiin tietä pitkin ja sitä kautta kohti reitin viimeistä laavua ennen Tulppiota. Tien "nykämässä" oli mäen päällä pahaenteisesti auto, mutta sen ihmisistä ei koskaan näkynyt merkkiäkään. Laavu (Hotikaisenmukka) on upealla paikalla—kaksi täydellisen laiskaa jokea (Sotajoki ja Tulppiojoki tai Ylä-Nuortti) yhdistyy, nurkan takana on virtapaikka, pari saarta, ja hiekkapohjainen plutimo. Telttamaatakin on likellä, ja puuliiteri typötyhjä. Kun saha ja kirves kuitenkin löytyi, otin laavuun nojaavan tukin käsittelyyn. Keskeltä lahoon osaan saha koko ajan hirtti kiinni, mutta sen ympärillä oli hyvää, kovaa, tuoksuvaa tervasta. Saatiin oiva lettusnuotio ja maarut täyteen. Katjakin luonnostaan heittää lettuja kuin pro.

TO 4.8.2022

Viimeinen aamu erämaassa oli taas kerran sateella uhkaileva. Lettuaamiaisen jälkeen lähdettiin tihkusateessa sadevaatteet yllä liikkeelle, ja kohta sade loppuikin. Eilinen auto oli tiessään, varmaan paikallisia ollut iltapäiväkalassa. Lähdettiin seuraamaan retkeilyreittiä, joka oli taas vaihteeksi selkeästi merkitty ja polkukin tukeva. Reitti oli myös hyvin järkevä, ja se toi meidät äkkiä tielle, jota oli enää pari kilometriä Tulppioon. Mökkikylässä näkyi olevan paljon autoja, mutta saatiin kuitenkin mökki ja saunavuoro. Vaatteet saatiin ilmaiseen pesukoneeseen ilman odotusta (ja onnistuin valitsemaan varmasti kaikkein hitaimman ohjelman), lounasta napaan, ja lyhyen röyhtäisytauon jälkeen saunaan. Kiuas oli varsinainen hirviö, ja jokivesi kovin raikasta uitavaksi. Kun veturi ja siltakin oli katsottu, ei ollut enää muuta tekemistä kuin syödä illallista ja käydä puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan.

[1]  Kammi on rakennettu Metsähallituksen luvalla, ja sen tarkoitus on vaalia paikallista erämaakulttuuria. Kammin rakentajat toivovat, ettei kammin tarkkaa sijaintia julkisesti kerrottaisi—näin pidetään roskaavat, rellestävät, modernia minäminäminä-kulttuuria vaalivat "retkeilijät" ja muut ääliöt poissa, ja kammi säilyy paremmassa kunnossa. Siististi käyttäytyvä retkeilijä saattaa seudun autiotuvilla muiden kanssa rupatellessaan saada hyviäkin vinkkejä kammin sijainnista, sillä mikään sotilassalaisuushan se ei kuitenkaan ole. Mutta ötmi sinut syököön, jos petät heidän luottamuksensa!

[2]  Ennen tässä kämpässä oli nimittäin tunnelmaa! Tosin, kun Valolompolon kämppä ihan vieressä on vielä ennallaan, niin saahan tätä vähäsen päivittää. Oikeasti pelkäsin kummankin olevan jo romahtamassa, ja on upeaa että näin ei ole käynyt! Kaikki kunnioitus kämppiä ylläpitäville vapaaehtoisille!

[3]  Ainakin Pekka Lipposen seikkailut oli vielä tallella!

[4]  Joku minulle ammoin väitti, että Hillebergin sisäteltan katolla, siis sisä- ja ulkoteltan välissä, olisi hyvä paikka levittää märät vaatteet kuivumaan, jos teltassa on kaksi ihmistä tuottamassa lämpöä. Tähän en ole uskonut milloinkaan! Ainakin kylmällä tai sadesäällä hengitysilman kosteus tiivistyy juuri ulkoteltan kattoon. Ehkä auringon paistaessa teltan kattoon siinä olisikin kuiva ja lämmin paikka.

[5]  Karttapaikka tietää tämän poroaidan, mutta Pikakartassa, josta karttani tulostan, on vähän vanhempi kartta-aineisto.


Antti J. Niskanen <uuki@iki.fi>