Tämä on matkan aikana omaksi ilokseni kirjoittamani päiväkirja lähestulkoon siinä muodossa, missä sen kirjoitin. En ole sitä liiemmin editoinut, sensuroinut, täydentänyt, täsmentänyt, lisännyt kartta- tai kuvalinkkejä tms, enkä aiokaan niin tehdä. Ulkopuoliselle aivan kaikki ei siis välttämättä aukene. Paikannimien oikeinkirjoituksen olen parhaani mukaan yrittänyt tarkistaa, joten reitin kulun pystyy ehkä jotenkin kartasta päättelemään, jos kiinnostaa. Retken valokuvagalleria on täällä.
No, I do not intend to translate this to English.
PE 25.8.2023 Nähtiin Katjan kanssa asemalla klo 18 parin kaljan merkeissä, ehdin junaan, söin lihapullat ja matka sujui rattoisasti. Paljon ulkomaalaisia junassa, ja kaikki olivat ravintolavaunussa samaan aikaan. Jotkut junamatkustamisen ammattilaiset vanhalla rutiinilla vähän ennen Tampereelle saapumista tilasivat pizzat kotiinkuljetuksella raiteelle 3, vaunuun 23. Naapuripöydässä puhuivat pehmoisia revontulista ja korjasin heidän käsitystään siitä, että niitä näkyy vain pakkasella. Yksi väitti kuulleensa niiden ääniä. Kun vaunu oli illan mittaan lähes tyhjentynyt, yksi heppu neuvoi minua tammukan purokalastuksessa [1]. Pienin suopuron pahanenkin sisältää kalaa, ja pohjassa pompotellaan koukkua ja matoa ILMAN KOHOA! Tai heitetään kirkkaassa purossa tummaa pienintä mahdollista lippaa, tai tummavetisessä kirkasta. LA 26.8.2023 Heräsin ennen kellonsoittoa ja kävin kahvilla ravintolavaunussa. Rovaniemellä bussia odotellessa alkoi taas väsyttää. Kävin ostamassa voit, ja kun burgerimesta aukesi klo 10, kävin syömässä aikaisen lounaan. Bussi lähti klo 1140, tarpeettoman myöhään, ja taisin torkkua ensimmäisen tunnin matkasta. Havahduin aina kun kuski jarrutti poron vuoksi. Viimein Karesuvannossa [2], kävin huoltoaseman baarissa kahvilla ja pullamunkilla ja soitin taksin. Kuski tiesi polunpään, jonka halusin, ja tiesi uudemmankin reitin mistä mönkimet nykyään menevät. Tiesi myös paljon parempia reittivaihtoehtoja (joihin minulla ei ole karttalehtiä) ja arveli ettei Harrijärvellä mitään rakennusta ole. Toivoi vielä, että soittaisin kun tulen perille, ettei jää vaivaamaan. Matka maksoi tasan 50 eur käteisellä ilman taksimittaria tai kuittia. Minulla on myös avoin kutsu tulla heille kahville ihan milloin vaan. No, tämä hänen "parempi" tai "uudempi" polku kohta katosi, ja puuskutin Lavirovaa umpimaastossa. Melkein perillä kohtasin sen karttaan merkityn helppokulkuisen mönginuran, jota seurasin Lavijärvelle. Nätti paikka järven kaakkoisrannalla. Valmis nuotiorinki tietysti on, ja pätkiä aika hirveää koivua. Sopivaa risukeitinkatajaa kasvaa siellä täällä, mutta liian tuoretta—ei kelottunutta risua sitten lainkaan. Mykellys syntyi kuitenkin risukeittimellä ja heikommilla puilla, ja ilta on aurinkoinen, lämmin ja tyyni. Ei hyttysiä! Ei hillaakaan—kukat vei kuulemma myrsky. Laitoin teltan pikku mäen huipulle, jos vaikka järvi tai suot uhoavat usvaa. Jos nyt vaikka Lavirovalle noustessa hiki tulikin, niin päivä oli ideaalista t-paitavaelluskeliä. Järven ranta on matala, isohkoja kiviä ja hiekkaa, ja nöftää niiden pinnalla. Veden päällä oli lauttoina jotain pölyä—otin muut käyttövedet järvestä, mutta kylmän juomaveden purosta 200 m ennen leiripaikkaa. SU 27.8.2023 Aamu oli aurinkoinen, mutta yöllä oli tosiaan ollut usvaa—olisiko keitinrisut kannattanut myös tuoda ylös kumpareelle? Rutiineja (ja vettä) hakiessa aamutoimet kestivät 2 tuntia, minkä jälkeen oli nopea kävely mönginuraa pitkin kohti Harrijärveä. Siitä, mihin ura kartassa loppuu, ura haarautui, ja vasenta pääsi vielä hyvän matkaa Kammitievan suuntaan. Lyhyt suonylitys tievalle päättyi vihoviimeiseen polskivan märkään pajukkoon, jonka keskeltä virtasi epämääräinen puro. Muutaman yrityksen jälkeen pääsin lähes kuivin saappain tievalle ja luulin olevani voiton puolella. Sen takaa löytyvä suo oli viheliäistä kaislikkoa ja varvikkoa, ja metsäplänttiin tähdäten päädyin jotenkin väärälle puolelle puroa. Läntti juuri 200 m ennen rakennuksen merkkiä oli aivan ihanan näköinen leiripaikka, mutta nyt tämä puro oli yhtä ikävä kuin se edellinen—ja syvempi. Jostain keskeltä aivan läpitunkematonta pajukkoa kuului iloinen solina, mutta mihin vaan puronrannassa pääsi, se oli leveä ja syvä. Löytyi kuitenkin yksi kohta, jossa keskeltä hiekkapohja ei ollut kamalan syvällä, mutta lähiranta oli syvempi kuin kahluusauva. Tein lounaan ja mietin strategiaa. Lopulta tein kaiken voitavani rinkan suojaamiseksi vedeltä, ja lähdin rohkeasti hyppäämään/loikkaamaan sandaaleissa keskelle puroa—ja päädyin tietysti mahalleni. Könysin äkkiä ylös ja vastarannalle, ja kuivemmalle maalle päästyäni tutkin vahingot: kalsarit litimärät, t-paidan mahapuoli märkä, rinkka ei ollut kastunut yhtään! Joitakin pinnallisia verinaarmuja nilkoissa pajukon läpi puskemisesta. Vaihdoin kalsarit, litistin paidan, pukeuduin ja jatkoin matkaa "mökille", jolla paikalla ei todellakaan ollut mitään. Tarkastin jalat vielä ja jatkoin matkaa, ja se järvenrantaosuus "vaikeakulkuista suota" jota olin ilmakuvistakin syynännyt oli äkkiä kävelty, ja harjut siitä pohjoiseen olivat mukavia kulkea. Parin kilometrin päästä asetuin kauniiseen koivikkopuutarhaan leiriin kuuloetäisyydelle Ylijoen huomisen ylityspaikasta. Tänäänkään ei ollut yhtään hyttysiä missään—muita höntiäisiä vähäsen, mutta ne eivät edes änge telttaan kauheasti. Jokin lintu kävi kertomassa pitkät ja yksityiskohtaiset tarinat. Odotin näkeväni kuukkelin, mutta se olikin jokin pääosin valkoinen, pitkäpyrstöinen lintu erään koivun aivan latvassa. Jossain välissä kuulosti olevan sillä kavereitakin. Täällä on vähäsen kelottunutta katajaa polttoaineeksi, mutta lounas oli tukeva ja sen jälkeen matkaa aika vähän, joten pupersin illalla lähinnä näkkileipää. Aamun polttoaine on valmiina rinkan alla. MA 28.8.2023 Yöllä oli sen verran viileä, että teltassa (muttei makuupussissa) ollut mittari valitti kylmästä—mutta suostui kuitenkin mittaamaan. Aamulla oli lämpimämpi ja silloin sekin oli tyytyväinen. Puuroa laitellessa piti vähentää ensin pipoa ja sitten villapaitaa ettei tule hiki, vaikka aurinko ei paistanutkaan. Helpon puronylityksen jälkeen Hukanpesäharjujen ison suon kierto ja itään suopämpäreiden välistä, pikku töytäreen yli ja Tarvantovaaran etelärinteen avomaalle. Tässä vaiheessa alkoi vesi käydä vähiin. Etelänkielasta lähestyessä suon ja metsäalueen rajamailla (vai oliko se suolle tullessa) oli iloinen ylläri, karttaan merkkaamaton iloisesti soliseva puro! Hyvä, kylmä vesi. En lähtenyt kovin pitkälle sitä seuraamaan vain nähdäkseni tuleeko se lähteestä. Kiersin Etelänkielaan ja luulin näkeväni 433.3-järvet ja ihmettelin missä 453.7 on. Liekö vähän vettä vai paljon kaislaa, mutta 453.7 se kuitenkin oli, vaikka näytti pikkulampien ketjulta. Ei ollut järin käytännöllinen lounaspaikka, joten jatkoin 433.3-lammille, jotka olivat tosi suomutakoita. No, seurasin niiden itärantaa pohjoiseen ja tulin taas iloiselle purolle, jossa oli hyvä vesi vaikka tulikin suolta (maistoin aiemmin 453.7:ää ja se oli tunkkaista). Katajaakin oli, ja tein soppalounaan. Puron seuraaminen oli mahdotonta, kun se hajosi suokaislikkoon (joka kartan mukaan on metsää) ja suolampea, johon se laskisi, en nähnyt koskaan. Vähän "dead reckoning" -periaatteella otin suunnan Villenjärveen kunhan arvelin kulkeneeni riittävästi itään, ja se sentään löytyi. Kun sen kaakkoisnurkassa oli luotettava sijainti, suuntasin itään kohti avomaata, ja siitä pohjoiseen ja menin sitten koillisessa erottuvalle mäenreunalle, josta Ylimmäinen Kärppälommol näkyikin, ja hentoinen mönginura (mitähän kautta sekin tulee) vei kämpän pihaan. Jännitys tiivistyi, ja huusin "Ei ole TOTTA!" kun ovi olikin lukossa! Heitin rinkan pois ja kiersin mökin etsien avaimen piilopaikkaa. Olin meinaamassa lähteä etsimään paskiksesta, kun xxxxxxx xxxxxxx xxxxx xxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxx xxxxxxxx. Xxxxxxxxxx xxxx xxxxxxxxx xxxxxx, xx xxxxx xxxxx xxxxxxxx, xxxxxxxxxxxx xxxxxxxxx xxxxxxxxx xxxxxxxxxx, xxxx xxxxxx xxxxxx xxxxxxxxxx [3]. Kämpässä on kaksi sänkyä noin kolmelle, patjat, pöytä ja kaksi tuolia, kamiina ja kaasuliesi. Seinällä on paliskunnan määräykset kämpän käytöstä, että jos niitä ei noudateta, kämppä lukitaan. Seinällä on myös 1:25 000 vanhanajan maastokartta Tarvantovaaran alueesta, jonka mielipide maastotyypeistä nojaa paljon enemmän suohon. Vertailin sitä ja omaa karttaani valitessani reittiä huomiselle. Taidan mennä aikalailla itään, ja siirtyä polkua tallustamaan jo Pahtavaaran eteläpuolelta. Päivä oli pilvipoutainen ja sopivan lämmin (viileä) t-paidassa kulkemiseen. Kämpän vesipaikka on parinsadan metrin päässä ja matka sinne melkoista kivikkoa, mutta kämpässä on valtava kattila, jolla vesi riittää oivasti tämän yön. Puro ei näytä saapasteltavalta, menee heti aamusta kahluuksi. Päivällä näin etäältä poroja (varmaan) Tarvantovaaran rinteillä. Myöhemmin näin yhteensä puolenkymmentä poroa läheltäkin, ja täälläkin kuuluu välillä niiden kellojen kilkatus. TI 29.8.2023 Huh, olipas päivä. Yöllä alkoi jo satamaan, ja pitkin aamua välillä sateli vähän, välillä piti taukoa. Illalla risukeittimellä tekemääni teetä oli vielä, mutta puuron (omenalla ja kanelilla, nami) tein suosiolla spriillä. Olin jalkeilla jo vähän yli klo 8, joten normaaliin leiristälähtöaikaan klo 11 olin jo kahlannut sekä kämpän lähipuron että Tarvantojoen. Maasto Ingansyntymäjärven ohi oli mukavaa kuivaa kangasta, kunhan oli ensin joen rantaryteiköistä päässyt. Järven eteläpäästä sai tarkan suunnan itään puron takaa löytyville harjanteille, ja ne löytyivätkin muutamien ylimääräisten harjanteiden takaa, joita ei ollut kartassa. Onneksi oli puro varmana maamerkkinä! Harjanteet laskivat suoraan suon etelälaitaan, jossa meni metsäväylä soiden välistä Pahkamaan etelärinteen juureen. Seuraava paha suo oli vähän vaikea hahmottaa, ja ohitin sen jollain etäisyydellä pohjoisesta, ja pysähdyin lounaalle kun puron jälkeen näkyi kuivaa maata ja hyviä istuinkiviä. Tässä vaiheessa ei enää satanutkaan, mutta hernesopan tein laiskasti spriillä. Pahtajärvi löytyi heti kun jatkoin matkaa, ja Pahtavaaran eteläpuolitse tullessa ei voinut olla tunnistamatta Siilasjokea pikku lompoloineen. Mutta täällä maasto oli kyllä viheliäistä, ja takana oli jo melkein 10 km taivalta, joka ei KOKONAAN ollut vain helppoa kuivaa kangasta. Sitten tuli vastaan sivistys—tukeva mönginura Salvasjärven eteläpäähän, jossa oli varsinainen kylä—kuin niitä pieniä kalastajakyliä, joita TV:stä näkee Islanti-dokkareissa. Mutta missään ei ristin sielua—ei KETÄÄN. Jatkoin mönginuraa niin pitkälle kuin sitä järven itärannalla pääsi, ja viimeisen kilometrin suht helpossa maastossa—kunnes noin 15 km päivätaipaleen kruunasi viimeinen 100 m aivan sietämätöntä, tiheää pajukkoa. Normaali pikkukämppä, laverit neljälle, kamiina ja hyvät puut (koivua sipulisäkeissä) muttei kaasua. Kun ei enää ollut tunteihin satanut, päätin tehdä letut ulkona nuotiolla. Sytytin myös kamiinan, jolla teevesi tuli samaan aikaan. Tietysti letunpaiston aikana sateli hieman vettä, mutta onneksi pilvet eivät lunastaneet ulkonäköään. Kävin myös pesulla, kun tupa oli jo lämmin. Ei liian kylmää vettä. Parinsadan metrin päässä on lukittu jokin ("huoltotupa"?) ja lukittu sauna. Mönginura itään/kaakkoon lähtee sieltä. Autiotuvan pihan poikki menee moottorikelkkaura. Talvella täällä siis onkin kävijää, mutta kesäkuukausilla tyypillisesti alle 10 merkintää vuodessa! Kämpän piha kasvaa heinää ja horsmaa kuin Stallojärvi männä vuonna. Jotkut tulevat tänne maastopyörillä—joku Kivilompolosta/Kautokeinontieltä, joku Hietakerolta, joku Pöyrisjärveltä. Nyt illalla näkyy vähän kirkastakin taivasta. KE 30.8.2023 Aamulla ikkunasta tervehti aurinkoinen päivä. Valmiit letut ja kylmä tee olivat tukeva aamiainen ja sitten pääsinkin joutuin tien päälle. Valmista uraa oli helppo kulkea, mutta kaikkia uria ei vaan ole merkitty karttaan. Piti vaihtaa uraa kesken kaiken, ja kyllä siellä tunturivarvikon keskelläkin lymyää rasittavia soita. Salvaspalolta löytyi 4G-internetiä sekä suomalaisen että norjalaisen operaattorin tarjoamana. Kun Norjaan suuntaava mönginura kohtasi moottorikelkkareitin, aloin seurata jälkimmäistä. (Jossain vaiheessa oli ajatus kartan tulostamisesta Norjan puoleltakin, mutta se sitten jäi.) Tällä reitillä sai sitten väistellä kaiken maailman soita. Tammukkaojan sillan kohdalla olin aika etäällä reitiltä, mutta purosta loikkasi yli. Rajaskaitin jälkeen oli myös silta, ja lähdin siitä etsimään kammia—laihoin tuloksin, vaikka aluksi juuri siihen suuntaan lähti mönginurakin suon poikki. Palasin tyhjin toimin sillalle tekemään lounaan, ja seurailin sitten Rajaskaitin kaakkoisrinnettä lounaaseen Palojärven-mönginuralle. (Salvaksen vieraskirjan mukaan se jatkuu pidemmälle kuin karttaan on merkitty, mutta muuttuu "märäksi"—Notkovuomaanko se jatkaa?) Ura löytyi, ja se ylitti Rajajoen karskisti ilman mitään siltaa. Nippa nappa pääsi saappailla yli suoraan uran kohdalta, rennompiakin saapastelupaikkoja olisi ehkä löytynyt. Hyviä telttapaikkoja oli lähellä molemmin puolin jokea, mutta halusin jättää joen ylityksen taakseni jo illalla jos mahdollista. Yksi sadekuuro oli päivällä just ennen kammiepisodia, muuten upea päivä. Olisinpa jättänyt kamat sillalle lähtiessäni etsimään kammia, olisi voinut paremmin haahuilla ilman pelkoa rinkalta eksymisestä (sitten kun vihdoin olin jättänyt sen maahan ja jatkanut ilman kantamuksia). TO 31.8.2023 Tänään oli kulku helppoa! Aamu valkeni poutaisena ja juuri sen verran pilvisenä,ettei aurinko herättänyt. Yöllä oli välillä ripsinyt vettä ja teltan katto oli vielä märkä. Hyvä että tuli laitettua puurorisut rinkan alle suojaan. Lähdin mönginuraa kohti Hirvirutoa, ja ihan kohta tuli vastaan varmaan hirvimiesten tähystystorni ja kota! Kota oli tehty paksusta kattohuovasta ja tukirangat kasattu ihan ruuveilla. Sisällä oli hyväkuntoinen kamiina, lavereita usealle, pari patjaa roikkumassa ja iso klapipino (ja ulkomainen viinapullo puolillaan jotain varmasti arvokasta ainetta, josta ei vaan saanut etiketin tekstien perusteella selvää, onko viskiä vai rommia vai mitä). Olisinpa eilen jatkanut vielä Hirvirudon suuntaan, koska tässä olisi ollut komeaa yöpyä! Ennen rutoa tuli vastaan toinenkin, uudenkarhea tähystystorni. Hirviruto oli kuitenkin splää, siellä ei ollut ainakaan uran varressa kunnon vettä. Soilla oli vähän temppuilua välillä, mutta muuten matka taittui joutuisasti. Moottorikelkkareitti ristesi uran kanssa Holminjärven jälkeen, toisin kuin kartassa luki. Sitten Sotkapäänjärven ja uran välissä oli poroaita, josta ryömin ali ja ryhdyin järven rantaan lounaalle. Järven pohjoispäästä tielle menevä ura jostain syystä menee juuri soita pitkin, joten otin saman suunnan suoraan keskeltä järveä. Päädyin keskelle poroerotusaitausta, mutta hyvällä tuurilla pääsin sieltä maantielle ryömimättä enempää aitoja. 2.5 km maantietä oli jalkapohjille yllättävän kova juttu, joskin taittui nopeasti. Autoja kulki molempiin suuntiin parikymmentä, yhden kuljettaja morjensti. Yhtään irtonaista ihmistä ei tullut vastaan. Rastaharjun kohdalla oli ruma parkkipaikka eikä mitään infotauluja—varmaan tämä ei ole mikään Punkaharjun väärti. Etsin harjun alla kulkevan mönkimenuran ja seurailin sitä Hevosojankatkelmaan, missä moottorikelkkaura myös kävi kääntymässä. Hyvää telttaplaania on vaikka kuinka, kuten tämmöisten harjujen yhteydessä pakkaa olemaan. Alkoi, yllätys yllätys, laiskottaa. En siis jatkanutkaan Pallojoenkatkelmaan, vaan laitoin teltan tähän. Vettä hakiessa löytyi tosi pelottava ylityspaikka—kaksi tukkia osin veden alla, ja rannalla vasiten koivusta katkaistu pitkä kahluusauva. Kokeilin ilman tavaroita ylittää, ja onnistuihan se—vesi vaan on TOSI SYVÄÄ siinä keskellä! Ja tukit ovat liukkaat. Aargh. Mutta myöhemmin paikkaa tutkiessa seurasin ihan telttani vierestä menevää uraa puron rantaan, jossa on paitsi helpompi vedenottopaikka, myös maailman helpoin saappain kahlattava ylitys—sieltähän mönginurakin menee. Se ei mene ihan suoraan seuraavalle harjulle, mutta enköhän silti käytä sitä huomenna. Katajaa on näillä seuduilla yllättävän huonosti—tai sitä on, mutta pääosin nuorta eikä kuivunutta kelottunutta käkkärää lainkaan. Onko se uusikin tulokas sitten? Illan mittaan kuului satunnaista automelua maantieltä. Ei paljoa. PE 1.9.2023 Syyskuu! Siksikös sää kääntyi. Aamu oli pilvipoutainen, mutta hurja tuuli. Kun hyvää risua oli kovin vähän, tein puurot spriillä teltan absidissa tuulelta suojassa, loikoillessani itse makuupussissa. Breakfast in bed! Sitten tien päälle. Harjuja pitkin oli juuri niin helppo kulkea kuin kuvittelinkin, mitä nyt välillä joutui vähän kiipeämään. Näköaloissakin löytyi. Huipun polkukin oli rehellistä polkua eikä sitä iänikuista mönkkärireittiä. Tosin jossain vaiheessa Rastajoen Kurkkion suunnalta (ihan komea vesiputous muuten) polkuun liittyi sitten mönginura. Kaikkialla ympärillä oli myös kuivaa ja tasaista maata, mutta olipahan harjuja helppo seurailla, eikä ollut paljoa satunnaisia soita. Noin kilometri Rautujärvestä etelään "lepakkosuon" luona käännyin Rautujoelta itään kohti Pahtavaaran etelärinnettä. Tässä vaiheessa ripsi välillä hieman vettä, mutten vielä käyttänyt sadevermeitä. Oikeastaan tuuli oli kantanut mukanaan pientä pisaraa jo pidemmän aikaa. Poroaidan alitukseen laitoinkin jo Goret ylle—nyt sade oli myös selvästi yltymässä. Heti aidan takana purolla laitoin lounaan. Isosta männystä löytyi kuivahkoja kelo-oksia, ja siinä sitten lämmittelin risukeittimen loimotuksessa sateessa. Sitten tylysti Kaamusvaaran ylitse uralle, joka vie Kaamusjärven pohjoisrannalle. Tämä lienee ollut joskus tärkeäkin reitti, kun soiden poikki oli leveät pitkokset—eivät kuitenkaan kyllin leveät nykyisille mönkimille. Kaamuksen pohjoisranta on aivan upea hiekkabiitsi! Ollapa nyt lämmin aurinkoinen päivä! Mutta siinä missä puro laskee järveen minulta pääsi helvetti. Nyt ei vaan olisi huvittanut kahlata! Mutta tukeva hiekkapohja ei sitten ollutkaan niin syvällä miltä näytti, ja yli pääsinkin saappailla. Tupa löytyi sieltä mistä pitikin, ja se oli "lukittu"—oven poikki meni rauta, ja sitä piti paikallaan pienen pieni riippulukko—joka mahtui helposti raudan reiästä läpi avaamatta ja irrottamatta sitä lainkaan [4]. Tupa on pieni, siellä on rajavartioston ajoilta kaasulamput katossa, mutta kaasu on viety pois kai aikaa sitten, samoin liesi. Keittonurkassa on ketsuppipullossa päiväys vielä voimassa. Kamiina on hyväkuntoinen, mutta piipun juuresta tippuu koko ajan pisaroita haljenneelle mineriittilevylattialle, ja päätyy siitä joko lattian alle tai seinän väliin. Ikävää. Muuten tupa on tavan kodikas, kahdella laverilla ja pöydällä varustettu. Seinällä on kartta, retkeilyohjeita (mm. älä kulje yksin) ja klassinen riekkokeiton ohje, tosin lähes lukemattomiin haalistunut. Pöydän päällä roikkuva LED-lyhyt toimii. Kamiinan vieressä lattialla on kertakäyttölautasellinen ... koirankeksejä? LA 2.9.2023 Aamuyöstä vielä vihmoi hienojakoista vettä, mutta jossain vaiheessa savupiipun tip-tip-tip oli loppunut, ja aamulla auringolla oli jo kova yritys paistaa. Kipusin Termisvaaralle, mistä näkyi kyllä sadekuuroja monessa suunnassa, mutta ainakaan kovin pahaa ei kohdalle osunut. Sieltä oli myös auttavasti puhelimella kuuluvuutta. Sitten alas mönginuralle, jota Termisjärven eteläpuolitse, ja kohti autiotupaa. Varsin lyhyt päivä. Pian lounaan jälkeen kämpälle saapui pariskunta, joka asettui vähän matkan päähän teltalle. Yritin kalastaa Pöyristä ja näitä paria muuta lampea, mutta kaikki olivat epätoivoisen matalia. Ainoa kalastettava paikka oli järviä yhdistävä joenmutka, josta tuli se nakkikioskihauki. Sain apua sen syöntiin k.o. pariskunnalta. Myöhemmin saapui toinen, neljän miehen porukka, jotka myös pystyttivät ainakin yhden teltan. Tätä kirjoittaessa he kovaan ääneen syödä lotostavat jotain tuoreista aineksista tekemäänsä mättöä. Helppohan se lyhyen matkan kulkijan on. Vieraskirjan mukaan täällä on ollut kävijöitä päivittäin, useitakin retkueita päivässä, myös talvisin. Suurin osa tulee Näkkälästä päin. Järven rannan kahlaamo on juuri liian syvä saappaille, joten huominen käynnistyy sandaalein, tai ehkä avojalan—turha niitä on kastella. Vesi on tyypillistä rusehtavaa järvivettä, mutta ihan hyvää. Vieraskirjan mukaan läheisellä huoltotuvalla olisi kaivo. SU 3.9.2023 Oli kovaääninen ilmatäytepatja toisella tupaan jääneistä ukoista! Yöllä myös tuuli oli viuhunut melkoisen lujaa. Aamu oli sumuinen, joka välillä vihmoi tihkusadettakin. Oli myös aika koleaa, joten oli ihan ok kulkea sadevaatteissa kahluun jälkeen (käytin sittenkin sandaaleja). Olin ensimmäinen tuvasta ulkona. Herrat alkoivat nousta jo kahdeksalta, joten niin tein minäkin, mutta heillä kului aikaa mm. rinkan kuivauksessa—näillä kavereilla oli ihan oluet mukana, ja yhden paksu, tahmea stout oli itsestään auennut... 8 km mönginuraa oli pian tallustettu poutaisessa säässä—aurinkokin näyttäytyi jonkun kerran. Sitten suuntasin kaakkoon 446.1-järven vasemmalta puolelta harjumöykkelikköön, jonka viimeisellä lammella meinasin tehdä lounaan—mutta se olikin yllättäen kuiva (!) joten peruutin edelliselle pikkulätäkölle. Hieman tunkkaisehko vesi toimi kyllä ruoanlaitossa, pullossa oli vielä purovettä. Samalla suunnalla Vuomajärvien eteläpuolelta, mönginura löytyi, mutta mitään parakkia ei näkynyt, vaikka luulin olevani hollilla. Kannaksen tupa kyllä näkyi etäältä, mutten työkseni lähtenyt sitä tarkastamaan. Viimeinen rutistus Vuomavaaran pohjoispuolelta itään toi minut Pöyrisjoelle Mellakosken noin puoliväliin. Kävin puoli kilometriä ylävirtaan kurkkaamassa joenmutkan vahvistaakseni sijaintini, sitten kahlasin poikki siitä, missä olin—heti vastarannalla oli sen näköinen töyräs, että pitäisi olla hyvä telttapaikka. Vähän oli hurjan voimakas virta joen syvimmässä kohdassa, mutta ihan kunnialla pääsin vastarannalle, ja totesin töyrään olevan kuin olevankin oivallinen telttapaikka. Siellä oli (tietysti) nuotiorinkikin, josta pari isoa kiveä saanee kohta uuden jopin istuinjakkarana. Huominen päivämatka voisi periaatteessa olla huomattavasti lyhyempi, mutta kaikki riippuu Valkamajoen ylityksestä. MA 4.9.2023 Yöllä ja aamulla satoi, ei paljon, muttei nyt ihan mitätöntä tihkuakaan. Laitettuani puuron jälleen teltan absidisssa (tähänhän voisi tottua) olikin sade jo loppunut, ja sain pakkailtua tauhkat kuivina. Teltankin sai huomattavan kuivana pakettiin, kun pyyhki ulkopinnat pyyhkeellä! Miksei tätä ole ennen tajunnut? Matka alkoi sadetamineissa, mutta kohta alkoi uhkailla ihan auringollakin, joten Majavajoen ylityksen jälkeen (helppo kahluu lähellä sen yhdistymistä Pöyrisjokeen) jätin uloimman vaatekerroksen pois. Valkamajokea kohti kävellessäni kuulin mönkimen ääntä, ja hetken päästä tapasin paikallisen miehen virittelemässä riistakameraa. Kyselin häneltä Valkamajoen ylityksestä, ja kuulemma tässä alajuoksulla on kyllä virtapaikkoja. Hän osoitti kartalta yhden—juuri siitä, mihin olin kompassisuunnan ottanutkin, Hirvasvuopiosta pohjoiseen ulottuvan suon pohjoisreunan kohdalta. Ja helppo kahluu sekin oli. Tosin tähän asti oli matka-aikaa mennyt melkein kaksi tuntia??? Suuntasin nyt aika suoraan itään, kohti Jäkälä-Porrastunturin rinteen 470.1-lampea. Juuri ennen sitä osui kohdalle iloisesti soliseva puro, joten pysähdyin katajikon ympäröimään poteroon tuulensuojaan lounaalle. Sieltä suunta kohti Stallokurua, jonka itäreunaa alas järvelle vanhaan peseytymisniemeen kalalle. Mutta niin hemmetinmoinen tuuli, ettei heittelystä tullut mitään muuten kuin yhteen suuntaan! Kyllästyin pian siihen touhuun ja kävelin tuvalle. Lähde tuottaa edelleen todella hyvää vettä. Lämmitin tupaa saadakseni saappaat pitkästä aikaa kuiviksi, samalla kuivui myös sukat ja teltta. Vieraskirja on uusittu 2022 keväällä ja oli äkkiä luettu. Tosi vähän kävijöitä täällä, etenkin kesäaikaan. Nyt taivas on taas pilvessä pääosin aurinkoisen päivän päätteeksi. TI 5.9.2023 Yöllä näkyi jokunen tähti, Kuu, ja Kuun vieressä joku kirkas planeetta. Ei ihme, että aamulla oli vähän viileää, vaikka aurinko paistoikin. Laitoin puuron risuilla (no, liiterin koivuklapista pilkotuilla risuilla) mutta söin sisällä. Kävellessä t-paita kuitenkin riitti oikein hyvin. Suuntasin Joulukotamaan helmoja pitkin Kallajärville, ja niiden eteläpuolelta melkein suoraan etelään Kallavaaran rinteitä Saarijärvelle. Ihmeen kaupalla osuin pikkuruiselle suospläälle 700 metriä ennen Saarijärvestä pohjoiseen olevaa lampea! Aika suoraan oli siis kuljettu! Saarijärven laskupuron luona kevyt lounas, ja Ammaltamajärvien itäpuolitse tuvalle. Ennen Saarijärvelle laskeutumista huomasin yhtäkkiä olevani mäntymetsässä! Puusto vaihteli edelleen alueittain, mutta viimeiset kilometrit kämpälle olivat upeaa, telttailtavaa mäntykangasta, jossa nuotiokelpoista polttopuuta oli vaikka millä mitalla! Tupa on samanlainen kuin Stallo—perällä laverit kahdessa kerroksessa, eteisen vierellä "keittokomero" ilman kaasua, ja keskellä tupaa pöytä ja kamiina. Tämä ei ole niitä aivan kaikkein hiljaisimpia tupia—kesäkuukausilta jopa 10 merkintää, aiempina vuosina enemmänkin. Monet liikkuvat meloen, usein Kalmakaltiosta tai maantieltä Ketomellaan (?). Talvisin on vielä enemmän kävijöitä. Vanhempi vieraskirja alkaa 2011. Tuvan pihassa on röykkiökiuas, ja vieraskirjassa vuonna 2014 moni mainitsee saunomisen! Onko täällä joskus ollut muutkin saunatarvikkeet talon puolesta? Lettukestejä varten liiteristä löytyi normaalien koivuklapisäkkien lisäksi myös mäntypöllejä! Sai hyvät lettustulet! Joki on tuvan kohdalla leveä, syvän näköinen ja laiska—mahdoton edes sanoa, kumpaan suuntaan se virtaa! Rantatöyräs on myös epäkäytännöllisen korkea esim. veden ottamista varten, mutta lyhyen matkan päässä parempi—kuitenkin huono vedenottamo, kun laiskassa vedessä kelluu koivunlehtiä ja muuta pärtöä. Ihan hyvä vesi kuitenkin, jos nyt vähän rusehtava. KE 6.9.2023 Heräsin aamulla hirmuiseen melskeeseen. Jotkut eläimet—voivatko hiiret pitää niin kovaa ääntä?—juoksentelivat kämpän seinällä tai katolla varmaan, ilmeisesti kuitenkin talon ulkopuolella. Kello oli jo melkein heräämisaika, joten nousin ylös ja totesin auringon paistavan pilvettömältä taivaalta. Valmis aamiainen oli äkkiä siirretty tuulensuojaan ja tavarat pakattu. Sitten jännityksellä kohti Äijävainaannivaa. Olihan joki tässäkin leveä, mutta kosken yläjuoksulta löytyi paikka, jossa ei näyttänyt olevan ylettömän vuolaita kohtia. Kokeilin ilman rinkkaa vähän vajaaseen puoliväliin ja otin sitten rinkankin kantoon. No kohta sen puolivälin tienoilla kalsaritkin kastuivat, mutta ei ollut kuitenkaan pelottavan vuolas kohta samalla. Muutaman hankalan kiven kierrettyäni joki madaltui taas äkkiä, ja sitten olin jo vastarannalla, varpaat kylmästä turtana, mutta muuten hyvässä kunnossa. Oikeastaan aika helppo ylitys. Äijävainaanmaalla pysähdyin katsomaan tekstiviestit, 4G-verkko toimii tosin aika vähäisillä palkeilla. Sitten Saukaraisenvaaran pohjoisrinteitä Saukaraiselle (järvelle), missä mönginuralla tulla pöristeli paikallinen pariskunta, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Eivät hekään kuulemma usein täällä retkeilijöitä näe. Järven etelärannan niemessä oli mökki, jonka pihapiirissä myös vaja (sauna?), puucee, tiskausasema ja kaikenlaista. Ovessa roikkui lukko, mutta toinen hela oli irti. En nyt kuitenkaan änkenyt sisään asti. Järven kaakkoisnurkassa söin lounaan ja jatkoin Kaivosjärvenmaan ja Huttikaisenpalon etelärinteitä Niittyojan varteen teltalle, parisataa metriä pohjoiseen siitä missä mönginura risteää ojan kanssa. Lyhyt päivä, ihan tarkoituksella, mutta nyt on pitkä ilta edessä kulutettavaksi. TO 7.9.2023 Illan aikana kuului kaksi kolmen laukauksen sarjaa. Saivatkohan hirven. Yöllä piti herätä mynkläämään makuupussia, kun oli varmaan vähän viileämpi yö. Pari untuvalokeroa olikin yläruumiista ihan kokonaan valahtaneet selän puolelle. Kertoo ehkä, kuinka lämmintä on ollut tähän asti! Sitten nukuinkin kuin tukki, mitä nyt piti välillä lisätä tuuletusta. Pilvinen aamu muuttui pian aurinkoiseksi päiväksi, kun kiipesin ensin Niettavaaran poikki ja tallustin sitten maantietä jotain 6 km. Puolessavälissä pysähdyin aikaiselle lounaalle. Muutama auto kulki molempiin suuntiin, ja kaivinkone oli kunnostamassa tien toista ojaa. Sinisenjärven kohdalta lähti tukeva mönginreitti, jota oli nopea kulkea. Tuotaveivinojan kohdalla (mistä alkaa Puljun erämaa-alue) oli aivan uutukaiset sillat (penkin pinnat? saunalauteet?) ojan eri haarojen yli. Mönginreitti meni suoraan puroon. Kouhtatievoilla irtaannuin mönginurasta, oikaisin tievojen yli koilliseen ja pujottelin (pitkälti dead reckoning) suoalueiden välistä Rautuojalle (joka oli sopivan leveä maali) juuri Kaarremaan pohjoispuolelle. Puron itäpuolelta löytyi välttävä telttapaikka. Kello oli vähän, mutta niin se aika vaan kului polttorisuja keräillessä, vettä hakiessa ja lukiessa. Parahultaisesti aloin tekemään iltamättöä, koska pian sen jälkeen kun vetäydyin telttaan, alkoikin ripsiä vettä. Eipä järin paljoa, mutta rapisee kuitenkin katossa. Päivällä tien varressa näin pari kuukkelia. PE 8.9.2023 Yöllä oli kirkasta, ja jossain vaiheessa taisi taivas olla täynnä diffuusia revontulta. Ensimmäistä kertaa reissulla otin huoltokemikaalit makuupussiin ihan mielenrauhani vuoksi, vaikka ei se tainnut edes teltan ulkopuolella käydä lähelläkään nollaa. Lähdin kulkemaan Risuvaaran lounais- ja etelärinteitä kohti Pahtatievaa, jonka eteläpuoleisen pitkulaisen 343.2-järven ohitin idän puolelta. Sitten Kultamaalla vähän lammelta toiselle suunnistusta, ja Kierivuoman reunaa pitkin etelään purolle ja poroaidalle. Tupa näkyi jo viimeisen suolampareen takaa, ja sen kierrettyäni olikin kiva saapua tuttuun paikkaan kymmenen vuoden jälkeen (vieraskirjan mukaan 28.7.2013). Ei oikeastaan mikään ollut muuttunut, paitsi polttopuut olivat nyt—tietysti—sipulisäkkejä. Pesin ensin pyykkiä, joka sitten kuivuikin joutuin auringonpaisteessa ja tuulessa. Pupersin vähän näkkäriä ja luin vieraskirjaa ja laitoin saunan lämpiämään. Löylyt eivät olleet mitkään erityisen kuumat, mutta en valita! Tulipahan peseydyttyä vähän paremmin kuin kylmässä järvessä tai joessa. Sitten takkatulen loimotuksessa laitoin iltateen ja mättöä ja ihmettelen huomista pitkää kävelymatkaa. Kello oli jotain kolme (?) kun saavuin perille Korsaan, nyt se on yhdeksän, eikä tässä tylsää ole ehtinyt olemaan. Taivas on jälleen (edelleen) lähes täysin pilvetön. Joku on muuten laskenut näitä päivämatkoja kuin pullopersesika! En minä MITENKÄÄN pääse Raijankiselältä Neiti-Karjalaan kahdella yöllä siinä matkalla! Mitä HELEVETTIÄ olin oikein ajatellut??? Enkä nyt mitenkään saa taiottua ylimääräisiä matkapäiviäkään. Täytyy päättää reissu Pokkaan, ja mitä typerimmästä syystä! Mutta käyn sitten sitä ennen myös Pyhävasan (jonka meinasin jättää välistä yhden alkumatkasta hukkaamani päivän kirimiseksi) ja toisen tuvan vielä ennen Pokkaa, mikä sen nimi sitten olikaan [5]. Mutta GRRRRRR!!!!!!! LA 9.9.2023 Aamu oli pilvinen, tasaisen harmaa, mutta poutainen. Laitoin puuron takassa pienillä kynsitulilla, käyttäen tuvan oivallista kattilakolmiota. Hävitin vedet saunasta, pakkasin kamppeet ja lähdin ylittämään puroa. Mönginuran kohdalla puron poikki meni vajaa kymmenen koivunrunkoa—ei todellakaan mikään mönkimen mentävä silta, ja pelottava ylittää jalan, kun rungot eivät olleet missään kiinni ja muljuivat jalan alla. Pelotti, mutta pääsin yli. Kuljin kompassilla Vietkavaaran itälaitaa, ja tulin suolle vähän ennen Nikulankangasta, missä ylitin suon. Kompassisuunnalla nousin Nikulutsinrovan eteläiselle huipulle tarkastamaan tekstiviestit. Laskeuduin sitten etelään soille, missä söin lounaan ennen kuin kahlasin sandaaleilla puron poikki. Olin tähdännyt "kaakkoiseen" metsäkielekkeeseen, missä puro olisi kapea, mutta olisinkohan kuitenkin päätynyt pykälää pidemmälle, ihan eteläkärjen kielekkeeseen [6]. Sieltä kun suunnistin jotakuinkin etelään poroaidalle, ei aitaa vaan meinannut tulla. Lopulta etuoikealla alkoi välkkyä järvi, joka ei voinut olla muu kuin Kuoppajärvi, koska muitakaan ei seudulla ole. Suunnin sijaintini sen vasemman ja oikean päädyn mukaan, ja olin kuin olinkin ohittanut aidan mutkan jo hyvän aikaa sitten. Olin myös nähnyt aiemmin takavasemmalla jonkun mäenhuipun, jonka täytyy olla se siinä aidan mutkassa. Ei vaan tullut sitä pysähdyttyä suuntimaan, tämän kun piti olla niin selvää pässinlihaa. No, otin suunnan suoraan aidalle, ja se tuli vastaan parinsadan metrin päässä. Alitin aidan ja lähdin suunnalla kohti Olletanjärveä, suon laitaa etäältä seuraillen. Löytyi kelvollinen telttapaika (tämä lienee nyt reissun viimeinen telttayö uusitun suunnitelman mukaan) ja asetuin taloksi. Aurinko paistelee välillä, kuten se on tehnyt koko päivän aamun ensimmäisten tuntien jälkeen. Äsken kuului etäältä koiran hauketta, liekö hirviä ajamassa? SU 10.9.2023 Aamu oli pilvinen ja sateisen näköinen, vaikka yöllä oli ollut tähtikirkasta. Ei kuitenkaan satanut vielä. Tein puuron laiskasti spriipolttimella loikoillessani vielä makuupussissa. Sitten lähdin lyhyelle, helppokulkuiselle päivätaipaleelleni—samaa kompassisuuntaa kuin eilenkin, suon reunaa seuraillen. Ulvomaselän jälkeen kaksi lampea löytyi helposti, kiersin ne, osuin moottorikelkkareitille, ja 100 m päässä oli jo tupa, kello vasta vähän vajaa 14. Tupa on pieni ja söpö wanhan ajan kämppä, laveritilaa noin neljälle sekä yhdelle lyhyelle. Pieni pöytä ikkunan alla ja nurkassa on takka. Sisältä kämppä lienee vastikään remontoitu—sen verran uudet ja puhtaat on kaikki pinnat lavereissa, pöydässä, jopa lattiassa. Ja oven edustalla pieni räsymatto. Ensimmäinen rakennus, joka saapuessa pisti silmään, oli tosin valtava upouusi kaksiosastoinen puucee, suunnattomalla "takahuoneella" ja metalliverkkolattioilla (samanlainen kuin Rautujärvellä Hammastunturin kupeessa)—ei lainkaan niin söpö, ja valehtelematta isompi kuin itse kämppä! Tämän hirvityksen rakennusjätteitä varmaankin oli puuliiteri puolillaan—toinen puolet tavan sipulisäkkejä. Pihapiirissä on nuotiorinki sekä puron poikki menevä tukeva mönkimenajettava silta, joka lienee rakennettu ikivanhan sillan tai tammin perustuksille, jotka lie uiton ajoilta vieraskirjan arvelujen mukaan. Kirjan mukaan tämä paikka on kevättalvesta moottorikelkkahelvetti—meneehän ilmeisen suosittu Levi-Pokka-Pulju-Levi -kelkkareitti tätä kautta (ja myös Raijankiselän kautta). Nyt tupa ja pihapiiri ovat siistit, mutta kirjan mukaan niin ei todellakaan aina ole. Kesäiseen aikaan täällä on paljon vähemmän kävijää, jotain toistakymmentä merkintää kesäkuukausina. Viimeisin merkintä eiliseltä, hirvenjahtaajat käyneet täällä. Tein lounaaksi "kevyen" rottasopan, ja illalliseksi paistoin takassa lettuja. Se oli leppoisan sivistynyttä puuhaa takan varusteisiin kuuluvan kattilakolmion päällä. Jossain vaiheessa kämpässä puuhastellessani sateli hieman (kulun päällä piti kuitenkin poutaa loppuun asti), minkä jälkeen taivas alkoi kirkastua ja aurinkokin lopulta laskiessaan kultasi keltaisia koivunlatvoja. Viimeinen ylittämäni puro ennen Ulvomaselkää, Kapsajoenlalva, saattaa sittenkin olla LALVA eikä LATVA, vaikka se laskeekin kohta Kapsajokeen. Ylihuomisen karttalehdellä on jos jonkinmoista LALVAA, on Lalvajärveä ja Kitinlalvaojaa yms. Tätä kirjoitellessa kävi tupaa katsomassa yksi pariskunta ja koira, pyssy ja kalavehkeet mukana, mutteivät jääneet yöpymään—olivat vasta tulleet tieltä ja menossa pystyttämään laavua johonkin lähistölle. Maalintujen metsästyskin on kuulemma juuri päivä-pari sitten alkanut. Yö oli tähtikirkas. MA 11.9.2023 Aamukin oli täysin pilvetön ja melko kolea, mutta lämpesi nopeasti auringon paistaessa. Lettuaamiaisen jälkeen lähdin seuraamaan ensin moottorikelkkareittiä kohti Ulvomajärveä, sitten itään Pahtalaen eteläpuolitse (missä tarpeetta rymysin parissa rinteen kivikossa). 293.3-järven itäpäässä on jollakulla ollut laavu joskus vuosia sitten. Mikäs siinä, nätti paikkahan se. Jatkoin suoraan itään soiden ohitse, ja käännyin sitten kaakkoon Raijankiselän rinteeseen soiden reunoja seuraten. Kapean pitkulaisen irtosuon jälkeen kämppä löytyi kompassisuunnalla. Sisällä oli kolmen metsästäjän tavarat. Laitoin takkaan tulen ja keittelin teetä ja kohta kaksi kolmesta saapui paistamaan saalistaan, kolmaskin hetken päästä. Minä lainasin heille paistinpannuani, ja sain vastineeksi maistinpalat metsosta ja teerestä, fantastisen hyvää molemmat, voissa paistettuna ja pehmeän ruispalan päältä syötynä. Mahduttiin kaikki kämppään, lavereilla olisi tilaa ainakin viidennelle. Vähän siis Pyhä-Vasaa isompi tupa, ja pihapiirissä aivan samanlainen mega-puuceen järkytys. Illalla alkoi sadella, mikä varmaankin jatkuu huomiseen. Päivällä näin oravan. Kämpässä on muuten lyhyimmät laverit ikinä! Selällään maatessa reuna painaa tosi ikävästi noin puoleenväliin säärtä! TI 12.9.2023 Metsämiehet alkoivat ryömiä jalkeille jo kohta kahdeksan jälkeen, joten niin tein minäkin, ja olin lähdössä matkan päälle kun heillä oli vielä jos jonkinmoista tuffausta kesken. Suuntasin kompassilla koilliseen kohti Lalvajärveä. Helppokulkuista mäntykangasta. Järvelle tuli jostain myös hyvin tukeva mönginura, ja rannalla oli pari venettä. Seurasin kompassia lammelta toiselle ja Matalan Aittalompolon eteläpuolella löysin tien, jota kuljin Taatsin seitakiven parkkipaikalle asti. Siellä oli yksi (erittäin kurainen) Audi parkissa. Lähdin polkua seidalle, joka oli varsin veikeä muusta lohkeilevasta kalliosta irrallaan seisova "pylväs", koristeltu poronsarvilla ja jollain pääsiäismunan näköisillä—mitkähän kaikki lie alkuperäisiä. Sieltä menikin polku suoraan kämpälle, jonka pihaan tallustin juuri samaan aikaan erään auton kanssa. Pokassa mökkeilevä pariskunta oli vaan tullut katsomaan tupaa, ja lähti kohta autollaan takaisin. Hekään eivät tienneet Pokan kautta kulkevan mitään bussia. Tähän asti oli ollut lähinnä pilvipoutaa, välillä vähän tihuttanut vettä. Laitoin takkaan tulen ja aloin keittää teetä. Samalla tuli myös muutama ihan oikeakin sade tai kuuro. Illemmalla poutaantui täysin ja pilvipeitekin alkoi rakoilla. Tupa on samanlainen kuin kaksi edellistä—parit laverit yhteensä noin neljälle, normaalin kokoinen pöytä, ja takka. Takassa on hölmön lyhyt pakkikoukku—jos haluaa tulta pakin alle, nuotion on oltava niin edessä, että tupa on täynnä savua! Kun tuli on takanurkassa, ei savusta ole tietoakaan. Pesin housut ja kuivattelin niitä takan loisteessa. T-paitaa ja kalsareita vielä löytyykin puhtaina Korsan pyykkipäivän jäljiltä. Enempää väkeä tuvalla ei ole illan mittaan käynyt, ja paikka on ällistyttävän siisti, vaikka autolla tosiaan pääsee pihaan. Puucee on kuten edellisilläkin kämpillä, vain vieläkin monipaikkaisempi! KE 13.9.2023 Viimeinen aamu erämaassa oli pilvinen, mutta poutainen. Mikäli haluaisin ehtiä Leviltä klo 15 lähtevään bussiin (en lopulta halunnutkaan, vaan jäin Leville yöksi), olin pakannut rinkan jo illalla mahdollisimman valmiiksi ja laittanut herätyksen tuntia aikaisemmaksi. Pääsinkin aamupuuron jälkeen nopeasti liikkeelle, ja metsätie oli helppoa ja nopeaa kulkea. Pari autoa ohitti minut kulkiessani, yhdestä täti vilkutti minulle erittäin näkyvästi—olikohan hän eilen käynyt siinä tuvan pihassa? Pian saavuin Pokkaan ja Tieva-baariin. Soitin taksin, ja sitä odotellessa nautin pullamunkin ja oluen. Taksikuski otti baarista noutokahvin mukaan, ja ajoi hirvittävää vauhtia yhdellä kädellä ohjaten (kahvimuki toisessa kädessä) pitkin kuraista, paikoin pehmeäpintaistakin, päällystämätöntä maantietä. Juteltiin niitä näitä patikoinnista ja kalastuksesta ja metsästyksestä ja lukituista paliskunnan tuvista—niiden kohtalo oli hänen mukaansa ollut koronan aiheuttama Kaikkien Aikojen Retkeilykesä ja sen mukanaan tuomat idiootit! Majoituin Lapland Hotel Sirkantähteen, ja ilokseni huomasin huoneessa olevan saunan, jonka laitoin saman tien lämpenemään. Illan mittaan ehdin tutustua pariin paikalliseen baariin ja ravintolaan. Täällä on kaikki paikat auki, toisin kuin Ylläksellä-Äkäslompolossa kesällä muinoin [7], mutta onhan nyt jo paras ruskasesonki eikä keskikesä. Buukkasin huomiseksi bussin Rovaniemelle ja junan Helsinkiin, mutta jakkarapaikkaan on tällä kertaa tyytyminen. Soitin Karesuvannon taksikuskille ja jätin viestin puhelimeen vastanneelle vaimolleen että olen perillä. TO 14.9.2023 Hotellin aamiainen oli erittäin monipuolinen ja pekoni sopivan splää! Olisinpa jaksanut syödä enemmän... Aamupäivällä kävin portaita pitkin Levin huipulla (niitä väitettiin olevan 766 kpl, mutta minä kyllä laskin vain 764 [8]) ennen kuin tulin odottelemaan klo 1220 bussia. Muutaman kerran matkan varrella bussi alkoi oikutella (kuski arveli jotain johdotusvikaa, vaihde ei suostunut vaihtamaan alemmaksi 7:lta), mutta päästiin kuitenkin perille. Ja kiirehän minulla ei ollut, juna lähti vasta klo 2057. Ehdin vielä hyvin borettaa tutussa ympäristössä ennen pitkää kotimatkaa.
|
[1] Tämä on sitten puhtaasti teoriaa! Käytännössä jokainen
selvittäköön itse tammukoiden ja muutenkin tällaisen kalastusmuodon
laillisuuden!
[2] Kartoissa kylän nimi kirjoitetaan Kaaresuvanto,
mutta paikalliset tuntuvat kutsuvan sitä Karesuvannoksi. Ottaen
huomioon, että suvanto on hitaammin virtaava kohta joessa, ja kare on
vedenpinnan hienoista aaltoilua, niin jälkimmäinen nimi vaan kuulostaa
järkevämmältä.
[3] En nyt kehtaa tässä julkisesti kertoa,
täsmälleen missä avain oli piilossa. Tämä paliskunnan porokämppä on ennen
ollut avoin kaikille retkeilijöille, mutta väärinkäytösten vuoksi se
on sittemmin lukittu. Arvelin, että oma syntini on verraten pieni, jos
vain yövyn kämpässä kuten sivistynyt retkeilijä, enkä kuluta talon
polttopuita tai kaasua. Yksityiseen lukittuun mökkiin en tietenkään
tunkeutuisi sisään, vaikka löytäisinkin avaimen.
[4] Ottamatta kantaa siihen, onko tupa oikeasti
lukittu, jos lukko ei pidä ovea kiinni, se on kuitenkin vahva vihje
siihen suuntaan, ettei tämä ole samalla tavalla retkeilijöille
tarkoitettu kuin Metsähallituksen huoltamat autiotuvat. Niinpä, kuten
edelläkin, en käyttänyt tuvan polttopuita märästä olotilastani
huolimatta. Olin vain tyytyväinen voidessani nukkua neljän seinän
sisällä kuivassa. En myöskään syönyt yhtään koirankeksiä enkä ketsuppia.
[5] Taatsijärven autiotupa.
[6] Todennäköisesti. Puro oli siinä leveämpi, ja
ohitin usean puronmutkan tarpoessani lyhintä reittiä suon poikki
metsänreunaan—siis aika suoraan etelään. Kun Perseoja ja
Paskaoja yhdistyvät, niin suunnistuskin menee päin...
[8] Älkää
ilmiantako minua!
Antti J. Niskanen <uuki@iki.fi>